Sukupuolisensitiivisyys mitä se on?

Ennen laskettua aikaa ja ensimmäisen vuoden aikana törmäsin termeihin, joita en ollut ikinä kuullutkaan. Oli googletettava kerran jos toisenkin mitä ovat koliikkikärjet, nenä-friida, lämpöpussi, imetystyyny, niin ja mitä on sukupuolisensitiivisyys.

Muistan lapsena leikkineeni niin nukeilla kun pikku autoillakin, pihamaalla oli leikkimökki ja kavereiden kanssa leikittiin kauppaa, orpokotia, etsivätoimistoa ja kesät uitiin ja kiipeiltiin metsissä. Tuskin kukaan 70-luvulla mietti roolimalleja liittyen lapsensa leikkeihin tai leluihin. Nykyisin mietitään, Suomessa on hoitopaikkoja joissa sukupuolisensitiivinen kasvatus on ohjenuorana eikä kukaan ihmettele tyttöä, joka leikkii autoilla. Sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta on netti pullollaan tietoa, täältä voi käydä lukemassa lisää.

Meidän tyttöä luultiin eka vuoden aikana jatkuvasti pojaksi, sekä vaatetuksen että osittain minulta perityn hitaan hiustenkasvun vuoksi, paikallisilla tytöillä oli monella jo melkein saparot kun meidän neidillä vasta siilitukka. Puimme tyttöä enemmin farkut ja body yhdistelmiin kun röyhelömekkoihin, koska ne ovat hankalia puettaessa ja leikeissä. Kuukausikontrollissa terveysasemalla jopa kerran ihmeteltiin miksi ihmeessä tytöllä on vaatteet kuin pojilla, samaan aikaan huoneessa vuoroaan odottelivat äidit, joiden tyttärillä oli kaikki niin tyttömäistä kun olla ja voi, että terveysaseman tarkastukseenkin pukeudutaan kuin prinsessajuhliin. Saimme valtavan määrän vaatteita anopilta kun tyttö syntyi, ihmeekseni ne eivät olleet vaaleanpunaisia eikä yhdessäkään ollut röyhelöä vaan neutraaleja värejä ja käytännöllisiä pukuja. Anoppi on myös jaksanut kädet sauhuten neuloa villatakkeja, villahousuja, slipovereja, ponchoja, hameita, mekkoja, hattuja ja töppösiä, näissäkin väritykset ovat vaihdelleet poikavärien ja tyttövärien välillä.

Vaateliikkeiden lastenvaateosastoilla huomaa selkeästi missä on tyttöjen vaatteet ja missä poikien, on glitterisiä vaaleanpunaisia hello kitty- vaatteita ja sitten autonkuvilla ja traktoriprinteillä varustettuja vaatteita. Iloisen kirjavia vaatteita tytöille löytyy yleensä muutamien ulkomaalaisten vaateketjujen kaupoista, turkkilaisten oma tuotanto on melko perinteisesti jakaantunut sukupuolien mukaan, muutaman uudemman merkin väritys ja printit ovat iloksemme selkeitä ja värikkäitä ja ainahan voi sekoitella tyttöjen- ja poikienosastojen vaatteita.

Leluja on kertynyt nurkkiin jo liikaakin, viime aikoina erityisesti tyttöleluja; imuri, nukenvaunut, keittiö ja tarvikkeita sekä siivousvälineitä, apua voiko enää asenteellisempia leluja löytää? Niinpä, vaikken ole tyttöä halunnut prinsessaksi pukeakaan ihan jo epäkäytännöllisyyden vuoksi, löytyy meiltäkin rimpsumekkoja juhlia varten ja kasoittain vaaleanpunaisia vaatteita. Leluja meille on ostettu sen mukaan mistä tyttö on tuntunut kiinnostuneen, kun siivoan, on neitistä kivaa kulkea oman imurin ja mopin kanssa perässä, syömisen jälkeen hän alkaa usein kokkailemaan omia keitoksiaan ja nukenvaunuilla jyrätään edestakaisin asuntoa. Koko sukupuolisensitiivisyys tuskin olisi tullut mieleenikään ellen olisi törmännyt aiheeseen Suomesta saamistani vauvalehdistä, jos asuisin Suomessa voi olla että kiinnittäisin hieman enemmin huomiota tytön leluihin mutta täällä asia tuntuu aika kaukaiselta.

Turkkilaisille aihe on täysin käsittämätön eikä sitä tue yksikään hoitopaikka, puhumattakaan myöhemmin koulusta. Se sotii monien paikallisten perusajatusta vastaan eli sitä että tytöista on tarkoitus kasvattaa kunniallisia tyttöjä, jotka ovat kovia siivoamaan ja tekemään ruokaa, hyviä vaimoja ja äitejä. Pojista taas tulee kasvattaa vahvoja, riuskoja miehiä. Tytöt tekevät tyttöjen juttuja ja pojat poikien.

Turkkilainen yhteiskunta on aika raaka, joten siinä selviytyäkseen pitää olla vahva. Miehen toive alusta asti on ollutkin että tytöstä saa kasvaa mieluummin rämäpää kuin liian kiltti, pyöriköön kuralammikoissa ja kiipeilköön puissa, tytöiltä odotetun käytöksen tai röyhelöiden ei tule sitä estää. Sillä onko paita välillä sininen ja toisinaan punainen, kädessä imuri ja huomenna juna, tuskin on suurtakaan merkitystä. Kun tyttö oli vuoden ikäinen ja riehui tavalliseen tapaansa kiipeillen sohvalla kurittaen pehmolelujaan, naurahti meillä käymässä ollut siivooja että tyttölapsi ja noin riehuu, vitsihän se mutta taustalla piilee totuus, Turkissa tyttöjen pitäisi oppia käyttäytymään jo pienenä erilailla kun poikien. Monen kohdalla se jatkuu läpi elämän. Sisaruksista monesti tytöt joutuvat uhrautumaan, poikien koulutus menee vieläkin liian usein tyttöjen koulutuksen edelle, naimattomat tytöt jäävät vanhempiensa luo hoitelemaan heitä. Pojat saavat riehua kaduilla samaan aikaan kun tytöt kurkkivat verhojen välistä. Siinä ei auta oikeanlaiset lelut eikä vaatteiden väri.

Suomessa aika on varmasti kypsä sukupuolisensitiivisyydelle ja roolien kyseenalaistamiselle, maassa kuten Turkki tuskin vuosikymmeniin jos koskaan. On melko merkityksetöntä yrittää vaikuttaa lapsen ajattelumaailmaan lelujen ja vaatteiden perusteella, jos yhteiskunta ympärillä haluaa pitäytyä vanhoissa rooleissa. Parhain keino täällä on varmasti oma esimerkki, se että isäkin tiskaa ja äiti vaihtaa lamput. Neiti saa jatkaa tepastelua pinkeissä talvikengissään ja takissaan mutta seuraava lelu on varmasti traktori tai leikkimopo.

Mitä ajatuksia sukupuolisensitiivinen kasvatus sinussa herättää?