sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Rahan valta

Kirjoitin jonkun aikaa sitten postauksen päivähoitomaksuista Turkissa, yksityisellä puolella ne ovat todellakin kalliita ja eräs lukijoista hämmästelikin aiheellisesti kenellä on varaa maksaa tuollaisia maksuja? Turkkilainen yhteiskunta toimii ihan erilailla kun suomalainen, vaikka veroja maksetaan tuloista progressiivisesti, eivät ne ole valtavan suuria ja monia asioita joita Suomessa verotetaan ei Turkissa veroteta tai verotus on kevyempää. Suuressa maassa veronkierto ja korruptio on enemmin tapa kuin poikkeus. Uutena Turkissa on otettu käyttöön lahjavero, kiinteistövero ja vuokratuloista maksettava vero ovat melko pieniä. Tämä mahdollistaa sen, että monen tulot saattavat muodostua pelkästään vuokratuloista. Valtio ei tue kansaa kuten Suomessa muttei myöskaan verota yhtä raskaasti. Työnantaja perii palkasta suoraan työntekijämaksut ja maksettavan vero-osuuden eikä yksittäinen kansalainen täyttele erinäisiä verotietojaan vuosittain, veronkierto on maassa enemmin laki kuin poikkeus.


Hyvissä ammateissa tulot nousevat todella korkeiksi, yksityisen sektorin lääkärit, tietokonealan insinöörit, huippuosaajat, asianajajat sekä yrittäjät saattavat tienata huimaavia summia. Jos lääkärin palkka valtion sektorilla jääkin muutamaan tuhanteen liiraan, nousee se yksityisessä sairaalassa helposti 10 000 liiraan ja reilusti yli. Turkissa puhutaan usein myös bıcak parasta eli voitelurahasta lääkärille, jotta päästään jonon ohi leikkaukseen. Tämän lisäksi yksityisellä hinnasta voidaan aina neuvotella, kun summasta on sovittu pyytää lääkäri monesti osan summasta pimeänä, jolloin tämä summa päätyy suoraan lääkärin taskuun. Lääkärit tekevät päivän aikana monia leikkauksia joten voi vaan laskeskella millaisia palkkoja he käärivät. Maineeltaan kova tasoisten lääkäreiden vastaanottomaksut ovat useita satoja liiroja. Mutkikkaat suhdeverkostot ja sukulaisuussuhteet auttavat yrittäjiä ja moni yritys ei maksa yritysveroa, älkää kysykö miksi, burası Türkiye, vain Turkissa kaikki on mahdollista.

Hurdacin eli romunkerääjän päivän saalis.

 Turkissa on aina verotettu paljon tuotteiden kautta, kunakin aikakautena eri tavoin. Periaatteena on kuitenkin pyritty pitämään sitä, että ihan perustuotteet kuten maito, leipä, munat, jauhot, hedelmät sekä vihannekset säilyvät edullisina, erikoistuotteita taas on verotettu rankastikin sen hetkisen hallituksen mukaan. Tämän hetken verotuksen kohteena on ainakin alkoholi ja tupakka, joiden vero on noussut ihan silmissä. Joku Turkin matkaaja varmasti muistaa kuinka paikallista rakıa sai aikoinaan pilkkahintaan kaupasta, eipä saa enää, katsoin eilen marketissa että iso pullollinen leijonanmaitoa maksoi yli 70 liiraa! Lastentarvikkeissa on suuria hintaeroja, tuontituotteet kuten Philipsin tutit ja pullot ovat kalliimpia kun Suomessa mutta sen sijaan edullisemmat merkit ihan kohtuuhintaisia. Lähes kaikista tuotteista ( vaipat, juustot, työkalut ja varaosat jne.) on tarjolla paikallinen ja eurooppalainen vaihtoehto tai ainakin halvempi ja kalliimpi. Joskus halvempi on todellakin heikkolaatuista mutta kaikilla ei ole varaa valita ja siihen on tyytyminen.

Inflaatio on saatu onneksi kuriin mutta kyllä hintojen nousu käy varsinkin minimipalkalla raatavan kukkarolle. Turkissa on myös edelleen paljon pientilallisia, kun Ankarasta suuntaa kaupungin ulkopuolelle, saapuu pian alueelle jossa siellä täällä tasaisen aron keskellä on pieniä kivitalokyliä, osa vanhoista ihmisistä elää edelleen pienestä karjastaan, kasvattaa pihallaan minkä pystyy ja elää hyvinkin yksinkertaista elämää lämmittäen hiilellä. Suurissa kaupungeissa voi nähdä valtavien maastureiden keskellä kyläläisen hevonkärryillä saapuneena asioille kaupunkiin.

Diettimarketti Tunalin kupeessa.

Turkkilaisella on jokaiselle viikolle uusi bisnesidea, ei siis turhaan sanota että paikalliset ovat vanhaa kauppiaskansaa. Työkulttuuri on hierarkinen ja monissa yhtiöissä eteneminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta, tästä syystä monen unelma on oma yritys, että saisi olla oman itsensä herra eikä jatkuvasti toisten oikkujen ja käskytysten alaisuudessa, olisi vaikka se oma kulmamarketti tai vihannesmyymälä. Yrityksiä nousee ja kaatuu, juuri eilen salilta tullessa ihmettelin että missä välissä kadultamme katosi räätäli ja pikkumarketti, toisen tilalla on nyt kiinteistönvälitystoimisto ja toisen vedenmyyntitoimisto, mitähän ensi viikolla? Kaupparekisterin minimimaksu on 500 liiraa, toki maineikas yrittäjä haluaa maksaa suuremman summan sillä se kertoo tuleville asiakkaille yhtiön luotettavuudesta. Uskoisin että moni avaa putiikin ilman sen suurempia kannattavuuslaskelmia ja asiakassegmenttitutkimuksia, laittaa sormet ristiin että asiakkaita riittää, usein ei riitä ja muutaman kuukauden päästä paikalla onkin jo uusi yrittäjä. Rohkeutta ei paikallisilta puutu vaan aina ollaan valmiita kokeilemaan ja yrittämään. Yhteiskunnan rakenne toki rohkaisee siihen, ei ole tarjolla helppoa elämää tai ajelehtimista yhteiskunnan etuuksilla, ellei yritä, ei mitään saakaan.

Mikä on kallista ja mikä halpaa on muuttanut muotoaan Turkissa asuessani. Katukauppiaalta yli 15 liiran hintainen rätti tuntuu ryöstöltä, sen sijaan yksityissairaalaan maksettu 800 € tuntuu pieneltä summalta hyvästä alan kirurgista ja leikkauksesta. Turkkilaiselle on itsestäänselvyys että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Yhteiskunta ei ylläpidä uima-halleja, kirjastoja tai järjestä urheiluaktiviteetteja siinä määrin kuin Suomessa. Ketään ei tunnu kiinnostavan että ministereille hankitaan vuosittain uusia miljoona autoja ja telkkari pauhaa kuuluisuuksille omistettuja uutisia siitä kuinka nämä lentävät synnyttämään jenkkeihin ja lähettävät lapsiaan Sveitsiläisiin yksityiskouluihin. Suomessa vasta valitusta presidentistä julkaistu kuva kolaamassa omia lumiaan sai mieheni muljauttelemaan silmiään ja kertomus ministerin pimeän työvoiman käytöstä lyömään nyrkkiä pöytään ja nyökyttelemään. Teekupin ääressä sananvaihto on vilkasta ja politiikkaa saatetaan tehdä uusiksi mutta todellisuudessa jokaisella on kädet täynnä omassa elämässään ja politiikkojen maailma ja rahojen jako vain kaukaista huttua johon yksittäisellä turkkilaisella ei tunnu olevan osaa eikä arpaa.


Suomessa palkkahaitari on hyvin kapea verrattuna tänne, yhteiskunnalliset arvot hyvin samansuuntaisia, rajuja ääripäitä suuntaan tai toiseen ei juuri ole. Turkissa taas koko elämä on yhtä äärirajojen laitamilla taiteilua, köyhyyttä ja vanhoja maton alle joutavia patriarkaalisia arvoja ja toisaalta ihmeellisiä menestystarinoita ja paikallista feminismiä. Kun menee hyvin niin turkkilainen näyttää sen sillä jo huomenna kaikki voi olla toisin. Elämä on epävarmaa ja täynnä muuttuvia tekijöitä, sen mukaan on heittäydyttävä, unohdettava suunnitelmallisuus ja joskus myös järjenkäyttö, toinen mahdollisuus on pakata matkalaukut ja jättää taakseen maa jonka kaikessaan on välillä niin käsittämätön.

Turkki rakentuu miljoonista eri todellisuuksista. Sellaisesta ihmeellisestä maasta kuin Suomesta tulleelle se on hetken asumisen jälkeen järkytys, eikö ketään kiinnosta? Miksei kukaan tee mitään epäoikeudenmukaisuudelle, miksi rikkaat saavat rahalla anteeksi kännissä yliajamiset ja tavallisia kansalaisia pamputetaan totuuden esiintuomisesta? Hetken se kestää ja sen jälkeen siihen turtuu, uutisia seuratessa tai jeepin alta luikkiessa raivo nousee mutta ketään ei kiinnosta. Rikkaiden ja köyhien, siihen väliin jäävän keskiluokan maailmat eivät koskaan kohtaa. Ne kulkevat rinnakkain, tervehtivät toisiaan, asianajaja roskienlakaisijaa ja bisnesmies teenkantajaa mutta koskaan ne eivät väittele keskenään, syyttele toisiaan tai vaadi itselleen toisen elämää, jotain ne kuitenkin jakavat, tinkimättömän isänmaan rakkauden. Sitä ei himmennä byrokratia eikä ihmisten eriarvoisuus.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Kiva kun teet postauksia usein, koska uusia postauksia odottaa aina! :)

    Haluaisitko tehdä postauksen päiväjärjestyksestäsi kuvien kera eli minkälainen on yleensä normaali päiväsi siellä turkissa ja miten se eroaa päivästäsi suomessa? Jos minulta kysyttäisiin tästä aiheesta, niin voisin kirjoittaa varmasti vaikka romaanin.. ;)

    /Ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehda postauksen paivastamme, yritan saada sen lahiaikoina tehtya, en kylla osaa sanoa millaisia paivamme olisivat Suomessa mutta katsotaan ainakin millaisia ne ovat taalla, kiva kun odottelet juttujani :)

      Poista
  2. Lisää kysymyksiä vielä mitä tuli näin äkkiseltään mieleen!

    1. Syöttekö paljon dolma ruokaa?

    2. Syöttekö enemmän turkkilaista vai suomalaista ruokaa?

    3. Voisitko tehdä postauksen myös suosituimmista turkkilaisista ruokaresepteistä? (Tiedän netistä kyllä löytää, mutta siellä on ihan liikaa kaikkea ja olisi kiva kuulla juuri teidän suosikit)

    4. Osaatko sanoa miksi Turkissa täytyy käyttää tossuja sisällä? Aina kun vierailin Turkissa paikallisten perheiden luona, niin he antoivat minulle tossut ja käyttivät niitä itsekin. Sitten jos unohdin laittaa tossut, niin he toivat ne minulle jopa jälkikäteen. Osaatko sanoa mikä tässä on syynä? Heillä oli kuitenkin siistit ja puhtaat asunnotkin, eivätkä lattiatkaan olleet mitenkään erityisen kylmät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Kesaisin enemmin kun on hyvia raaka-aineita, taytettyja pikkupaprikoita ehka eniten, viininlehtikaaryleita harvemmin tulee vaannettya vaikka niista paljon tykkaankin.
      2. Seka etta, mies tekee osan turkkilaisista ruuista silloin kun on iltaisin vapaalla, ennen lasta panostettiin useammin ruuanlaittoon mutta nyt yritetaan paasta monesti vaan helpolla ja nopeasti.
      3. Voin tehda aina silloin tallöin postauksia meidan suosikeista ja vaikka tytön viikko menun.
      4. Turkkilaiset pelkaavat neuroottisesti sairastumista ja ennen lattiat ovat olleet tosi kylmia, ovat monissa taloissa vielakin, varsinkin jos on kivilattioita, siksi myös kaytössa paljon mattoja. Kengat jatetaan yleensa oven ulkopuolelle kunnioituksesta puhdasta kotia ja isantia kohtaan ja vuorostaan isantavaki tarjoaa tohvelit jalkaan.

      Poista
  3. Minulle ehkä vaikeinta oli juuri tuo ihmisten eriarvoisuuden kyseenalaistamattomuus. Se, että tietty luokka vain tyytyy osaansa ja toinen taas pitää omaa ylivertaisuuttaan ihan itsestään selvyytenä. En kestä pomottamista ja toisen painamista vaan sillä perusteella, että on enemmän rahaa pankissa tai parempi asema. Minusta siinä ei ole mitään kummallista, että ystäväpiirini koostuu yhdestä kadulla asuvasta, siivoojasta, opettajasta, arkkitehdistä, taivaanrannan maalarista jne. Eikö se ole tylsää, jos kaikki ystävät on samasta puusta veistettyjä? Turkissa erilaisuus ei näytä ystäväpiireissä olevan rikkaus, vaan hengataan helposti omanlaisten kanssa? Ja mitä enemmän on rahaa, sitä tiukemmin vedetään niitä rajoja keiden kanssa ollaan tekemisissä. Sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullekin ja on se vielakin, saan ajoittain paasaamiskohtauksia aiheesta ja turhaudun kun kukaan ei tee asialle mitaan ja ketaan ei kiinnosta, toisaalta se on ihan ymmarrettavaa kun on nahty mihin tassa maassa vastahankaan asettuminen johtaa ja sekin arsyttaa. Taalla piirien rajojen yli meneminen on kylla harvinaista, meille ulkomaalaisille se sallitaan ehka erilailla mutta paikallisille se aina niin helposti onnistukaan.

      Poista
  4. Oivoi, kun kuulosti taas tutulta tuo eriarvoisuus. Minä olen (valitettavasti) siihen aika tottunut, mutta sitten joskus näkee siitä niin räikeitä muistutuksia, että oikein alkaa keittää. Lomalla Goassa minua alkoi raivostuttaa nämä keskiluokkaiset intialaiset, jotka olivat lähteneet vähän lomailemaan, kun he kohtelivat siivoojia, lentoemäntiä, tarjoilijoita ja muuta palvelushenkilökuntaa kuin karjaa. Ei jälkeäkään ystävällisyydestä, vaan vain pelkkiä käskyjä, tee sitä tai tee tätä! Palvelushenkilökuntahan kun on vain heidän toiveitaan toteuttamassa. Argh!!!

    VastaaPoista
  5. Tuo eriarvoisuus ja ehka eniten sen kyseenalaistamattomuus ovat mulle ehka hankalimpia asioita tasa yhteiskunnassa, ahdistun siita edelleen aika ajoittain varsinkaan kun asioissa ei ole minkaanlaista positiivista kehitysta. Tuo etta joillekin ihmisille asiakaspalvelun työntekijat ovat kaikki kuin henk.koht palvelijoita, joita juoksutetaan on aarimmaisen arsyttavaa, yritan aina itse kiittaa ja jollain lailla tuoda esiin etta arvosta ihan jokaista työn tekijaa ulkona liikkuessani.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!