perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän kunniaksi - Turkin naiset


Naistenpäivänä maan lehdissä kirjoitellaan sankariäideistä, kerrotaan synkähköjä lukemia mille sijalle Turkki sijoittuu erilaisissa naisten asioihin liittyvissä vertailuissa, annetaan tilaa feminismille ja lukuisille kolumneille jotka sivuavat naisten asemaa maassa äiteinä, työntekijöinä, vaimoina, menestyneinä tai kaltoin kohdeltuina, naisiin kohdistetaan vetoomuksia kansan kasvattajina ja muistutetaan heidän tärkeydestään. Naiseus on melkoinen myytti Turkissa, kuinka naisen kunniaa on täällä vuosisatoja suojeltu ja kuinka paljon naiset ovat sen takia kärsineet. Naiseus asettaa edelleen monelle ylitsepääsemättömiä esteitä, ei ole kunniallista tehdä sitä tai tätä koska on nainen, on onnen kauppaa mihin osaan maata tai millaisen ajatusmaailman omaavaan perheeseen tyttölapsi Turkissa syntyy.

Vuosien aikana olen tavannut uranaisia, kotiäitejä, onnellisia ja onnettomia. Turkkilaiset naiset ovat vahvoja perheen pyörittäjiä ja nuori sukupolvi varsinkin kaupungeissa jo ihan toista maata kun edeltävä. Vasta 2000-luvun alussa kun maassa uudistettiin lakeja, saivat naiset lain edessä tasa-arvoisemman aseman monessa suhteessa, perintöoikeutta tasa-arvoistettiin ja avioliitossa naisesta tuli miehen ohella samanarvoinen monessa suhteessa, tähän asti mies oli voinut tehdä päätöksen missä perhe asuu ja onko naisen mahdollista käydä töissä. Lakien kulku ja muutokset tehdään siella jossain kaukana ja elämä jatkuu kuitenkin monesti samanlaisena, erityisesti kaupunkien ulkopuolella. Vaikka naisten oikeuksia on pyritty parantamaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, yhtenä suurimpana ongelmana pidetään naisten vähäistä osallistumista työelämään.




Tilastoja ja yhteiskuntaa arvioivien mukaan syyt naisten kotia jäämiseen ovat moninaisia, naisten koulutuksen taso on edelleen alhainen, viime vuosien konservatiivisemman linjan uskotaan vaikuttaneen siihen ettei moni mies halua vaimonsa työskentelevän ja päivähoitomaksuja pidetään korkeina suhteessa palkkoihin. Valtion taholta toivotaan naisten tekevän paljon lapsia, jotta väkiluku kasvaisi ja samanaikaisesti lupaillaan ilmaista päivähoitoa ja on avustettu mikrolainoin naisyrittäjiä alkuun. Vuosituhannen vaihteessa naisia oli enemmin työelämässä mitä nykyisin, samoin naisten osallistumisessa politiikkaan ja johtavien asemien hallinnoimisessa on otettu takapakkia.

Turkkilainen nainen työelämässä haluaa erottua kotiäideistä, hän on aina huoliteltu, meikattu ja tukka upeasti laineille föönattuna. Korot kopisten hän lähtee aamulla ja tulee illalla, kauppaan ei välttämättä ehdi eikä hänen imagoonsakaan kuulu kauppakassien raahaaminen. Kun käy töissä on oikeutettu kotiapuun, siivoojaan tai kodinhoitajaan. Kaiken ulkoisen lisäksi se tuo naiselle yhteiskunnassa kaivattua itsenäisyyttä ja päätösvaltaa.

Hayal ettim, uçtum
Hävittäjälentäjä Sevda Türkmen
Vaikka turkkilaisessa perheessä usein mies on perheenpää, on naisella yllättävän paljon valtaa. Paikallinen nainen on tottunut vaatimaan mieheltään, rahaa on tultava kotiäidille tarpeeksi kampaajakäynteihin ja ulkona kahvitteluihin, uudet vaatteet ja korut sekä kodin sisustus kaipaavat päivitystä tietyin väliajoin, hän harvoin kyselee kuinka työt sujuvat tai kiinnostuu lainojen maksusta mutta jos rahaa ei kuulu, saattaa hän muuttua todella hankalaksi. Sana kiirii naapurustoon ja mikä pahinta sukulaisille, jotka alkavat vihjailla miehelle naisen onnettomasta tilanteesta. Monelle turkkilaiselle naiselle on normaalia ottaa avioeroa miehestä konkurssin sattuessa, sillä hän on mennyt naimisiin tietyn elintason omaavan miehen kanssa ja jos se ei säily sellaisenaan, on turha kärvistellä.
 
Maaseudulla ja alhaisemmissa sosiaaliluokissa tilanne on naisen kannalta hankalampi, omia oikeuksia on vaikea lähteä vaatimaan yhteisössä josta sille ei löydy tukea, lähimpään kaupunkiin on pitkä matka ja asianajajan palkkaamiseenkin tarvitaan rahaa. Puuttuva koulutus estää itsenäisen toiminnan virastoissa ja tiedonhaun. Tämän päivän Hürriyet-lehti valottaa erilaisten naisten elämäntarinoita, luettavana on surullinen tarina naisesta Konyasta, jonka perhe naitti tyttären 12 vuotiaana sedälleen, tästä eteenpäin elämä onkin ollut yhtä kärsimystä, kaduilla asumista ja uusia onnettomia liittoja. Nainen vetoaa kertomuksessaan perheisiin, jotteivat nämä hylkäisi lapsiaan vaan antaisivat näiden opiskella ja elää ilman väkivaltaa. Ihan toisenlaisen tarinan kertoo Sevda Türkmen, joka teki äitinsä tuella haaveestaan totta, hän on yksi maan armeijan hävittäjälentäjistä vaikka oli vähällä jatkaa opintojaan hammaslääkäriksi. Tavallisen naisen tarinan jakaa lehdelle Satı Gül, kaupungin siivooja, hän on ylpeä työstään sillä hän pystyy osallistumaan perheen elättämiseen ja erityisesti lasten koulutuksen kuluihin. Hän kertoo ettei aviomies alussa tukenut hänen työllistymistään mutta on myöhemmin muuttanut ajatuksiaan, Satı kokee olevansa nainen, äiti, vaimo ja työntekijä. 

Hikâyem ibret olsun
Nainen Konyasta
Viimeisten vuosien aikana naisten kunniamurhat ovat olleet otsikoissa niin maailmalla kuin Turkissakin. Naiset ovat osoittaneet mieltään kotiväkivaltaa ja kunniamurhia vastaan ympäri maata, koteihin on jaettu valtion lähettämiä kirjeitä, joissa on ohjeita kotiväkivallasta kärsiville naisille ja televisiossa on esitetty pysähdyttäviä tietoiskuja mitä kotiväkivalta tekee perheelle, noin 7000 naista on päässyt oikeuden päätöksellä suojeluun väkivaltaisen miehen tai muun vainoajan vuoksi. Joitakin vuosia sitten muutamiin kaupunkeihin otettiin kokeiluun ns. paniikkinappulat, naisen ranteeseen asennetusta paniikkinappulasta lähetetystä signaalista saadaan tieto tätä uhkaavasta vaarasta ja apua lähetetään pikimmiten, nyt paniikkinappulat ovat yleistyneet muuallakin maassa. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta saamme silti lukea lehdistä liian usein, mielenosoitukset ja kampanjointi sitä vastaan ei mene hukkaan, on tärkeää että jokainen tarina ja kohtalo saavuttaisi yleisön ja tekisi jonkunlaisen vaikutuksen.

Kadınım, anneyim eşim, süpürgeciyim
Kaupungin siivooja Satı Gül

Paratiisi on äitien jalkojen juurella, sanotaan koraanissa. Turkkilaisille myyttinen nainen on äitinä korotettu jalustalle. Hän on maan kansan jatkaja, kotona puurtava kaikista huolehtija. Tai sitten hän on kiireinen uraäiti, joka antaa lapsilleen ihan toisenlaisen naiskuvan. Toivottavaa olisi että tulevaisuudessa se kuva olisi vapaa sorrosta, väkivallasta, lapsiavioliitoista ja väheksynnästä.

9 kommenttia:

  1. Hyvä, ajankohtainen ja tarpeellinen kirjoitus, Petra!

    VastaaPoista
  2. Mine: Niinpa, naisten asia on varmasti tarpeellinen muinakin paivina kuin vain tanaan.

    VastaaPoista
  3. Tuohan on iloinen uutinen, että naiset organisoivat mielenosoituksia ja jakavat koteihin tietoa naisten ihmisoikeuksista.

    VastaaPoista
  4. Anna: Kylla taalta niita puuhanaisia löytyy ja valtiokin tekee osansa, vuosisataisiin perinteisiin on vaan vaikea saada muutosta maaseudulla ja tiiviissa yhteisöissa, ehka jonakin paivana.

    VastaaPoista
  5. Ajankohtainen postaus!

    Mikä on tyttäresi nimi? :)

    / Ano

    VastaaPoista
  6. Ano: Kiva kun tykkasit! :) Sorry mutta pidan mieheni ja tyttareni henkilöllisyyden blogin ulkopuolella, ymmarrat varmasti.

    VastaaPoista
  7. Juu mutta en tarkoittanutkaan sukunimiä. Vain etunimeä. Varmasti on hyvin monta muutakin samannimistä tyttöä olemassa :)

    / Ano

    VastaaPoista
  8. Lueskelin vanhoja postauksiasi, jossa kerroit Turkkilaisesta aamupalasta. Voi olla että eri kaupungeissa on hieman erilaista, mutta ainakin Istanbulissa ollessani tarjottiin turkkilaisessa perheessä aamupalaksi aina paistettua kananmunaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua, juustoa ja leipää kera turkkilaisen teen. En siis nähnyt kertaakaan oliiveja tai leivonnaisia. Kaikki vihannekset oli aina hienosti pilkottu kippoihin, joista jokainen noukki vihannespaloja omalla haarukalla suuhunsa. Lautaset meillä oli, mutta niitä käytettiin vain kananmunan syönnin ajan. Muuten oli sitä suoraan kipoista syöntiä.
    Aamupala oli kaikille aina kohokohta ja sillä pärjäsi pitkälle päivään! :)

    Lounasruokailusta sen verran, että kuinka paljon juotte perheen kesken ayrania? Näytti olevan ruokailun aikana se perusjuoma.

    Valmistin tälle turkkilaiselle perheelle makaronilaatikkoa ja tykkäsivät kovasti, ottivat jopa lisää ruokaa. Valitettavasti oli vain kovin kallista shoppailla marketista nämä ruoka-ainekset.. Joten tuleeko turkissa loppupeleissä halvemmaksi käydä aina ulkona syömässä, eikä kokata kotona?

    Frida

    VastaaPoista
  9. Frida: Heippa! Aamupala varmasti vaihtelee ihan perheittainkin mutta myös eri paikkojen valilla. Mieheni perheessa aamupalalla on aina keitettyja munia, tomaattia, kurkkua ja paparikaa, oliiveja kahta laatua seka juustoja, viikonloppuna börekia, usein anoppi kokoaa jokaiselle jo valmiiksi lautaselle oman osuuden. Aamupala on tosi tarkea turkkilaisille ja sita ilman harva lahtee kotoa, monesti se on niin tayttava etta lounasta ei tarviisikaan. Me juomme ayrania silloin tallöin, emme kuitenkaan paivittain, jos syömme paivalla ulkona niin lounasjuomaksi valikoituu yleensa ayran.

    Makarooniruuat ovat paikallisten suosiossa joten uskon etta makaroonlaatikko on tehnyt kauppansa, niin se tekee meillakin kotona :) Meille tulee ainakin halvemmaksi ( ja terveellisemmaksi) syöda kotona, olen aika tarkka ruokaostoksilla, en osta juuri tuontituotteita ja kaytan aina kauden tuotteita joten arvioisin ruokakassin hinnan olevan noin puolet Suomen hinnoista.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!