Ankara talvi

No ei sinne päinkään. Tänään oli +15 ja lämmöstä seonneet ankaralaiset puistoissa ja terasseilla. Viime vuonna samaan aikaan kaupunkia koittelivat vuosikymmenien kovimmat pakkaset ja lumimyrskyt. Me olimme päivälenkillä koiran ja tytsyn kanssa:


Puistoissa oli pitkästä aikaa jopa tungosta, tytsy taisi olla raskaimmin vaatetettu kuin turkkilaiset lapset, joista osa oli pelkissä villatakeissa. Epätavallisen lämmin päivä keskellä talvea ja heti heitetään takit ja hanskat nurkkaan.




Lumet olivat kadonneet vuorilta, vielä eilen huipuilla oli lunta ja edellisviikolla vuoret olivat kauttaaltaan valkeat.



Ankaran keskustan alueella ei voi olla törmäämättä konsulaatteihin ja lähetystöihin, muutamilla mailla on myös omia kulttuurikeskuksia. Ylimmäinen rakennus on entinen Libyan kulttuurikeskus ja alimmainen Viron suurlähetystö. Monien maiden edustustot sijaitsevat asutusalueella ihan tavallisissa asuintaloissa, jotka on muutettu edustuston tiloiksi. Monia ei asuintaloista edes erottaisi ilman lähetystön plakaattia, lippuja ja vartiankoppia.
.


Aikoinaan kun Turkki loi diplomaattisuhteita muihin maihin, lahjoitti Atatürk monelle halukkaalle alueen keskustasta edustustoa varten.  Kyseisellä alueella olevat edustustot sijaitsevat kauniissa historiallisissa rakennuksissa, siellä edustavat mm. Saksa, Ranska ja Itävalta. Lähetystöjen kuvaaminen on toisinaan vähän kyseenalaista mutta voisin ottaa kuvia muutamista myöhemmin. Iranilla ja Kuwaitilla on ainakin upeat rakennukset.


Jokaisesta kaupunginosasta löytyy lojmaneja eli asuntoloita. Yliopistojen alueella niitä on opiskelijoita varten mutta kaupunkialueella on myös poliiseille, armeijan henkilökunnalle ja virkamiehille tarkoitettuja asuntoloita. Niissä asuminen ei ole ilmaista mutta niistä maksettava vuokra on edullinen ja asunnot turvallisia. Yllä olevassa kuvassa virkamiesasuntola.


Kävelylenkin varrelle oli avattu uusi taideateljee, joka oli sunnuntaina kiinni mutta kävimme ihmettelemässä teoksia ikkunassa.


Parasta ruokaahan saa yleensä vaatimattomista puljuista, tämä lihapullapaikka avaa luukkunsa vasta illalla mutta sieltä saa herkullisen lihapullilla, sumakkisipulilla ja tomaatilla täytetyn leivän.



Aika moni talo on saanut uuden värin samalla kun on tehty kaupungin vaatima eristys seiniin. Värivalintoja ei voi ainakaan väittää tylsiksi, meidänkin kotikulmilta löytyy pian kaikki sateenkaaren värit näiden pinkkien lisäksi, myös lila ja keltainen ovat suosittuja.



Moni on tehnyt parvekkeestaan tälläisen varaston tai huoneenlisän, varastoitavaa varmasti riittää niin säilykkeissä kuin kuivatuissa tuotteissakin, markkinoilta turkkilaiset ostavat niin valtavat määrät vihanneksia ja hedelmiä että niitä varten tarvitaankin melkein yksi huone. Esteettisyydellään nämä kopit eivät kyllä silmää hivele. Turkkilainen yleensä vähät välittää julkisivusta, kunhan kotona on siistiä.


Puistossa oli poikia pelaamassa futista, koiria leikkimässä ja tuntui että kaikki kynnelle kykenevät olivat tänään ulkoilemassa. Oli kyllä todella keväinen fiilis.


Puiston kulmalla on yksi alueemme Muhtarlığı toimistoista, kyseessä on ns. korttelipäällikön toimisto, jonne toimitetaan henkilötiedot uusista asukkaista ja josta saa asuintodistuksen muita tahoja varten. He koordinoivat jonkun verran asuinalueen köyhäinapua ja mitä muuta näissä toimistoissa toimitetaan on ainakin minulle hieman epäselvää. Aika monessa kaupungissa asukkaiden menojen ja tulojen seuranta on siirretty kai jo poliisille mutta Ankarassa näitä korttelipäälliköiden toimistoja on joka kulmalla.


Laskin parin tunnin lenkillämme 23 Turkin lippua, osa jäi varmaan huomaamatta. Turkkilaiset ovat todellakin isänmaastaan ylpeitä eikä lipun käyttöä rajoiteta millään lailla, kuka ripustaa sen ikkunaan tai parvekkeelle, toinen auton takaikkunaan. Osa on voinut ripustaa lipun myös perjantaisen USA:n lähetystön pommi-iskun takia, iskussa kuoli itsemurhapommittajan lisäksi edustustossa työskennellyt turkkilainen vartija.

Tälläisenä Ankara näyttäytyi tänään, aurinkoisena ja talviuniltaan ainakin hetkeksi heränneeltä.

Kommentit

  1. Kiva ja informatiivinen postaus taas.
    Meillakin oli tapana sulkea parvekkeita tuollain ja jossain vaiheessa saadettiin laki etta parvekkeet on rakennettava taloihin lomittain, eika toinen toisensa paalle. Silloin niista puuttuu se katto ja on vaikeempi sulkea. Aika kummajaisia taloja oli tuloksena. Nyt lakia on taas muutettu ja parvekkeet saa olla paallekkain joka kerroksessa.

    VastaaPoista
  2. Täällä on myös tapana hullaantua lämpöasteista. Meidän poikia on mahoton saada pukemaan takkeja, kun kulkisivat vain huppareissa heti kun lämmintä on yli 5 astetta. Itsekin huomaan kaipaavani jo kevyempiä takkeja. Pitää siis muistutella itselle vielä monta kuukautta, että nyt on oikeastaan talvi. Ja luntakin vielä todennälöisesti luvassa monta kertaa. Tosin sen takiahan ne on kivoja ne välillä tulevat lämpimämmät päivät...

    VastaaPoista
  3. Anu: Naita suljettuja parvekkeita nakee kylla vahemmin kuin aiemmin, aika hassun naköisia ne kylla ovat.

    Mine: Joo kylla tama lampö sai taas hullaantumaan mutta todellakin niita talvisia paivia on varmasti viela tulossa.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja mielenkiitoista tietoa. Englannissa heti kun on vahankin lampimampi (villatakki keli meikalaiselle)- oman maan asukkaat varjottelee t-paidoissa ja sandaaleissa. Kummaa porukkaa.

    VastaaPoista
  5. Mama D: Kiitos, joo en kylla tajua kun nama turkkilaiset on ihan kauhuissaan kun asteet lahenee nollaa ja sitten kun tulee ensimmainen lammin paiva, ollaankin heti ilman takkia ja hanskoja....todellakin kummaa porukkaa.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva nähdä kuvia kävelylenkiltänne! Kiitos. :-) Siellä ei sitten varmaan ole erikseen mitään liputuspäiviä...;-)

    VastaaPoista
  7. Hippu: Heh, taalla on liputuspaiva joka paiva ainakin paikallisten tapojen mukaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit