maanantai 15. joulukuuta 2014

Sunnuntaina Izmir ulkoilee

Viime sunnuntaina aurinko paistoi ja taivas oli kirkas aamusta asti, sateisen viikon jälkeen koko Izmir tuntui jalkautuneen ulos, pyöräteillä oli väkeä ruuhkaksi asti, rantaravintolan penkit viimeistä paikkaa myöten kansoitettu ja jokaisessa niemennokassa ja mutkassa aurinkoon päin kasvonsa kääntäneitä.


Me otimme fillarit alle miehen ja tytön kanssa, meri kutsui kohti rantatietä. Ensin täyteltiin pyöränkumeihin lisää ilmaa huoltopisteessä, sen jälkeen rantaan. Tytön mielestä olisi pitänyt mennä lujempaa, minun mielestä hitaammin. Ohitsemme kiiti yli satapäinen joukko Tansaksen sunnuntain pyöräretkiläisiä, hyppäsimme fillarien kanssa pientareelle. Enpä aio liittyä siihen porukkaan, jossa taidot vaihtelevat mutta yhdessä sykkyrässä mennään, hiki tuli katsellessa joukkion etenemistä. Laumasielut pyöräilevätkin mielellään joukkomuodostelmassa.


Paluumatkalla päätimme survoa itsemme tupatentäyteen rantaravintolaan, josta niin tykkäämme, tuurilla löydettiin aika nopeasti pöytä ja ulkoilun jälkeen maistui pizza ja hampparit. Rannalla on kauniilla ilmalla jos mitäkin kaupan, leijoja, palloja, hattaraa, maissia, teetä, kahvia, toasteja jne. On koiraporukoita, lapsiperheitä ja piippua tupruttelevia eläkeläisiä ja niin tietenkin, nuoria pareja kuhertelemassa. Izmirissä ei juuri lempeä peitellä, käsi kädessä, nuoret kuhertelijat ja varttuneemmat kaulailijat.



Rantaravintolassa todistimme kosintaa, taivaalta kuuluva lähestyvä surina ja samaan aikaan rannassa paukkuvat raketit kiinnittivät kaikkien huomion, varjoliitäjä moottorilla varustettuna veti perässään Benimle evlenirmisin? kosinta lakanaa ja tuleva morsian vaikutti todellakin yllättyneeltä. Tyttö hihkui ja ravintolassa kohahdeltiin ihastuksesta.


Moni muukin perhe ottaa Turkissa sunnuntaista kaiken irti, se kun on monelle viikon ainoa yhteinen vapaa. Arki on Turkissa hektistä, niin meilläkin. Miehellä on tällä hetkellä töissä kiireinen jakso, itse pyöritän arkeamme ja tytön tarhahommia, aikataulutan väliin omat etätyöt ja tulevan suunnittelut, viime viikolla oli kaivettava esille kalenteri pitkästä aikaa. Arki on sillisalaatti, jota pidetään koossa yhteispelillä ja yhteisistä vapaista nauttimalla. Hektisiä aikoja seuraavat aina rauhalliset ajanjaksot. Seuraavathan?



Hyvällä kelillä ulkoillaan, syödään ulkona ja nautitaan yhteisestä ajasta, saa syödä ihan mitä haluaa, suklaata, hampurilaisia ja juoda olutta tai vaikka sokerilientä, jos siltä tuntuu. Huonolla säällä väenpaljoutta pelkäämätön suunnistaa ostariin. Tosin sunnuntaisiin ostoskeskushurmioihin on tulossa muutos, uuden lakisuunnitelman mukaan kaikki ostoskeskukset on suljettava sunnuntaiksi ja muinakin päivinä viimeistään kello 20.30, melkoinen muutos maassa, jossa on totuttu että kaikki on auki ja aina.


Ajelimme kotiinpäin kun aurinko oli jo muljahtanut melko alas taivaanrannalla. Sininen hetki lähestyi ja koti kutsui. Koti on siellä, missä on oma rauhallinen ja lämmin soppi sekä rakastavat ihmiset. Arkinen aherrus palasi, mummi ja ukki hyvästeltiin kotimatkalle. Neiti huhuili tarhaan lähtiessä kahta kadonnutta mutta reipastui ja tokaisi ukin ja mummin sitten taas palaavan, tarhamatkalla katseltiin yli lentäviä lentokoneita ja arvottiin josko ukki ja mummi matkustavat siellä. Paluu arkeen ja vilkaisu kalenterin tähän viikkoon.
 

16 kommenttia:

  1. Mukava viikonloppu! ärsyttävää jos sunnuntaina on kaupat kiinni, kyllä se musta on nykyaikaa että kaupat on joka päivä auki. Paitsi juhlapyhinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein rentouttava. Taalla on lahes aina kaikki auki, tosin tata uutta lakia ajetaan nyt kai työntekijöidenkin takia, taalla on juhlapaivinakin kaikki aina auki.

      Poista
  2. Meillekin alkaa tulla vähän samanlaiset sunnuntaifiilikset. Koko viikon kaikki vapaa-aika on ämpätty viikonloppuun ja sitten on odotukset korkealla. Joulukuun kunniaksi tosin arkenakin saa syödä ihan mitä mieli tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on vahan tiukennettu ruokavaliota, ihan laakarin maarayksesta tytön kohdalla joten mehut sun muut jaa nykyisin ostamatta kaikilta, katsotaan tepsiikö suoliston tasapainottaminen myös positiivisesti noihin tyttöa vaivaaviin kurkkutulehduksiin.

      Poista
  3. Ihanaa, että pääsitte seuraamaan kosintaa (joka ilmeisesti päättyi myös onnellisesti) :) Näyttää romanttisilta maisemilta muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosinta paattyi onnellisesti! Tuli mukava fiilis kun sai seurata tallaista yllatysmomenttia ja onnenhetkea :)

      Poista
  4. Oho! Aikamoinen muutos! Mistä se johtuu? Siellähän on aina paikat tupaten täynnä. Vai onko se työntekijöiden hyväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti työntekijöiden hyvaksi, taallahan on aina kaikki auki oli mika tahansa juhlapaiva tai kellonaika.

      Poista
  5. Tulipa ikävä kevättä ja aurinkoa! Täällä Pohjanmaalla vain sataa ja sataa vettä, pimeää on jo kolmen jälkeen! Kiva tuoda kolme koiraa sisälle lenkin jälkeen. Kunpa saisimme edes valkean joulun.
    Nauttikaa ihanista ilmoista ja ulkoilusta, herkullisen näkoisiä pizzoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sinne valkeaa joulua, joka toisi valoa pimeyteen! Nuo Yasemin cafen pizzat ovat yllattavan hyvia ja paikkahan on tosi suosittu, kaupungin yllapitama loistavalla paikalla ja kaikenlisaksi edullinen!

      Poista
  6. Kaunis tyttö teillä. Mikä hänen nimi on? :)

    /Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, tyttö kulkee vain nimella neiti tai tyttö taalla blogissa :)

      Poista
  7. Työntekijäystävällinen päätös, tuo kauppakeskusjuttu. Ihana tunnelma kuvissa ja tekstissäsi. Ihan kuin Maija Poppas-elokuvan yhdessä kohtauksessa :)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työntekijöita tassa taidetaan tosiaan ajaa takaa, taalla tehdaan tosi pitkia paivia ja kaikkina viikonpaivina. Eikö olekin ihana tunnelma, Maija Poppanen tosiaan :)!

      Poista
  8. Voi ihana kuinka rennolta sunnuntait siellä näyttää ja kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai on kylla niin sunnuntaita taalla, arjen vastapainoa!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!