Kiinni arkeen -askel 1
Pitkän kesän jälkeen paluu arkeen on ollut ajoittain hieman tahmeaa, lenkille lähtö ei ole ongelma mutta ruokarytmin ja terveellisten kotiruokien palautus on kokenut muutamia takapakkeja. Ensimmäinen askel on kuitenkin otettu palautuksessa takaisin arkeen, arkihan on ihan parasta mutta miten siihen paluu on niin vaikeaa?
Mies on lähtenyt töihin, olemme vielä hieman hukassa sopeutumisessa uusiin työvuoroihin, minä huusholleeraan nyt päällikkönä kipsikättä ja kartiopäässä kulkevaa koiraa, opettelen pyörittämään arkea uudessa kodissa ja ympäristössä. Meillä ei ole tarkoitus ryhtyä dieetille eikä ole tarkoitus kauheasti laihduttaa, tarkoitus olisi ottaa löysät pois ja palata ruokarytmiin, kuntoiluun ja herkutella yhteisinä vapaapäivinä.
Askel 1 tarkoitti meille tytön kanssa aloitettuja vaunuhölkkäilyjä, niitä on nyt plakkarissa kaksi, merenrantaa pitkin askel on aika kevyt, merta ja maisemia tuijotellessa unohtuu että naama alkaa punottaa ja hiki valuu, eka reissulta unohtuivat aurinkolasit ja taival tuskastutti silmiä siristellessä. Tyttö istuu kerrankin rauhallisesti rattaissa, kipsi on saanut rauhoittumaan rattaisiin.
Aamupala nautitaan kuten ennenkin, rauhassa ja raskaasti, sen jälkeen kevennetään lounaalla ja illallisella. Nyt syödään papuja oliiviöljyssä ja salaatteja, keittoja ja ihan tavallista kotiruokaa, heihei taikinaiset börekit, pizzat ja rasvaiset herkut, yritetään muistuttaa aivoja taas siitä että vihreä ja kevyt on hyvää, joopa joo, välillä yhteys tökkii.
Ulkoillessa syön uutta kaupunkia silmilläni, höpisen tytölle että mennäänpä kurkkaamaan tuo kulma, tuolla ei olla vielä käyty, katsos täällähän on lisää kissoja ja jänniä kauppoja. Tyttö kiljuu kukka niitä nähdessään ja niitähän riittää. Meren näkeminen saa molemmat huokailemaan edelleen, ihanaa meri tuoksuu ja sieltä tuleva merituuli tuo suolaa naamalle, auringon porotus ja ulkoilma on saanut meidät myös sen näköisiksi, aurinkolasien rajat ja tukka pystyssä. Sitähän voisi luulla jo karistaneensa ylimääräiset kilot pelkästä ulkoilmamyrkytyksestä.
Karşıyaka on täynnä loputonta parvekerimpsua ja kiireettömiä ihmisiä, vesipiippu huulessa, okey peli käynnissä, teekuppien äärellä ja yrttejä, valkosipulia, viinirypäleitä, papuja kauppaamassa. Parvekkeita sisustetaan, on taulua, pitsiliinaa, pehmoleluja vaikka mitä, ihan kuin meidänkin
parvekkeelta niin ainakin uteliaita ihmisiä ja lörpöttelyjä.
Arkeen paluuseen sopivat aiemmin hämärtyvät illat, aikaiset lenkit, syksyn tuoksu vaikka onkin vielä ihan kesä. Tästä se arki alkaa ja lenkkeily, kuntosali saa odottaa huonompia ilmoja, nyt nautitaan ulkoilusta ja reippaasta menosta, ei kuitenkaan otsa rypyssä vaan hymy huulessa.
Onko teillä syksy tuonut mukanaan kuntokuurin? Haetteko kesän jälkeen rytmiä arkeen? Vinkkejä?
Mies on lähtenyt töihin, olemme vielä hieman hukassa sopeutumisessa uusiin työvuoroihin, minä huusholleeraan nyt päällikkönä kipsikättä ja kartiopäässä kulkevaa koiraa, opettelen pyörittämään arkea uudessa kodissa ja ympäristössä. Meillä ei ole tarkoitus ryhtyä dieetille eikä ole tarkoitus kauheasti laihduttaa, tarkoitus olisi ottaa löysät pois ja palata ruokarytmiin, kuntoiluun ja herkutella yhteisinä vapaapäivinä.
Askel 1 tarkoitti meille tytön kanssa aloitettuja vaunuhölkkäilyjä, niitä on nyt plakkarissa kaksi, merenrantaa pitkin askel on aika kevyt, merta ja maisemia tuijotellessa unohtuu että naama alkaa punottaa ja hiki valuu, eka reissulta unohtuivat aurinkolasit ja taival tuskastutti silmiä siristellessä. Tyttö istuu kerrankin rauhallisesti rattaissa, kipsi on saanut rauhoittumaan rattaisiin.
Aamupala nautitaan kuten ennenkin, rauhassa ja raskaasti, sen jälkeen kevennetään lounaalla ja illallisella. Nyt syödään papuja oliiviöljyssä ja salaatteja, keittoja ja ihan tavallista kotiruokaa, heihei taikinaiset börekit, pizzat ja rasvaiset herkut, yritetään muistuttaa aivoja taas siitä että vihreä ja kevyt on hyvää, joopa joo, välillä yhteys tökkii.
Ulkoillessa syön uutta kaupunkia silmilläni, höpisen tytölle että mennäänpä kurkkaamaan tuo kulma, tuolla ei olla vielä käyty, katsos täällähän on lisää kissoja ja jänniä kauppoja. Tyttö kiljuu kukka niitä nähdessään ja niitähän riittää. Meren näkeminen saa molemmat huokailemaan edelleen, ihanaa meri tuoksuu ja sieltä tuleva merituuli tuo suolaa naamalle, auringon porotus ja ulkoilma on saanut meidät myös sen näköisiksi, aurinkolasien rajat ja tukka pystyssä. Sitähän voisi luulla jo karistaneensa ylimääräiset kilot pelkästä ulkoilmamyrkytyksestä.
Karşıyaka on täynnä loputonta parvekerimpsua ja kiireettömiä ihmisiä, vesipiippu huulessa, okey peli käynnissä, teekuppien äärellä ja yrttejä, valkosipulia, viinirypäleitä, papuja kauppaamassa. Parvekkeita sisustetaan, on taulua, pitsiliinaa, pehmoleluja vaikka mitä, ihan kuin meidänkin
parvekkeelta niin ainakin uteliaita ihmisiä ja lörpöttelyjä.
Arkeen paluuseen sopivat aiemmin hämärtyvät illat, aikaiset lenkit, syksyn tuoksu vaikka onkin vielä ihan kesä. Tästä se arki alkaa ja lenkkeily, kuntosali saa odottaa huonompia ilmoja, nyt nautitaan ulkoilusta ja reippaasta menosta, ei kuitenkaan otsa rypyssä vaan hymy huulessa.
Onko teillä syksy tuonut mukanaan kuntokuurin? Haetteko kesän jälkeen rytmiä arkeen? Vinkkejä?
Ooh, merituuli! ♥
VastaaPoistaMulla ei ole varsinaista kuntokuuria, mutta yritän pitää yllä lomalla alkanutta (!) ahkeraa lenkkeilyä. Vähän olen kyllä jo lipsunut. :( Ruokavaliota tarkistin sen verran, että merkkasin ylös kiloklubin ja finelin avulla muutaman päivän ajan kaiken syömäni, ihan vain jotta tietäisin saanko kaikkea sopivasti. Kävi ilmi, että d-vitamiinista taitaa olla vajausta, varsinkin nyt kun lenkkeily auringossa taitaa taas olla vähiin päin ohi tältä vuodelta. Apteekissa eivät myyneet d-vitamiinia ilman reseptiä, joten otin kalanmaksaöljytabletteja. Miekkonen yökki sitten vieressä, hän oli kuulemma joutunut sitä syömään lapsuudessaan lusikalla. :) Onneksi tabletit ovat mauttomia. ;)
Mulla on tarkoitus lahtea talla viikolla siis ihan itsekseni lenkille ekaa kertaa, olen yrittanyt huonolla menestyksella lenkkeilyn aloitusta niin Suomessa kuin Ankarassakin, saa nahda jaakö tamakin yritykseksi ja paadyn taas salille. Tuo onkin hyva tuo ruokien ylös merkkaaminen, taidan tehda saman. Taalla oltiin myös ihan aimana kun pari vuotta sitten kyselin d-vitamiinia itselleni apteekista, nyt löytyy jo poretabletteja.
PoistaTäälläkin taas vaihteeksi palataan ruotuun. Pääti myös, että mennään nyt sillä kaavalla, että arkisin tosi skarppi ja viikonloppuisin voi hieman höllätä. Ja lenkille aina kun ehtii...
VastaaPoistaLiian tiukka palautus ei onnistu, viikossa on pakko olla myös löysemmat hetkensa ja herkut. Lenkille pitaisi tasta suunnata!
PoistaLuin blogisi aiempia postauksia ja huomasin monia yhtäläisyyksiä. Ulkosuomalaisuuteni on tosin jo siinä pisteessä, että tunnen itseni enemmän turkkilaiseksi kuin suomalaiseksi. Sitten kun jotkut turkkilaiset suhtautuvat minuun kuin ulkomaalaiseen, muistan yhtäkkiä aksenttini ja kielivirheet puhuessani. Muistutus ulkopuolisuudestani. Oman perheeni kanssa sama homma, koska olen "turkkilaistunut" eivätkä he oikein tiedä kuinka suhtautua kun puheessani vilisee kummia sanoja kuin elhamdülillah ja inşa'allah, turhaantuessani allahallaa tai yaw... Mieheni ja lapsemme, sekä mieheni perhe onkin sitten minulle korostetun tärkeä, koska se on se yksi yhteisö, johon varmasti kuulun ja jossa minulla on paikkani.
VastaaPoistaTuo on varmasti monelle ulkosuomalaiselle sama etta mies ja se oma ydinperhe on todella tarkea, koska siihen kuuluu aina ja varmasti. Olen tassa rustaillut postausta sopeutumisesta ja juurikin siita miten erilailla se tapahtuu eri ulkosuomalaisten kohdalla. Kylla minakin huomaan sen turkkilaistumisen Suomessa ollessani ja taas painvastoin toisinaan taalla suomalaisuuteni. Kiva kun kommentoit!
Poista