Suhteellista osa 2

Aina kun kadulla vastaan saapastelee ulkomaalainen, jään pohtimaan miten hän on tänne päätynyt. Meidän kulmilla näin käy tosi harvoin, Tunalilla tai ostoskeskuksissa vastaan astelee usein ulkomaalaisperheitä jotka on helppo arvata lähetetyiksi työntekijöiksi, Kızılayssa ja kielikoulujen lähellä taas voi olla varma että ulkomaalaisnuoret ovat opiskelijoita. Kun vastaan tulee turkkilais-ulkomaalainen pariskunta jään uteliaana kuuntelemaan mitä kieltä he puhuvat ja yritän arvuutella ulkomaalaisen kotimaata.

Kuinka joku päätyy naimisiin turkkilaisen kanssa? Ulkomaalaisten kanssa solmituista liitoista suomalaisten naisten kohdalla iso osa on juuri turkkilaisten kanssa. Osa alkaa lomarakkauksina rannikolta, opiskelijavaihdossa tai työpaikka romanssin leimahtaessa, nykyisin tavataan toki myös netissä ja matkustetaankin jo muualle kun pelkästään Alanyaan tai Marmarikseen. Lomaromanssien ongelmana on se, että vaikka alussa kaikki on ihanaa, niin arjen koittaessa huomataankin että maailmat eivät kohtaa. Olen tavannut pariskuntia joilla avioitumisen jälkeenkin ainoa yhteinen kieli on rakkauden kieli ja sanakirjan avulla solkkaus. Rannikolle saapuva työvoima sesonkiaikana tulee pitkälti itäisiltä alueilta, joissa nuorisotyöttömyys on korkea. Samoilla alueilla koulutustaso on maan alhaisinta, vähemmistökysymykset ja rankka ilmasto eivät ainakaan helpota alueen asukkaiden elämää. Monesti nämä nuoret miehet ovatkin ensimmäisenä liehittelemässä lomalle saapuneita neitoja, alun huumassa kieliongelmat tai taustat eivät tunnu tärkeiltä ja monelle selviääkin vasta oleskelulupaprosessin aikana että mies on esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidoton.

Ankaran lähistölläkin on kyliä, joiden asukkaista suurin osa on Euroopassa, käytäntöön kuuluu että suurin osa nuorista lähetetään sinne perässä ja takaisin palataan kun on ansaittu tarpeeksi, keinoja sinne pääsyyn on monia. Ajelemme mieheni kanssa usein näiden kylien ohi matkalla hänen perheensä luo, toinen toistaan prameampia taloja lähes autioissa kylissä odottaa paluumuuttajia, sitten kun he jonakin päivänä palaavat. Ikävä tosiasia on että moni rannikon romeo on oleskeluluvan perässä, se on heille menolippu paratiisiin. Kun sisaruksia on kymmenittäin, opiskelumahdollisuudet nolla ja vanhempien taloudellinen tilanne samanlainen nolla, tuntuu pääsy Eurooppaan parhaalta vaihtoehdolta, se on myös koko perheen etu sillä sinne lähtijältä odotetaan suuria. Ainakin itselle kesti aikansa todella ymmärtää turkkilaisen yhteiskunnan raadollisuus ja kuinka jokaisen intressejä ja sanomisia on aina pohdittava tämän lähtökohdista käsin. Turkkilainen oppii epäileväksi ihan kaikkia ja kaikkea kohtaan jo nuoresta pitäen, pessimisti ei pety ihmissuhteissakaan.

Monikulttuurisista liitoista huomattava osa päätyy eroon jos vertaa kantaväestön kesken solmittuihin. Ovathan ne kulttuurierot monesti ihan liian suuria tavallisen talliaisen ratkaistavaksi. Jos oma mies istuisi vapaa-aikansa läheisessä teetuvassa pelaamassa totoa, lähtisi kavereidensa kanssa ulos milloin mielii ja odottaisi että kotona aina vaan siivotaan, tehdään ruokaa ja palvellaan niin tuskinpa olisimme koskaan yksiin menneetkään. Oman mieheni ja muutaman muunkin tuntemani suomi-turkkipariskunnan kohdalla tiedän miehen valinneen ulkomaalaisen puolison juuri siksi, että tämä on itsenäinen ja haluaa kantaa kortensa kekoon. Aika monelle nuorenpolven miehelle tälläinen nainen on ylpeyden aihe, hänen kanssaan keskusteluaiheiksi löytyy muutakin kuin pelkkä tomaatin hinnan kehitys lähimarkkinoilla. Kahden työskentelevän aikuisen palkoilla on myös mahdollisuus kouluttaa lapsia paremmin ja niinpä pelkkiä kotiäitejä on varmaan tulevaisuudessa enää varakkaiden keskuudessa sekä kyläyhteisöissä, joissa koulutukselle ja tulevaisuuden näkymille ei anneta arvoa.

Kahden kulttuurin liitto on suuri rikkaus jos peruselementit ovat kunnossa, pitää olla yhteinen ymmärrys siitä kuinka arkea eletään, kuka tiskaa? Sinä, hän, molemmat vai siivooja. Sanotaan että paras ratkaisu olisi elää kolmannessa maassa eli ei kummankaan maaperällä, tässä piilee varmasti vinha perä sillä omassa maassaan asuva ei aina näe asioita samoin eikä ymmärrä kuin piirtämällä. Toisaalta ainakin omalle miehelleni olen avannut ihan toisenlaisen Turkin ulkomaalaisen vinkkelistä käsin, itse ulkomaalaisena kun kaikkia asioita tulee punnittua ja verrattua päivästä toiseen. Vaikka ulkomaalaisuus on takaraivossani jatkuvasti, olen kuitenkin täällä kuin kotonani, tieto siitä että pärjää omillaan kielellisesti ja kulttuurisesti on tärkeää.

Olisi paljon luontevampaa että Turkkiin tuleva Pirkko tapaisi koulutetun ja kielitaitoisen Ahmetin mutta usein hän tapaa sesonkiduunissa räpiköivän toisen Ahmetin jonka kielitaito on I love you ja kaunis hymy. Pirkon itsensä tapaisia koulutettuja Ahmetteja vaan ei notku rantaravintoloissa, eivätkä he välttämättä muutenkaan tarjoa itseään treffikumppaniksi kovin innokkaasti jokaiselle eteen tulevalle ulkomaalaiselle. Avartava kokemus on se kun ensi kerran tapaa turkkilaisen seurustelukumppanin vanhemmat ja sisarukset, näkee tämän lapsuudenkodin ja aistii sen tunnelman jossa tämä on kasvanut. Toisille onnistuu yhdistää maailmat, joiden laidat ovat kaukana toisistaan kun taas toisille urakka on ihan mahdoton.

Kuvat on viime viikon aurinkoisesta Ankarasta ennen lumisateita, jotka alkoivat eilen. Tällä hetkellä pihaa peittää valkea vaippa, katsotaan millaisen talven tämä vuosi tuo tullessaan.