torstai 10. tammikuuta 2013

Mitä lapsi syö Turkissa

Turkissa ruoka on olennainen osa elämää, sen valmistamisessa nähdään vaivaa ja valmisruokia kartetaan. Tämä näkyy myös kauppojen lastenruokien tarjonnassa, purkkiruokia on rajallisesti sillä suurin osa äideistä valmistaa ne itse. Suomessa kauppojen purkkiruokatarjonta on käsittämättömän suuri verrattuna Turkkiin, jossa suurimmissakin marketeissa hyllyissä on muutamien merkkien purkkiruokia ja enemminkin korvikkeita, maitojuomia ja vellejä. Jos pelkillä purkkipöperöillä yrittäisi täällä pärjätä, olisi lapsen ruokavalio aika yksipuolinen. Turkissa äitien apuna ovat usein anopit, oma äiti ja joillakin kodinhoitajat, monesti keittovastuu onkin osittain heillä lapsen ensimmäisen vuoden aikana.

Turkissa ohjeistetaan imettämään siihen asti kun lapsi on 6 kuukautta, ainakin itse sain imetysneuvontaa ja -ohjausta sekä sairaalassa että myöhemmin lastenlääkärin luona. Imettäminen on täällä luonnollista ja se onnistuu monissa ravintoloissakin. Turkkilaiset ovat häveliäitä joten mukaan kannattaa varata huivi tai erityinen essu jos aikoo imettää julkisella paikalla. Olemme vaihtaneet mieheni kanssa tytön vaippoja ruokakaupan käytävällä, ystäväni on imettänyt taksikuskien taukopenkillä ja vaihtanut sen jälkeen siinä vaipat, koskaan kukaan ei ole toimintaa ihmetellyt.

Itse halusin aloittaa kiinteiden kokeilun kun tyttö oli noin 4 kuukauden ikäinen, tytön lääkäri oli ihmeissään mikä kiire siihen on. Lopulta kiinteät aloitettiin reilun 5 kuukauden iässä kun aika tuntui kypsältä tytön kohdalla, jos kiinteät aloitetaan ennen puolen vuoden ikää suositellaan kokeiluun samoja ruokia kun Suomessakin, hedelmä- ja vihannessoseita. Sen sijaan puolen vuoden jälkeen ei juuri kieltoja ole, kaikkea pitäisi kokeilla ja maistella, erityisesti munaa ja jogurttia sekä vihanneksia painotetaan. Meillä on menty pitkälti paikallisten ohjeistusten mukaan, kananmunaa ja jogurttia on popsittu lähes puolivuotiaasta lähtien. Lihansyönnin suhteen täällä ei ole rajoituksia mutta olen huomannut monen turkkilaisen äidin välttelevän niiden aloitusta ja jatkavan pitkään keitoilla, kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla, meillä lihaa alettiin syömään heti ja muutama tapaamani äiti oli aika ihmeissään että tytölle maistuu liha niinkin aikaisin. Turkissa syödään turkkilaisittain joten monen lapsen ruokavalioon kuuluu vuohen- tai lampaanmaitojuusto aikaisin, samoin yrittteet, niitä tarjotaan lapsille usein tarhassakin aamupalan ja välipalan yhteydessä. Hedelmiä käytetään paikallisittain runsaasti, tyttö on meilläkin juonut itse puristettua appelsiinimehua pienestä asti, alussa lusikalla ja myöhemmin pillillä, myös kurkut ja tomaatit maistuvat sillä niitä on aina tarjolla.

Leipomon herkkuja
Turkkilaiseksi tytön tunnistaa rakkaudesta leipään ja leipomotuotteisiin, hän osoittelee leipäkauppamme suuntaan ohi mentässä, turkkilaisten lasten tyyliin ottaa mielellään kouraansa simitin eli seesamirinkelin tai boğaçan eli taytetyn voipullan. Turkkilaisten äitien tapana on aina pitää mukana suolatikkuja, rinkeleitä, pullaa tms. joten onko ihmekään että kansalaiset rakastavat vaaleaa leipää. Lapsille on tarjolla joukko makeutettuja tuotteita, jogurtteja, mansikan ja suklaan makuisia juustolevitteitä sekä hunajan makuisia vellejä ja maitojuomia, jostain syystä makean syöntiä ei juurikaan rajoiteta vaan niitä monet syöttävät rajattomasti jo pienestä lähtien. Luin viime vuonna jutun paikallisesta sanomalehdestä, jossa lastenlääkäri toivoi äitien kuuntelevan myös sairaaloiden ohjeistuksia lasten ruokinnan kohdalla, moni kun tuppaa kuuntelemaan vain naapureitaan ja sukulaisiaan. Jutusta jäi mieleen ainakin se, että paikallisten suosimaa pekmeziä eli rypälesiirappia ei tarvitse välttämättä käyttää päivittäin, pinaatin ja jogurtin tärkeäksi uskottu liitto on höpönpöpöä ja vaikka oma tekemät hillot ovat terveellisempiä kun kaupan, pitää muistaa niiden korkea sokeripitoisuus.  Meilläkin anoppi tuputti hillojaan lapselle jo tosi pienenä mutta sokerin kanssa olemme olleet varovaisia, pinaattia ei meillä pienenä annettu ja pekmeziä on käytetty silloin tällöin jogurtin seassa. Ohjeistuksetkin vaihtelevat täällä jonkun verran juuri ruokatuotteiden kohdalla lääkärin mukaan, osa tuntuu ihan poppatohtoreilta joilla on kyläläisohjeistukset kun taas toiset seuraavat enemmin tutkimustuloksia.

Maitojuomia ja korvikkeita on tarjolla runsaasti, yksi ero Suomeen on ainakin se, että korvikkeita ja erilaisia vitaminoituja maitojuomia juodaan tosi pitkään ennen siirtymistä tavalliseen maitoon. Täälläkin on ollut pientä maitokohua muttei mitään sellaista kun Suomessa keskusteltaessa onko maito myrkkyä ja mikä maito on paras vaihtoehto. Meillä siirryttiin normaaliin tuoremaitoon kun tyttö oli vuoden ja se kävi helposti, ennen tätä hän oli juonut monta kuukautta korviketta, usea turkkilainen lapsi juo vitaminoituja maitojuomia jopa kolmevuotiaaksi asti. Meilla on syöty kaurapuuroa iltapalaksi, mikä on outoa Turkissa, ainakin monen tuttavan lapsi syö iltapalaksi keittoa. Keitot ovatkin suosittua ruokaa aikuisten lisäksi lasten keskuudessa, lapsen lääkäri oli huolissaan osaako tälläinen ulkomaalainen valmistaa jogurttikeittoa lapselle, linssi- ja tomaattikeitot ovat monesti ensimmäisiä kunnon ruokia lasten kohdalla. Turkki on tunnettu jogurteistaan ja niitä on kaupoissa hyllytolkulla, meilläkin niitä kuluu litroittain, turkkilaisittain ruuan rinnalla ja suomalaisittain välipalaksi kera hedelmien ja myslin.

Lähikaupan jogurtti- ja juustohylly

Turkkilainen kotirouva valmistaa monesti aika paljon itse, oma anoppi tekee itse hillot, kuivaa talvea varten paprikoita, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja okraa, valmistaa itse tulista tomaattikastiketta aamupalalle ja ruokiin käytettävää tomaattipyreetä, pikkuleivät ja pasteijat ovat itsetehtyjä, monesti jopa makkarat, jogurtti ja etikkasäilykkeet. Lasten kohdalla ajatellaan että kotiruuan syöminen on ensiarvoisen tärkeää, epäileväisinä ihmisinä turkkilainen ei helposti luota valmisruokiin, ravintolaa valitessakin turkkilainen haluaa vakuuttua keittiön siisteydestä ja tuotteiden tuoreudesta. Voi sitä murhetta jos lapsi ei syö! Anoppi oli kauhuissaan kun tyttö piti syömalakkoa viime vierailulla, voin kuvitella millaisia murhenäytelmiä joissakin perheissä esitetään jos tenava on huono syömään.  Itse tein aluksi tytölle yhtenä päivänä viikossa soseita, pakastin ne jääpalarasioissa ja sielta sitten napsittiin milloin mitäkin sekoitusta, anoppi oli ihmeissään, pakastaminen kun ei Turkissa muutenkaan ole tuttua touhua.


Lasten ruokaopas ja riisivanukasta


Omaan kirjahyllyyn on eksynyt yksi turkkilainen lastenruoka kirja, painos on jo useampia vuosia vanha mutta sen perusteella edellinen sukupolvi on ruokittu tomusokerilla, erilaisilla vanukkailla ja leivonnaisilla sekä kananmunilla. Muutama outo kapistus tuli vastaan aika alkutaipaleella lapsen kanssa, ihmettelin pitkään kun moni puhui lasiraastimesta, kunnes sain sen kouraani. Siis lasinen raastin, jotta kaikki vitamiinit säilyvät paremmin raastamisen yhteydessä, ja täällä raastetaan paljon.  Keittoihin, lihapulliin jne. tomaatit, sipulit, porkkanat ja muut tarpeet mitä voidaan raastetaan. Toinen oli hedelmäpussi, jonka verkon sisään laitetaan hedelmäpala imeskeltäväksi, näitä näin aika paljon kesäaikaan puistossa. Pakkohan ne oli hankkia kun olivat sen verran outoja juttuja.


Lasiraastin ja hedelmäpussi


Meillä on yritetty syödä kaikkea, purkkiruokiin on turvauduttu kun on väsytty tai matkustettu, syömälakot ovat harmittaneet mutta niistäkin on yritetty selvitä löysin rantein. Ulkosuomalaisen keittiössä tehdään ruokaa koska se on kivaa, muttei stressata jokaisesta lisäaineesta. Lapsen lempiruuiksi on muodostunut pullien lisäksi spagetti bolognese, kala, papuja tomaattikastikkeessa ja appelsiinit ja mandariinit, aikalailla kulttuuriensa summa siis.


14 kommenttia:

  1. Tätäkin oli mielenkiintoista lukea. Oma lapseni on jo aikuistunut,ja hänen ihan ensimmäiset vuotensa asuimme täällä,kunnes palasimme Suomeen ,mutta muistan että kovasti kannustettiin imettämään ja juuri ainakin 6 kuukautta.Kasvis-ja hedelmäsoseiden syöttämistä kehotettiin aloittamaan silloin paljon aikaisemmin kuin nyt;suositukset ovat vuosien varrella muuttuneet.Mielenkiintoista olisi myös lukea supermarketista,jossa käytte;vaikka kuvaaminen siellä ehkä on vähän vaikeaa (täällä jouduin ottamaan salakuvia;D)

    VastaaPoista
  2. Yaelian: Mulla on mielessa postaus marketeista ja ruokaostoksilla kaymisesta, yritan salakuvailla jotakin :) Muistankin lukeneeni sinun ja Intian Hipun salakuvaamisista supermarketeissa.

    VastaaPoista
  3. Oi mikä kiva blogi ja olen muutenkin Turkki fani ja kiva lukea näitä sinun kertomuksia, varsinkin lastenruokajuttu ja postaus Suhteellista oli mukavaa luettavaa! Tulen tänne jäseneksi! Terveisiä Itävallasta! Sofia.

    VastaaPoista
  4. Sofia: kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista
  5. Sulla on ollut ihan samanlaisia kokemuksia kun minulla lasten ollessa pienia. Meillakin ruoat tehtiin itse, pakastettiin ja syotettiin lihaa ajoissa. Meidankin lapset tykkaa ihan samoista ruoista kun sinunkin ja on syoneet paljon ihan samaa mita sinakin. Kaurapuuroa meilla syodaan tosin aamupalalla mutta se vasta onkin ollut ihmetyksen aihe monelle! Mieheni perhe on jo kaiken hyvaksynyt mutta vieraat ihmiset eivat tajua mita hyvaa on kaurapuurossa! Enaa en valita ja tahan mun "huono, outo aiti"- kuvaan sopii hyvin tuollaiset :) Olen kuitenkin onnellinen etta meidan lapset syovat eivatka nirsoile kuten 90 % tuntemistani turkkilaisista lapsista. Osaako sinun tyttosi jo syoda itse haarukalla ja lusikalla? Olen myos huomannut sen eron etta turkkilaiset aidit eivat anna lastensa syoda itse vaan syottavat heita viela parivuotiainakin. Mina annoin lusikan kateen kun se pysyi ja siita lahtien ovat itse opetelleet syomaan. Nykyaan syovat todella hyvin kummallakin ja osaavat kayttaa veistakin leikatessaan hedelmia tai esim keitettya kananmunaa. Monet tuttava-aidit tatakin kauhistelevat. mutta olenhan huono, outo aiti heidan mielestaan :D Heheh

    VastaaPoista
  6. Onpas sekavaa tekstia, toivon mukaan ymmarsit! :)

    VastaaPoista
  7. Heli: Hyvin ymmarsin :) Meillakin on tytölla oma lusikka tai haarukka kadessa, syötan kylla mutta söhlaa samalla itsekin ruokaa suuhunsa tai minne sattuu, luulen etta turkkilaiset tassakin asiassa eivat anna yrittaa ettei tulisi sotkua?! Musta taalla myös monet pakkosyöttavat jos ei ruoka maistu ja senhan tietaa mihin se johtaa, mieheni sanookin aina etta turkkilaisilla on jatkuva paniikki paalla kaikessa ja kaikesta. Mukavaa viikonloppua Mersiniin!

    VastaaPoista
  8. Turkkilaiset rakastavat tosiaan tota valkosta leipää.Aina kun ollaan turkissa lapsille annataan puolikas limppu leipää ruuan kanssa.Muuten ei kuulemma vatsa tule täyteen...,ja mua toi ärsyttää tosi paljon.Tärkeät ravintoaineethan on ruuassa,eikä siinä vehnäjauhossa.Täällä neuvola täti sanoskin miehelleni että meidän nuorin tyttö täytyy välttää valkosta leipää ,koska on pikkasen pullea.
    Minä olen totuttanut lapset juomaan teensä ilman sokeria, koska sokerin pulaa mielestäni heillä ei ole.Joka kerta taas kun ollaan turkissa ,välittämättä mitä minä sanon, laitetaan monta lusikallista sokeria heidän laseihin.Eihän teetä missään ihmeessä ilman sokeria voi juoda.
    Muuten meidän perheessä syödään paljon turkkilaista ruokaa.Mieheni äiti on aivan fantastinen kokki,jolta olen oppinut paljon vuosien mittaa.Meillä on täällä keskustan ruokakaupassa paljon turkkilaisia tuotteita,melkeen varmaan kaikkea löytyy.
    / Camilla

    VastaaPoista
  9. Camilla: Kiva kun kommentoit! Tuo valkoisen leivan syönti on toisilla ihan alytönta, mieheni on aikamoinen ruokanatsi joka valttaa sokeria, suolaa ja liikaa leivan syöntia mutta tosiaan anopin touhuja saa vahan vahtia :)

    VastaaPoista
  10. Mun anoppi kutsuu mua kana emoksi,koska minunkin on jatkuvasti vahdittava lapsia.Ettei niille syötetä liian usein makeisia,liian paljon leipää ruuan kanssa,onko hampaat pesty, ettei kukaan polta tupakkaa lasten vieressä,yms...
    Ei koskaan voi oikeen kunnolla rentoutua kun ollaan Turkissa.
    /Camilla

    VastaaPoista
  11. Olisi minulla ehkä ollut sanottavaa tähän ihan aiheeseenkin, mutta nyt on alkamassa videohetki. Tulin siis vain kertomaan, että haastoin sinut. Käy hakemassa blogistani, jos haluat.

    VastaaPoista
  12. Camilla: Musta tuntuu etta meilla anoppi on se emo joka on paniikissa kaikesta eika tajua etta me otetaan löysin rantein mutta joo vahan on vahdittu ettei tunge hunajaa pienen suuhun tms. :)

    Mine: Kiitos! Mina jo sanailinkin luonnoksen mutta kuvia pitaisi löytaa ja rukata juttuakin viela, kiitti olit eka haasteen antaja ja hyvaa videohetkea, meilla oli mun ystavat kylassa joten kiireinen lauantai.

    VastaaPoista
  13. Olipas mielenkiintoista! Täällä Saksassa tuo karkkipolitiikka tuntuu olevan ihan erilaista kuin Suomessa. Ihmetellään jos on karkkipäivä. Eikä kummakaan, koska kaikissa kaupoissa tarjotaan lapselle tikkaria tai muuta.

    VastaaPoista
  14. Finn for life: Mina pidin lapsena karkkilakkoja oma-aloitteisesti mutta kylla siina joku porkkana taytyi olla...Taallakin tuntuu joka sedalla ja tadilla olevan karkkeja taskussa, aidit pysahtyvat kadulla antamaan suolakekseja ja kaupasta herkkuja, valilla ihan toivotonta yrittaa pitaa jotain rotia hommassa!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!