Viikon ostoskorin kokkailut

Mitä meillä syötiin viime viikolla? Edellisen postauksen ostoksista saatiin aikaan seuraavanlaista:

Maanantaina tein tomaattikeiton. Tomaatit alkavat olla parhaimmillaan, kohta niistä voisi jo keitellä jokusen purkillisen tomaattikastiketta talven varalle. Markkinoilla on röykkiöittäin isoja pihvitomaatteja, luumutomaatteja, tummia erikoistomaatteja ja sopivan lötsöjäkin juuri keiton tekoa varten, 75 kuruksella saa kilon hyviä tomaatteja. Maanantaina kuten lähes muinakin päivinä lounaaksi nautittiin edellisen päivän jämiä, itse ruuan teen yleensä iltapäivän tai alkuillan aikana. Aamiaiseksi syötiin turkkilainen aamiainen paitsi yhtenä aamuna selvittiin jogurttimyslikombolla kun haluttiin nopeasti liikenteeseen.


Tiistaina teki mieli pinaattia, arvuuttelin helpon Palak paneer reseptini ja pinaattilettujen välillä, päätyen jälkimmäiseen tytön mieliksi. Kukkapilli saisi varmaan shokin jos näkisi sieltä-missä-aita-on matalin intialaisen palak paneerin muunnokseni... Pinaattilettuja tuli melkoinen läjä, joten niistä riitti vielä hyvin keskiviikollekin lounaaksi.


Keskiviikkona kokkasin turkkilaista kotiruokaa Karnıyarikia eli täytettyjä munakoisoja, pilahvia ja talonpoikaissalaattia. Munakoisoja meillä syödään paljon kesällä, ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan, paras munakoiso on pieni ja napakka, poikkeuksena ovat Bostan-munakoisot, joiden kuuluu ollakin lyhyitä ja paksuja mutta niitä tuleekin käsitellä hieman toisin. Tähän ruokaan oikeaoppinen kokki raastaa koison mustaa kuorta juovittaen koison pituussuuntaisesti, itse onnistun sen aina unohtamaan, ei haittaa kun koisojen maku on nyt pehmeä eikä ollenkaan kitkerä.

Laitan loppuviikosta Karnıyarikin reseptin tulemaan. Talonpoikaissalaatti on parasta kesällä kun raaka-aineet ovat parhaimmillaan, tätä salaattia tulikin syötyä viikon aikana muutamia kertoja, siihen pilkotaan tomaatit, kurkut, sipulit ja biberit mahdollisimman pieniksi, tomaatit ja kurkut on hyvä kuoria ja bibereistä poistaa siemenet elleivät ole aivan pieniä ja ohkaisia. Salaattikastikkeeksi riittää oliiviöljy ja sitruuna. Jauhelihana käytän lähes aina vähärasvaista naudanjauhelihaa, joskus lammas-nautasekoitusta, hinta määräytyy aika pitkälle sen mukaan kuinka rasvaista lihaa jauhatutetaan.



Torstaina meillä oli edellisestä päivästä jäänyt aika lailla jauhelihatomaattikastiketta, jota tyttö söi keitetyn perunan kanssa lounaaksi. Lopusta tein jauhelihapiirakan, johon sujahti hyvin myös kaapin muita jämiä kuten juustonkannikat, aamupalalta jääneet tomaatit ja biberit sekä oliivit. Piirakan kanssa tehtiin toinen satsi talonpoikaissalaattia, ruoka hävisi parempiin suihin ennenkuin edes muistin kameraa.



Perjantaina laitoin painekattilan porisemaan, siinä tekeytyi kuin itsestään tomaattinen linssikeitto, johon sitten upposi vihannesten jämiä; sipulia, porkkanaa, perunaa ja biberiä. Keittoa tuli sen verran että osa laitettiin pakkaseen ja keittoa riitti vieä seuraavaksikin päiväksi. Tyttö söi viikon aikana myös kanakeittoa pakkasesta kun ruokahetki koitti ennen ruuan valmistumista. Perjantaina vietimme iltapäivän kaupungilla ja söimme lounaaksi kanarullan, lihapullaleivän ja joimme ayranit eli jogurttipiimät.


Lauantaina lounaaksi syötiin edellispäivän keittoa ja salaattia, illaksi mies teki börekiä valmiista leipätaikinasta, jotka haettiin leipomosta. Turkkilaiset eivät ole leipomisessa mielestäni samalla tasolla kuin ruuanlaitossa, leipomukset ovat hyvin samantyylisiä ja usein ne tehdään valmiista taikinalevyistä tai leipomon taikinoista. Tämä taikina haettiin leipäkaupan takahuoneesta, josta siellä valmistui aivan tavallista leipää.


Mies valmisti kahta sorttia piirakoita, toiset täytettiin peruna-persiljaseoksella ja toiset ricotta-persiljaseoksella, paistettiin öljyssä ja nautittiin ihan sellaisenaan teen kanssa. Eivät ole laihduttajan ruokaa mutta ihania tuoreina, jauhelihaversio liippaa läheltä Lappeenrannan torin lihapiirakoita! Laitan näistä vielä ihan oman postauksen loppuviikolla.

 

Sunnuntaina kävimme kaupassa ja markkinoilla, joka on ihan paras paikka juuri kesäkuukausina, tomaatin vahva tuoksu tunkee nenään jo portilta, biberkasat, melonit ja mansikat houkuttelevat. Tein vihersalaatin yrteistä, tomaatista ja biberistä, broilerista valmistui helppoa ja hyvää sitruunakanaa, loistava ohje, mikä sopii vaikka vieraille tarjottavaksi. Salaatin ja kanan kanssa tein jogurttikastikkeen.

Kuten edellisestä postauksesta huomaa, meillä herkutellaan kekseillä. Olemme rutinoituneet kahvihetkeen päivällä tai iltateehen kera keksien. Soodaa kuluu aika paljon, erityisesti kesäaikaan. Fetaa tai lampaanmaitojuustoa syömme aamupalalla ja joskus salaattijuustona, kypsytettyä juustoa sen lisäksi välipalana toastien välissä, maitoa käyttää eniten tietenkin neiti, meille siitä riittää kahvimaidoksi. Jogurttia ei tarvinnut ostaa sillä olin ostanut sitä 3kg edellisenä viikonloppuna, mies syö sitä enemmin sellaisenaan ruuan kanssa, minä ja neiti välipalana.

Kana taipui tänään pastaksi ja loput huomenna liemen kanssa keitoksi. Markkinoilta ostetuista munakoisoista teen tällä viikolla mussakaa ja yrteistä pestoa. Meillä ruokapolittiikka elää vähän hetkessä, miehen työvuorot muuttuvat tai reissu kaupungilla venähtää lounaaksi, pakastimesta tulee siis lämmitettyä usein jotain neidille tai koko porukalle. Yritän vähän hahmotella viikon ruokalistaa sunnuntaisin mutta koskaan se ei pidä paikkaansa, meille tulee mielihaluja ja kun pizzattaa niin sitä on tehtävä sitten sinä päivänä eikä seuraavana.

Loppuviikosta bloggaan nuo pari ruokaohjetta ja kuvia kesäisiltä markkinoilta!

Kommentit

  1. Woi weljet... tuohan oli ihan kuin mun lempiruokien listaus! Tomaattia (voi, kuinka kaipaankaan täällä kunnon tomaattia!!!), pinaattia, munakoisoa, jauhelihaa, kanaa... ja vielä leipomuksiakin. Kuulostaa kerrassaan herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muistan kylla etta Aasian monissa maissa tomaatit ja vihannekset on aika kortilla, ostat Suomesta laukun tayteen tomaatteja seuraavalla reissulla :D

      Poista
  2. Tomaattikeitto on minunkin herkkua. Tosin kesäkuumalla keittojen syönti on hikistä puuhaa. Nyt alkaa olla jo vali vali lämpötilat ainakin täällä meillä ja päivän syömiset on siksi vähän retuperällä. Se kostautuu heti päänsärkyinä;(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on kylmat yöt, viime yönakin vain +9 joten aamupaivat on viileita ja meidan koti pysyy viileana. Uuni- ja pataruokia tulee kesalla tehtya vahemmin mutta muuten suursyömarina jaksan syöda kuumillakin keleilla :D

      Poista
  3. Hih, minulle on kyllä ihan sama, millaista palak paneeria kukakin tekee. ;-) Pinaattilettuja teen aina silloin tällöin minäkin - semmoisia isoja isoja lettuja vaan.

    Minä taas en tykkää tomaattikeitosta siitä syystä, kun se ei oikein vie minulta nälkää. Ellei sitten ole kyytipoikana riittävästi leipää tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nainhan se on mutta hapeaksi se voi olla intialaiselle keittiölle. Tuo lettupannu lahetettiin Suomesta silla taalla oli vaan raiskalepannuja ja minulla on lapsuuudesta asti fiksaatio pieniin lettuihin, ne vaan maistuu paremmilta. Tomaattikeitto on kylla aika kevytta, toastit on aika kivoja kyytipoikia sille.

      Poista
  4. olipas teillä herkulliset ateriat viikon aikana.Tuo täytetty munakoiso,nami:) Ja tomaatit ovat täälläkin nyt aivan ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tehdaan siis tomaattiruokia ja sita kastikettakin pitaisi jaksaa tehda talven varalle. Munakoisot ovat suosikkejani, voisin syöda niita varmaan joka paiva.

      Poista
  5. Nams, tuli nalka :) Ma oon todella huono tekemaan taalla ruokaa...miehelle ei nyt kesa-aikana tarvi tehda ruokaa kun han saa töissa syöda joka paiva. Eli itse syön todella vaatimattomasti. Linssikeittoa yritin tehda...ensimmaisen kerran elamassani ja ei ne linssit hajonneet kunnolla vaikka keitin kauan. Valkosia papuja ja riisia tekis mieli...mutta en oo edes viittinyt papuja ostaa, koska en tieda mita saan keittiössa aikaiseksi :D Uunia meilla ei ole, se on harmi koska tykkaan leipoa paljon. Mutta kun joskus saadaan oma kamppa niin uuni on sitten ostoslistalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin asuin monta vuotta Turkissa niin ettei ollut uunia vaan pelkat liedet, sen lisaksi viela talvet muilla mailla missa ei ollut yleensa muita keittomahdollisuuksia kun vedenkeitin :D Valitse punaisia linsseja, silla ne hajoavat nopeammin ja liota niita vaikka yön yli, helpointa se on toki painekattilassa mutta kylla se onnistuu ilman sitakin, kannattaa olla tarkkana ettei pala pohjaan, sellaiseen sileaan koostumukseen linssikeitto pitaa lopuksi soseuttaa.

      Poista
  6. Voinko tulla teille pariksi viikoksi kylään ja syömään? Voin vaikka tiskata ja siivoja ja hoitaa tytärtäsi - ruokapalkalla?

    Ai, kun kätevää tuo leipomosta taikinan osto. Kotiin leviää ihana tuoksu, ja keittö pysyy siistinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tervetullut! Ei tarvitse edes siivota eika tiskata, tyttöa voi kylla hoitaa :D Meilla mies sai kylla sotkua aikaan tuon taikinan kanssa mutta onneksi laittoi keittiön oven kiinni ja avasi vasta siivottuaan ja savun halvennettya....mutta ihan katevaa tuo taikina on!

      Poista
  7. Voi kyllä iskee ikävä Turkkiin kun näen nämä sinun ja miehesi ihanuudet!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit