Karhunpoika sairastaa

Kun lapsi sairastaa on se yhtä ikävää joka maailman kolkassa. Terveydenhuolto täällä toimii kuitenkin toisin kuin Suomessa. Valinnanvaraa on paljon niin hinnoissa kun tasossakin. Ankarassa olen oppinut sen että yksityinen ei ole aina sama kun tasokas eikä kaikki valtion toimipisteet huonokuntoisia ja ruuhkaisia.

Vaihtoehtoja on Ankarassa useita mihin sairasta lasta aletaan kiikuttamaan. Kotikadullamme sijaitsee Sağlik Ocaği eli valtion terveyskeskus, näita on ainakin Ankaraan lisätty eikä omalla asemalla tarvitse jonottaa tai varata aikaa. Meillä on siellä oma lääkäri ja tytöllä tämän lisäksi oma hoitaja. Tyttö kävi ensimmäiset kuukaudet tarkastuksissa synnytyssairaalassa, tämän jälkeen terveysasemalla. Tarkistukset ovat hyvin samantyylisiä kun Suomessa neuvolassa, hoitaja punnitsee ja mittaa, antaa tarvittavat rokotteet ja lähettää tämän jälkeen lääkärin tarkastukseen. Hänen kanssa käydään läpi uudet taidot ja ruokailut, vaivat ja sairaudet. Erotuksena Suomeen Turkissa kaikille määrätään rautalisä 2 kk alkaen, otetaan verikoe noin puolentoista vanhana ja tehdään kuulokoe sekä otetaan lonkkaluksaatioröntgen noin 2 kk ikäisenä. D-vitamiinin, raudan ja äideille e-pillerit saa noutaa ilmaiseksi terveyskeskuksesta. Tuonne asemalle on helppo mennä, se ei ole suuren suuri joten kaikki tuntevat meidät ja mikä parasta se on lähellä. Yksityisellä tarkastuksissa käydään 2-vuotiaaksi asti kuukausittain, valtiolla samaan tyyliin kuin Suomessa, valtion rokotusohjelma on lähes vastaava Suomen kanssa, poikkeuksena täällä rokotetaan myös a- ja b-hepatiittia vastaan mutta rotarokote on hankittava halutessaan itse.

Terveyskeskus

Terveyskeskuksessa on yleislääkäri joten olemme etsineet kulmiltamme lastenlääkärin, sinnekin ajan saa yleensä samalle päivälle kun pirauttaa aamulla, kiireellisenä yrittävät aina tunkea johonkin rakoon. Lastenlääkärimme Rouva Nurten on aivan ihana, aina iloinen ja paneutuu pieneenkin vaivaan, koskaan ei tule tunnetta etta olisi kiireessä hoidettava asiat. Rouva Nurten vastaanottaa yksityisella klinikalla jossa on jopa synnytysosasto. Normaali tarkastuskäynti kustantaa noin 4 €, virtsa- ja pieni verenkuva ovat yhteensä noin 7 € luokkaa ja rintojen ultraus ja mammografia noin 20 € kipale. Kuulumme valtion Sosyal Güvenlik Kurumuun eli  paikalliseen sosiaalivakuutuksen piiriin, tämän myötä julkinen hoito on maksutonta ja yksityisellä sektorilla monessa paikassa SGK korvaa osan kuluista kuten lastenläärinkin tapauksessa. Samalla klinikalla on tullut käytyä monen muunkin erikoislääkärin pakeilla, täällä aika varataan aina suoraan erikoislääkärille niin valtion sairaaloissa kuin yksityiselläkin. Hoitajat hoitavat huomattavasti vähemmin vastuullisia tehtäviä verrattuna Suomeen. Parasta on se että lääkäriin pääsee nopeasti, asioihin paneudutaan ja kokeiden tulokset saa nopeasti.

Pari kertaa on lähdetty kiireellä sairaalaan tytön kanssa, kuinka se aina sattuukin sunnuntaina tai ruuhka-aikaan. Kerran on käyty valtion lastensairaalassa korkeassa kuumeessa, uusi sairaala mutta siellä oli muutama muukin sunnuntaina lapsensa takia. Matkaa tehtiin taksilla kaupungin toiselle laidalle kesähelteellä, tyttö ehti oksentaa useamman kerran kaaressa joka suuntaan mutta onneksi taksinkuljettaja oli vain huolissaan tytön voinnista eikä liatusta autostaan. Saatiin asiallinen hoito mutta seuraavalla kerralla suunnattiin yliopistolliseen sairaalaan suoraan allergialääkärille kun ihottuma oli jo sen näköistä että päässäni risteili vaikka mitä kauhukuvia. Tämä sattui ruuhka-aikaan ja meille mielenkiintoinen taksikuski. Kun kuljettaja oli kysellyt tytön vaivan ja antanut omat neuvonsa liittyen sairaalan valintaan, otti hän puhelun ja lateli kuin täysoppinut lääkäri tytön tiedot ja vaivat, seuraavaksi saimme häneltä lisäkysymyksiä ja lopulta diagnoosin. Aiheuttaja hunaja, lääkkeeksi ataraxia ja ei paniikkia kun ei ole hengenahdistusta. Voitte varmaan arvata että yliopiston allergialääkäriltä saimme täysin samat ohjeistukset. Taksinkuljettajan vaimo oli farmaseutti ja herra ilmeisesti hoitelee apulaisen hommia näin puhelimitse.

Täällä kokeita otetaan helpolla, tytöltä on otettu useamman kerran virtsakoe ja pariin otteeseen verikokeet, ikävää puuhaa pienen kohdalla. Yksityisen kanssa olen aina hieman varpaillani määrätyistä lääkkeistä ja erityisesti vitamiiniehdotuksista, vuoroa odottaessa vieressä on istunut monesti lääkefirman edustaja. Yksityisellä puolella pyörii aikamoisia rahoja ja kytkykauppoja. Toisinaan tämä on aikamoista luovimista mihin mennä ja sen takia olemme jo aika hyvin selvillä eri sairaaloiden hinnoista, korvauksista ja lääkäreistä.  Kun lapselle nousee kuume, käy aina käsky lääkärin luo. Suomessahan annetaan lääkeohjeistuksia puhelimitse ja hoidetaan kotona. Syynä on ehkä se että Turkissa monien koulutustaso on matala ja voi olla että oma päättelykyky ei riitä milloin on oikeasti mentävä kiireesti jo lääkäriin.

Kaikkien lääkäreiden pakeilla käynti poikkeaa siinä mielessä ettei siinä ole samaa yksityisyyttä kun Suomessa, monesti hoitaja tai seuraava potilas saattaa avata oven tai lääkäri vastata kännykkään. Omassa selkärangassa on aika vahvasti suomalaisen systeemin ajatusmalli ja kun asioita ei täällä tehdäkään aina kuten Suomessa nousen ensimmäisenä takajaloilleni, sen jälkeen rauhoitun ja pohdin asiaa molemmilta kanteilta, tietylle toimintatavalle löytyy yleensä järjellinen selitys. Palaan näihin paikallisiin erikoisuuksiin lapsen näkökulmasta vielä tarkemmin. Muutaman kerran on kiukkuviisari heilahtanut kaakkoon lääkärin luona kuten silloin kun terveyskeskuksen lääkäri kysyi mieheltäni osaanko tehdä jogurttikeittoa tai kun hoitaja ihmetteli miksi tyttö puetaan kun poika. Monissa paikoissa henkilökunnan on vaikea käsittää miksi isä tulee mukaan lapsen tarkastuksiin mutta on siitä moni hoitaja ollut kateellinenkin ja harmitellut miksei oma mies osallistu. Lääkäri myös automaattisesti osoittaa kaikki lasta koskevat kysymykset äidille aivan kuin isä ei tietäisi mitään ja niinhän asian laita perinteisesti on ollutkin. Hoitajat olivat ihmeissään kun mieheni vei tyttöä kerran rokotuksiin enkä itse päässyt mukaan.

Turkkilainen terveydenhuolto on mennyt ison harppauksen eteenpäin 2000-luvulla, kaikki saavat hoitoa mutta taso ja hoitoon pääsyn nopeus vaihtelee, hyviä lääkäreitä voi löytää molemmilta sektoreilta jos näkee vaivaa. Olen itse tavannut ehka surkeimman lastenlääkärin kaupungin kalleimmassa yksityissairaalassa ja saanut ihan hyvää hoitoa ilman kiirettä myös julkisella. Lääkkeet ja lääkäreiden palvelut ovat suurta bisnestä, kaikkea emme ole tehneet ohjeistusten mukaan vaan käyttäneet myös omaa järkeä. Rautalisää meillä ei annettu, kiinteiden aloittamisen ja aikataulujen kanssa seurattiin enemmin paikallista tapaa pienillä poikkeuksilla ja lääkäriin ei menty muutaman kerran kun tiedettiin että kotikonstein pärjätään ja oltiin varmoja että äiti ja google antavat saman diagnoosin kuin lääkäri. Oliiviöljyä ei meillä juotettu vaikka niitä suositeltiin ummetukseen enkä keitellyt kaikkia muitakaan liemiä ja huttuja joita suositeltiin, ihan normaalisti tuo tuntuu potkivan ja kasvavan ilmankin. Turkkilaisille lapsen sairastuminen on yleensä kauhea juttu, sitä päivitellään ja kauhistellaan ja etsitään syytä tai syyllistä. On helpompaa olla kertomatta että lapsen nenä vuotaa suorana purona, pääsee huomattavasti helpommalla niin ja sillä että anoppi ei asu samassa kaupungissa.