Kun äiti lähtee töihin vai lähteekö?

Turkissa äitiysloma on 16 viikkoa, niistä 8 viikkoa olisi käytettävä ennen synnytystä ja kahdeksan sen jälkeen, riskiraskauksissa loma on muutamia viikkoja pidempi, palkkaa ajalta maksetaan 2/3. Valtion työntekijöillä on vuoden äitiysloma ja mahdollisuus vielä toiseen vuoteen palkattomana. Joillakin aloilla työtekijöillä ja työnantajilla on erillisiä sopimuksia pidemmistä äitiyslomista tuon 16 viikon sijaa mutta suurin osa maan naisista joutuu  noudattamaan tätä. Aika rankalta tuntuu varsinkin kun Suomessa äitiysloma taitaa olla maailman pisimpiä.

Tunali katu

Paikallisista naisista kolmasosa on työelämässä, määrä on matala ja siihen on useita syitä. Jos muistelen itse aikaa kun tyttö oli 8 viikkoinen, en saa mieleeni minkäänlaisia muistikuvia, tuntuu pelottavalta että moni äiti joutuu palaamaan töihin sellaisen hormoonimyrskyn keskellä. Moni ei sitten palaakaan, naisten työssäkäynti prosentti romahtaa nimenomaan lapsia saaneiden kohdalla. Syynsä on myös sillä että Turkissa suurin osa aloista on matalapalkkaaloja. Maahan on säädetty minimipalkkalaki joka tällä hetkellä nettona on noin 300€/kk. Töihin paluu lasten saamisen jälkeen käy monelle kannattamattomaksi, valtion päivähoitoihin on monilla alueilla jonoa ja hinnat pyörivät noin 100-150€ tietämillä, lapsia voi olla ryhmissä valtavat määrät ja hoitajia vähän. Hyviin valtion hoitopaikkoihin on pitkät odotusajat. Yksityisiä hoitopaikkoja on lähes joka alueella ja hinnat alkavat noin 250€ ja kattona taitaa olla vain taivas, asiakkaita kalastellaan englannin kielen opetuksella, balettitunneilla, luonnontieteen ja tähtitieteen opetuksella. Yksityisellä lapsiryhmät ovat pieniä ja tilat sisustettu lapsia ajatellen ja varusteet kunnossa. Monesti lapsia tehdään kaupunkilaisperheissä vain yksi sillä hienot päivähoitopaikat ja koulut harrastuksineen maksavat helposti vanhemmat velkavankeuteen.

Jos lapsia on useampia, pitää palkan olla melko hyvä että töihin paluu kannattaa, päälle kun laskee vielä mahdolliset matkakustannukset jotka suurkaupungeissa nousevat helposti korkeiksi. Yhä useammat naiset saavat tänä päivänä yliopistotutkinnon mutta naisten määrä pakollisen koulutuksen suorittaneista on edelleen huomattavasti alhaisempi kuin miesten, maaseudulla ja idässä lapset otetaan apulaisiksi tilan töihin ja koulu jää kesken, ei täällä ehditä vahtimaan kuka täyttää oppivelvollisuutensa. Moni nainen osaa siis lukea ja kirjoittaa muttei luo uraa koulutuksen avulla, työpaikkojen palkkataso jää tällöin matalaksi ja moni siitä syystä kotiin.

Puiston kuntolaitteita mummoille ja äideille

Leikkipuistot ovat päiväsaikaan täynnä isovanhempia jotka on valjastettu lastenhoitajiksi, mummon ja papan arki tuntuu toisinaan aika raskaalta kun kuuntelee heidän tarinoitaan puistossa, se kuitenkin mahdollistaa monen naisen paluun työelämään lasten jälkeenkin. Valmisteilla on laki joka helpottaisi naisten paluuta työelämään. Uudistuksen myötä valtion hoitopaikkoja lisättäisiin ja ne olisivat maksuttomia 0-5 vuotiaille. Joissakin perheissä mies ei halua vaimonsa työskentelevän ja on paljon sellaisia naisia jotka eivät halua työskennellä. Työpäivät ovat pitkiä ja ammattiliitot heikkoja, työpaikoilla vallitsee tiukka hierarkia. Jos lapsi sairastuu, on oltava joku joka hoitaa lasta sillä työnantaja ei kauan katsele työntekijää joka jää kotiin lapsen nuhakuumeiden vuoksi. Moni haluaa lapselle oman hoitajan kotiinsa, tällöin alkaa salapoliisityö kuinka löytää luotettava hoitaja, äitien kuulee usein juttelevan keskenään kuka on asentanut minkälaisen kameravalvonnan seuraamaan hoitajan touhuja tai lähettänyt sukulaisensa tekemään pistokokeita päivän aikana. Näissä hommissa kuten vanhustenkin kotihoidossa, käytetään surutta hyväksi halpatyövoimaa pimeästi Ukrainasta, Romaniasta ja Moldoviasta, ei makseta vakuutuksia ja palkka on monesti todella alhainen. Turkkilaisten lisäksi myös ulkomaalaisten keskuudesta löytyy tälläisiä työnantajia, jotka eivät hoida ajallaan työlupa- ja lupaasioita.

Olen tutkinut harrastustoiminnan tarjontaa alueellamme ja se on suunnattu lähinnä varakkaille. Muutaman tunnin muskareista tai askartelukerhoista saa maksaa pitkän pennin, niihin kuuluu yleensä lounas tai välipala ja ohjattua toimintaa. Englanninkielisessä tarhassa järjestetään muutaman tunnin kerhoja johon lapset voi jättää leikkimään. Kaupungin järjestämää toimintaa ei ole mutta toivoisin että tulevaisuudessa olisi sillä naisille suunnattuja jumppa- ja käsityökerhojakin on alettu järjestämään kulmillamme vasta viime vuosina. Vauvauintia on ainoastaan Istanbulissa, vauvajoogaa suhteellisen rasvaisilla hinnoilla useassa paikassa ja lapsiparkkeja ostoskeskuksissa sekä varakkaampien suosimilla kuntosaleilla. Tavallisen duunarien tai valtion virkamiehen ulottuvilla nämä palvelut eivät ole.

Tämän hetkinen pääministerihän toivoo että jokainen äiti synnyttäisi 4 lasta, sellaisen katraan kanssa onkin jo unohdettava töihin paluu. Aamusta asti koko päivän telkkarissa esitetään naisten päiväohjelmia, on muotiohjelmia ja kokkiohjelmia sekä keskusteluohjelmia jotka kiinnostavat kotiäitejä, mainonta on myös tällöin suunnattu täysin heille. Päivisin keskustan katuja ja kahviloita eivät kansoita vain eläkeläiset vaan myös kotiäidit. Joka korttelissa on kahvila johon voi kokoontua tapaamaan naapureitaan. Korttelimme markkinapaikalla on naisten myyjäiset kerran viikossa, siellä rouvat myyvät kotitekoisia ruokia ja leivonnaisia sekä käsitöitään, ensi vuodesta alkaen naisille tulee mahdolliseksi kerryttää valtion eläkettä myös tälläisestä työstä. Valtio myöntää naisille mikrolainoja erilaisiin käsityöyrityksiin, moni on ostanut itselleen ompelukoneen tai kudontakoneen ja aloittanut oman pienen yrityksen. Ainakin lähimarkkinoilla vieraillessa huomaa miten ylpeitä rouvat ovat tekeleistään ja toki asiakkaistaan. Minäkin olen ylpeä heistä, on mahtavaa että itsenäisyyttä saavutetaan edes pienin askelein.

Yläkerran naapurimme ovat meitä paljon nuorempi aviopari, joilla on samanikäinen tytär kuin omani. Rouva on kotiäit,i jonka anoppi asuu muutaman talon päässä, joka aamu saatuaan miehen töihin hän pakkaa tyttärensä varusteisiin ja suuntaa anopin luo. Siellä kokoontuu heidän naispiirinsä, leivotaan, juorutaan ja seurataan telkkaria, illalla miesväki saapuu töista illalliselle ja kotiin he palaavat vasta yömyöhällä. He ovat muuttaneet maalta kaupunkiin vasta äskettäin, eikä naisille tulisi mieleenkään lähteä töihin. Kun ukkelit on saatu töihin niin mikäs sen mukavampaa kun keittää teet ja viettää päivää naisväen kesken. Meitä naisia on niin monenlaisia, kuka on kulttuurinsa vanki ja kuka tyytyväinen kulttuurinsa mahdollistamaan kotiäitiyteen.