Purjoa oliiviöljyssä appelsiinilla eli zeytinyağlı pırasa

Muistan alkuvuosina ihmetelleeni oliiviöljyruokia, niiden tilaaminen jäi usein välistä sillä kasa purjoa, papuja tai artisokkaa ei vakuuttanut. Kuinka väärässä olinkaan. Ensi kerran paikallisten kanssa meze-illallisella avautui uusi maailma, kuinka pavut ja heinät voivat maistua näin taivaalliselle? Oliiviöljyn lempeä maku, toisissa sitruunaa tai valkosipulia, yrttejä ja ihanan kevyitä makuja. Tänä talvena olen intoutunut oliiviöljyruokien kanssa, tyttö ja mies eivät ole yhtä innoissaan kun saavun kotia kainalossa purjonippu. Purjo ei kuulunut kymmenen vuotta sitten omiin suosikkeihini, nykyisin kädet syyhyävät kun markkinoilla lepää jättimäisiä purjoja riveissä ja pinoissa.

Koska olen jo sen verran turkkilaistunut että puhun ruuasta tavatessani ystävän, eksyimme viime kerralla muuten mielenkiintoisesta keskustelusta purjoon. Sain loistovinkin, jonka mukaan myös purjoa karsastava mieheni söisi lautasen tyhjäksi. Näin tapahtui vaikka purjo ei edelleenkään saa muita taloudessamme huokailemaan ihastuksesta. Perinteisesti purjoruoka maustetaan sitruunalla mutta, kiitos vaan, vinkin mukaan se maustettiinkin appelsiinilla. Nam! Kokeilkaa, kaikki purjon vihaajat ja rakastajat.



Purjoa oliiviöljyssä appelsiinilla

6 purjonvartta
1 sipuli
2  porkkanaa
1 dl oliiviöljyä
valkosipulia maun mukaan
1 dl riisiä
1 dl puristetun appelsiinin mehua
1 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 4-5 dl vettä
tilliä

1. Pilko purjot noin 2 cm paloiksi, ja pese hyvin. Kuori porkkanat ja pilko purjoja ohuemmiksi, leikkaa puolikuun muotoisiksi. Silppua sipuli. Lämmitä oliiviöljy ja kuullota sipulia hetki.

2. Lisää porkkanat ja kuullota muutama minuutti, lisää lopuksi purjot ja pyörittele hetken aikaa. Lisää haluamasi määrä valkosipulia ja lopuksi hyvin pestyt riisit, suola, sokeri ja appelsiininmehu sekä vesi. Laita kansi päälle ja anna hautua keskilämmöllä noin 40 minuuttia. Tarkkaile ruokaa välillä, joudut lisäämään ehkä vettä. Ruoka ei saa kuitenkaan olla keittoa vaan veden tulee imeytyä melko hyvin ruokaan. Kun kasvikset ja riisi ovat kypsiä, koristele silputulla tillillä halutessasi. Ruoka voidaan tarjota lämpimänä tai jäähtyneenä.

Afiyet olsun!

Kommentit

  1. Mielenkiintoista, appelsiini tässä ruoassa olikin uusi juttu. Minullekin on tullut vasta täällä tutuksi purjo sekä monet muut vihannekset ja olen ollut iloisesti yllättynyt.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiini tekee tasta ruuasta ehka hieman pehmeamman makuisen kuin perinteisen sitruunan kanssa tehty, suosittelen!

      Poista
  2. Jännää! Pitääpä testata. Ja kiitos edellisistäkin vinkeistä. Menevät nyt lasten kevätlomalla kokeiluun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama on ihanaa, ihanan kevytta mutta maut on kohdillaan, nam!

      Poista
  3. tätä ohjetta olen kaivannut, kiitos!! Söin tätä purjo-porkkana paistosta (?) kauan sitten Turkissa ja olen monesti miettinyt kuinkahan se valmistetaan. Muistelin, että siinä olisi ollut myös salçaa, tomaattısosetta? Tätä kokeilen kyllä pian minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tasta on olemassa myös salçali-versio, voit tehda sen niin, etta kun kuullotat sipulit niin lisaat siina vaiheessa noin puoli rkl tomaattipyreeta sekaan ja sekoitat, sitten jatkat ihan muuten normaalisti ohjeen mukaan. Jotkut tykkaavat ripotella viela valmiin ruuan paalle sumakkimaustetta, sopii hyvin tuon tomaattisose-version kanssa.

      Poista
  4. Kuulostaapa erikoiselle. En muista koskaan tähän törmänneeni, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö se olisi oikein hyvää. Kiitos siis vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sitruunaversio on mulle tuttu, tosin harvemmin tata varmaan lokantassa on, taalla olen muutaman kerran törmannyt sitruunaversioon, enemmin ehka kotona tehtava ruoka. Hyvaa on, ja varsinkin jos on purjon ystava :)

      Poista
  5. Kiitos reseptistä täältäkin. Täytyy joskus ottaa asiakseen kokeilla näitä blogisi reseptejä, ainakin ne muutamat mitä olen kokeillut, ovat olleet äärettömän hyviä.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla, kokeilehan, jos tykkaat purjosta niin voisin kuvitella etta tykkaat tasta.

      Poista
  6. Kiitos reseptistä! Olen syönyt tätä anoppilassa ja sitten kokeillut omasta päästäni Suomessa. Nyt on kiva kokeilla oikein reseptin mukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamakaan ei ehka ole ihan virallinen ala turkkilainen kotirouva :D Valkosipuli ja tilli ei valttamatta kuulu kaikkiin ohjeisiin mutta ma teen sen niin, afiyet olsun Tuija!

      Poista
  7. Mikä yhteensattuma!
    Meidän perheessä ollaan juuri lähi aikoina laiteltu tätä ruokaa.Mies alko muistelemaan lapsuuden aikoja , kuinka hän inhosi juuri tätä ruokaa, mutta nyt aikuisena on suurta herkkua.
    Me tehdään tätä bulgurin kanssa, riisin kanssa en ole koskaan syönyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purjo on varmaan monen lapsen inhokki, se on niin voimakas maultaan ja koostumukseeltaankin vahan erikoinen. Bulgurin kanssa voi muuten tehda ihan yhta hyvin, niita kannattaa laittaa vahan enemmin kuin tan ohjeen riisimaara silla turpoavat riiseja vahemmin.

      Poista
  8. Kiitos jalleen reseptista ja muutenkin mielenkiintoisesta blogista! On mukava lueskella erilaisista kulttuureista ja tietysti herkkuresepteista paikalliselta. Laita kuva valmiista ruuasta,jos muistat, kun teet ensi kerralla!
    MC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on kuvauspuolen kanssa ongelmia talla hetkella silla mun kamera on jo toistamiseen huollossa, saa nahda tuleeko siita kalua vai joutuuko hankkimaan uuden, siita syysta mennaan hieman rajallisilla kuvilla :(

      Poista
  9. Myös juuriselleriruoka (kereviz) on mahdottoman herkullista appelsiinimehun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sita seuraavaksi, arvaa tykkakö mun mies kerevizista....joudun TAAS syömaan kaiken itse!

      Poista
  10. Pιrasa! Taas sain ahaa-elämyksen: tällä puolella se on prasa. Resepti on mitä mainioin juuri alkaneen paastonajan ruoka! Kokeiluun menee varmasti, sillä tykkään purjosta jopa piirakoissa.
    Terv. Suometar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minakin tykkaan purjosta piirakoissa ja vaikka missa, olemme niin lahella siis tassakin asiassa, hyvaa alkavaa paastonaikaa!

      Poista
  11. Kokeilin, koska vaikutti helpolta ja erikoiselta:) Appelsiini ja purjo ei tuu kyllä ekana yhdistelmänä itselleni mieleen! Mutta itseni lisäksi kolme muutakin söi, ei nyt innosta kiljahdellen, mutta lautaset tyhjenivät kuitenkin:D Pitänee kokeilla sitruunallakin...
    Toinen ruokaohje, jonka vinkistäsi tein -kiitos!! Muutenkin on paljon mielenkiintoista luettavaa blogissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Peppi kun kavit kertomassa kokeilusta! Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Googlettelin purjoreseptiä ja löysin tämän. Todella hyvää! Ruoka oli juuri sitä mitä etsinkin, purjon maku oli pehmeä. Lapsetkin söivät :) Kaikki käyttämäni kasvikset olivat luomua, ehkä sekin vaikutti hyvään lopputulokseen. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla etta ohje tuli kayttöön ja maistui, purjon maku on tosiaan tassa ruuassa ihanan pehmea ja kylla raaka-aineilla on minustakin iso merkitys :) Samaa voi muuten kokeilla sellerista!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit