torstai 17. tammikuuta 2013

Sukupuolisensitiivisyys mitä se on?

Ennen laskettua aikaa ja ensimmäisen vuoden aikana törmäsin termeihin, joita en ollut ikinä kuullutkaan. Oli googletettava kerran jos toisenkin mitä ovat koliikkikärjet, nenä-friida, lämpöpussi, imetystyyny, niin ja mitä on sukupuolisensitiivisyys.

Muistan lapsena leikkineeni niin nukeilla kun pikku autoillakin, pihamaalla oli leikkimökki ja kavereiden kanssa leikittiin kauppaa, orpokotia, etsivätoimistoa ja kesät uitiin ja kiipeiltiin metsissä. Tuskin kukaan 70-luvulla mietti roolimalleja liittyen lapsensa leikkeihin tai leluihin. Nykyisin mietitään, Suomessa on hoitopaikkoja joissa sukupuolisensitiivinen kasvatus on ohjenuorana eikä kukaan ihmettele tyttöä, joka leikkii autoilla. Sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta on netti pullollaan tietoa, täältä voi käydä lukemassa lisää.

Meidän tyttöä luultiin eka vuoden aikana jatkuvasti pojaksi, sekä vaatetuksen että osittain minulta perityn hitaan hiustenkasvun vuoksi, paikallisilla tytöillä oli monella jo melkein saparot kun meidän neidillä vasta siilitukka. Puimme tyttöä enemmin farkut ja body yhdistelmiin kun röyhelömekkoihin, koska ne ovat hankalia puettaessa ja leikeissä. Kuukausikontrollissa terveysasemalla jopa kerran ihmeteltiin miksi ihmeessä tytöllä on vaatteet kuin pojilla, samaan aikaan huoneessa vuoroaan odottelivat äidit, joiden tyttärillä oli kaikki niin tyttömäistä kun olla ja voi, että terveysaseman tarkastukseenkin pukeudutaan kuin prinsessajuhliin. Saimme valtavan määrän vaatteita anopilta kun tyttö syntyi, ihmeekseni ne eivät olleet vaaleanpunaisia eikä yhdessäkään ollut röyhelöä vaan neutraaleja värejä ja käytännöllisiä pukuja. Anoppi on myös jaksanut kädet sauhuten neuloa villatakkeja, villahousuja, slipovereja, ponchoja, hameita, mekkoja, hattuja ja töppösiä, näissäkin väritykset ovat vaihdelleet poikavärien ja tyttövärien välillä.

Vaateliikkeiden lastenvaateosastoilla huomaa selkeästi missä on tyttöjen vaatteet ja missä poikien, on glitterisiä vaaleanpunaisia hello kitty- vaatteita ja sitten autonkuvilla ja traktoriprinteillä varustettuja vaatteita. Iloisen kirjavia vaatteita tytöille löytyy yleensä muutamien ulkomaalaisten vaateketjujen kaupoista, turkkilaisten oma tuotanto on melko perinteisesti jakaantunut sukupuolien mukaan, muutaman uudemman merkin väritys ja printit ovat iloksemme selkeitä ja värikkäitä ja ainahan voi sekoitella tyttöjen- ja poikienosastojen vaatteita.


Leluja on kertynyt nurkkiin jo liikaakin, viime aikoina erityisesti tyttöleluja; imuri, nukenvaunut, keittiö ja tarvikkeita sekä siivousvälineitä, apua voiko enää asenteellisempia leluja löytää? Niinpä, vaikken ole tyttöä halunnut prinsessaksi pukeakaan ihan jo epäkäytännöllisyyden vuoksi, löytyy meiltäkin rimpsumekkoja juhlia varten ja kasoittain vaaleanpunaisia vaatteita. Leluja meille on ostettu sen mukaan mistä tyttö on tuntunut kiinnostuneen, kun siivoan, on neitistä kivaa kulkea oman imurin ja mopin kanssa perässä, syömisen jälkeen hän alkaa usein kokkailemaan omia keitoksiaan ja nukenvaunuilla jyrätään edestakaisin asuntoa. Koko sukupuolisensitiivisyys tuskin olisi tullut mieleenikään ellen olisi törmännyt aiheeseen Suomesta saamistani vauvalehdistä, jos asuisin Suomessa voi olla että kiinnittäisin hieman enemmin huomiota tytön leluihin mutta täällä asia tuntuu aika kaukaiselta.

Turkkilaisille aihe on täysin käsittämätön eikä sitä tue yksikään hoitopaikka, puhumattakaan myöhemmin koulusta. Se sotii monien paikallisten perusajatusta vastaan eli sitä että tytöista on tarkoitus kasvattaa kunniallisia tyttöjä, jotka ovat kovia siivoamaan ja tekemään ruokaa, hyviä vaimoja ja äitejä. Pojista taas tulee kasvattaa vahvoja, riuskoja miehiä. Tytöt tekevät tyttöjen juttuja ja pojat poikien.

Turkkilainen yhteiskunta on aika raaka, joten siinä selviytyäkseen pitää olla vahva. Miehen toive alusta asti on ollutkin että tytöstä saa kasvaa mieluummin rämäpää kuin liian kiltti, pyöriköön kuralammikoissa ja kiipeilköön puissa, tytöiltä odotetun käytöksen tai röyhelöiden ei tule sitä estää. Sillä onko paita välillä sininen ja toisinaan punainen, kädessä imuri ja huomenna juna, tuskin on suurtakaan merkitystä. Kun tyttö oli vuoden ikäinen ja riehui tavalliseen tapaansa kiipeillen sohvalla kurittaen pehmolelujaan, naurahti meillä käymässä ollut siivooja että tyttölapsi ja noin riehuu, vitsihän se mutta taustalla piilee totuus, Turkissa tyttöjen pitäisi oppia käyttäytymään jo pienenä erilailla kun poikien. Monen kohdalla se jatkuu läpi elämän. Sisaruksista monesti tytöt joutuvat uhrautumaan, poikien koulutus menee vieläkin liian usein tyttöjen koulutuksen edelle, naimattomat tytöt jäävät vanhempiensa luo hoitelemaan heitä. Pojat saavat riehua kaduilla samaan aikaan kun tytöt kurkkivat verhojen välistä. Siinä ei auta oikeanlaiset lelut eikä vaatteiden väri.



Suomessa aika on varmasti kypsä sukupuolisensitiivisyydelle ja roolien kyseenalaistamiselle, maassa kuten Turkki tuskin vuosikymmeniin jos koskaan. On melko merkityksetöntä yrittää vaikuttaa lapsen ajattelumaailmaan lelujen ja vaatteiden perusteella, jos yhteiskunta ympärillä haluaa pitäytyä vanhoissa rooleissa. Parhain keino täällä on varmasti oma esimerkki, se että isäkin tiskaa ja äiti vaihtaa lamput. Neiti saa jatkaa tepastelua pinkeissä talvikengissään ja takissaan mutta seuraava lelu on varmasti traktori tai leikkimopo.


Mitä ajatuksia sukupuolisensitiivinen kasvatus sinussa herättää?






9 kommenttia:

  1. Minä hämmästyin junassa Helsingissä viime viikolla kun tytärtäni itsestäänselvästi luultiin pojaksi, kai vain siksi että hänen talviulkovaatteensa ovat aika neutraalit (vihreää ja sinistä) ja tukka on suhteellisen lyhyt. Aloin katsella ympärilleni ja huomasin että monilla pikkutytöillä onkin tosiaan varsin vaaleanpunaiset ja/tai muuten tyttömäiset ulkovaatteet. En muista omasta lapsuudestani vastaavaa, ulkovaateita ja vaatteita yleensä oli jos jonkinlaisia. Minulla oli esim mustapunainen haalari joka olisi käynyt niin pojille kuin tytöillekin.
    Paljon olen tätä asiaa nyt viime päivinä miettinyt. En ollut edes huomannut kuinka neutraalisti varsinkin tyttöäni puenkaan. Hänellä on aika harvoin päällä vaatteita jotka selkeästi kertoisivat hänen olevan tyttö. Shortsit ja housut ovat hameita ja mekkoja helpompia vaatteita ja veljen vanhat t-paidat sopivat siskollekin. Jotenkin tuntuu ihan vieraalta ajatukselta korostaa tytön tyttömäisyyttä tai pojan poikamaisuutta vaan yritän antaa lasten olla mitä ovat ja itse omalta osaltani kallistun ihan luotaisesti neutraaliin suuntaan suhtautumisessani heitä kohtaan. Ympäristö tekee täälläkin kovasti eroa tyttöjen ja poikien välille mutta outoina ulkomaalaisina voimme onneksi tehdä aika lailla mitä huvittaa ilman sen kummempaa ihmettelyä. Erikoisiahan me olemme joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  2. Kata: Lapsena minulla tuntuu kuvien perusteella olleen perinteisesti 70-l. ruskeaa, keltaista, vihreaa...ja paljon vaatteita perittyna serkkupojalta, muistan ihmetelleeni perittyjen housujen pippelireikaa :)Jossain vaiheessa minua on alettu pukea vaaleanpunaiseen mutten siita ole mitaan traumoja saanut, tietyssa ikavaiheessa ala-asteen lopulla kiinnostuin huulikiilteista ja kaikki kiiltava ja tyttömainen oli niin ihanaa kunnes koitti teini-ika. Turkissa nama tyttö-poikaroolit on kylla todella vahvat, minulle tarkeinta olisi siirtaa tasa-arvon ajatusmalli tytölle. Onni on ollu omituinen ulkomaalainen :) Kiitos kivasta kommentista, tama on aika mielenkiitoinen aihe.

    VastaaPoista
  3. Suomessahan on nyt jo paljon sukupuolineutraaleja nimiä, eikä vauvan sukupuolta kerrota lainkaan syntymän koittaessa:)
    Meillä on 4 tyttöä ja yksi poika. Täytyy sanoa, että äiti on todella nauttinut ostaessaan täysin poikien vaatteita:D harmi kyllä, poju itse on vaaleanpunaiseen mieltynyt....
    Tytöt meillä on enemmän rämäpäisiä, kuin siskojen ja vanhempien toimesta pilalle lellitty poju...

    VastaaPoista
  4. Aitix5: Kylla on ollut pojalla hyvat oltavat 4 siskon keskella ja viela lellittavana :) Meilla on tytölla kaikkea mahdollista varia ja tyylia, tykkaan kylla pukea hanta valilla tyttöjen vareihinkin mutta monesti aika neutraaleihin ja selkeisiin vareihin, ihan tunnelman mukaan, katsotaan mita ovat omat mieltymykset tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  5. Irlannissa minua ärsyttää lelujen värityskin: tytöillä pelkkää vaaleanpunaista, nukkeja ja kodinhoitoleluja, ja pojilla kaikki mahdolliset vempeleet ja rakennussarjat. Kivahan on olla joku prisessa-hame, mutta niitäkin voi olla kaikissa sateenkaaren väreissä, inhoan koko pinkkiä värinä. Tukankasvu minunkin lapsillani oli niin hidasta, että naapurini patisti minua siitä lääkäriin...Ehkä menin liiallisuuksiin vaateväreissä, sillä yksi tyttäristä sai "pinkkimanian" teini-iässä, ilmeisesti kapinoidakseen : )

    Omalla esimerkillä voi vaikuttaa eniten roolimalleihin, joskin jossain vaiheessa lapset eivät enää matki vanhempia vaan ikäisiään ja ympäristöä. Olisi kurja ajatella, että tytöiltä katkaistaisiin haaveilta siivet eivätkä uskaltaisi opiskella ja harrastaa mitä haluavat. Tosi on, onneksi ulkomaalaisena on aina valmiiksi jo kummajainen eikä siten tarvi välittää naapuripaineista...

    VastaaPoista
  6. Silhouette: Iltaa Irlantiin! Meita taas moni patisti leikkaamaan tytön tukan, jotta se kasvaisi nopeammin, olinkin ihmetellyt puistossa nakemiani muutamia siilitukkaisia tyttöja, ihan kasittamatönta! Turkissa ollaan viela siina tilassa ettei monella tytölla varmaan ole haaveita kun mahdollisuudet ovat niin rajalliset, ikava juttu.

    VastaaPoista
  7. http://uskotoivopakkaus.blogspot.fi/
    Terveisin T.

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus Petra! Tätä voisi myös soveltaa aikuisiin tyttöihin:). Minä tulin aikanaan Turkkiin sellaisena farkkutyttönä. En ollut koskaan oikein osannut olla kovin naisellinen. Ympäristönkö paineesta vai mistä johtuen, olen vasta Turkissa oppinut nauttimaan hameista, mekoista ja korkeista koroista. Näen siis, että tälläkin asialla on kaksi puolta. Me suomalaiset olemme käytännöllisiä myös pukeutumisasioissa. Pienen lapsen kanssa se on myös mukavuusasia, mutta muuten olen sitä mieltä, että käytännöllisyys ei tarvitsisi olla AINOA mittari millä pukeudutaan. Niinpä pakotan omiani tilanteen mukaan pukeutumiseen. Ihmisten ilmoille ei lähdetä verkkareissa tai kulahtaneissa paidoissa, ne on pihaleikkejä ja urheilua varten. Ja juhlassa pukeudutaan juhlavasti. Mutta tästä mm. olenkin aikeissa kirjoittaa, kunhan taas aloitan arkeni. Linkitän sinua sitten, jos sopii...

    Niin, olen palannut reissuiltani. Ja mies lähti vastaavasti aamulla matkaan. Reissuleskeyttä tiedossa viikon verran.

    VastaaPoista
  9. T: :) Olipa taas asiaa, mun pitaa kirjottaa tasta kiintymysvanhemmuudesta viela kun en myöskaan ymmarra siita yhtaan mitaan.

    Mine: Olen myös tilanteen mukaan pukeutumisen kannalla, se on muiden kunnioittamista etta kylaan ei menna verkkareissa ja risassa paidassa. Olen myös farkkutyttö pohjimmiltani mutta rakastan myös naisellisia mekkoja ja vaatteita, tykkaan pukea tyttö siis myös tytöksi koska se on kaunista minun silmaan, toisina paivina vahan neutraalimmin. Sukupuolisensitiivisyys on omasta mielestani hankala juttu, ajatuksenhan pitaisi olla arvoissa eika vaatteissa. Ei kai naisellinen tai tyttömainen pukeutuminen ole meilta mitaan pois? Hyva kommentti, kiitos ja linkita ihmeessa! Tervetuloa takaisin kotiin!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!