Karnıyarık eli täytetyt munakoisot


Tämä on yksi paikallisista lempiruuistani ja helppo valmistaa, kasvisversio kulkee nimellä Imam bayidi eli imaami pyörtyi ja on yksi kuuluisista ottomaaniajan ruuista. Karnıyarık on parhaimmillaan juuri nyt kun munakoisot ovat napakoita ja maultaan lempeitä, kilohinta on vajaan euron ja laskee kesän edetessä. Valmistin aterian 5 keskikokoisesta munakoisosta.

Jos munakoisot ovat kitkeriä, kannattaa niitä liottaa suolavedessä puolituntia halkaisun jälkeen, itse en ainakaan kesäkuukausina itketä koisoja. Leikkaa munakoisojen vihreää osaa päästä pois niin, että niitä on helppo käsitellä pannulla. Koisoihin voi tehdä myös juovitukset leikkaamalla kuorta pituussuunnassa noin 2cm kaistaleita. Tämän jälkeen koisoihin leikataan pitkittäinen viilto niin, ettei se kuitenkaan lävistä koisoa, katso että viilto tulee luonnolliseen kohtaan ja koiso asettuu makaamaan viilto ylöspäin.



Kuumenna öljyä pannulla reilu määrä ja paista koisoja muutama kerrallaan joka puolelta niin, että koiso pehmenee ja viiltokohta muuttuu taskuksi, tarkista että öljy on kuumaa ettei koiso imaise kaikkea öljyä heti itseensä.


Kun munakoisot on paistettu, asettele ne uunivuokaan vierekkäin. Täytteen voi valmistaa etukäteenkin ja sitä voi toki muunnella mieltymysten mukaan. Itse paistoin pannulla yhden ison sipulin verran hakkelusta, muutaman pienityn valkosipulinkynnen ja kahden ison tomaatin hakkelusta, lisäsin puoli kiloa naudanjauhelihaa ja lopuksi kaksi ruokalusikallista tomaattipyreetä ja vettä. Pilkoin vielä sekaan muutaman tulisen biberin ja annoin hautua. Lopuksi maustoin seoksen basilikalla, paprikalla, kuminalla ja mustapippurilla, hyppysillisellä sokeria ja teelusikallisella suolaa. Täytettä tuli reilusti ja tein siitä seuraavaksi päiväksi ruokaa, joten viiteen munakoisoon riittää puolikas annos kastiketta.



Täytä munakoisot täytteellä ja koristele biber tai paprikapaloilla sekä tomaattiviipaleilla. Kaada uunivuokaan tomaattikastikeöljyseos tai vaikka vedellä jatkettua tomaattimurskaa, öljyvesiseoskin käy. Laita uuniin noin 180 asteeseen noin 30 minuutiksi, jokainen oman uuninsa mukaan. Täytettyjä munakoisoja nautitaan yleensä pilahviriisin ja raikkaan salaatin kera, kaveriksi sopii myös lusikallinen jogurttia munakoison kylkeen.



Kasvisruuan ystäville sopii imaami pyörtyi, johon täyte tehdään pannulla haudutetusta tomaatista, sipulista ja valkosipulista, tomaattikastiketta ei niihin käytetä vaan uunipannulle riittää öljyvesiseos, ruoka on kuuluisa runsaasta oliiviöljyn käytöstä, joten sitä ei kannata säästellä. Imaami pyörtyi koristellaan persiljasilpulla ja tarjoillaan huoneenlämpöisenä, loistavaa kesäruokaa!

 Afiyet olsun eli hyvää ruokahalua!

Kommentit

  1. Rakastan munakoisoa ja nyt tekisi tuota niiiiin mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, voisin syöda niita varmaan paivittain.

      Poista
  2. Mä sain viime kesänä kylässä tuota "Imaami pyörtyi" versiota, oli kyllä aivan mahtavaa. Varsinkaan kun en ole ennen pahemmin ollut munakoison ystävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoisoissakin on kylla eroja, silloin kun ne ovat parhaimmillaan on maku ihanan lempea mutta kuitenkin 'lihaisa', imaami pyörtyi on hyvaa kesaruokaa kun ei ole niin raskasta.

      Poista
  3. Afiyet olsun! :)
    <3
    heli

    VastaaPoista
  4. Oih, nyt tuli nälkä.. Harmi ettei noita bibereitä taida täältä suomesta löytyä..ne on niin hyviä;) Afiyet olsun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus nahneeni Lidlissä carliston bibereita eli vaaleita paprikamaisia, naita tummempia ja vahvemman makuisia tuskin löytyy, ehka lahi-idan kaupoista?

      Poista
  5. Nami,rakastan munakoisoa kaikissa muodoissaan ja usein teenkin niistä jotain.Tuokin on niin hyvää;tosin minulle kiitos lihaton versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoiso on kylla hyvaa vaikka miten, meille tulee tanaan vieraita ja ajattelin tehda munakoisopizzaa, sehan taipuu vaikka mihin. Lihaton versio onkin hyvaa ja erityisesti tykkaan siita kesalla.

      Poista
  6. Voi, munakoisot on tosi hyviä! :) Täällä vaan niitten kilohinta on sellasta 4e luokkaa tai päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan siella hinnta on vahan eri, taalla munakoisot ovat kesalla tosi edullisia.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit