sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kotona vai hoidossa?

Tyttö on tullu siihen ikään, että alkaa ottaa enemmin kontaktia puistossa toisiin lapsiin. Menee rohkeasti toisten leikkeihin mukaan ja nykäisee muita hihasta, jos meinaa jäädä jalkoihin. On myös täysin turkkilainen siinä mielessä, että selkeästi ajattelee kaikkien lelujen olevan yhteisiä, joten kädessä on milloin kenenkin pallo, leikkiauto tai lapio. Neidin menoa seuratessa sitä pohtii tarhan ja kotona hoitamisen plussia ja miinuksia.

Jos joku olisi sanonut muutama vuosi sitten että kotiäitinä on kivaa, olisin ainakin hiljaa mielessäni ajatellut että ei ikinä, kuinka tylsää ja ahdistavaa. Kuinkas sitten kävikään, pääpiirteittäin kotona oleminen on ollut kaikkea muuta ja vielä enemmin, se on ollut irtiotto junan lailla rullaavaan elämään ja työmaailmaan, täyskäännös haaveissa mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja pysähtelyjä sellaisilla elämän asemilla joita en ollut pitkään aikaan huomannutkaan. Lapsen seurassa sitä ehtii ja jaksaa nähdä arjessa ja ulkona liikkuessa niin arvokkaita asioita, joita ei kiireen keskellä enää huomannut. Kiitos mieheni kaksivuorotyön meillä on enemmin aikaa perheenä, on aika harrastaa yksin ja iltamenojakin saadaan järjestettyä työvuorojen mukaan. Aina ei tarvitse jaksaa olla äiti vaan joskus pitää saada olla ystävä omien ystävien kanssa sekä puoliso vain miehen seurassa.




Siihen minulla ei ole minkäänlaista mielipidettä onko lapsen parempi olla tarhassa vai kotona, olen ikävä ihminen ja väitän että kaikenlaiset mielipiteet koskien asiaa ovat suoraan hanurista. Uskoisin että moni laittaa lapsen hoitoon mennäkseen töihin, toinen taas on kotona sillä mitään kunnon töitä ei ole näköpiirissä. Hyviä ja huonoja puolia molemmista tavoista kuinka lapsi viettää päivän on loputon määrä mutta itse uskoisin että kumpikaan tapa itsessään ei tee lapsesta tulevaa sarjamurhaajaa. Lähipiirissäni ei myöskään toteudu minkäänlainen kuvio, että kotona olleet lapset olisivat sosiaalisilta taidoiltaan heikompia kun hoidossa olleet tai että hoidossa olleet jollakin lailla kärsineet pienenä tarhaan joutumisesta. Ongelma tuntuu olevan monesti juuri äitien, ei lasten.

Olen itse ollut kotihoidossa eskariin asti, ensin pitkään äidin kanssa ja sen jälkeen mammani hoidossa, kaiken lisäksi olen vielä ainoa lapsi joten leikkikaveria ei ollut omasta takaa. Pidän itseäni melko sosiaalisena tapauksena ja lapsuudesta muistot ovat pelkästään positiivisia. Hyvän ystäväni poika meni pienenä hoitoon ja on nyt jo teiniksi ehdittyään hyvin läheinen äitinsä kanssa ja myöskin aika sosiaalinen tapaus. Lapselle ihan perusasiat ovat tärkeitä, sosiaalisia tilanteita, kontakteja aikuisiin ja lapsiin sekä puhdasta leikin iloa haetaan kuka mistäkin, toinen saa sen hoitopaikasta, toinen kotona ja puistossa.

Meillä tyttö on kotona, sillä odotellessa kaksoiskansalaisuutta odottelen samalla työlupaa. Hoitoon laittaminen on kustannuskysymys johon meillä ei ole intressejä tuhlata rahaa, niin kauan kuin tyttö voi olla kotona. Turkkilaisilla on asiaan aika kaksijakoinen suhtautuminen, toisaalta kotihoitoa pidetään parhaana mutta toisaalta haluttaisiin laittaa lapsi tarhaan, jossa heistä tehdään uusia Einsteinejä. Minkään sortin painostusta suuntaan tai toiseen en ole kohdannut, asia ei ole mitenkään pinnalle hiekkalaatikko keskusteluissa tai mediassa. Kotihoito on maassa kuitenkin hyvin yleistä, sillä naisista vain kolmannes käy töissä. Se että niin moni nainen on kotona, tuo itsessään yhteiskuntaan sosiaalisen aspektin sekä kotona oleville äideille ja lapsille. Puistoissa on aina ( paitsi pakkasella) seuraa ja leikkikavereita, puistoissa ketään yksin saapuvaa äitiä ja lasta ei jätetä yksin vaan heidät imaistaan porukkaan mukaan. Vaikka suurin osa ystävistäni  on päivällä töissä, voi monilla työpaikoilla vierailla. Käyn säännöllisesti hyvän ystäväni työpaikalla kahvilla ja rupattelemassa, täällä se ei haittaa ketään sillä monilla työpaikolla sosialisoiminen tulee ennen suorittamista. Työhuoneiden välillä juokseva huutava lapsi on piristys työpäivään eikä sitä tarvitse häpeillä.

Ennenkuin tyttö oli syntynyt, muistan päivitelleeni työkaverille että mitähän naapurit ajattelevat kun jäänkin normaalia pidemmäksi aikaa kotiin tytön synnyttyä, että lasketaanko minutkin sitten sen kaupoissa ja kaduilla vellovan kotiäitiarmeijan jäseneksi? Kun seuraa paikallista katukuvaa, huomaa aika pian naama sitruunalla kävelevien naisten joukon, kauppakassit toisessa kädessä ja toisessa rattaat. He tuskin miettivät että onpa ihana ajanjakso saada olla kotona lasten kanssa, heille se on usein lopullinen olotila sillä vaihtoehtoja ei välttämättä ole.

Oma synnytyslääkärini antoi raskauden edetessä neuvon että jos äidillä on hyvä olla, niin silloin yleensä lapsikin voi hyvin. Tämä pätee kotihoidossakin olemiseen, lapsi kyllä vaistoaa jos äiti on jatkuvasti ahdistunut eikä iloa löydy mistään. Jokaiselle kotona oleminen ei edes sovi, elämäntilanne tai luonne voivat olla sellaisia että jokaisen paremmaksi on äidin paluu työelämään, Suomessa isä voi jäädä kotiin mutta Turkissa sellainen kuvio on vielä harvinainen.

Meillä on tarkoitus etsiä tytölle tämän kevään aikana kerhotoimintaa, jossa voisi tutustua muihin lapsiin ja oppisi olemaan ilman meitä muutaman tunnin viikossa. Kirjoitan kerhoista lisää myöhemmin kunhan olemme kartoittaneet kaupungin tarjontaa. Meille selkeitä plussia tytön kotihoidon kohdalla ovat rahallinen säästö ja suomen kielen tarttuminen. Ankarassa on tarjolla hyviäkin valtion hoitopaikkoja, mutta parhaimpiin on jonoa eivätkä nekään ole ilmaisia, yksityiset taas maksavat sen verran että oman palkan on sitten aikanaan oltava sen mukainen. Suomen kieltä tyttö kuulee vain minulta ja satunnaisesti suomalaisilta ystäviltäni, tarhaan meno tarkoittaa siten automaattisesti sukellusta kielellisesti turkkilaisempaan ympäristöön. Mitään pitkiä miinuksia en keksinyt, se että ruokakassin sisältöä joutuu miettimään hieman tarkemmin tai ettei uutta talvitakkia tullut hankittua tänä talvena ovat periaatteessa osoittautuneet ihan positiivisiksi asioiksi ajatellessa elämänhallintaa.

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus jalleen. Itsellani on pakko melkeen tehda hyvin vankka mielipide tuo tarha vs kotihoito asian puolesta, koska kaikki lapsensa aikaisin tarhaan laittaneet aidit pommittivat minua silla, kuinka kotona hoidettu lapseni ei sopeudu tarhaan sitte aikanaan ja ei ole tarpeeksi sosiaalinen jne. Meilla kotihoito oli vain rahasta kiinni, mutta nyt naen kylla sen hyodynkin. Meidan hoitojarjestelyt oli ja on vielakin rankkaa itselle ja parisuhteelle (mies toissa alkuviikon, mina loppuviikon). Nyt poika on 3 vuotiaana aloittanut tarhan, kiitos Englannin valtion lahjoittamat 15 tuntia viikoss.

    VastaaPoista
  2. Mama D: Jep kirjoitin taman just siksi etta arsyynnyn aika suunnattomasti toisten ihmisten asiantuntevista mielipiteista tassa aiheessa, yleensa on kysymys siita etta joku on kotona tai ei ja se mukaan lapsikin liikkuu. Molemmissa hoitomuodoissa on puolensa ja uskoisin etta lapsen tulevaisuus on monen asian summa, 10v. paasta on tuskin niin valia onko hoito aloitettu vuonna 1 vai 2. Hienoa etta siella valtio tulee apuun tassa tarhajutussa edes jonkun verran, taallakin on sen suuntaisia suunnitelmia etta työssa kayvien aitien lapset paasisivat maksutta tarhaan 0-5v.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että voit olla tytön kanssa pitkään kotona.Poikani syntyi kun asuin täällä ensimmäistä kertaa ja minulla oli vain 3 kuukauden äitiysloma.Pidin sen lisäksi sitten vielä 4 kuukautta palkatonta lomaa mutta sitte oli jo pakko mennä töihin.Silloin muistan kadehtineeni Suomen pitkää äitiyslomaa;D

    VastaaPoista
  4. Haa, arvatenkin minua kovasti kiinnostava juttu !!! Olen hoitanut lapsemme pääsääntöisesti kotona. Välillä toki ollut töissä, ekan ja viimeisen ikäero kuitenki 13 vuotta:) nyt hoitelen lisäksi myös muutamaa hoitolasta. Tuntuu, ettei meidän family ei toimi, ellei mama pyöri kotona. Niinpä olen aina viis veisannut muiden ihmisten mielipiteistä, mitä tulee kotona hoidettuihin lapsiin... Olen itse viihtynyt aina kotona ja samoin lapset:) Hyvin ovat pärjänneet. Paras ystäväni taas on mennyt heti töihin, jopa ennen äitiyslomien aikana. Ei kestä kotona. Minusta Se on myös ihan yhtä hienoa:) Jokainen toimii kuten parhaaksi näkee.
    Osaatko itse Turkin kieltä kuinka hyvin? Ihanaa, että puhut lapsellesi Suomea:)
    *odottelee päiväkotipostauksia*

    Äitix5

    VastaaPoista
  5. Yaelian: Mun työsopimus paattyi raskauden loppu puolella ja työmahdollisuudet ennen kansalaisuuden saantia ovat rajalliset, taloudellisesti joutuu tietysti kiristamaan mutta ainakin tahan asti se on tuntunut sen arvoiselta.

    Aitix5: Sinulla on hieno asenne ja nostan myös hattua 5 lapsen kotihoidosta. Minustakin molemmat ratkaisut ovat ihan yhta hyvia ja ainoa mista arsyynnyn on muiden arvostelusta koskien toisten valintoja. Puhun turkkia mutten taydellisesti, kielioppi on vahan niin ja nain koska en ole kielta koskaan opiskellut vaan korvakuulolla oppinut. Teen myös paivakotipostauksen jossa vertailen vahan kaupungin tarjontaa.

    VastaaPoista
  6. Mun pitäisi kesällä alkaa katsella lapselle hoitopaikkaa. Pahalta tuntuu, mutta yritän järjestellä asiat ainakin niin, että olisin osa-aikatyössä tai lyhennetyllä työpäivällä ja lasta ei tarvitsisi kuljetella pitkiä matkoja. Liian nuorelta tuo tuntuu, vaikka tiedän, että monet paljon nuoremmatkin käyvät jo päiväkodissa. Mutta rahan takia on pakko mennä töihin. Olen itse myös nauttinut suunnattomasti tästä ajasta kotona ja mielelläni olisin vaikka kuinka pitkään. Jos voitetaan lotossa edes jonkunlainen summa niin pysyn kotona!

    VastaaPoista
  7. Ii: Turkissa on tosi vaikeaa löytaa duunia jota voisi tehda osa-aikasesti puhumattakaan lyhennetysta työviikosta, taytyy sanoa etta sellaista 9-18 ja monessa viela la 9-13 ei houkuttele talla hetkella yhtaan, paras olisi jos taalla voisi tehda hommia kotona kun lapsi on pieni, itsekaan en haluaisi laittaa viela tyttöa kokopaivaiseen hoitoon vaikka kyllahan ne lapset todellakin sopeutuu, paremmin kun aidit.

    VastaaPoista
  8. Samassa tilanteessa ollaan mekin! Ensi syksyna olisi minun tarkoitus pistaa lapset ekaksi puolipaivaa esikouluun (ana okulu) ja sitten myohemmin koko paivaksi. Oppisivat siella vahan "tavoille" ja leikkimaan ryhmassa, natisti. Ja saan minakin hiukan hengahdysaikaa :) Kylla taa pikkulapsi-aika on viennyt kaiket mehut. Senkin takia tuo tarhaan meno olisi tervetullut muutos. Kotona aion kuitenkin senkin jalkeen olla. Niin kauan kun Mersinissa naissa olosuhteissa eleillaan niin mieheni palkka riittaa meidan elamiseen. Olen myos niin koti-ihminen ja mukavuudenhaluinen etten todellakaan haluaisi vaihtaa rentoa kotona oleskelua just mainitsemaasi 9-18 x 6 paivaa tyoaikatauluun. Tietaen etta tamankin jalkeen kotityot jaa minun harteilleni. Ja minka takia? Rahallista tarvetta ei ole, eika mulla ole urahaaveitakaan. Jokainen tallatkoon tyylillaan!

    VastaaPoista
  9. Heli: Me ollaan tassa etsitty kerhoa tai leikkiryhmaa, jossa tyttö voisi alkuun kayda vaikka kerran tai pari vkossa, minakin aion olla kotona viela ainakin vuoden. Ennen kaksoiskansalaisuuden saamista en edes jaksa miettia töiden hakua, edelleen haaveilen etta töita voisi tehda oman aikataulun mukaan ja jotain omaa, silla nuo pitkat työpvat eivat kylla houkuttele missaan vaiheessa.

    VastaaPoista
  10. Meilla tytto alotti paivakodin kun veli syntyi, oli sillon 1,5v. Oli kylla tosi syyllinen olo laittaa tytto tarhaan ja jaada sitten pojan kanssa kotiin :( mutta taalla paivakoti tyo ajat on tosi lyhyita, meilla esim 8.30-12. Joten silti siina jaa sitten puolet paivasta olla molempien kanssa kotona ennenkun mies tulee toista kotiin..
    Joo en makaan ymmarra miten ihmisetarvostelee toisten paatokisa, ihmisilla on vaan niin erilaisia elamantilanteita, ei voi yleistaa!
    itse en aio viela pariin vuoteen palata toihin sairaalaan, jos ollenkaan kun talla hetkella toita riittaa ihan kotoa kasinkin!
    Kirjoittelen artikkeleita paikallisiin lehtiin nykyaan :)

    p.s pakko kommentoida et TOSI roskasta nayttais olevan siella Turkissakin, same problem!

    VastaaPoista
  11. Layla: Meilla tyttö on nyt just reilu 1,5v. ja alkaa kylla kaivata valilla leikkikavereita, etsitaan parasta aikaa leikkiryhmaa silla varmaan se muutama tunti vkossa ajaisi viela asian. Itse olen viela varmaan vuoden tai jopa toisenkin kotona, riippuu milloin saan kaksoiskansalaisuus prosessin loppuun ja kuinka muuttomme rannikolle edistyy. Turkkilaisista monet heittelevat roskia ilmaan mitaan tajua sinne tanne ja sen huomaa, toisaalta taalla on valtavasti valtion siistijöita keraamassa tienvarsilta roskia, jotkut paikat ovat tosi siisteja ja toiset taas kamalia.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!