Televiootit 2

Viime viikonloppu meni tytön kanssa flunssassa nuokkuessa ja telkkarin äärellä, tuntuu ettei tämä kausi ole ollut kovin kiintoisa paikallisessa tv-maailmassa, plaah sarjoja ja kaikki hyvät näyttelijätkin tuntuvat painuneen maan alle. Katselin ajan kuluksi 11 vuotta jatkuvaa ( hohhoijakkaa) Kurtlar vadisi -sarjaa, jossa voi ajankuluksi laskea monta ruumista tulee 10 minuutin sisällä, ihmetellä miksi hyvikset saavat ammuttua ensi osumalla pahikset mutta hyvikselle ei käy mitää, kuka oli kuka ja oliko hyvis pahis vai toisinpäin kun sarja aikoinaan alkoi. Telkkarista tulee kyllä edelleen jotain hyvääkin vaikka ehdoton lempparini vuosien aikana onnistuttiin savustamaan pihalle, liikaa kritiikkiä, raadollista todellisuutta ja kamalaa kielenkäyttöä ( opi kiroilemaan kuin turkkilainen!) sisältävän Behzat Ç. -sarjan poistuminen kuvaruudusta oli ehkä paikallisen tarjonnan suurin menetys sitten aikapäiviin.

                                            
                                              
Behzat Ç - Poliisi Ankarasta oli älykäs, ennalta-arvaamaton ja täynnä loistavia roolihahmoja. Harvoja sarjoja, joissa näytettiin elämän nurjaa puolta kuten alkoholismia, korruptiota, yhden ihmisen voimattomuutta koneiston pyörissä, rankkoja ihmiskohtaloita ja poliisin arkea harmaassa Ankarassa. Tyypillisissä turkkilaisissa sarjoissahan eletään jumalattomissa huviloissa, ollaan rikkaita vaikka maisemakonttorissa pyörähdetään vain esittelemässä viimeiset muotiluomukset, ajetaan niin korkeilla jeepeillä ettei kerjäläisiä edes huomaa, elämä pullollaan suurta draamaa. Toinen vaihtoehto on pieni viehättävä länsiturkkilainen kylä, jossa naiset kulkevat edelleen viehkoissa maalaisvaatteissa tukka hulmuten, kanat juoksevat pittoreskilla pihalla, jokainen ilta kokoonnutaan pihapuun alle katetun sinivalkoruutuisen pöydän ääreen syömään lajitelmat mezeitä ja kaskaat laulavat, elämä pullollaan suurta draamaa.

Behzat Ç teki ihanan poikkeuksen, ihmiset valehtelivat, kokivat vääryyttä ja kurjuutta, asuivat Ankaran linnoituksen liepeillä huonoissa oloissa eikä tarina useinkaan päättynyt onnellisesti. Poliisin palkalla asuttiin kimppakämpissä, istuttiin paikallisissa kansankuppiloissa, kasinoilla ja oltiin niin ankaralaisia, niin ankaralaisia. Suosittelen etsimään sarjan jaksoja netin arkistoista, sarjan pohjalta on tehty kaksi elokuvaa, jotka eivät yllä ihan sarjan tasolle. Tästä sarjasta on turha etsiä kiiltokuvamaisia komistuksia tai kaunottaria, rosoisen charmikkaita näyttelijöitä sen sijaan on tarjolla. Behzat Ç. oli kova pala nykyhallitukselle, se ei sovi siihen imagoon, jollaisena Turkki halutaan esitellä. Sarjan esitysaikaa vaihdeltiin usein, palloteltiin kanavien välillä ja ympättiin lopulta jopa turkkilaisittan liian myöhäiseen esitysrakoseen, harmi ja kumarrus että sarja sinnitteli niinkin kauan.

Kanal D:n esittämä Yalan dünya on oma henkilökohtainen suosikkini sarjoista tällä hetkellä, tyylissä ja näyttelijäkaartissa on selviä tunnusmerkkejä viime vuosikymmenen suosikkiin, Avrupa Yakası- sarjaan. Sarja vaatii ehkä (?) jonkuntasoista heittäytymistä paikalliseen huumoriin, tarjolla on hulvattomia rooleja ja omituisten perheiden kohtaamisia. Saa nauraa ja saa nauraa turkkilaisuudelle, tykkään. Vai mitä sanotte kloriitti höyryissä pyörivästä kotirouvasta, turkkilaisesta tv-sarjojen ohjaajasta, jonka sarjoissa ammutaan, puolustetaan kunniaa ja taas ammutaan, stereotypioita turkkilaisuudesta ja naapurusuhteista.

Maaliskuulla alkavaksi mainostetaan huippusuositun näyttelijän Kıvanç Tatlituğn uutta sarjaa Kurt Seyd ja Shura, jossa liikutaan 1920-luvun Venäjällä ja Turkissa, poreena on tietenkin suuri rakkaustarina. Toivotaan että sarja ja Kıvanç pelastavat melko tylsän telkkarikauden.

Telkkariohjelmista on aiemmin kirjoitettu täällä.

Ystävällinen lukija oli ilmoittanut blogini Supersaverin Blogi-kilpailuun, kiitos siitä! Käy äänestämässä Ulkosuomalaista äitiä Supersaverin sivuilla, linkki löytyy sivupalkista! Kiitos!