Kauhukakaroita

Suomessa tuntuu tasaisin väliajoin roihahtavan joku lapsikeskustelu valloilleen, milloin ärsyttää päivähoito-oikeus, milloin taas yhteiskunnan suhtautuminen ja nyt sitten ärsyttävät lapset, koska ne riehuvat ja hilluvat. Kamalaa, sellaisiako ne lapset ovatkin. Aiheesta kirjoitti joku aika sitten Sanna Ukkola. Hieman ihmetytti koko artikkeli sillä en ole koskaan huomannut suomalaisten lasten olevan jotenkin kurittomia ja huonotapaisia, aikuisissa ihmisissä tuntuu olevan huomattavasti suurempia puutteita, ainakin käytöstapojen osalla.



Nujakoivia ja karjuvia lapsia olen tavannut joka paikassa huolimatta onko lapsi ollut suomalainen, turkkilainen vai vietnamilainen. Turkissa lapset saavat kyllä olla lapsia, mekastaminen ja riehuminen on useimmiten hyväksyttyä, toisaalta ruumiillista kurittamistakin harrastetaan täällä vielä joissakin perheissä Suomea yleisemmin, luunappi kiukuttelevalle lapselle tuntuu olevan edelleen erityisesti väsyneiden isovanhempien keino. Lapsia Turkissa näkee joka paikassa, ravintoloissa, gynekologin vastaanotolla, valtion virastoissa ja ruuhkaisissa ruokakaupoissa, harvemmin kukaan miettii onko soveliasta viedä lasta mukanaan johonkin, sekaan vaan.

Olimme viikolla ostoskeskuksessa ja kävimme samalla syömässä, tiesimme kyllä ettei tyttö kauan jaksa istua paikoillaan, sen verran että ruoka saadaan pöytään, pillimehu puolilleen ja parit ranskalaiset suuhut, sen jälkeen alkaa juoksentelu joka huipentuu tasajalkahyppelyyn ja leikkipaikalle vaatimiseen, ketään ulkopuolista se ei tuntunut haittaavan tai kummastuttavan. Lapsia on ravintoloissa lähes aina, ympäristö ei koe lapsellisesti käyttäytyvää lasta kummajaisena. Tarjoilijalla on usein aikaa pörröttää tytön tukkaa, naapuripöydän täti tai setä intoutuu usein juttelemaan tytölle, lähes joka paikassa lapselle on varattuna jotain viihdykettä ja sen ei tarvitse olla kovin kummallista, tikkari tai ilmapallo pelastaa monta tilannetta. Viimeeksi tyttö oli mukana lääkärikäynnilläni, vallattoman tytön sai rauhalliseksi vastaanottovirkailijan ilmapalloilla ja lopun aikaa tyttö tutkiskeli stetoskooppia. Ei sen suurempaa showta, mulkoilua tai tuhahtelua.


Jos ympäristön asenne on se, että lasten on paras pysyä kotona ennenkuin he oppivat käyttäytymään niin silloin on turha olettaa että käyttäytymään on mitään mahdollisuuksia oppia. Opasajoilta on jäänyt mieleen se, kuinka tarjoilijat jaksoivat ihmetellä hiljaisia ja rauhallisia suomalaisia pellavapäitä, turkkilaiset lapset kun tuntuvat usein huomattavasti tempperamenttisemmilta suomalaisen rauhallisen luonteen omaavan rinnalla. Suomalainen ympäristö poikkeaa myös aika paljon vaikkapa Turkista, Suomessa on hiljaista ja rauhallista kun taas täällä yleinen älämölö on jatkuvaa, lasten äänet eivät juuri seassa haittaa. Suomessa lapset saavat kulkea ja opetella elämää huomattavasti omatoimisemmin, Turkissa vaaroja on enemmin ja lapset ovat tiukemmassa ohjauksessa. Koko Suomen väkiluku on sama kuin Istanbulin yhden kaupunginosan, suurissa massoissa liikkuessa on väkisinkin opittava toimimaan lauman mukana ellei halua jäädä jalkoihin.


Uhmakohtauksia, mummoille karjuvia nappuloita tai sokerihumalassa pyöriviä lapsia näkyy ainakin täällä. Oman kokemuksen mukaan turkkilaiset lapset oppivat myös huomattavasti aggressiivisemmin puolustamaan ja nostamaan nyrkit pystyyn kuin suomalaiset sisaret, paikalliset leikkipuistot ovat hyvä lähtölaukaus yhteiskunnassa selviämiseen. Suomesta tänne äskettäin muuttanut äiti on huomioinut erona Suomeen sen, että lapsia todellakin on joka paikassa, puistot aina pullollaan ja että tarhassa lapsille opetetaan järjestelmällisesti käytöstapoja. Pari vuotias lapsi on kuitenkin aika alkutaipaleella käytöstapojen opettelussa. Selkä suorassa illallisravintolassa hiljaa istuva ja simpukoita tyynesti auki napsiva pieni lapsi on minusta huomattavasti pelottavampi kuin hiki päässä punaisena huutava lapsi, joka vaatii vielä kerran päästä pallomereen ja kiipeilemään leikkipaikkaan.

Chez Helena valaisi blogissaan ranskalaisesta näkökulmasta asiaa:  http://chezhelena.com/2014/01/09/rakkautta-ja-rajoja/

Katja Lahti antoi vastineensa Hesarissa: http://www.hs.fi/elama/Ymm%C3%A4rret%C3%A4%C3%A4n+vaihteeksi+lapsia+juoppojen+sijaan/a1391567344479?ref=hs-hitaat-e-1

Kommentit

  1. Mielenkiintoisia näkökulmia, taas kerran :)

    Venla

    VastaaPoista
  2. Minulle tuli mieleen, että ehkä turkkilaiseen elämäntapaan lapset kuuluu oleellisesti, kun taas Suomessa osa on alkanut valita useammin lapsettoman elämän. Suomessa kenties "herätty" siihen, ettei lapsien hankkimisen tarvitse olla normi vaan nimenomaan vapaa-ehtoinen valinta. Ja se taas sitten on johtanut siihen, että nämä lapsettomat ihmiset on alkaneet vaatia oikeuksia sitten siihen lapsettomaan elämään kaikkialla esim. ravintoloissa. Halutaan, että lapsettomille on ne omat rauhalliset paikat ja lapsellisille omat vähän äänekkäämmät ja villimmät paikat, ottaen huomioon, että suomalainen kulttuuri on rauhallinen/hiljainen. Onhan niitä järjestettyjä matkojakin nykyään "aikuiseen makuun". Että jos ei hanki omia lapsia, niin ei tarvii sitten kestää muidenkaan... Toisaalta jotkut kyllä on alkaneet unohtaa, että vaikkei omien lapsien hankkiminen olisikaan pakollista, niin lapset yhteiskunnassa on kyllä ihan normi. Eipä sitä olis mitään yhteiskuntaa pian ilman lapsia. Ja lapset on lapsia, nehän vasta opettelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti ihan totta, Turkissa suurin osa ajattelee etta lapset ovat oleellinen jatkumo avioliitolle, kyselevat etta mita jarkea on menna naimisiin ellei lapsia tehda? Turkkilainen kokee helposti valitun lapsettomuuden itsekkyydeksi. Koehedelmöitysklinikoita on taalla verrattain paljon. Suomessa taas on ihan erilainen ajatusmaailma, lapsettomuus ei ole mikaan kummastelun aihe ja ihmiset elavat enemmin itselleen ja omien paamaariensa mukaan. Mutta mina kylla koen jotenkin kummallisena jos lapset halutaan syrjaan arjesta, vahan kuin vanhukset, moni ei halua nahda ihmisen vanhentuvan ja kuolevan.

      Poista
  3. Minusta sitten taas tuntuu, että Turkissa lapset arvostavat enemmän perhettään, sukuaan ja ystäviään, kuin suomalaiset lapset. Silloin myös kun itse vierailin Turkissa, niin silloiset lapset ja nuoret olivat tottuneet siihen, ettei kaikkea voi saada ja perheet elivät aika säästeliäästi. Eikä kyseessä suinkaan edes ollut mikään varaton asuinalue. Jos Suomessakin olisi enemmän aurinkoa ja säät sallisi, niin varmasti suomalaiset lapsetkin olisivat paljon ulospäinkääntyneempiä, kun perheet olisivat enemmän ulkona ja tutustuisivat paremmin muihin ihmisiin. Tämä pimeys tekee kyllä tehtävänsä ja moni lukittautuu kotiinsa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti arvostavat kun kasvavat taalla niin yhteisöllisesti ja siihen ajatukseen etta lahin apu ja turva on sukulaisissa ja perheessa. Suurin osa turkkilaisista lapsista kasvaa varmasti niin ettei kaikkea voi saada mutta sitten ovat tietysti etuoikeutetut ja rikkaat, joilla tuntuu valilla lahteneen mopo lapasista lasten(kin) kanssa. Me asuimme ennen Ankarassa ja siella me kylla olimme koko talven yksinamme puistoissa ja ulkona tytön kanssa, muutama muu ulkomaalainen aiti uskaltautui ulos talvella, turkkilaiset kun eivat vie lapsia ulos tuulella, kylmalla, sateella, kuumalla ja liian kovalla paisteella, lapsia suojellaan huomattavasti enemmin kuin Suomessa, mutta taalla kylaillaan todella paljon, naapuruston ja suvun kesken kotiaidit kokoontuvat paivittain yhteen, tekevat yhdessa ruokia ja lapset saavat leikkiseuraa, ihmiset ovat niin sosiaalisia etteivat kesta yksinoloa. Taalla Izmirissa taas talvi on leuto ja lapset ulkoilevat talvellakin, tosin viileilla ilmoilla tyhjaa on taallakin ulkosalla.

      Poista
  4. Minä olen niitä äitejä, jotka haluaa, että lapset istuu ravintolassa ja syö kiltisti. Meidän kekkulat ei ole siis saaneet pistää ranttaliksi, tai heidät on poistettu tilasta. Simpukoita ei tosin tarvitse syödä, sillä en syö niitä itsekään:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mina olen ihan varma etta jokainen aiti haluaisi etta lapsi istuu ravintolassa natisti ja syö :D Meidan tyttö ei ole edes pahimmasta paasta mutta todella korkean tempperamentin lapsia harvemmin saa kovin pitkaksi aikaa istumaan hiljaa ja natisti ellei sitten kayta kyseenalaisia keinoja kuten penkkiin naulaamista.

      Poista
  5. Lapsi saa näkyä ja kuulua normielämässä ja ei ole juurikaan paikkoja, johon en omaa lastani ota. EIhän se lapsi muuten opi, miten erilaisissa paikoissa on soveliasta olla, ellei saa siitä harjoitusta. Toivon myös, että muut ihmiset ottavat siinä määrin lapsen huomioon, että lapsen tervehtiessä heitä he tervehtivät takaisin ja vaihtavat pari sanaa. On niitäkin aikuisia, jotka ohittavat lapsen täysin aivan kuin heillä ei ole ihmisarvoa. Itseä ei haittaa jos lapsi tosiaan vetää naama punaisena julkisella paikalla ne hepulit kun ei saakkaan tahtoaan läpi tai puhuu ja nauraa kovaan ääneen. Rajan kuitenkin vedän siihen, että siellä ravintolassa tai muussa julkisessa paikassa ei juosta pöytien välissä jä mahdollisesti häiritään muita kanssaihmisiä. Niihin itkupotkuraivareihinkin puutun kyllä itse heti ja olen oikeastaan aika tiukka lapsen sääntöjen suhteen. Ainakin odotan omalta lapselta tiettyä käytöstä julkisilla paikoilla - siihen kuluu se, että siellä ei remuta ja riehuta oman mielen mukaisesti - eihän niin saa aikuisetkaan tehdä ja oppi on aloitettava jo nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kuuluu tapoihin etta myös lapsia tervehditaan ja heille puhutaan. Me emme ole niin itsetuhoisia etta menisimme talla hetkella illallisravintoloihin missa tyttö ei jaksa istua eika kayttaytya kovin kauan, kahviloissa ja paivaaikaan ravintoloissa tyttö saa kylla kavella koska ei jaksa kauan istua, uhmakohtaukset ovat onneksi olleet aika harvassa ja lievia, viela. Koen myös, etta kun ymparistö, vaikkapa ravintolassa, suhtautuu lapseen huomioon ottavasti ja rennosti, yleensa lapsi kayttaytyykin paremmin.

      Poista
  6. Totta puhut! Lapsi on pieni ihminen eikä mikään häiriötekijä. Oli aina kiva lomailla lasten pienenä ollessa Välimeren maissa - ja eritoten Turkissa, jossa ollaan iloisempia kuin monessa muussa maassa - kun siellä osoitettiin huomiota lapsille. Monessa paikassa palveluhenkilökunta oikein polvistui lapsen tasolle juttelemaan. Erityisen tyytyväinen olin siitä, että myös esimurrosikäinen huomioitiin, ei vain pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kylla minun mielesta lapselle pitaa antaa anteeksi lapsekas kaytös eika kokea etta lapsi on hairiöksi ellei se kayttaydy kuin miniaikuinen. Se on kylla kiva etta ihmiset osaavat yleensa Valimeren maissa suhtautua lapsiin ja nuoriin mukavan luontevasti, laskeutua lapsen tasolle on taitolaji.

      Poista
  7. Mukavaa kun lapset aina huomioidaan ja he voivat olla pienestä pitäen menossa mukana, ihmiset ovat Turkissa tosi lapsirakkaita. On helppoa liikkua pienen lapsen kanssa ja sekin on kivaa kun aina ollaan tarjoamassa vaikka istumapaikkaa bussissa tai apua rattaiden kanssa. Täällä uskaltaa myös hymyillä ja ottaa kontaktia muihin lapsiin ja heidän vanhempiinsa, Suomessa taas pitävät outona ja melkein pelästyvät että mitä tuo oikein haluaa.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, lapset ovat taalla luonnollinen osa yhteiskuntaa, se helpottaa omaakin elamaa kun ei tarvitse miettia mihin lapsen kanssa voi menna ja minne ei, yleensa ne eivat tunnu hairitsevan taalla, eika kukaan yleensa suutu jos toisen lasta hieman komentaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit