Turkkilainen mies ja kakkavaippa

Turkkilaisen nuoren miehen isän malli poikkeaa monissa kodeissa rajusti samanikäisen suomalaisen mallista. Oman anopin mukaan hänen sukupolvessaan miestä, joka antoi vaimonsa työskennellä raskaana pidettiin usein kelvottomana, usein myös naista, joka jätti lapset 'heitteille' ja lähti töihin, vikaa täytyi olla myös miehessä, joka tuollaista vaati tai salli. Mies toi rahat kotiin ja valvoi julkisivua, nainen piti jöötä talossa ja hoiti lapset ja talouden pyörityksen. Piste. Onko mikään muuttunut?

Monissa turkkilaisissa perheissä roolijako on edelleen sama, joskus molempien tahdosta, toisinaan olosuhteiden pakosta ja yleisön paineesta, näin on aina ollut, turkkilaisessa yhteiskunnassa ei vatvota ja mietitä, toimiviksi havaittuja asioita tehdään, kuten aina ennenkin, vuosikymmenestä toiseen, mitä siitä jos jotakuta vähän ärsyttää tai harmittaa, näin on aina ollut. Asetelma on ja pysyy koska kotiäitien määrä on suuri, työpäivät pitkiä ja vapaat vähäisiä, isyysvapaita ei tunneta vaan asiat on järjestettävä sen mukaan mikä on toimivinta ja kannattavinta. Yhteispelillä ja vanhoilla hyviksi havaituilla menetelmillä.



Lähipiirin otannalla miesten osallistuminen kotitöihin ja lasten hoitoon vaihtelee kuitenkin rajusti, on niitä jotka työpäivän jälkeen tulevat kotiin, leikkivät kyllä lasten kanssa mutta kakkavaipat ja nukuttamiset jäävät aina äidille, myös monissa perheissä missä molemmat vanhemmat työskentelevät, jäävät kotihommat monesti kuitenkin äidin vastuulle. Tosin niissä perheissä, joissa molemmat tienaavat, on rahaakin enemmin ja yleensä ulkopuolisena apuna ainakin siivooja, joka usein tekee myös osan viikon ruuista ja tarvittaessa lastenhoitaja.

Ulkomaalaiset turkkilaisten puolisot kokevat usein että ukkelille pitää aina sanoa kaikki, mitään ei tehdä automaattisesti, ei pestä tuttipulloa tai syötetä sitä toista kitisevää jos äidillä on kädet täynnä jo töitä toisen kanssa. Ei ole ehkä ihmekään kun sellaisen perhemalli puuttuu. Moni turkkilainen nuori mies ei ole nähnyt isänsä osallistuvan mihinkään kodinaskareisiin tai lapsenhoitoon, mies kakkavaippa kädessä on täysin ennennäkemätön kohtaus. Ainakin itsestäni tuntuu, että monissa paikallisissa perheissä isä jää usein vähän etäiseksi lapsille, isää kunnioitetaan mutta salaisuudet ja ongelmat jaetaan vain äidille, johon taas joillakin tuntuu aikuisenakin olevan jopa sairaaloisen läheinen suhde, itse en ainakaan haluaisi olla vaimo, joka tulee aina kakkosena anopin jälkeen niin ruuanlaitossa kun lastenkasvatuksessa.

Turkkilaisessa yhteiskunnassa juuri kukaan ei oleta tai odota isältä mitään liittyen lapsenhoitoon, isältä ei kysellä lapseen liittyviä lääkärissä, sukulaiset eivät osoita neuvoja tälle, on ihan ok että isät käyvät firmojen työpaikkojen illanistujaisissa tai muissa kissanristijäisissä, sen sijaan aika harvassa ovat äidit, jotka pääsevät ilman lapsiaan mihinkään. Aika epäreilua, vai mitä? Toisaalta turkkilaisilla naisilla on usein se sukulaisnaisten verkosto, joka hoivaa ja auttaa, saapuu hetkessä paikalle kun mies on todettu täydelliseksi tumpeloksi ja tarvitaan olkapäätä, sairaalle lapselle hoitajaa, apuvoimia juhlien järjestelyssä tai muuten vain seuraa. Sääntö nro 1 ulkomaalaisille turkkilaisten puolisoille onkin hankkia se oma verkosto, kannattaa muistaa että anoppikin on nainen ja ymmärtää usein miniäänsä huolimatta tämän kansalaisuudesta.

Moni suomalainen mies osallistuu varmaan enemmin lapsenhoitoon ja kotiaskareisiin kuin turkkilainen, syitäkin on useita, on aikaa ja siihen patistava kulttuuri. Toisaalta kukaanhan ei tiedä mitä kenenkin kodissa tapahtuu ja kuinka monesta äidistä on noloa myöntää hiekkalaatikon reunalla että Jussista kuoriutuikin vastuuta pakoileva juntti lapsen synnyttyä, niitäkin on. Siitä kannattaa käydä lukemassa Project Mamasta lisää.

Koska kulttuuriero mielestäni tiivistyy usein lapsen tultua perheeseen, ei siitä selviämiseen auta kuin asioista päättäminen puhumalla ja pelisääntöjen laatiminen, kuka tekee ja mitä. Ei kannata tuudittautua siihen että kyllä minä hoidan lapset, aina ei jaksa vaikka haluaisi, synnytyksen jälkeiseen masennukseen lääke Suomessa on lääkäri ja ainakin puolison apu, Turkissa sukulaisnaisten verkosto sillä halutessaankaan monen miehen on mahdoton jättää töitään tai saada lomaa jonkun 'huuhaa'- diagnoosin vuoksi. Niin ja kun ne työpäivät ovat täällä usein kymmentuntisia ja vapaita viikossa tasan yksi. Aika moni turkkilainen mies unohtaa sen faktan että ulkomaalaisella puolisolla ei välttämättä ole sitä omaa verkostoa, naiset ovat aina hoitaneet täällä hommansa keskenään, avun ja hoivan, siihen ei ole miehiä haluttu sekoilemaan joten asia on jokseenkin automaattinen turkkilaisille naisille, ulkomaalaiselle se ei ole.

Kun lapsi herää kymmenettä kertaa yön aikana viikkojen ajan, mahatauti iskee ja silmät eivät pysy auki, tarvitaan sitä toista puoliskoa aika kipeästi. Itse olisin ainakin pimahtanut ellei mies olisi auttanut yösyötöissä, kylvetyksissä ja pähkäillyt kanssani yhtä ulalla kaikkia uusia asioita, joiden edessä olimme vauvan kanssa isoina kysymysmerkkeinä. Onneksi oli puitu ja ruodittu kuinka lasta hoidetaan, viisastuneena ja sivusta seuranneena monen tahmaista taivalta. Vaikka monella paikallisella  miehellä on omissa silmissäni kivikautinen käsitys osallistumisesta kotona niin osa haluaa tehdä juurikin päinvastoin kuin oma isä, läheinen suhde omaan lapseen on hyvä porkkana sekä tasa-arvoisemman roolimallin siemen omille lapsille.

Ekat viikot pienen lapsen kanssa laittavat elämän taatusti uuteen järjestykseen, herääkö puolisko kun sitä nykäisee keskellä yötä ja suunnistaa automaattisesti silmät kiinni kohti huutavaa pötkylää vai kääntääkö tuo vain kylkeä? Entäpä kylvetys, suostuuko turkkilainen puolisko kylvettämään tyttöä ja olemaan aataminasussaan? Vaikka aamulla on aikainen herätys niin keitteleekö puolisko rauhallisen autuaana tuttipulloja toisen hoitaessa syöttämistä? Yhteisymmärrystä on hyvä löytyä niin, että huutavan käärön voi lykätä miehelle tämän astuessa kotiovesta ja suunnata nukkumaan ilman että asioita aletaan selvittelemään siinä vaiheessa.

Myöhästyneet itsenäisyyspäivät Suomeen ja Ulkosuomeen, olkoon tämä minimanifesti suomalaisille naisille että muistavat säilyttää itsepäisyytensä myös lastenhoidossa.