Kaksikielisyys

Kotikielenä meillä on ollut mieheni kanssa turkin kieli, tytölle puhumme molemmat omaa äidinkieltä. Kun tyttö oli pieni lallattelin ja rallattelin suomalaisia lastenlauluja joita muistin, tuntui sekopäiseltä puhua vauvalle yksin suomea kun muut ympärillä puhuivat turkkia. Kun tyttö alkoi ottaa enemmin kontaktia, alkoi juttelukin luonnistua paremmin.  Suomen reissulta ostettiin läjät ensikirjoja ja vastaisuuden varalle odottelemaan. Sukulaiset ja ystävät ovat muistaneet kirjapaketeilla ja ne ovatkin erinomaisia lahjoja ulkosuomalaisille. Kirjojen lisäksi hamstrasimme suomalaisia dvd-elokuvia ja lastenmusiikkia. Näin joulun aikaan meillä kuunnellaan netin kautta jouluradiota muulloin lastenradiota, aivan loistavia juttuja molemmat!

Kävimme 2kk kontrollissa juuri ennen tytön ensimmäista Suomen matkaa, tällöin kuulokokeen tehnyt lääkäri tähdensi kuinka tärkeää on että jokainen puhuu lapselle vain omaa äidinkieltään heti alusta lähtien. Kaikki kohdallemme osuneet lääkärit ovat onneksi olleet samoilla linjoilla, tiedän että varsinkin vanhan koulukunnan lääkäreissä on täysin eri mieltäkin olevia. Muutamalta sairaanhoitajalta on tullut kummallisia kommentteja, kuten etkös ole opettanut lapselle turkkilaisia lastenlauluja...no enpä ole. Muutama sukulainen ja naapuri on myös ollut huolestunut josko tytön pää menee sekaisin tästä kielien sekamelskasta.

Liikkuessani tytön kanssa kiinnitämme toki huomiota mölisemällä outoa kieltämme, moni olettaa automaattisesti ettei tyttö ymmärrä turkkia tällöin ollenkaan. Sanoja hänellä on hallussa vasta muutama.Vaikka ympäristön kieli onkin turkki, on minulle tärkeää etta suomen kieli tallentuu tytön muistiin. Ajattelen että hänellä on oikeus molempiin kulttuureihin ja ilman kielitaitoa kulttuuri ei aukea täydellisesti. Lipsahduksia puhua turkkia tulee kun olemme isommassa porukassa kuten puistossa. Kerron heti uusille tuttavuuksille että puhun tyttärelleni turkkia ja asia on sillä kuitattu eikä vieras kieli herätä niin paljon kummastelua.

Monelle turkkilaiselle olohuoneen nurkassamme nököttavä kirjahyllymme on varmasti ruma kapistus kun se on tungettu täyteen kirjoja eikä pitsiliinoja ja koriste-esineitä. En ole ikinä kuullut että turkkilainen ilmoittaa harrastuksekseen lukemisen kuten taas moni suomalainen tekee. Ne harvat kirjastot joita on tullut vastaan ovat niin surkeita että itkettää. Kirjakauppojen valikoima ja työntekijöiden asiantuntemus on kohtuullinen muttei mitään verrattuna Suomeen. Kuinka tartuttaa lukemisen into tyttöön? Siinä onkin tekemistä tuleviksi vuosiksi. Tällä hetkellä kuitenkin selaillaan Puppe- kirjoja ja ollaan tyytyväisiä. Neidillä on kirjahyllyssä oma nurkkauksensa ja kirjat ovat hänen suosikkejaan, osa on luettu jo hiirenkorville.

Turkkilaisten lastenkirjojen valikoima on huomattavasti suppeampi kuin suomalaisten. Toki täältäkin löytyy kansansatuja ja tarinoita mutta juuri tähän ikään tarkoitettujen kirjojen aiheissa ja kuvituksessa olisi toivomisen varaa. Tyttö on saanut Suomesta rattaisiinsa kiinnitettävän vaunukaveri-kirjan, noin 6- vuotias tyttö tuli sitä kerran ihmettelemään ja kesti hetken ennenkuin tajusin ettei hän tiennyt mikä on kirja. Kun olen tarpeeksi kauan seurannut kuinka monilla ei ole innostusta lukemiseen eika uuden oivaltamiseen, tulen yhä vakuuttuneemmaksi että raahaan vaikka puoli kirjakauppaa tytölle Suomesta.