Kauneudenhoitoa Turkissa

Suosittelen istahtamaan joulun jälkeen kampaamon tuoliin, jossa jokainen suklaapala, santsilautanen ja vihreä kuula loistaa kirkkaissa lampuissa ja saa miettimään miksei niitä uusia lenkkareita ole ostettu edelleenkään? Ystävän suosituksesta istahdimme kyseisen kampaamon penkkiin, laskeskelin että samoilla kulmilla oli ainakin 5 kilpailevaa kauneussalonkia. Mitä tästä voi päätellä? Sen, että turkkilaiset naiset käyvät usein kampaamossa ja ovat tarkkoja ulkonäöstään, täällä laittautuminen menee usein ohi luonnollisuuden. Kampaamopalvelut pitävät lähes aina sisällään myös manikyyrin, pedikyyrin, kulmien nyppimisen ja toisinaan myös karvojen poiston muilta kehon alueilta. Kampaamoiden lisäksi miesten parturiliikkeitä ja ainoastaan kauneuspalveluita tarjoavia salonkeja on runsaasti.

Kampaamoissa hiustaitelijat ovat lähes aina miehiä ja muita kauneuspalveluita tekevät naiset, kampaajan ammatti on arvostettu ja suuremmissa kampaamoissa kanta-asiakkailla on yleensä oma luottoparturoija, sen lisäksi että kyseinen herra tietää rouvan haluaman värisävyn, hiustenpituuden, kahvin maidolla vai ilman, hän saa yleensä kuulla myös perhepiirin juorut ja tulee kuulustelluksi omista touhuistaan sitten viime tapaamisen. Kampaamoista harvemmin varataan aikaa, sinne tupsahdetaan sillä siellä vietetään myös aikaa, juorutaan, luetaan lehdet, juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa hiusvärin hautuessa päässä. Kampaamoissa käydään tiheästi sillä palvelut ovat suhteellisen edullisia, moni pesetyttää ja föönaa tukkansa työmatkalla eikä se kustanna kuin muutaman liiran. Kantapään kautta on tullut opittua että monissa tilanteissa Turkissa on parempi olla ylilaittautunut kuin luottaa luonnollisuuteen, jos työkaveri kehottaa piristämään valjua ulkonäköä huulipunalla, on se käsky tehdä itsestä ihmisen näköinen osa työporukkaa, työhaastatteluun laittaudutaan, mielellään myös juhliin, Turkissa tulee näkyä ja erottua huolitellulla ulkonäöllä. Saunanraikkaus miellyttää monia turkkilaisia miehiä sillä se on erilaista ja eksoottista mutta edustustilaisuuksissa se on merkki huolimattomuudesta.

Meillä oli uuden ystäväni kanssa lapset mukana, ei haitannut vaikka kampaamossa oli tupa täynnä naisia, rattaat nurkkaan ja lelut esiin, vuorotellen toinen meistä viihdytti lapsia kun toinen oli kampaamon tai manikyristin penkissä, jos sattui että molemmat olivat siellä samanaikaisesti, viihdytti yksi työntekijöistä tuholaisia. Kampaamon vanutuksen aikana lapset ehtivät nimittäin tuhria sohvan mehuilla, kekseillä ja rusinoilla, repiä kampaamon kassapöydästä koristepeilit irti ja kaataa pedikyristin vedet pariin otteeseen. Sain tukasta pätkästyä liian pitkäksi kasvaneet roikaleet ja elämä lyhyellä polkalla on taas ihanaa ja helppoa. Muistan aikoinaan erään parturin joka kauhistuneena ja epäröiden kysyi mitähän mieheni sanoo, kun käskin napsaista reippaasti vaan tukan lyhyeksi. Suurin osa turkkilaisista naisista on pitkätukkaisia ja useat paikalliset miehet suosivat pitkää föönattua hiuspehkoa. Leikkauksen jälkeen tukka todellakin föönataan täällä upeaksi joka näin suomalaisittain kelpaa vaikka iltamenoihin, turkkilaisittain korkeintaan töihin, iltamenoon ja juhlaan laitetaan jo upeampia kampauksia. Turkkilaisen naisen paras ystävä harmaana päivänä on oma kampaaja, joka loihtii tukan upeaksi leijonanharjaksi, kuuntelee murheet samalla kun kulmat siistitään ja kynnet lakataan, kehuu ja imartelee vielä lähtiessäkin, raskas askellus on keventynyt kampaamovisiitillä monta kertaa kevyemmäksi.

Käytin Ankarassa monta vuotta samaa kampaamoa, muuton myötä oli aika löytää uusi paikka, kyselin naapurilta ja tutuilta, uuden kampaamon penkistä noustessa oli tyytyväinen olo, tämä herra ei arastellu saksilla napsautellessa ja niskaa kyniessä, sain lyhyen mallini ja maksoin pesusta, leikkauksesta sekä föönistä 30 tl, kulmien laitto sai jäädä toiseen päivään sillä lapset olivat saaneet jo kampaamon sen verran sekaisin. Ajoittain olen ottanut manikyyrin tai pedikyyrin, ollut joskus kohtuullisen tyytyväinenkin mutta useimmiten en. Molemmat hoidot saa täällä pilkkahintaan mutta ammattitaitoista tekijää ei tavallisesta kampaamosta löydy, kynsinauhoja siistitään liian kovakouraisesti ja jalkoja raspataan niin että pöly lentää. Liian usein kynsinauhat ovat verillä hoidon jälkeen, kannattaa siis olla tarkkana, sillä kiireisissä kampaamoissa välineiden pesu ja desifiointi voi olla retuperällä. Ainakin omaa vaaleaa ja pohjoismaalaista hiuslaatua täällä on osattu käsitellä hellävaroen, ongelmia on tuottanut föönaus ja kampausten teko, sillä paikallisten hius on usein karheampi ja paksumpi. Jokaiselle Turkin matkaajalle suosittelen kulmien siistimistä kampaamossa, suurin osa käyttää täällä lankamenetelmää eli kulmat siistitään kireäksi kahdeksikon muotoiseksi viritetyllä langanpätkällä, nopeaa, ei ollenkaan niin kivuliasta kuin kuvittelisi ja lopputulos miellyttää ainakin itseäni. Jos suuntaat kampaajalle Turkissa, kysele suosituksia paikallisilta ennenkuin antaudut saksikäden penkkiin.

Paikallisessa kampaamossa käy kova kuhina, osa istuu sohvilla odottelemassa vuoroaan, yhden tukkaa rullataan toisen föönataan, hiustaiteilijoilla on aina apurit, usein opissa olevia nuoria poikia tai sukulaislapsia, joiden tehtävä on pitää föönia paikallaan, siivota lattiat ja hoitaa juoksevia asioita, lyhyen opissa olon jälkeen he ylenevät virkaan, jossa saa pestä asiakkaan hiukset ja ohjata hänet kampaajan penkkiin, kysyä juomatoivomuksen ja toimittaa höyryävän kupin asiakkaan eteen. Moni pojista haaveilee etenevänsä aikanaan yhtä eteväksi kampaajaksi kun liikkeen arvostetuin ja ehkä jopa oman salongin omistajaksi. Kampaamoissa on tapana jättää tippiä, joka menee usein juurikin harjoittelijoille tienestiksi.

Turkkilaiset naiset laittautuvat huomattavasti vahvemmin meikein ja juhlavimmin asustein kuin suomalaiset, työpaikoilla odotetaan että sinne saavutaan asiaan kuuluvasti pukeutuneena ja laittautuneena, farkut, villapaita ja meikitön naama eivät juuri vakuuta. Kotikorttelissaan turkittaren tapaa kauppamatkalla luonnollisimmillaan, meikittä veryttelyhousuissa mutta asioille lähtiessään hän on kokenut niin suuren muodonmuutoksen ettei häntä meinaa tunnistaa. Turkkilainen mies ei jää kakkoseksi, oma mieheni käy itseäni useammin parturissa, stressaa ulkonäöstään, ajaa partaa päivittäin eikä koskaan astu ulos ovesta ellei kenkiä ole lankattu ja tarkistettu että vaatteet on varmasti siistit. Moni turkkilainen mies käy metroseksuaalista, tosin täällä sellaisia taidettiin olla jo ennenkuin koko käsitettä edes luotiin, turkkilainen koreilee ja on avoimesti mielissään saamastaan huomiosta. Hiuksissa kiiltää vaha, naaman jokainen karva on kohdilleen aseteltu ja automaattisesti hän  vilkaisee peilistä habitustaan kävellessään sellaisen ohi, ei vaivihkaa vaan jää mielellään vielä peilin eteen pyörimään.

Koska turkkilainen mies on usein tarkka omasta ulkonäöstään, huomioi hän myös vaimossa tapahtuneet muutokset, raidat tai hiustenlyhennys ei jää rekisteröimättä, ainakin meillä mies antaa oman arvionsa viipymättä ja odottaa myös kommenttia omasta tukastaan parturista tultuaan, onko liian lyhyt, parempi kuin entinen malli, olisiko sittenkin pitänyt...paikalliselle miehelle kasvinaamiot, kulmien muotoilut, manikyyrit ja pedikyyrit ovat arkea eivätkä mitään hävettäviä naismaisia touhuja. Kauneuden eteen turkkilainen kestää kipua ja näkee vaivaa, vahaus kaikista kriittisimmistä paikoista ei ole mukavinta vapaa-ajan viettoa, kampaamoissa jaksetaan odottaa kun oma kampaaja käsittelee viittä muuta samaan aikaan. Mitäpä sitä ei tekisi kauneuden eteen.