tiistai 14. toukokuuta 2013

Hysteerinen äiti?

Kelasin mielessäni tyttären alkuaikoja, välillä meiniki oli varmaan aika hysteeristä, mutta suhteellisen rauhallisesti päästiin toiseen äitienpäivään. Alussa piti olla parhaimmat tutit ja pullot, sillä olin varma että halvimmista irtoaa tutin pää ja lapsi tukehtuu. Turvakaukaloonkin alle 3kg painoisena syntynyt oli niin onnettoman pieni että asettelimme tyttöä siihen monta tovia ennenkuin varmistuimme että hän saa henkeä. Jokainen parkaisu ja itkukohtaus tuntui ekoilla viikoilla maailmanlopulta, mikä sillä nyt on? Apua.

Pikkujalat viuhtoivat hurjasti jo muutaman kk iässä.
Kun tyttö tuli 2kk ikään lähdimme Suomeen lomalle, päätin että sirkus saa loppua, mikään yksittäinen toimintapa ei tee lapsesta tulevaisuudessa sellaista eikä tälläistä, jos imetys ei onnistu, syödään korviketta, telkkarin avaaminen ei tee lapsesta vajaamielistä eikä toisen merkkinen tuttipullokaan ole turmioksi. Matka meni hienosti, tyttö nukkui hyvin jo muutaman kuukauden iässä ja aloimme palautua alun sekopäisestä olotilasta. Ensimmäisen vuoden aikana kyllä mittailimme kuumetta jokaisen köhähdyksen jälkeen, kävimme tarkistamassa hengittääkö vauva varmasti nukkuessaan ja tuskailimme vaatteiden kanssa, aina niitä tuntui olevan liikaa tai liian vähän. Suhtauduin jokaiseen lääkärin kommenttiin arvioiden, kätkeytyikö melko hyvin sanan taakse jotain muuta, ehkä se tarkoittikin ettei tyttö kasva normaalisti.

Kävimme vähän aikaa sitten yläkerran naapurin luona katsomassa pientä vauvaa, tyttö osoitteli vauvaa vierailun ajan hihkuen omaa nimeään ja oli kovin kummissaan näin pienestä tuttavuudesta, joka ilmaisi tarpeitaan ennalta-arvaamattomasti rääkyen. Yläkerran naapurimme on vauvan mummo ja nuoripari on muuttanut miehen äidin luo suoraan synnytyssairaalasta. Tuntuu erikoiselta monesta suomalaisesta mutta Turkissa tämä on hyvin normaalia. Vauvan isä on päivät töissä, joten uusi äiti ja mummo hoitavat vauvaa yhdessä, naapurimme kertoi auttelevansa öisinkin vauvan hoidossa, jotta vanhemmat saavat välillä nukkua. Vauvaa oli tullut katsomaan samaan aikaan myös toinenkin tuttu, pöydät notkuivat kakkuja, piirakoita ja keksejä, kutsu kävi meillekin jäädä illalliselle.

Sänky oli saatu asennettua ja mobilekin kiinnitettyä juuri ennen tytön syntymää.

 Uusi tulokas oli 45 päivän ikäinen, äiti vaikutti rauhalliselta, anoppi ylpeältä. Kun olimme lähdössä, passitti anoppi miniänsä nukkumaan ja otti vauvan osaavin ottein syliinsä. Tyttöä on onnistanut, sillä hänellä on ihana anoppi, saa olla rauhallisin mielin kun tietää jonkun olevan apuna ja neuvomassa uusien tilanteiden edessä. Saa levätä, nukkua ja koko ajan on vielä täysi ylläpito. Nuori äiti kertoi joutuvansa palaamaan muutaman viikon päästä takaisin töihin, laki jonka myötä äitiysloma pitenisi kaikilla työntekijöillä 6kk on edelleen ilman lopullista päätöstä ja tämän äidin kohdalla päätös tulee joka tapauksessa liian myöhään. Hän oli kauhuissaan pelkästä ajatuksesta, suunnitteli sairaslomaa ja oli jo kysellyt palkattoman loman perään, siihen oli vastattu että takaisin ei sen jälkeen tarvitse tulla ollenkaan. Onneksi vauvalla on ihana mummo, jonka hoiviin voi jäädä.

Ja nyt meidän viuhtoja on jo niin iso että yrittää laskea kissojakin keittiönovesta sisään.
 Omalla kohdalla en osannut nauttia kaikesta anopin avusta pienen vauvan kanssa. Nykysin tunnen, että pelottavin piirre suomalaisessa yhteiskunnassa on yksinäisyys, kaikki tehdään yksin, pitää pärjätä itsekseen. Tätä paikallista yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta on saanut ihan todenteolla opetella eikä se tule luonnostaan. Läheinen sukulainenkin on minulle vieras vaikka hänen ei pitäisi olla. Olisi hienoa osata nauttia ihan täysillä yhteisön avusta ja tuesta mutta suomalainen minä-ite nostaa päätään. Tämä on minun vauva, minä tiedän ja osaan, älkää tulko liian lähelle. Turhaa hysteriaa ja väsymystä kun helpommallakin pääsisi.

Luin uudesta kodin kuvalehdestä jutun nuoresta äidistä ja tämän tyttärestä, jotka oli sijoitettu perheeseen. Nämä tukevat ja auttavat tyttöä vauvan hoidossa ja tunteiden syvenemisessä alkuaikoina, jutussa kerrotaan että toiminnalla pyritään elvyttämään vanhoja perinteitä, jolloin sukulaisnaiset auttoivat äitejä vauvan syntymän jälkeen. Suvun naiset ovat auttaneet ja hoitaneet synnyttäneitä äitejä aikoinaan Suomessakin, nykyisin se tuntuu kovin kaukaiselta eikä monikaan halua vanhempiaan saatikka muita sukulaisia häiritsemään, joidenkin kohdalla avuksi tarvitaan kunnallista järjestelmää kun taakka on liian suuri.

23 kommenttia:

  1. Minkä ihana alku nuorelle äidille ja lapselle...väsymyshän vaivaa tunnetusti vauvojen vanhempia.
    Suomessa vain pakka olemaan mummut vielä työelämässä, kun lapsenlapsia tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, äiti vaikutti niin rauhalliselta ja onnelliselta, ruokahuolto ja auttava käsi ei varmasti ole haitaksi. Taalla on paljon kotiaiteja ja aiemmin on paasty elakkeelle todella varhain, usein löytyy kylla joku kotona oleva naispuolinen sukulainen.

      Poista
  2. Olen niin samaa mieltä tuosta, että yksinäisyys on nykyajan Suomen pelottavimpia piirteitä. Mihin kaikkiin ongelmiin yksinäisyys ja eristäytyminen voivat johtaakaan! On hirveän iso asia pyytää apua joltakulta, ja sitten jos sen rohkenee tehdä, tuntee olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa. Rupesin miettimään, että onkohan Suomessa ollut aina niin, että on pitänyt pärjätä yksin, vai missä vaiheessa asia muuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa ongelmista johtuu yksinaisyydesta, yhteiskunta missa lahes kaikki toimii mutta pyyteetön lahimmaisenapu on jotenkin tuntematon kasite vahan liian monelle. Onkohan suomalaisessa perusluonteessa sellainen mina-itse enka muita tarvitse piirre? Tosin omassa lapsuudessani asuin samassa taloudessa isoaidin kanssa, joka auttoi hoidossani ja kaikki jaettiin.

      Poista
  3. Minä(kin) olen vähän sellainen miä ite. Saisin hermoromahduksen, jos vauva-arkeeni olisi muuttanut pysyvästi joku muu vauvan lisäksi. En siis kadehdi näitä äitejä, mutta olen iloinen heidän puolestaan, jos se heidän mielestään on hyvä järjestely:). Silloin tällöin olisi apu sen sijaan ollut evankeliumia, mutta sitä ei luonnollisestikaan ollut. Pitikö muuttaa yli 3000 kilsan päähän omaisistaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli anoppi apuun mutta vain vahaksi aikaa, oli hanesta kylla apua paljonkin. Mina kadehdin naiden aitien avun vastaanottamiskykya, olisi kiva rentoutua ja olla möllöttaa ja antaa valilla vetovastuu muille.

      Poista
  4. Onnekas nuori äiti:) Tosin muistan kun lapseni oli vauva etten kyllä olisi halunnut liikaa saada kaikenlaisia neuvoja....
    Täällä monet isoäidit hoitavat lapsenlapsiaan vaikka eivät asukaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se onkin sitten toinen juttu etta millainen anoppi on....meidan naapurinrouva on tosi kiva ja moderni eika varmaan liikaa maaraile. Taallakin isoaidit ja -isat hoitavat lapsenlapsiaan vaikka eivat asukaan yhdessa, papparat jalkikasvun kanssa ovat jotenkin aarettöman hellyyttavia puistoissa, tosin joillakin on varmaan jaksaminen jo aika tiukassa.

      Poista
  5. Minä olin mieluusti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen vanhempieni luona kuusi ensimmäistä viikkoa (olosuhteiden pakosta noin periaatteessa koska lapsi syntyi Suomessa ja oma kotimme oli silloin Jamaikalla). Oli ihanaa kun omat vanhemmat auttoivat ruokahuollossa yms ja itse saatoimme keskittyä vauvaan täysin. Mutta anoppini kanssa en tule hyvin toimeen enkä voisi kuvitellakaan jakavani hänen kanssaan lastenhoitovastuuta. Hän olisi antanut muutaman viikon ikäiselle vauvalle hikkaan sitruunaa ja antoi vuodenikäiselle leluksi niin kolikoita kuin erinäisiä teräviä neulojakin. Ja meillä ei vain yksinkertaisesti synkkaa.

    Tietysti jos anoppi on mukava ja luotettava niin mahtavaa, että hän voi olla mukana auttamassa. Kamalaa silti että äiti joutuu pian palaamaan töihin vastentahtoisesti. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minulla on tilaisuus olla lasteni kanssa kotona niin kauan kuin tuntuu sopivalta. Elämä olisi voinut mennä toisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nain, jos omat vanhemmat tai anoppi ovat ihania niin mikas sen parempaa kun nauttia avusta, sehan on puolin ja toisin aaretön rikkaus. On varmaan paljon sellaisiakin isovanhempia joilla olisi aikaa ja halua osallistua. Mina olen myös onnellinen ettei ole tarvinnut vakipakolla lahtea töihin, vaikka on joutunut kiristamaan kulutuksesta niin onneksi elama tosiaan on mennyt nain.

      Poista
  6. Voi ihanaa, itku meinasi päästä kirjoittamastasi yhteisöllisyydestä ja anopin huomasta. Luulen tietäväni tasan tarkkaan tuon yksinäisyyden. Olen pitkälti koko aikuisikäni pärjännyt yksin, asunut yksin, hoitanut kaiken yksin. Mutta, kun korttitalo kaatuu, ei pärjääkään enää murtuneen kintun ja kipsin kanssa yksin. Sitten rohkenee avun pyyntiin, mutta, mutta ystävät pelästyvät, kun minä, aina yksin pärjäävä pyydän apua. Apua, jota en saa. Kaksikin ystävää kieltäytyy auttamasta. Tämän jälkeen en varmasti enää nöyrry apua pyytämään. Enkä sitä enää osaisikaan ottaa vastaan. Harmi. Elämä on useimmiten liian rankkaa yksin ja itse tehden. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sinulle voimia! Yksinaisyys vaivaa varmasti monia, taatusti et ole ainoa joka kärsii tarpeen tullen avunpuutteesta, moni on niin tottunut pärjäämiseen yksin ettei osaa enää edes kiinnittää huomiota siihen missä sitä tarvitaan, monesti ajatellaan myös että valtion tukirakenteet kyllä huolehtivat, ne eivät kuitenkaan korvaa ihmistä. Elämä on ihan liian rankkaa yksin.

      Poista
  7. Minullakin oli anoppi apuna ensimmäiset viikot, oli mukana jopa sairaalassakin,siis yötä siellä (täällä Turkissa kun pitää olla omasta takaa "sairaanhoitajat" mukana sairaalassa). Enimmäkseen anoppi autteli ruuan teossa ja siivouksessa ja kaupassa käynnissä, vauva kun enimmäkseen nukkui ja tissitteli. Mutta oli kyllä suunnaton apu, kun anoppi piti huolen, että söin ja join tarpeeksi ja että puin päälleni tarpeeksi vaatteita ;)

    Välillä kyllä anopin neuvot saivat, ja saavat yhä, kiristelemään hampaita, kun täällä se lapsenhoito on niin erilaista ja ylihuolehtivaa, mutta olen yrittänyt antaa mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Vaikka joissain itsestä kummalle tuntuvissakin neuvoissa ja tavoissa on luultavasti joku logiikka taustalla, tai ikivanha perinne :)

    t.heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mies onneksi paasi sairaalaan mukaan, kotia tuli sitten anoppi kun mies palasi viikon paasta töihin, naapureistakin oli apua, juuri sellaisesta paivittaisesta ruuan teosta ja siivoilusta, kaupassa kaynnista ja vauvan katsomisesta etta paasi itse suihkuun oli valtava apu. Meilla anoppi viipyi reilun viikon, han ei ole ihan kauhea neuvomaan mutta silti siina vaiheessa aloin jo kaivata omaa rauhaa, helpompihan olisi ellen olisi kaivannut ja anoppi olisi varmaan mielellaan jaanyt.

      Poista
  8. Vau! :) Kateellisena ihailen tuota sänkyä! Onpas hieno! Mistä tuollaisia saa?

    Toi on Turkissa huono puoli, kun ei ole kunnon äitiyslomia. Pieni vauva kuitenkin tarvitsee paljon äitiä. Mitenkäs teidän kohdalla sitten meni? Menetitkö työpaikkasi?

    Minusta on hienoa kuinka Turkissa ihmiset auttavat lempein sydämin toinen toisiaan. Ihmeellistä että siellä jopa naapurit ovat noin avuliaita! Ymmärrän hyvin, ettet suomalaisena ole välttämättä tottunut moiseen. Sama tulee varmasti olemaan minullakin, että haluan häärätä mahdollisimman paljon itse oman lapseni kanssa. Toisaalta sitten taas on hyvä, että vauvalla ja lapsilla on paljon turvallisia ihmisiä ympärillä. Onpahan lapsella ainakin joku, jos vanhemmille sattuu jotain.

    Onko toi kuvassa oleva kissa kulkukissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sanky on hankittu taalta pienteollisuusalueelta, jossa on katu taynna lastensankyliikkeita, pieniliike jonka nimenkin olen unohtanut. Se on siita kateva etta laatikkoosan saa irroitettua ja sankya jatkettua. Aitiyslomat on taalla lyhyet, 16 vkoa, toivotaan etta uusi lakiehdotus 6kk aitiyslomasta menee pian lapi. Taalla verkostot ovat tosi tarkeita, jokainen tietaa auttaessaan etta voi olla itse pian avuntarpeessa. Kuvassa oleva kissa on meidan pihakissoista yksi, niita on varmaan parikymmenta, ovat pulleita ja kiiltavaturkkisia, osa syöttaa kissoja ja katsoo niiden peraan.

      Poista
  9. Onhan se läheisien apu kullan värtti!
    Minun omat vanhempani asuvat lähettyvillä,ja heistä on ollut iso apu.
    Onneksi he tykkäävät olla lastenlastensa kanssa, äiti melkeen hihkuu onnesta kun pyydän lapsen vahdiksi.
    Silti en kestäisi ketään apulaista tänne kotiini pysyvästi enkä väliaikaisesti
    kutsua.Oma rauha on mulle tosi tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin onni, kun on omat vanhemmat lahella, aika harvalla enaa on kun muutetaan maan sisalla ja jopa ulkomaille. Suomalaisena moni on varmasti aika tarkka omasta rauhastaan, itse toivoisin olevani vahan vahemmin niin olisi helpompaa antaa ohjat vaan muiden kasiin.

      Poista
  10. Itsella oli kylla omaa tuhansien kilometrien paassa olevaa aitia kova ikava kun oma pikkunen syntyi. Olisin kylla tarvinnut sita tukea ja apua. Paatettiin silloin, etta toista lasta ei meille tule, koska ei parjata. Nyt tietenkin ollaan muutettu alle kilometrin paahan minun vanhemmista ja voi etta heista on ihan korvaamaton apu, vaikka poika onkin jo vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hienoa myöntaa etta ei parjaa, elama pienen lapsen kanssa tulee varmasti monesti yllatyksena, se on aika rankkaa ja kokonaisvaltaista. Elama on paljon helpompaa kun tukiverkostot ovat lahella ja toimivat, meillakin on onneksi taalla ystavia ja sukulaisia, avun vastaanottaminen vaan on joskus minulle vaikeaa kun pitaa kaikki itse meuhata.

      Poista
  11. Sulla on aivan älyttömän ihana blogi! Olen ollut mukana alusta saakka ja pakko myöntää, että jäin heti koukkuun kun aloin blogiasi lukemaan. Luen paljon Turkkiin liittyviä blogeja, mutta sinun on ehdottomasti yksi lemppareistani. Kirjoitat realistisesti ja mielenkiintoisesti ja välillä laitat hyviä linkkejä.

    Minulla on kiinteitä vähän aikaa sitten aloittanut vauva. En viitsi roudata kamalaa määrää ruokaa vauvan takia Turkkiin, kun tulemme sinne lomalle reiluksi kuukaudeksi. Siispä kysyn neuvoja: mitä (kotioloissa elävän) lomalaisen kannattaisi ottaa huomioon Turkkiin matkustettaessa? Kannatan itse tehtyjä soseita, teenkö niitä sielläkin itse vai miten vauvojen ruokintaan liittyvät asiat menevät? Muistaakseni olet kirjoittanut joskus aiheesta, mutta kaipailisin enemmän käytännön vinkkejä ja mielipiteitäsi? Kiitos, toivottavasti en ole vaivaksi. :)
    T.toinen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle kauniista sanoistasi! Jos olette kotioloissa Turkissa niin luulisin etta sinun on helppo tehda soseita, nyt on loistava vihannes- ja hedelmaaika, tomaatteja, meloneita, mansikoita, paikallisia banaaneja, munakoisoa, kesakurpitsaa, pottuja ja porkkanoitakin löytyy. Valmisruoka valikoimat vauvoille ovat paljon suppeammat kun Suomessa mutta löydat kylla Hippin Milupan orgaaniset sarjat seka pari paikallista merkkia, lahinna hedelmasekoituksia ja muutamia vihannes- ja lihasekotteita. Vauva juo varmaan viela aidinmaitoa? Korvikkeita on tarjolla Aptamil, joka kulkee Suomessa eri nimella ja sen lisaksi muutamia paikallisia merkkeja. Luulen etta parjaat taalla siis hyvin ellei vauvalla ole mitaan erikoistarpeita allergioiden tms. suhteen. Turkkilaiset suosivat itse tehtyja soseita, joten jos teilla on taalla naisvakea odottamassa niin varmasti auttavat sinua, ala ihmettele jos tuntuvat tunkeilevilta silla vanhemman vaen naisilla on tapa ottaa ohjat kasiin vauvojen kanssa ja jaella neuvojaan :) Turkissa lainsaadantö lannotteista tms. on aika hatara joten jos haluat ostaa orgaanisia tuotteita niin niita on tarjolla isoissa marketeissa ja isommissa kaupungeissa orgaanisilla markkinoilla, itse olen kayttanyt ihan tavallisia tuotteita mutta yrittanyt suosia lahialueen viljelijöiden tuotteita. Jos sinulle tulee jotain muita kysymyksia mieleen viela niin laita sahköpostia niin vastaan mielellani!

      Poista
  12. Hei, mainitsit tuosta aptamil korvikkeesta että sitä on myöskin Suomessa mutta eri nimellä. Mikähän on suomalainen nimi? Asumme myös ulkomailla ja käytössä aptamil tiedän vaan kun keväällä menemme suomeen lomalle että mitä merkkiä ostaa.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!