tiistai 4. helmikuuta 2014

Televiootit 2

Viime viikonloppu meni tytön kanssa flunssassa nuokkuessa ja telkkarin äärellä, tuntuu ettei tämä kausi ole ollut kovin kiintoisa paikallisessa tv-maailmassa, plaah sarjoja ja kaikki hyvät näyttelijätkin tuntuvat painuneen maan alle. Katselin ajan kuluksi 11 vuotta jatkuvaa ( hohhoijakkaa) Kurtlar vadisi -sarjaa, jossa voi ajankuluksi laskea monta ruumista tulee 10 minuutin sisällä, ihmetellä miksi hyvikset saavat ammuttua ensi osumalla pahikset mutta hyvikselle ei käy mitää, kuka oli kuka ja oliko hyvis pahis vai toisinpäin kun sarja aikoinaan alkoi. Telkkarista tulee kyllä edelleen jotain hyvääkin vaikka ehdoton lempparini vuosien aikana onnistuttiin savustamaan pihalle, liikaa kritiikkiä, raadollista todellisuutta ja kamalaa kielenkäyttöä ( opi kiroilemaan kuin turkkilainen!) sisältävän Behzat Ç. -sarjan poistuminen kuvaruudusta oli ehkä paikallisen tarjonnan suurin menetys sitten aikapäiviin.

                                            
                                              
Behzat Ç - Poliisi Ankarasta oli älykäs, ennalta-arvaamaton ja täynnä loistavia roolihahmoja. Harvoja sarjoja, joissa näytettiin elämän nurjaa puolta kuten alkoholismia, korruptiota, yhden ihmisen voimattomuutta koneiston pyörissä, rankkoja ihmiskohtaloita ja poliisin arkea harmaassa Ankarassa. Tyypillisissä turkkilaisissa sarjoissahan eletään jumalattomissa huviloissa, ollaan rikkaita vaikka maisemakonttorissa pyörähdetään vain esittelemässä viimeiset muotiluomukset, ajetaan niin korkeilla jeepeillä ettei kerjäläisiä edes huomaa, elämä pullollaan suurta draamaa. Toinen vaihtoehto on pieni viehättävä länsiturkkilainen kylä, jossa naiset kulkevat edelleen viehkoissa maalaisvaatteissa tukka hulmuten, kanat juoksevat pittoreskilla pihalla, jokainen ilta kokoonnutaan pihapuun alle katetun sinivalkoruutuisen pöydän ääreen syömään lajitelmat mezeitä ja kaskaat laulavat, elämä pullollaan suurta draamaa.

Behzat Ç teki ihanan poikkeuksen, ihmiset valehtelivat, kokivat vääryyttä ja kurjuutta, asuivat Ankaran linnoituksen liepeillä huonoissa oloissa eikä tarina useinkaan päättynyt onnellisesti. Poliisin palkalla asuttiin kimppakämpissä, istuttiin paikallisissa kansankuppiloissa, kasinoilla ja oltiin niin ankaralaisia, niin ankaralaisia. Suosittelen etsimään sarjan jaksoja netin arkistoista, sarjan pohjalta on tehty kaksi elokuvaa, jotka eivät yllä ihan sarjan tasolle. Tästä sarjasta on turha etsiä kiiltokuvamaisia komistuksia tai kaunottaria, rosoisen charmikkaita näyttelijöitä sen sijaan on tarjolla. Behzat Ç. oli kova pala nykyhallitukselle, se ei sovi siihen imagoon, jollaisena Turkki halutaan esitellä. Sarjan esitysaikaa vaihdeltiin usein, palloteltiin kanavien välillä ja ympättiin lopulta jopa turkkilaisittan liian myöhäiseen esitysrakoseen, harmi ja kumarrus että sarja sinnitteli niinkin kauan.


Kanal D:n esittämä Yalan dünya on oma henkilökohtainen suosikkini sarjoista tällä hetkellä, tyylissä ja näyttelijäkaartissa on selviä tunnusmerkkejä viime vuosikymmenen suosikkiin, Avrupa Yakası- sarjaan. Sarja vaatii ehkä (?) jonkuntasoista heittäytymistä paikalliseen huumoriin, tarjolla on hulvattomia rooleja ja omituisten perheiden kohtaamisia. Saa nauraa ja saa nauraa turkkilaisuudelle, tykkään. Vai mitä sanotte kloriitti höyryissä pyörivästä kotirouvasta, turkkilaisesta tv-sarjojen ohjaajasta, jonka sarjoissa ammutaan, puolustetaan kunniaa ja taas ammutaan, stereotypioita turkkilaisuudesta ja naapurusuhteista.

Maaliskuulla alkavaksi mainostetaan huippusuositun näyttelijän Kıvanç Tatlituğn uutta sarjaa Kurt Seyd ja Shura, jossa liikutaan 1920-luvun Venäjällä ja Turkissa, poreena on tietenkin suuri rakkaustarina. Toivotaan että sarja ja Kıvanç pelastavat melko tylsän telkkarikauden.

Telkkariohjelmista on aiemmin kirjoitettu täällä.

Ystävällinen lukija oli ilmoittanut blogini Supersaverin Blogi-kilpailuun, kiitos siitä! Käy äänestämässä Ulkosuomalaista äitiä Supersaverin sivuilla, linkki löytyy sivupalkista! Kiitos!

6 kommenttia:

  1. Kun minä makasin tammikuun alussa kotona sairaana katoin tosi paljon telkkaria eli yleensä ei tule paljoa seurattua ellen sivukorvalla kuule kun mies katsoo (vaikea olla kuulematta) samaan aikaan kun puuhailen omiani.Tykkäsin tuosta kommentistasi "Saa nauraa ja saa nauraa turkkilaisuudelle, tykkään."juurikin näin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mina katselen vaihtelevasti paikallisia kanavia yleensa olen seurannut paria sarjaa mutta nyt en mitaan, ma tykkaan paikallisista draamoista, monet on tehty hyvin ja nayttelijat on hyvia, nyt vaan ei ole mitaan mielenkiintoista seurattavaa, yalan dünya taitaa olla ainoa.

      Poista
  2. Hahhaa, mieheni seuraa juuri tuota Kurtlar vadisi -sarjaa ihan mielissaan :D Mutta ei se kylla minuunkaan uppoa; ainoastaan joskus turkin kielen vuoksi katson sita hanen kanssaan.. Kielen oppimisen vuoksi tv on kylla hyva kanava, kun monesti puheen tahti on rauhallisempi ja roolihahmot puhuvat monesti enemman kirjakielta, kuin mita paikalliset taalla. Muutenkin turkin tv on yleensa ottaen minulle kylla suoraan sanottuna parhainta komediaa koskaan :D Lahinna tulee netin kautta katsottua joskus joitain dokumentteja tai elokuvia englanniksi, jos haluttaa vaan lohota sohvalla. Onneksi en suomessakaan katsonut juuri koskaan tv:ta, joten ei ole niin ikava mitaan sarjoja suomesta tai ylipaatansakaan tv:n katselua.. Ehka mustakin tulee joskus niin turkkilainen emanta, etta jaksan katsoa anopin kanssa nauramatta television naimisiinmeno-ohjelmia teen juonnin lomassa :D Tai sitten ei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies katsoi myös aiemmin tuota sarjaa, taitaa hanellakin olla jo 11v jalkeen mielenkiinto hiipunut :D Telkkari on loistava apuvaline kielen oppimiseen ja ainakin itse olen oppinut sita kautta paljon erilaisia ilmaisuja ja sanoja. Mullekin paikalliset kanavat oli aika kasittamattömia ennenkuin opin enemmin kielta, osa sarjoista on todella loistavia, kanavilla kun on taalla rahaa panostaa sarjoihin huomattavasti enemmin kun Suomessa. Mutta naimisiinmeno-ohjelmat ja naisten paivaohjelmat on kylla kamalia :D

      Poista
  3. Minulle kyllä kerran kävi niin, että mies töistä kotiin tullessaan sai pitkän selostuksen kuinka Cüneyt bey oli sanonut sitä ja Esra Erol tätä. Mies pysähtyi ja kysyi: kukas kumma sinä olet? Siihen jäi naimisiinmeno-ohjelmien katselu. Vieläkin nolottaa...

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!