perjantai 22. helmikuuta 2013

Rannikolta kaupunkiin on pitkä matka

Mies teki lähtöä töihin ja sitoessaan kengännauhoja kysyi että miksi ihmeessä me muutimme Bodrumista Ankaraan? Niinpä, sitä on mietitty monet kerrat, yhdessä ja erikseen, ystävien kanssa Suomessa ja Turkissa. Ihan järjellistä selitystä tuskin löytyy mutta kyllä se päällimmäinen taisi olla säännöllinen elämänrytmi ja paremmat työmahdollisuudet. Ja nehän me Ankarassa alkukankeuden jälkeen saimme mutta viiden vuoden jälkeen olemme heränneet siihen todellisuuteen että tämä suurkaupungissa elo ei ehkä olekaan meitä varten.


Kun vuonna 2008 pakkasimme tavarat ja koiran bussiin ja matkustimme Ankaraan, olimme ihan kyllästyneitä sesonkien mukaan elämiseen. Oli tehty töitä eri kaupungeissa, seurattu joka kevät innosta puhkuvia turkkilaisia odottamassa turisteja ja odotettu kauden päättymistä syksyn ollessa jo pitkällä. Työ turismin parissa oli hektistä, mielenkiintoista mutta myös arvaamatonta. Huono taloudellinen tilanne vaikuttaa heti matkailuun, josta monen niillä seuduilla asuvan leipä on suoraan tai ainakin välillisesti kiinni. Kun saavuimme Ankaraan marraskuun lopulla, oli taivas yhtä harmaa kuin tänäänkin. Emme sulautuneet sitten ollenkaan harmaaseen massaan kirjailluissa farkuissa ja värikkäissä vaatteissamme, ystävämme sanoi että ruumiinkielemmekin on ihan erilainen kuin paikallisilla, se letkeän rento elämänasenne menee sormenpäihin, saa suupielet ylöspäin ja askelluksen huolettomaksi. Ankarassa se katoaa aika pian, eräänä päivänä huomaa sulautuneensa harmaa-ruskeaan massaan, omistavansa yhtä tylsän ruskean villakangastakin kun muillakin, mustat joka sään kengät, hattu syvälle päähän, katse alas ja siinä meillä on Ankara lookki.

Kun laitan silmät kiinni, voin kuvitella putputtavani skootterilla pitkin Bodrumin mukulakivikatua ohi huvipursisataman tai mutkittelevani pitkin Antalyan alueen kaunista rantietä, kuuma tuuli, pinjametsän huumaava tuoksu ja sininen meri. Mitä sitten että siellä paiskittiin toisinaan pitkiä päiviä, menetettiin hermoja jos jouduttiin lähellekään basaareja ja mietittiin että mitäs sitten talvella. Käsi sydämellä voin sanoa, että huolimatta miinuksista rannikolla elämässä jäi jotenkin kummasti aina plussalle vaikka se ei välttämättä siltä aina lompakossa näyttänytkään. Rannikon turistipaikoissa elämä on kuplaa, siellä ei tarvitse tietää maan ongelmista mitään ellei halua, samalla se kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden elämään alueella jossa ulkomaalaisia ei tuijoteta, heidän tapojaan ei kummeksita samassa mittakaavassa kun täällä Anatoliassa. Ilmapiiri on moderni eikä suurkaupungin luomia suuria ääripäitä ole, turistipaikka tarjoaa lupauksen illuusiosta jota todellinen Turkki ei ole.


Ankara on ollut meille tärkeä etappi, löysimme täältä molemmille työpaikat, oma asuntokin järjestyi ja vielä erittäin mieleinen, täällä on tärkeitä ihmisiä ja paljon muistoja. Elämä Ankarassa on asettunut uomilleen. Suurkaupungin saasteet, luonnon ja meren kaipuu sekä arjen painava tylsyys ovat saaneet meidät kuitenkin suunnittelemaan muuttoa sinne missä meri kimmeltää ja rantakaduilla tungeksitaan kesän helteisinä aikoina. On ollut onni asua täällä, raskaana ollessa oli mahdollisuus valita monen sairaalan ja lääkärin väliltä, terveyspalvelut ovat helposti ulottuvilla, virastoasiat on ollut helppo hoitaa pääkallopaikalla ja niin ne työt, oli uskomatonta tottua Ankaran arkeen kaiken epäsäännöllisyyden jälkeen, meillä olikin yhtäkkiä säännölliset työajat ja vapaat, lomat suunniteltiin etukäteen ja ne voitiin pitää kesällä, jolloin rannikolla painetaan dollareiden kuvat silmissä aamusta iltaan. Ankara on opettanut paljon Turkista ja turkkilaisista, niin hyvässä kuin pahassa, kuinka samanlaisia me olemmekaan ja kuinka toisaalta niin kovin erilaisia.

Vaikka palvelut toimivat niin se päätös muuttaa rannikolle on kai tehty muutamien kuluvien vuosien aikana, alussa se oli ilmaan heitettyjä ajatuksia että mitäjos kunnes ne vaihtuivat tarkemmiksi suunnitelmiksi, joku voi pitää meitä pähkähulluina mutta siihen olemme jo kai tottuneet. Kun laittaa järjestykseen mikä meille on tärkeää, kallistuu vaaka vahvasti rannikon puolelle. Molemmat vaihtoehdot on koettu, puolet Turkin ajasta olen elänyt siellä ja toisen täällä ja vaikka kuinka pinnistelen Ankaran puolesta sen järjellisyydessä, tömähtää paino silti toiselle puolelle.


Ihan entisenlaiseen elämään emme aio palata, kaikki on vielä auki ja tärkeimpänä lopullisen paikan valintaan vaikuttavat työpaikat, myös kouluja pitää alkaa jo miettiä tyttären kannalta. Ennen tyttöä oli helppo hypätä bussiin ja muuttaa, tavaraakin oli niin vähän mutta nyt asiaa mietitään ihan toiselta kantilta. Missä on hyvä esikoulu, asialliset valtion koulut tai siedettävän hintaiset yksityiset, riittävän hyvät terveyspalvelut ja turvallista asua, onko leikkipuistoja ja kuinka kuljetaan, onko auto välttämätön hankinta, onko tulva-aluetta entä maanjäristyksiä? Silloin aikoinaan syksyn tulo oli tylsyyttä, minä matkasin monesti töihin sinne missä kausi oli vasta alkamassa, elämä oli matkalaukussa, tyhjät rannat ja kadut eivät houkutelleet. Kun ikää on tullut enemmin kiljuisin riemusta päästessäni tyhjille rannoille koiran kanssa lenkille, hiljaiseen kahvilaan kun turistivirrat ovat siirtyneet maapallon toiselle puolelle ja kuuntelemaan taukoamatonta sateen ropinaa.

Olemme ehkä ulkopuolisesti sopeutuneet elämäämme täällä mutta se pieni palo meillä molemmilla on kasvanut kasvamistaan. Joka kevät me huokailemme yhä kiihtyvään tahtiin että nyt on rannikolla paras aika, vihreää ja vehreää, se tekemisen riemu jonka voi melkein kuulla, muistatko mitkä kukat nyt kukkivat ja miltä meri tuoksuu siellä huhtikuussa. Asuntoilmoituksia on selailtu, mietitty Ankaran kodin kohtaloa, tehty laskelmia ja summattu molempien paikkojen plussia ja miinuksia, lähtö on hyppy tuntemattomaan mutta sen hypyn ajatteleminenkin saa melkein hihkumaan riemusta. Vähän vanhempina mutta tuskin kovin viisaina osaisimme varmasti löytää keskitien rutiinien ja rennon elämänasenteen välimaastosta. Täältä me tullaan, odottakaa vaan hikiset helteet ja kosteat talvet.


Olemmeko me ihan oikeasti palaamassa sinne, tennissukat varvassandaaleissa ihmisten alueille, kiroilevien basaarikauppiaiden ja ylihinnoiteltujen ravintoloiden luvattuun maahan? Kyllä vaan, siellä on niin paljon muutakin, siellä on ihan tavallisia antalyalaisia, alanyalaisia, izmiriläisiä ja bodrumilaisia ja paljon muitakin, siellä on myös arki ja turimin takana tavallinen elämä. Ennen kaikkea siellä on meidän paikka sillä ei meistä ankaralaisiksi taida olla. Kun viime talvena seurasimme tytön kanssa lumikinosten kertymistä ikkunan eteen, kirosin tuhannesti mielessäni tämän kaupungin, enhän minä Turkkiin muuttanut siksi, että saisin paketissa nekin asiat mitä en Suomesta kaipaa, helvetillistä talvea, kello kuuden jälkeen hiljetyneitä katuja ja ihmisiä oravanpyörässään. Ei kyllä minä kestän ne turistit ja helteet, temppuilevat lämmitykset ja sesonkivaihtelut kunhan saan ympärille luontoa ja merta sekä aimo annoksen sitä kuplivaa välimeren tunnelmaa.

Moni asia odottaa vielä paikoilleen napsahtamista, tyttö kikattaa onnellisen tietämättömänä kun eilisellä lenkillä autojen seassa poukkoillessa hihkaisin että ehkäpä me ensi talvena tai sitä seuraavana poukkoilemme tyhjillä rannoilla ja pidämme sadetta yksinäisessä rantakadun kahvilassa. Kun sielu on vahvasti jumissa siellä jossain taurusvuorten notkoissa ja meren poukamissa, se ei sitten liiku kohti Ankaran korkeita taloja ja kakofoniaa maanittelemalla eikä rukoilemalla. Rannikolta kaupunkiin on pitkä matka ja se on paljon pidempi henkisesti mitä se on kilometreissä.


15 kommenttia:

  1. Luulin että olitte koko ajan asuneet Ankarassa...Voin hyvinkin ymmärtää että mieli tekee muuttaa taas meren ääreen ja syytkin ovat minulle selvät.Olen suurimman osan elämääni elänyt meren äärellä ja tänne palatessani asuin vuoden pohjoisessa mutta kyllä koko ajan teki mieli asua siellä,missä on Välimeren tunnelmaa,jota sinäkin kaipaat.
    Toivottavasti kaikki asiat loksahtavat kohdalleen ja pääsette taas asumaan rannikolle.

    VastaaPoista
  2. Hei
    Oletko sama Petra Kemeristä.
    Marja ja Kimmo

    VastaaPoista
  3. Jännittäviä uutisia! Teilläkin siis muutto edessä :) Ymmärrän hyvin halun palata toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Kylla mieli vetaa kovin meren aarelle, en ole muutenkaan suurkaupunki ihmisia ja kylla se valimeren vaikutus tekee ihmeita.

    Anonyymi: Kylla vaan, laittakaa vaikka spostia os: ulkosuomalainen.aiti@gmail.com

    Kata: Toivottavasti tata muuttoa ei tarvitsisi odotella ihan tuhottoman kauan ja työkuviot jarjestyisivat miehella niin etta paasisimme uusiin maisemiin ensi vuonna.

    VastaaPoista
  5. Varmasti hyvä päätös!

    Me täällä Suomessa pohditaan muuttoa Turkkiin, todennäköisesti Mersiniin. Plussat ja miinukset piirtyy paperille lähes päivittäin. Mitä tehdä, lähteäkö vai jäädäkö? Jos sydän saisi päättää, asuisimme jo Turkissa, mutta, mutta..

    VastaaPoista
  6. Voi miten jännittävää! Hyvin kuvailit rannikko- ja kaupunkielämän eroavaisuuksia. Minäkin varmasti lähtisin sinne rannikolle, koska kaipaan merta aina jostakin ihmeellisestä syystä, vaikka en ole koskaan missään meren rannalla varsinaisesti asunutkaan. Helpottaa kuitenkin tietää, että se on vaikkapa siellä kilometrin päässä eikä jossain 400 kilometrin päässä.

    VastaaPoista
  7. Voih, tää sai mut muistelemaan meidän Kemerin aikoja :) Miten monet kerrat istuttiin sateen ropistessa joko teidän partsilla tai jonkun kahvilan suojissa... Haikea olo tuli!

    VastaaPoista
  8. Mä niin ymmärrän suo. Menkää ihmeessä ja koittakaa, että kantaako siivet meren ääressä. Nyt se on mahdollista, kun pieni kulkee mukana ja asettuu sinne minne äiti ja isäkin. Koulukuviot jo sotkee asioita ihan eri tavalla.

    Meri ja minä. Mekin kuulumme yhteen ja vaikka se olisi kuinka typerää, niin ajattelen silti, että olen onnellisempi siellä, missä meri on saavutettavissa kävellen. En siis edes yritä asettua muualle kuin meren äärelle.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: En tieda onko jarkeva mutta luulisin etta oikea :) Paatökset ovat vaikeita, toivottavasti teillakin kuviot selviavat! Mukavaa lauantaita!

    Hippu: Olen aina asunut veden aarella joten taalla asuminen on kuin olisi kala kuivalla maalla, toinen on se etten tykkaa suurkaupungista vaan kaipaan pienempaan paikkaan.

    Karoliina: Joo kattelin kuvia niilta ajoilta ja voi kun tuli ikava, muuttaisin vaikka huomispaivana meren rannalle.

    Mine: Nain olisi tarkoitus ja ennenkun kouluika on kasilla jotta ehditaan sopeutua. Voi kun saisi pölistaa kaupungin pölyt jo pois jaloista!

    VastaaPoista
  10. Vaikeita päätöksiä, mutta tosiaan nyt helpompi toteuttaa kun teidän tyttö on vielä pieni. Meillä meni 10v. Ankarassa ja ikävä ei ole ollut kertaakaan takaisin. Itsekin olen merenrantakaupungista kotoisin joten olen enmmänkin kuin tyytyväinen, kun merelle on 150m ja ikkunoista näkyy sekä meri että vuoret. Toivotaan että työkuviot järjestyvät, täältä muuten mahdollisuus löytää jopa puolipäivätyötä, aika luksusta kun ajatellaan normi työpäivän pituutta. Mukavaa kevään jatkoa pääkaupunkiin ja tervetuloa rannikolle!

    VastaaPoista
  11. Lennu: Kiitos Lennu, kylla tama alkaa olla jo sellaista odottelua etta millon lahdetaan, kotia pitaisi vahan rempata lisaa ja löytaa hyvat vuokralaiset ja sitten miehen löytaa se työ, itse katselen sitten paikan paalta. Luulen etta jotain sielta löytyy ja tekisin mielellani jotain vaikka turismin parissa ja tosiaan ei mielellaan turkkilaista työvkoa ma-la pitkia paivia. Ankaraa tuskin tulen ikavoimaan minakaan, hyvia ystavia toki mutten kaupunkia muussa kun runsaissa palveluissa. Tosin esim. Antalyahan on rikas kaupunki ja siella on hyvat sairaalat tms.

    VastaaPoista
  12. Onnea matkaan!! Isot muutokset ja niita tosiaan kannattaa monelta kantilta miettia. Tuollaisilla turistipaikoilla on se hyva puoli etta siella tosiaan voi ulkomaalainen loytaa hyvaa tyota! Mekin Mersiniin paadyimme juuri merenrannan takia, ja edullisuuden :) Tulevaisuudessa mekin ehka lahdemme Alanyaan tai Antalyaan, mutta ei tama Mersinkaan ihan huono paikka ole!

    VastaaPoista
  13. Heli: Kylla tata on kaikilta kannoilta mietitty ja pyöritelty, ihan mihinkaan turistipaikkaan emme valttamatta haluaisi, tai no ainoastaan yksi sellainen mahdollinen mieluisa olisi muuten suunnittelemme muuttoa Izmiriin tai sen lahialueille, olisi kaupunkia ja merta, mikas sen parempi eika ihan taytta sesonkielamaa kuitenkaan, katsotaan mita tulevaisuus tuo tullessaan!

    VastaaPoista
  14. Sattumalta päädyin blogiisi. Toki olin täällä vieraillut, mutta unhoksiin oli blogi jäänyt. Nyt Googlen ja sattumien kautta tänne uudestaan päädyin. Viimeiset tunnit on mennyt nenä kiinni ruudussa, kuulumisianne lueskellen. Olisipa taas mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ihan livenä. Makke

    VastaaPoista
  15. Makke! Olisi niin kiva nahda, me ei tulla kesalla Suomeen mutta ma tulen ehka tytön kanssa syksylla, taa yhteydenpito tuppaa harmillisesti jaamaan yhden jos toisenkin kanssa ihan liian vahaiseksi. Mita sulle kuuluu muuta? Laita vaikka spostia joskus kun ehdit!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!