Matkalla kaksoiskansalaiseksi

Entisissä työtehtävissä tuli seurattua sivusta monen Turkista Suomeen muuttavan prosessia, ensin viisumilla tai oleskeluluvalla maahan ja kansalaisuudenkin siellä saa melko mutkattomasti. Virastoissa hommat hoituvat sujuvasti ja asiakas pidetään ajan tasalla prosessissa. Voitte varmaan arvata että kun tämä ulkosuomalainen mutsi alkaa hoitamaan samaa asiaa tässä maassa, on asioiden kulku hmmmm ainakin polveilevampaa, harhailevaa ja täynnä useita asiointikertoja virastossa.

Homma kuulostaa melko selkeältä jos vierailee paikallisen maaherranviraston kansalaisuusjaoston sivuilla: kansalaisuutta voi anoa asuttuaan 5 vuotta pysyvästi Turkissa tai oltuaan 3 vuotta turkkilaisen kanssa naimisissa, tämän lisäksi on joukko muita syitä jotka eivät kuitenkaan kosketa minua. Marssin kansalaisuusasioiden takia ensimäisen kerran maaherranvirastoon muutama vuosi sitten, sain mukaani kasan hakemuspapereita ja ohjeet mennä pääpoliisilaitoksen ulkomaalaispoliisiin saadakseni heiltä laskelman pysyvästä asumisesta. Alku tuntui hyvältä, tuo kansalaisuusjaoston toimisto oli rauhallisin ja hiljaisin jossa olen koskaan Turkissa käynyt. Virkailija hymyili ja selitti asiat selkeästi ilman kiirettä, toimistossa leijui rauhan ja järjestyksen pilvi joka sai kaiken tuntumaan helpolta.

Pysyvän asumisen aikana maasta ei saa poistua yli 6 kuukaudeksi tai oleskeluaika nollaantuu, poliisit tekevät laskelman oleskelulupakirjasen sekä rajapoliisin tietojen perusteella. Olin täysin varma jo muutama vuosi sitten että tuo 5 vuotta on omalla kohdalla ylittynyt aikoja sitten ja prosessi saadaan eteenpäin, kuinka väärässä olinkaan. Sääntö numero yksi: turkkilaisten viranomaisten kanssa on turha olettaa mitään, ikinä.

Vierailin ulkomaalaispoliisissa lukemattomia kertoja, laskelmassa oli aina jotain häikkää ja poliisin mielestä eniten vikaa oli minussa, sillä olen asunut usean eri poliisipiirin alueella ja kuten arvata voi on näiden poliisipiirien yhteistyö aika olematonta. Lopulta sain kouraani paperin jonka mukaan 5 vuoden täyttymisestä puuttui muutamia kuukausia, vaikkei laskelma ihan oikein ollutkaan niin ajattelin että no muutaman kuukauden päästä homma etenee. Tässä vaiheessa olisi viimeistään pitänyt ymmärtää että on turha olettaa asian olevan niin yksinkertainen.

Sininen kirja eli ulkomaalaisen oleskelulupa ja taustalla tyttären paikallinen henkilökortti

Tyttökin ehti tulla tässä välissä maailmaan ja puoli vuotta kulua kun seuraavan kerran astelin poliisin juttusille, lupasivat tehdä uuden laskelman ja olin koonnut jo muut paperit valmiiksi, hommanhan pitäisi olla melkein valmis. Tällä kertaa vastaava poliisi halusi selvittää asian sekä maahantulojen että oleskelulupien perusteella, näin vältyttäisiin sekaannuksilta prosessin myöhemmissä vaiheissa. Fakseja odotettiin Antalyan ja Muğlan poliisilaitoksilta, soitin muutaman kerran itse papereiden perään, samoin mieheni. Vanhat tiedostoni olivat pudonneet hyllyn taa ja niitä oli etsitty usean virkaintoisen voimin ja mitähän muita juttuja kuultiinkaan.Tämän lisäksi asiaa hoitava poliisi Ankarassa piti kesälomansa jolloin asia ei liikkunut eteen eikä taakse. Toimistossa on toki muitakin työntekijöitä mutta heillä ei ole valtuuksia toimia ilman lomalla olijaa. Lopulta laskelma oli valmis mutta suureksi yllätykseksi kertynyttä pysyvää asumista oli yli puoli vuotta vähemmin kuin edellisessä....tutkimattomat ovat paikallisen viranomaisen tiet.

Laskelma oli niin käsittämätön että otti aikansa saada siitä tolkkua, jotta kaikki oleskelujaksot olisi saatu oikein olisi se vaatinut käynnin todennäköisesti jokaisessa poliisipiirissä, pääsyn etsimään omia kadonneita papereita hyllyjen takaa ja kasan taikatemppuja. Poliisisetä levitteli käsiään ja neuvoi odottamaan siihen asti kun 3 vuotta avioliiton auvoista arkea on täyttynyt. Lievän raivarin jälkeen rauhoitun ja nyt sitten odotellaan ensi kevääseen että prosessi saadaan alkuun, uusi lääkärintodistus ja nippu muita papereita on uusittava ja katsotaan sitten kuinka käy. Poliisilta odottamani paperihan on vasta kaiken alku, sen jälkeen asia siirtyy käsiteltäväksi ja se kestää minkä kestää, riippuen ruuhkasta, virkailijoista ja kaupungista. Toisille kansalaisuus on irronnut muutamassa kuukaudessa kun taas toiset ovat joutuneet odottamaan reilun vuodenkin. Yleensä poliisit tekevät yhden tarkistuskäynnin kotiin ja hakijan on kuuliaisesti odoteltava tietyn ilmoitetun ajanjakson aikana heitä kylään, avioliiton perusteella hakijoita myös haastatellaan joko kirjallisesti tai kasvotusten jotta saadaan selville liiton aitous. Kysymykset vaihtelevat puolison lempiruuista hakijan kotimaan tietoihin. Ennen kansalaisuuden myöntamistä hakija joutuu komission haastatteluun joka antaa viimeisen tuomion, kysymykset ovat monesti helppoja koskien Turkkia tai sen lähihistoriaa, hakijan lapsilta on saatettu kysäistä jotain ja ainakin nykyisin tämä tuntuu olevan lähinnä loppusilaus.

Miksi tämä kaksoiskansalaisuus sitten on niin tärkeä minulle? Itse Turkin passilla en juuri tee mitään mutta kansalaisuuden mukana tulee työoikeus, jonka saaminen muuten on aikamoisen urakan takana, sitä ei myönnetä Turkin kansalaisten puolisoille vaikka sellaistakin on väläyteltu vuosien aikana monta kertaa. Työlupaprosessin aloittaa työnantaja ja moni on siihen haluton, hakuaika on monesti pitkä, paperisota rasittava ja tuloksestakaan ei ole mitään varmuutta. On joukko aloja joihin ulkomaalaislle ei lupaa myönnetä, luvan saadakseen olisi näytettävä toteen että juuri tämä ulkomaalainen soveltuu, vaikkapa kielitaitonsa vuoksi, toimeen paremmin kuin kukaan turkkilainen. Työpaikalla saa samaan aikaan työskennellä vain tietty määrä ulkomaalaisia suhteessa paikallisiin. Hankalaksi asian tekee se, että lupa myönnetään aina tiettyyn työpaikkaan, jos vaihdat työnantajaa joudutaan lupakin hakemaan taas uudelleen.

Turkissa toimii suuri joukko laittomia työntekijöitä, hämärät kasinot ovat täynnä itänaapurien työntekijöitä, sesonkien aikana rannikolta passitetaan lasteittain ulkomaalaisia takaisin kotimaahan ratsioiden yhteydessä ja monien perheiden lasten- ja vanhustenhoitajat toimivat ilman minkäänlaisia papereita. Turkin viranomaiset ovat tiukentaneet rangaistuksia ja nykyisin laiton työntekijä passitetaan suoraan rajalle ja maahantulokieltoa rapsahtaa kolmesta viiteen vuoteen, samoin käy ilman voimassaolevaa oleskelulupaa oleilijoille.

Turkissa ei ole käytössä Suomen mallin mukaista pysyvää oleskelulupaa vaan se haetaan aina uudelleen ja siitä maksetaan joka kerta. Pieni sininen kirja eli oleskelulupa kourassa mennään ulkomaalaispoliisin luo, etsitään poliisi jolla näyttää olevan vähiten huono päivä ja aamurinkeli sekä tee jo juotuna. Paperit ojennuksessa luovutetaan kirjanen uusimista varten, käydään maksamassa kassalla summa sen mukaan kuinka pitkää lupaa haetaan, tämän jälkeen odotellaan noin viikon verran että uusitun luvan voi käydä noutamassa. Viime vuonna uusiessani lupani vuodeksi hinta oli suomalaisille 145 liiraa eli noin reilu 60 €, hinnat ovat siis sidoksissa kansalaisuuteen ja ovat onneksi tipahtaneet jonkun verran viime vuosien aikana. Keväällä on taas aika raahautua laitokselle luvan uusimista varten, aion hakea sen taas toiverikkaana vain vuodeksi, jospa se kaksoiskansalaisuus heruisi ennen luvan umpeutumista. Niin varmaan, burası Türkiye sanoisi turkkilainen eli tämä on Turkki, asiat hoidetaan täällä näin, sillon kun joku niitä jaksaa hoitaa.

Vaikka tämä viranomaistoiminta on maassa joskus hidasta ja byrokraattista, niin jollakin tavalla ne asiat aina hoituvat, joskus yllättyy positiivisesti kun ei odota liikoja. Olen tavannut mukavia virkailijoita, vitsaillut poliisien kanssa ja saanut muutaman kerran kupin teetäkin nenäni eteen, joskus asia on hoitunut siltä istumalta kun on tavannut oikean henkilön oikeaan aikaan. Jotain oppineena en kuitenkaan odota ihmeitä, kaksoiskansalaisuus tipahtaa aikanaan, siihen asti uusitaan oleskelulupaa, kuunnellaan tytön tuhinaa ja nautitaan rauhallisista päivistä ilman aamukiireitä, hoitopaikka stressiä ja oravanpyöriä.