Hysteerinen äiti?

Kelasin mielessäni tyttären alkuaikoja, välillä meiniki oli varmaan aika hysteeristä, mutta suhteellisen rauhallisesti päästiin toiseen äitienpäivään. Alussa piti olla parhaimmat tutit ja pullot, sillä olin varma että halvimmista irtoaa tutin pää ja lapsi tukehtuu. Turvakaukaloonkin alle 3kg painoisena syntynyt oli niin onnettoman pieni että asettelimme tyttöä siihen monta tovia ennenkuin varmistuimme että hän saa henkeä. Jokainen parkaisu ja itkukohtaus tuntui ekoilla viikoilla maailmanlopulta, mikä sillä nyt on? Apua.

Pikkujalat viuhtoivat hurjasti jo muutaman kk iässä.

Kun tyttö tuli 2kk ikään lähdimme Suomeen lomalle, päätin että sirkus saa loppua, mikään yksittäinen toimintapa ei tee lapsesta tulevaisuudessa sellaista eikä tälläistä, jos imetys ei onnistu, syödään korviketta, telkkarin avaaminen ei tee lapsesta vajaamielistä eikä toisen merkkinen tuttipullokaan ole turmioksi. Matka meni hienosti, tyttö nukkui hyvin jo muutaman kuukauden iässä ja aloimme palautua alun sekopäisestä olotilasta. Ensimmäisen vuoden aikana kyllä mittailimme kuumetta jokaisen köhähdyksen jälkeen, kävimme tarkistamassa hengittääkö vauva varmasti nukkuessaan ja tuskailimme vaatteiden kanssa, aina niitä tuntui olevan liikaa tai liian vähän. Suhtauduin jokaiseen lääkärin kommenttiin arvioiden, kätkeytyikö melko hyvin sanan taakse jotain muuta, ehkä se tarkoittikin ettei tyttö kasva normaalisti.

Kävimme vähän aikaa sitten yläkerran naapurin luona katsomassa pientä vauvaa, tyttö osoitteli vauvaa vierailun ajan hihkuen omaa nimeään ja oli kovin kummissaan näin pienestä tuttavuudesta, joka ilmaisi tarpeitaan ennalta-arvaamattomasti rääkyen. Yläkerran naapurimme on vauvan mummo ja nuoripari on muuttanut miehen äidin luo suoraan synnytyssairaalasta. Tuntuu erikoiselta monesta suomalaisesta mutta Turkissa tämä on hyvin normaalia. Vauvan isä on päivät töissä, joten uusi äiti ja mummo hoitavat vauvaa yhdessä, naapurimme kertoi auttelevansa öisinkin vauvan hoidossa, jotta vanhemmat saavat välillä nukkua. Vauvaa oli tullut katsomaan samaan aikaan myös toinenkin tuttu, pöydät notkuivat kakkuja, piirakoita ja keksejä, kutsu kävi meillekin jäädä illalliselle.

Sänky oli saatu asennettua ja mobilekin kiinnitettyä juuri ennen tytön syntymää.

 Uusi tulokas oli 45 päivän ikäinen, äiti vaikutti rauhalliselta, anoppi ylpeältä. Kun olimme lähdössä, passitti anoppi miniänsä nukkumaan ja otti vauvan osaavin ottein syliinsä. Tyttöä on onnistanut, sillä hänellä on ihana anoppi, saa olla rauhallisin mielin kun tietää jonkun olevan apuna ja neuvomassa uusien tilanteiden edessä. Saa levätä, nukkua ja koko ajan on vielä täysi ylläpito. Nuori äiti kertoi joutuvansa palaamaan muutaman viikon päästä takaisin töihin, laki jonka myötä äitiysloma pitenisi kaikilla työntekijöillä 6kk on edelleen ilman lopullista päätöstä ja tämän äidin kohdalla päätös tulee joka tapauksessa liian myöhään. Hän oli kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, suunnitteli sairaslomaa ja oli jo kysellyt palkattoman loman perään, siihen oli vastattu että takaisin ei sen jälkeen tarvitse tulla ollenkaan. Onneksi vauvalla on ihana mummo, jonka hoiviin voi jäädä.

Ja nyt meidän viuhtoja on jo niin iso että yrittää laskea kissojakin keittiönovesta sisään.

 Omalla kohdalla en osannut nauttia kaikesta anopin avusta pienen vauvan kanssa. Nykysin tunnen, että pelottavin piirre suomalaisessa yhteiskunnassa on yksinäisyys, kaikki tehdään yksin, pitää pärjätä itsekseen. Tätä paikallista yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta on saanut ihan todenteolla opetella eikä se tule luonnostaan. Läheinen sukulainenkin on minulle vieras vaikka hänen ei pitäisi olla. Olisi hienoa osata nauttia ihan täysillä yhteisön avusta ja tuesta mutta suomalainen minä-ite nostaa päätään. Tämä on minun vauva, minä tiedän ja osaan, älkää tulko liian lähelle. Turhaa hysteriaa ja väsymystä kun helpommallakin pääsisi.

Luin uudesta kodin kuvalehdestä jutun nuoresta äidistä ja tämän tyttärestä, jotka oli sijoitettu perheeseen. Nämä tukevat ja auttavat tyttöä vauvan hoidossa ja tunteiden syvenemisessä alkuaikoina, jutussa kerrotaan että toiminnalla pyritään elvyttämään vanhoja perinteitä, jolloin sukulaisnaiset auttoivat äitejä vauvan syntymän jälkeen. Suvun naiset ovat auttaneet ja hoitaneet synnyttäneitä äitejä aikoinaan Suomessakin, nykyisin se tuntuu kovin kaukaiselta eikä monikaan halua vanhempiaan saatikka muita sukulaisia häiritsemään, joidenkin kohdalla avuksi tarvitaan kunnallista järjestelmää kun taakka on liian suuri.