Rakkaudesta ruokaan -turkkilainen aamiainen

Ruoka on ihanaa ja turkkilainen ruoka erityisesti. Vuosien aikana himot kotimaan ruokiin ovat hiipuneet, en koe suuria tunteita enää saadessani ruisleipää tai suomalaista suklaata, siellä käydessäni suu toki jauhaa jatkuvalla syötöllä mustikkapiirakkaa, karjalanpiirakoita, atomeja, raejuustoa, suolakurkkuja jne. Markettien valikoima on vuosien aikana täälläkin laajentunut ja tuontituotteita on paremmin saatavilla. Parasta Turkissa minulle ovat kuitenkin tuoreet vihannekset ja hedelmät, laadukas liha kun tietää mistä sitä ostaa, vuohen- ja lampaanjuusto sekä oliivit.

Hatun kahvila ja etualalla myytävänä Bozaa

Aamupala on paikallisille päivän startti, oma mieheni on toimintakyvytön ennen haudutettua teetä ja kunnon aamupalaa, se onkin päivän tärkein ateria kun nyt kotona ollessa siitä on aikaa nauttia. Leipäkauppoja on joka kulmassa josta saa tuoretta leipää ja pasteijoita, pullaa ja rinkeleitä. Kortteliimme parkkeeraa aamulla aikaisin 'munamies', avaa autonsa takapaksin ja sieltä saa hakea tuoreita maalaismunia, 15 senttiä kipale, yleensä herra on veikkaamassa tai teellä mutta rahat voi jättää takapenkille ja ottaa munat muovipussiin. Vuoden vaihtuessa tuli voimaan uusi laki, jonka mukaan munia ei saa myydä enää irtonaisina kaduilla, leipäkaupoissa tai markkinoilla vain niiden tulee olla kylmätiloissa, mitään vaikutusta ei lailla ainakaan vielä ole ollut, munamies kaartaa joka aamu uskollisesti omalle paikalleen. Hyvä niin, elämä ilman häntä tuntuisi aika kurjalta.

Kesällä tarjotaan omatekoista jäätelöä

Kun käymme ulkona aamiaisella, suuntaamme yleensä Hatun Pastanesiin, joka on melko vaatimattoman näköinen kahvila kävelymatkan päässä kotoa. Kahvilanpitäjät ovat kotoisin mustanmeren rannikolta ja kahvila on toiminut samassa paikassa vuodesta 1972, börekit eli erilaiset täytetyt yufkataikina leivonnaiset ovat suussasulavia, samoin pasteijat ja baklavat. Börekejä on montaa eri sorttia ja täytteinä ainakin jauhelihaa, pinaattia, vuohenjuustoa, oliivitahnaa ja kypsytettyä juustoa. Tee on tuoretta ja kesäaikaan kahvilassa valmistetaan itse jäätelöä sekä sitruunalimonaadia. Pistäydyimme kahvilassa sunnuntaina, ulkona ei muita herkuttelijoita näkynyt vaikka ilma oli kaunis.

Teetä ja pinaattibörekiä

Turkkilaisilla työpaikoilla on tavallista että teetä ja matkalla mukaan otetut rinkelit tai börekit nautitaan ennenkun käydään töiden kimppuun,  seesamirinkelikauppiaat parveilevatkin usein aamuaikaan työpaikkojen edustalla, rinkelivati pään päällä. Aamupalaksi voidaan nauttia myös toasteja eli leipägrillin kautta käynyttä vaaleaa leipää, joka täytetään juustolla ja paikallisella, monesti hieman mausteisella, sucuk-makkaralla ja biberillä eli tulisella paprikalla. Tyttö täyttää pian puolitoista vuotta ja syö samaa aamiaista kun mekin, tulisia bibereitä ja hunajaa hänelle ei anneta, kahvilassa syöminen ei ole hänen kanssaan ongelma kun nuo syntiset pullat ja leivonnaiset tekevät liiankin hyvin kauppansa. Itselleni paikallisen aamiaisen olennainen osa ovat hyvät tomaatit, lampaanmaitojuusto ja marinoidut oliivit, pelkästään niiden voimalla voisin elää pitkään. Turkissa sanotaan että naisen kauneuden salaisuus on joka aamu nautitut seitsemän oliivia. Ajoittain saamme ystäviltä suoraan tilalta hunajaa, oliiviöljyä ja oliiveja, nam ja aamupala elämys nousee potenssiin kymppi.

Aikaisessa aamussa taivaltaa vain simitin eli rinkeleiden myyjä

Ruoka on turkkilaisille tärkeä asia, joskus jopa niin että menee yli ymmärryksen. Kuinka monesti olen kuullut turkkilaisen maan ulkopuolelta palattuaan huokaisseen helpotuksesta saadessaan kunnon turkkilaista ruokaa. Viimeisin taisi olla tytön sairaanhoitaja, joka Ranska- Espanja- Italia kiertomatkan jälkeen kertoi kuinka lomalla oli ihanaa mutta se ruoka...kun se ei ole kuten kotona eikä maistunut. Eräs entinen turkkilainen pomo oli aikoinaan Thaimaassa lomalla ja lähes nälkäkuoleman partaalla riisien ja nuudelien luvatussa maassa kunnes löysi sveitsiläisen ravintolan. Turkkilaisten makuaisti lienee niin tottunut pelkästään mamman tekemiin kääryleisiin ja täytettyihin vihanneksiin, börekeihin ja lihapatoihin että muun maan ruuat eivät vaan uppoa, vai onkohan vika osittain korvien välissä? Jos itse pääsisin nyt kiertomatkalle Euroopan kulinaristisiin kohteisiin tai Aasiaan, en muuta tekisikään kun nautiskelisin ruuasta.

Turkkilaisen kotirouvan tärkein taidonnäyte on hyvin ruokittu perhe ja vieraille notkuva pöytä, hän muistaa tasaisin väliajoin kannustaa pesuettaan syö poika, syö - hihkaisuin ja annostelee lautasille täydennystä jo ennenkuin satsi on lopussa. Kun miehen perhe tulee meille kylään, on anoppi varustautunut ruokakapsäkeillä, tuomisina on ainakin pikkuleipiä, pasteijoita, kolmea eri sorttia hilloa tai marmelaadia, paikallista juustoa ja kakkua. Annan ihan mielelläni keittiön osittain hänen käyttöön sillä muutaman päivän makustelevat mielellään meidän tekeleitä, tämän jälkeen anoppi ei selkeästi kestä enää aloillaan vaan suuntaa keittiöön kokkaamaan ja mitäpä muutakaan kun anatolialaisia ruokiaan. Jos pysähdyt bussiasemalla Turkissa, et voi välttyä näkemästä paikallista seuruetta suurien säkkien kanssa, ne on täytetty ruualla, juustoilla, jogurteilla ja hilloilla ja päätyvät jonkun onnellisen sukulaisen keittiöön.

Semaver eli samovaari paikallisessa kuppilassa

Turkkilainen aamiainen on aina katettu, sitä ei tarjoilla niin että leikkele- ja juustopaketit nostetaan pöytään, viereen paketti leipää, leviterasia ja kahvikupillinen. Kaikille on katettu omat lautaset, haarukat, veitset ja servetit, jos olet kylässä täyttyy teekuppi jatkuvasti. Pöytään kannetaan tomaatti- ja kurkkulohkoja, marinoituja oliiveja, lampaan- tai vuohenjuustoa, kanamunia, hilloja ja marmelaadeja, kovaa kaşar-juustoa ja toki paljon leipää. Alueellisia vaihteluja on valtavasti, eri alueilla on tiettyjä paikallisia juustoja kuten Konyassa homejuusto, Antalyassa gözleme- letut, lännessä valikoima erilaisia oliiveja ja idässä tulisesti maustettua munakokkelia.

Ruokakokemukset muistaa läpi vuosien, parasta aamupala on ollut Antalyan Taurusvuoristossa, siellä asuu Yörük-paimentolaisia, jotka viettävät kuuman kesän vuoristossa paimentaen vuohia ja monella on lisätienistinä tienvarsikuppila. Niissä tarjotaan gözleme-lettuja, jotka täytetään jauhelihalla, perunalla, pinaatilla tai juustolla ja paistetaan erityisellä pannulla. Olympokseen johtavan tien varrella on pieni puinen tönö, jossa pariskunta tarjoaa kyläaamiaista ja lettuja, kaikki antimet on omasta puutarhasta ja itse tehty jogurtista alkaen. Maisemana siintää vihreä pinjavuoristo ja alhaalla sininen meri, elämä on silloin juuri niin täydellistä kun se ruuan voimalla voi olla.