maanantai 28. tammikuuta 2013

Remontin jälkipyykki

Olimme suunnitelleet keittiön ja kylppärin remontointia jo pitkään, rahaakin oli sitä varten säästössä joten enää puuttui remontin tekijä. Turkissa hyvin harva remontoi itse, syinä on ainakin ajanpuute ja remonttipalveluiden edullisuus. Suomessa on tottunut siihen että lähes jokainen mies on jonkintason tee-se-itse mies, jolle taidot periytyvät suvun miehiltä, vahvistuvat ehkä puukäsitöissä ja niitä voi testailla kesämökillä tai omassa autotallissa. Jos seinät tarvitsevat maalia tai vessa vuotaa, soittaa turkkilainen mies remonttimiehelle eli ustalle. Aika harva ryhtyy toimeen itse, ainakin jos kyseessä on suurempi urakka. Mieheni tykkää puuhastella pikku juttuja, maalata pieniä tiloja mutta paikallisista lyhyistä lomista ei huvita viettää suurinta osaa remppahaalareissa maalikerroksen alla.

Lähikulmilla on useita remonttiliikkeitä, joista kyselimme tarjouksia. Hinnoissa oli aikamoista vaihtelua, tarjousten saaminen kesti aina aikansa, mittamiehiä tuli ja meni. Lopulta teimme päätöksen ja valitsimme urakoitsijan, jonka aika huokeaan pakettihintaan kuului kaikki muu paitsi kaakelit. Sovittiin aikataulu, valittiin keittiökaapit, mekanismit ja kylppärin kalusteet. Remontti aloitettiin kylpyhuoneesta ja alkuun homma lähtikin rivakasti käyntiin. Kaksi miestä saapui varhain sunnuntaina, vaikka odottelimme heitä vasta maanantaiksi, kylpyhuoneesta rusikoitiin kaapit, pöntöt ja osa kaakeleita irti ja jo ensimmäisenä päivänä saatiin puolet laatoistakin laitettua. Hyvältä vaikutti.


Homma eteni hienosti siihen asti kunnes kalusteita alettiin asentamaan, mies käännytti tavarat jo ovelta takaisin, suihkukaapin reuna oli vioittunut samoin kaappi, asentajien mielestä ne olivat täysin kunnossa, pienellä liimauksella olisi kuulemma homma hoitunut. Kylppärin asennus jäi siis kesken ja alkoi uusien kalusteiden odottelu, mies kävi kuumana ja soitteli urakoitsijalle, tehtaalle ja mihin nyt vaan keksi ja edelleen odoteltiin. Tässä vaiheessa alkoi keittiön hajotus ja huomasimme olevamme pienen vierasvessan varassa.

Kaksi aikuista ihmistä nyt pärjää vaikka päällään seisten kuukauden mutta tytön kanssa oli pientä säätämistä. Olohuoneesta tehtiin tukikohta, johon oli tuotu mikro, tutuilta lainattu kaasukeitin ja jääkaappi. Tiskit pestiin vierasvessan minialtaassa, tyttöä kylvetettiin sotkuisin ja vetisin tuloksin vannassa, me miehen kanssa käytimme kuukauden ajan kuntosalin suihkua. Kiitin monesti hiljaa mielessäni kattavia ruuantilauspalveluita ja huokeita lounasravintoloita, tosin kummasti mikrolla, toasterilla ja kaasukeittimella saa taiottua niin aamiaisen kun illallisenkin, sotkua syntyy mutta se oli sivuseikka kun koko asunto oli joka tapauksessa kuin pommin jäljiltä.

Jokaiseen toimeen on oma remonttimiehensä joten heitä riitti, oli laatoittaja ja tämän apulainen, kylppärin kalustemiehet, putkimies, keittiökaappien tekijä asentajineen, marmoritasomies apulaisineen, maalarit, sähkömies, listoittaja poikansa kanssa, sohbenin eli vedenlämmittimen putsaaja ja asentaja...osan olen varmaan jo unohtanut? Itse remppafirman johtaja kävi tarkastuskäynneillä mutta itse sai valvoa tiukkana ja eniten ongelmia tuotti laatoittaja jolla oli ihan omat sävelet. Keittiön kaakelit hän päätti laittaa väärinpäin ja muitakin laatoituksia jouduttiin myöhemmin korjailemaan, esteettinen silmä ei jokaisella mestarilla ole välttämättä hallussa vaan asenne on että kunhan vaan tehdään sinnepäin. Maalari oli unohtanut maalata keittiön yhden nurkkauksen kokonaan, hups todennäköisesti koska oli jo ilta ja aikaa kului puhelimessa lörpötellessä. Kylppärin kalusteetkin saatiin lopulta, tosin kaappia asennettiin paikalleen useamman päivän ajan kun huomioon ei otettu taakse jäävää vesiputkea. Osa remonttimiehistä on todellisia ustia eli mestareita, osa sitten taas ei niinkään, aika nopeasti huomaa kuka on todellinen ammattilainen ja kuka tekee hommia vasemmalla kädellä.


Remontti ei hoidu periaatteella kahdeksasta viiteen vaan aikainen aamu ja ilta ovat vilkkainta aikaa. Monella urakoitsijalla on listoillaan kymmeniä remonttimiehiä, osa näistä on päivätyössä ja tulee paikalle vasta illalla tai ennen työmaalle menoa. Joskus remonttimiehet jättävät saapumatta tai saapuvat viikon päästä. Mestareilla on myös tapana ottaa niin paljon toimeksiantoja kun tarjotaan ajattelematta sen tarkemmin kuinka kaikki saadaan tehtyä. Palapelissä on  niin monta liikkuvaa osaa ettei ole ihmekään ettei homma suju ihan aikataulussa.

Remonttifirmat ovat usein pieniä perheyrityksiä ja kuten arvata voi, velkaa on siellä ja täällä. Remonttimiehiä ei ole varaa pitää vain omalla palkkalistalla vaan heitä käytetään mielellään pimeästi periaatteella kuka milloinkin saadaan tulemaan. Moni remontin tekijä lupaa maksuaikaa hövelisti sillä suurimmalle osalle kansaa lainoja on edelleen vaikea saada pankista. Tästä syystä summaa lyhennetään kuukausittain palkasta tai lainataan sukulaisilta, joskus raha on tiukassa tekijöilläkin ja lyhennyksiä pyydetään nopeammin jotta remontti saataisiin etenemään ja niin urakka seisoo. Remonttimies on arvonsa tunteva herra, joka saapuu kun itselleen sattuu, tekee hommansa ja lähtee jälkiään korjaamatta seuraavaan kohteeseen. Ankaran keskustan ulkopuolella on Siteler niminen alue, joka on täynnä remonttimiehiä, pienverstaita ja pajoja. Remonttipalveluiden hinnat ovat suomalaisittain naurettavan halpoja tosin tyylikin on täällä turkkilainen, kosteussuojat, lattialämmitykset ja erilaiset eristykset ovat monelle tuntemattomia. Monen tyyli on niin ylimalkainen että tarkkana saa olla tai kaakelit on vinossa, seinässä erinäköisiä ja kokoisia ruuveja ja muutenkin monen asennuksen työ puolitiessä.



Tyttö otti remontin aika rennosti, kiihtyneenä tosin monesti siitä ettei saanut tepastella pölyn ja kaakelimurun keskellä, olisi halunnut tehdä enemminkin tuttavuutta kotonansa hääriviin ukkeleihin. Nukkui tyytyväisenä päiväunet huolimatta porakoneista ja kaakelien kilinästä, kuukauden olohuoneeseen painottuneen elon jälkeen oli kuitenkin kiva vetää ovi kiinni ja nauttia siitä että on keittiö ja kylpyhuone eikä nenää kutittele joka paikkaan tunkeva remppapöly.


10 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjalta teidan remppamiehet,mutta todella kauniin nakoinen keittio. Englannissa saa remppahommat teetettya myos halvalla - ja vahan samalla rennolla metodilla. Sita saa, mita tilaa. Nama remppamiehet on nimeltaa Cowboy builders. Kunnon ammattilaisen tyo maksaakin sitte aika lailla (onneksi oma isa on niita diy-miehia ja tulee lomilla tekemaan meille remppaa).

    VastaaPoista
  2. Niin tuttua ;)

    Mutta hei, keittiöstä tuli tosi nätti, laitahan meilillä vaikka lisää kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Remontti on niin hurjan rasittavaa! Täälläkin turvaudutaan remonttimiehiin ,joita riittää...täällä esim.useat sähkömiehet ja putkimiehet jättävät ulko-ovelle magneettimainokset ja olen ihan huvikseni keräillyt niitä,sillä liimaan päälle jonkun kivan kuvan,jolloin saan kivan magneetin.Putkimiesmagneetteja on varmaankin yli 20,mene siitä sitten valitsemaan...paras tapa on kysyä naapureilta ja tutuilta ja pyytää suosituksia,ja myös tarkistaa,onko heillä voimassa oleva lisenssi.

    VastaaPoista
  4. Mama D: Kavinkin jo kurkkimassa blogiasi :) Joo remonttimiesta on kylla joka lahtöön, löytyy sellaisia vanhan ajan kunnon remonttiukkoja. Loppu hyvin, kaikki hyvin, keittiösta ja kylpparista tuli todella kivat vaikka usko oli valilla koetuksella. Tosin ei mikaan remontti mene varmaan ihan piirustusten mukaan.

    Karoliina: Joo mun pitaa muistaa kuvata ja laitan meilia, muutama muukin on kysellyt :)

    Yaelian: Taalla on myös tapana jaella noita magneetteja, eniten ovenpieleen ilmestyy lukkosepan ja ruokapalveluiden ilmoituksia. Jos on valmis maksamaan huomattavasti enemmin mita me oltiin, saa sitten huippu miehia joilla ei mene laatat nurinpain :) Onneksi se remppa on ohi tosin meilla olisi viela suunnitelmissa tehda pienta remonttia olohuoneeseen....huoh

    VastaaPoista
  5. Luulen, että näitä Turkin ustia tulen kaipaamaan Suomessa, kaikista vioistaankin huolimatta. Tuntuu, että Suomessa täytyy olla miljonääri, jotta voi kutsua remonttimiehen paikalle...

    VastaaPoista
  6. Mine: Naa ustat on vahan sita samaa kun paikalliset taksikuskit: vaikka valilla menee metsaan niin ilman niita ei tule toimeen :)

    VastaaPoista
  7. Olisi mukavaa, jos laittaisit kylppäristä ja keittiöstä kuvia blogiisi. :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: :) Katsotaan jos tassa saadaan lisaa remonttia aikaiseksi ja vahan lisaa kuviakin.

    VastaaPoista
  9. Nayttaapa hienolta uudessa keittiossa! Kuulostaa niin tutulta tuo remontointi etten tieda pitaisiko itkea vai nauraa! :D Suomalaisella sisulla, parilla vatsahaavalla, uhkailulla ja satojen tulikivenkatkuisten puhelinsoittojen avulla niista selviaa, jotenkin :)

    VastaaPoista
  10. Heli: Juu kylla se niin on etta mitaan ei tapahdu ellei huuda, huijaa ja uhkaile, muutenhan sita ajatellaan etta no tuo jaksaa odottaa vaikka seuraavaan vuoteen joten hoidetaan hankalammat asiakkaat ensin.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!