Mitä lapsi syö Turkissa

Turkissa ruoka on olennainen osa elämää, sen valmistamisessa nähdään vaivaa ja valmisruokia kartetaan. Tämä näkyy myös kauppojen lastenruokien tarjonnassa, purkkiruokia on rajallisesti sillä suurin osa äideistä valmistaa ne itse. Suomessa kauppojen purkkiruokatarjonta on käsittämättömän suuri verrattuna Turkkiin, jossa suurimmissakin marketeissa hyllyissä on muutamien merkkien purkkiruokia ja enemminkin korvikkeita, maitojuomia ja vellejä. Jos pelkillä purkkipöperöillä yrittäisi täällä pärjätä, olisi lapsen ruokavalio aika yksipuolinen. Turkissa äitien apuna ovat usein anopit, oma äiti ja joillakin kodinhoitajat, monesti keittovastuu onkin osittain heillä lapsen ensimmäisen vuoden aikana.

Turkissa ohjeistetaan imettämään siihen asti kun lapsi on 6 kuukautta, ainakin itse sain imetysneuvontaa ja -ohjausta sekä sairaalassa että myöhemmin lastenlääkärin luona. Imettäminen on täällä luonnollista ja se onnistuu monissa ravintoloissakin. Turkkilaiset ovat häveliäitä joten mukaan kannattaa varata huivi tai erityinen essu jos aikoo imettää julkisella paikalla. Olemme vaihtaneet mieheni kanssa tytön vaippoja ruokakaupan käytävällä, ystäväni on imettänyt taksikuskien taukopenkillä ja vaihtanut sen jälkeen siinä vaipat, koskaan kukaan ei ole toimintaa ihmetellyt.

Itse halusin aloittaa kiinteiden kokeilun kun tyttö oli noin 4 kuukauden ikäinen, tytön lääkäri oli ihmeissään mikä kiire siihen on. Lopulta kiinteät aloitettiin reilun 5 kuukauden iässä kun aika tuntui kypsältä tytön kohdalla, jos kiinteät aloitetaan ennen puolen vuoden ikää suositellaan kokeiluun samoja ruokia kun Suomessakin, hedelmä- ja vihannessoseita. Sen sijaan puolen vuoden jälkeen ei juuri kieltoja ole, kaikkea pitäisi kokeilla ja maistella, erityisesti munaa ja jogurttia sekä vihanneksia painotetaan. Meillä on menty pitkälti paikallisten ohjeistusten mukaan, kananmunaa ja jogurttia on popsittu lähes puolivuotiaasta lähtien. Lihansyönnin suhteen täällä ei ole rajoituksia mutta olen huomannut monen turkkilaisen äidin välttelevän niiden aloitusta ja jatkavan pitkään keitoilla, kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla, meillä lihaa alettiin syömään heti ja muutama tapaamani äiti oli aika ihmeissään että tytölle maistuu liha niinkin aikaisin. Turkissa syödään turkkilaisittain joten monen lapsen ruokavalioon kuuluu vuohen- tai lampaanmaitojuusto aikaisin, samoin yrittteet, niitä tarjotaan lapsille usein tarhassakin aamupalan ja välipalan yhteydessä. Hedelmiä käytetään paikallisittain runsaasti, tyttö on meilläkin juonut itse puristettua appelsiinimehua pienestä asti, alussa lusikalla ja myöhemmin pillillä, myös kurkut ja tomaatit maistuvat sillä niitä on aina tarjolla.

Leipomon herkkuja

Turkkilaiseksi tytön tunnistaa rakkaudesta leipään ja leipomotuotteisiin, hän osoittelee leipäkauppamme suuntaan ohi mentässä, turkkilaisten lasten tyyliin ottaa mielellään kouraansa simitin eli seesamirinkelin tai boğaçan eli taytetyn voipullan. Turkkilaisten äitien tapana on aina pitää mukana suolatikkuja, rinkeleitä, pullaa tms. joten onko ihmekään että kansalaiset rakastavat vaaleaa leipää. Lapsille on tarjolla joukko makeutettuja tuotteita, jogurtteja, mansikan ja suklaan makuisia juustolevitteitä sekä hunajan makuisia vellejä ja maitojuomia, jostain syystä makean syöntiä ei juurikaan rajoiteta vaan niitä monet syöttävät rajattomasti jo pienestä lähtien. Luin viime vuonna jutun paikallisesta sanomalehdestä, jossa lastenlääkäri toivoi äitien kuuntelevan myös sairaaloiden ohjeistuksia lasten ruokinnan kohdalla, moni kun tuppaa kuuntelemaan vain naapureitaan ja sukulaisiaan. Jutusta jäi mieleen ainakin se, että paikallisten suosimaa pekmeziä eli rypälesiirappia ei tarvitse välttämättä käyttää päivittäin, pinaatin ja jogurtin tärkeäksi uskottu liitto on höpönpöpöä ja vaikka oma tekemät hillot ovat terveellisempiä kun kaupan, pitää muistaa niiden korkea sokeripitoisuus.  Meilläkin anoppi tuputti hillojaan lapselle jo tosi pienenä mutta sokerin kanssa olemme olleet varovaisia, pinaattia ei meillä pienenä annettu ja pekmeziä on käytetty silloin tällöin jogurtin seassa. Ohjeistuksetkin vaihtelevat täällä jonkun verran juuri ruokatuotteiden kohdalla lääkärin mukaan, osa tuntuu ihan poppatohtoreilta joilla on kyläläisohjeistukset kun taas toiset seuraavat enemmin tutkimustuloksia.

Maitojuomia ja korvikkeita on tarjolla runsaasti, yksi ero Suomeen on ainakin se, että korvikkeita ja erilaisia vitaminoituja maitojuomia juodaan tosi pitkään ennen siirtymistä tavalliseen maitoon. Täälläkin on ollut pientä maitokohua muttei mitään sellaista kun Suomessa keskusteltaessa onko maito myrkkyä ja mikä maito on paras vaihtoehto. Meillä siirryttiin normaaliin tuoremaitoon kun tyttö oli vuoden ja se kävi helposti, ennen tätä hän oli juonut monta kuukautta korviketta, usea turkkilainen lapsi juo vitaminoituja maitojuomia jopa kolmevuotiaaksi asti. Meilla on syöty kaurapuuroa iltapalaksi, mikä on outoa Turkissa, ainakin monen tuttavan lapsi syö iltapalaksi keittoa. Keitot ovatkin suosittua ruokaa aikuisten lisäksi lasten keskuudessa, lapsen lääkäri oli huolissaan osaako tälläinen ulkomaalainen valmistaa jogurttikeittoa lapselle, linssi- ja tomaattikeitot ovat monesti ensimmäisiä kunnon ruokia lasten kohdalla. Turkki on tunnettu jogurteistaan ja niitä on kaupoissa hyllytolkulla, meilläkin niitä kuluu litroittain, turkkilaisittain ruuan rinnalla ja suomalaisittain välipalaksi kera hedelmien ja myslin.

Lähikaupan jogurtti- ja juustohylly

Turkkilainen kotirouva valmistaa monesti aika paljon itse, oma anoppi tekee itse hillot, kuivaa talvea varten paprikoita, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja okraa, valmistaa itse tulista tomaattikastiketta aamupalalle ja ruokiin käytettävää tomaattipyreetä, pikkuleivät ja pasteijat ovat itsetehtyjä, monesti jopa makkarat, jogurtti ja etikkasäilykkeet. Lasten kohdalla ajatellaan että kotiruuan syöminen on ensiarvoisen tärkeää, epäileväisinä ihmisinä turkkilainen ei helposti luota valmisruokiin, ravintolaa valitessakin turkkilainen haluaa vakuuttua keittiön siisteydestä ja tuotteiden tuoreudesta. Voi sitä murhetta jos lapsi ei syö! Anoppi oli kauhuissaan kun tyttö piti syömalakkoa viime vierailulla, voin kuvitella millaisia murhenäytelmiä joissakin perheissä esitetään jos tenava on huono syömään.  Itse tein aluksi tytölle yhtenä päivänä viikossa soseita, pakastin ne jääpalarasioissa ja sielta sitten napsittiin milloin mitäkin sekoitusta, anoppi oli ihmeissään, pakastaminen kun ei Turkissa muutenkaan ole tuttua touhua.

Lasten ruokaopas ja riisivanukasta

Omaan kirjahyllyyn on eksynyt yksi turkkilainen lastenruoka kirja, painos on jo useampia vuosia vanha mutta sen perusteella edellinen sukupolvi on ruokittu tomusokerilla, erilaisilla vanukkailla ja leivonnaisilla sekä kananmunilla. Muutama outo kapistus tuli vastaan aika alkutaipaleella lapsen kanssa, ihmettelin pitkään kun moni puhui lasiraastimesta, kunnes sain sen kouraani. Siis lasinen raastin, jotta kaikki vitamiinit säilyvät paremmin raastamisen yhteydessä, ja täällä raastetaan paljon.  Keittoihin, lihapulliin jne. tomaatit, sipulit, porkkanat ja muut tarpeet mitä voidaan raastetaan. Toinen oli hedelmäpussi, jonka verkon sisään laitetaan hedelmäpala imeskeltäväksi, näitä näin aika paljon kesäaikaan puistossa. Pakkohan ne oli hankkia kun olivat sen verran outoja juttuja.

Lasiraastin ja hedelmäpussi

Meillä on yritetty syödä kaikkea, purkkiruokiin on turvauduttu kun on väsytty tai matkustettu, syömälakot ovat harmittaneet mutta niistäkin on yritetty selvitä löysin rantein. Ulkosuomalaisen keittiössä tehdään ruokaa koska se on kivaa, muttei stressata jokaisesta lisäaineesta. Lapsen lempiruuiksi on muodostunut pullien lisäksi spagetti bolognese, kala, papuja tomaattikastikkeessa ja appelsiinit ja mandariinit, aikalailla kulttuuriensa summa siis.