Naisten välisestä ystävyydestä

Olen jäänyt ihan koukkuun paikalliseen Survivors-ohjelmaan, sitä seuratessa tuli todettua taas kerran kuinka miehet puhaltavat yhteen hiileen kun taas naiset helposti puukottavat toisiaan selkään. Aina löytyy hyvä veli -verkostoja muttei kovinkaan monia vastaavia naisille, usein kuulee naisten toivovan miespuolista kolleegaa tasapainottamaan naislaumaa tai kertovan pärjäävänsä paremmin miesporukassa kuin naisten kanssa. Miehet tosiaan ovat monesti suoraviivaisempia kun taas naisten kanssa saa arvioida aikansa mikä uusi tuttavuus on naisiaan.

Turkkilaisten naisten kanssa itselleni tuottaa hankaluuksia jaksaa ymmärtää, että jonkun elämä kulminoituu pelkästään markkinoiden vihannesten hintavertailuun, viikon ruokalistan laatimiseen ja naapurin piirakoiden vertailuun, kun taas toisen elämä on jatkuvaa poikaystävien varojen ja mahdollisen tulevan uran arviointia. Joissakin porukoissa tulee helposti sellainen olo, että todellakin miesporukan kesken on kivempaa. Turkissa on tavallista että yhteisissä illanistujaisissa naiset ja miehet jakaantuvat omiin porukoihin jossain vaiheessa iltaa, ystäväni tokaisi joku aika sitten paikallisessa illanvietossa oltuaan miten mielellään olisi liittynyt naapurihuoneen ukkoporukkaan. Siellä raikui nauru, viskilasit kolisivat ja tunnelma oli katossa, naapurihuoneessa naiset siemailivat teetä ja haukkuivat sukulaisiaan ja arvioivat toisiaan. Hohhoijakkaa, istu siinä sitten jalat ristissä irvistelemässä.

Joillakin turkkilaisilla työpaikoilla naiset voivat olla todella vaarallisia, uralla eteneminen tai aseman pitäminen vaatii jatkuvaa laittautumista, toisten arvioimista ja ylvästä käyttäytymistä, liika kaveeraaminen ei välttämättä ole hyväksi. Toisilla työpaikoilla ollaan taas yhtä suurta perhettä, kahvipulla on mennä henkeen kun tajuaa kuinka intiimejä asioita naiset vaihtavat tauolla keskenään, kävellään kaulakkain, muistetaan työkaveria kahvikupillisella ja muistetaan aina kysyä perheenkin kuulumiset. Olen kerran ollut vanhempien kyläläisnaisten porukassa enkä saanut sanaa suustani hävyttömien juttujen alettua heti kun viimeinenkin kaksilahkeinen oli poistunut huoneesta. Sellaista tarinointia en ole kuullut rasvaisimmilta rekkakuskeiltakaan.

Koska sukupuoliasioista juttelu on vielä monissa perheissä tabu, saattavat nämä kiinnostuksen aiheet sitten ilmetä juurikin aika intiimeinä jutusteluina naisten kesken, suorastaan hävyttömiä sutkautuksia ja juttuja, joita voisit kuvitella kuulevasi korkeintaan teini-ikään tulleiden hämmentyneiden nuorien suusta. Ystäväni kertoi omaa työpaikkaa vaivaavasta suoranaisesta seksuaalisesta häirinnästä naisten kesken, kun asioihin perehtynyt vanhempi työntekijä on kertoillut kummallisia seksijuttuja nuoremmilla ja innoittanut näitä puristelemaan ja tökkimään toisia kesken työpäivän. Mitä sanoisit jos naapurityöhuoneen Marjatta puristaisi sinua rinnasta käytävällä vastaantullessaan tai tekisi takanasi taukohuoneessa arveluttavia eestaas liikkeitä ja kaikkea sävyttäisi kikatus? Niin, aikuisia työelämässä olevia naisia tavallisena työpäivänä.

Mies on monessa perheessä tavalla tai toisella perheenpää, elättäjä tai ainakin turva pahaa maailmaa vastaan. Monissa suvuissa naistenverkosto muodostuu tarpeeseen, anopit, tädit ja siskot ovat henkinen tuki miestenmaailmassa, kaupungeissa verkostot alkavat kuitenkin jo rakoilla, sen mahdollistavat ura ja omat rahat. Oman mittapuuni mukaan ne verkostot ovat kuitenkin edelleen melko kestäviä, naapurini keski-ikään ehtinyt sinkkutytär asuu toisessa kaupungissa, jos tämä sairastuu lähtee äiti tai sisko hätiin. Uran luoneella naisella olisi varmasti mahdollisuus hankkia apua jo pelkällä kahisevalla mutta se taas kertoisi huonosta perheestä. Niinpä naapurin rouva pakkaa kassiin börekit, keitot, hillot ja marmelaadit ja suuntaa tyttärensä luo, syyksi riittää kausiflunssa.

Avioerojen määrä on kasvussa Turkissa mutta edelleen monissa perheissä ero ei tule kysymykseen, on siis kestettävä huonossa liitossa. Tällöin naisverkostot ovat korvaamaton tuki, erityisesti kotiäitien keskuudessa, joista osa on taloudellisesti riippuvaisia miehistään. Ulkomaalaisena naisena Turkissa herättää aina kateutta ja ärsytystä tiettyjen paikallisten naisten keskuudessa, turkkilaisten naisten pahin vihollinen tuntuu olevan venäläinen nainen vaikka harva heistä yhtäkään tuntee henkilökohtaisesti. Itselleni kullanarvoisia ovat suomalaisystävät ja helpoin on ollut solmia ystävyyssuhteita turkkilaisten naisten kanssa, joilla on jonkunlainen linkki ulkomaille. Vaikka ulkomaalainen miniä on monesti järkytys suvulle, lopulta hänet useimmiten otetaan täysvaltaiseksi jäseneksi. Ainakin omalla kohdallani olen mieheni suvun naisille ihan vaan Petra enkä ulkomaalainen, toki alussa naapurin naiset juoksivat kilpaa kylässä ihmettelemässä kun olimme käymässä.

Lapsen synnyttyä siirtyy tietyllä tavalla uuteen kastiin ja kadulla vastaantulevat äidit lapsineen pysähtyvät juttelemaan, pankissa vierähtää jonotusaika jutellessa isoäidin ja lapsenlapsen kanssa, puistoissa muodostuu omat kulmakunnan porukat, johon vain äideillä on lupa liittyä. Voivotellaan yöunien puutetta ja lapsen huonoja ruokahaluja, korvatulehduksia ja surraan töihinpaluuta. Lasten lisäksi puistossa viihtyy siis itsekin, sen sijaan en koe tarvetta hakeutua talomme tai naapuruston teekutsuporukkaan sillä teekupin äärelle kokoontuminen puolituntemattomien kotiäitien kanssa tuntuu turkkilaisen mittapuun mukaan erakkoluonteiselta suomalaiselta vain ahdistavalta.