Sairastuvan terveiset

Taas täällä tapahtuu. Helmi koirallamme oli rauhanen turvoksissa jo Ankarassa, sitä seurattiin ja kun se pieneni, oli lääkäri sitä mieltä että seurataan mutta leikataan piakkoin. Tänne saavuttaessa kyselimme hyvää eläinlääkäriä ja naapurimme koiranomistajaperhe suositteli lähellä olevaa klinikkaa. Tutustuimme paikkaan ja havaitsimme sen hyväksi, klinikka on vilkas ja vaikutuksen teki juuri Ankarasta tänne muuttanut ja hyvästä yliopistosta valmistunut eläinlääkäri Herra Türker, varmoin ottein ja rauhallisin mielin hän tutki Helmiä ja sai normaalisti tälläisiä tilanteita inhoavan koirammekin rauhoittumaan. Eläinlääkärimme vaikutti todelliselta eläintenystävältä, ulkonäkö saattaisi hämätä jotakuta muttei meitä, korvislävistykset, rokkitukka ja tatskat toivat vain lisää luonnetta työlleen omistautuneen miehen habitukseen. Helmi oli samaa mieltä.

Potilaamme

Helmi leikattiin ja palasi jo samana iltana kotiin, Helmi on edelleen toipilas mutta parantunut nopeasti. Ensimmäiset pullistelut on pullisteltu ja sotakirves naapurin huskyn kanssakin on vielä hautaamatta, siitä lisää koirapostauksessa myöhemmin. Samana iltana tyttö alkoi valittaa vasenta käsivarttaan. Tyttelimme, joka kiipeää heiluu ja keikkuu jatkuvalla syötöllä, putosi viikko sitten nojatuolilta pyllylleen, oli ilmeisesti ottanut tukea kädellään, jota sitten tutkittiin, laitettiin jäätä ja todettiin että mitään turvotusta ei näy, käsi toimii normaalisti eikä kipuakaan valitellut. Tyttö otti palloa kiinni molemmilla käsillä, temppuili viikon jokaisena päivänä puistossa ja kotona, oli ihan kuin muulloinkin. Perjantaina päätin että nyt mennään kuitenkin perhelääkärin juttusille, jos neiti valittaa pipiä edelleen, on siinä jotain vikaa.

Voisin kehua terveyskeskustoimintaa täällä vielä hieman lisää; kun painoimme lääkärimme jonotuslapun, piippasi hänen ovenluonaan jo numeromme, suoraan sisään ja tutkittavaksi. Jos Helmille löytyi hyvä ja ammattitaitoiset otteet osaava eläinlääkäri, samaa voin sanoa meidän perhelääkäristämme, hetken käsivarren tutkimisen jälkeen hän passitti meidät ortopedille, käsivarressa tuntuva kova kohta olisi pitänyt kadota viikon sisällä, samoin kivun, epäilyksenä hiusmurtuma. Olimme olleet aikeissa tutustua heti kun ehdimme alueen yksityisiin ja valtionsairaaloihin, eipä ehditty joten tietomme oli aika nollassa. Lääkärimme neuvoi Sifan yksityiselle klinikalle, valtionsairaalassa olisi kuulemma ruuhkaa näin perjantaisin, Başkentin yliopistollisessa sairaalassakin ehkä hieman enemmin joten nopeinta toiminta olisi Sifassa, joka oli ihan kulman takana.

Ortopedi tutki käden, tuomio oli jo ennen röntgeniä hiusmurtuma 99%, ensimmäisistä kuvista ei selvinnyt mitään mutta lopulta kyynärvarrenluusta löytyi hiusmurtuma. Se jouduttiin murtamaan uudelleen, laittamaan paikoilleen, käsivarteen pehmytkipsi ja maanantaina kontrolliin. Murtaminen ja kipsin laitto oli tuskaa, en tiedä kenen olisi tehnyt mieli itkeä eniten? Loppu hyvin kaikki hyvin, eka päivän jälkeen tyttö tottui kipsiin, onneksi lapset ovat niin mukautuvaisia uusiin tilanteisiin. Tänä aamuna sitä esiteltiin jo ylpeänä parvekkeella naapureilla ja tuntemattomille ohikulkijoille, tyttö menee edeltä ja kipsi tulee perässä. Tulevat viikot totuttelemme siis menoon kipsin ehdoilla. hoivaamme Helmin haavoja, annamme antibiootteja, tytölle särkylääkettä, varomme kipsiä ja säädämme kyynärtukea. Toisena päivänä tytön kontrolliin, toisena Helmin tikkien poistoon. Mies on töissä ja minä vastaan sairastuvan virallisesta valvonnasta. Tyttö on sitkeä sissi ja koira kuulemma hampaiden ja yleiskunnon perusteella vuosia nuorempi kuin oikea ikä onkaan, että eiköhän me tästä.

Kun saavuimme sairaalasta tyttö kipsissä taksilla, oli naapurusto sitä ihmettelemässä, myötätuntoa ja kauniita sanoja on riittänyt, tyttöä on lahjottu pullalla, mehulla, koruilla (sinisilmäisillä tietenkin) ja kekseillä. Pari päivää ollaan puistokiellossa mutta hiljalleen yritetään palata mahdollisimman normaaliin rytmiin, eilen ja tänään saa herkutella, katsoa Kaapoa ja Pepee ohjelmia niin paljon kun haluaa, Helmikin saa normaalia enemmin herkkua. Arvatkaa jätämmekö kertomatta tytön kipsistä miehen vanhemmille ja perheelle? Ihan varmasti sillä emme ole valmiita sukulaisjoukkoon oven takana huomenaamuna paapomassa ja kauhistelemassa. Olimme varmaan aikamoinen ilmestys perheen aamulenkillä, koira teki sinistä kakkaa, haavanpuhdistusaine oli pitänyt sitten nuolla ja tyttö käsi kipsissä. Mukavaa viikonlopun jatkoa itse kullekin sairastuvasta!