Raskaudenseuranta Turkissa
Kun tikussa näkyi kaksi viivaa, alkoi meillä hulabaloo missä synnyttää, kuka valita lääkäriksi ja mitä mikäkin maksaa. Ensin oli tehtävä päätös Suomen ja Turkin välillä, se oli melko helppo sillä työsopimukseni jatkui reilusti yli raskauden puolivälin eikä miehelläni olisi ollut mahdollisuutta pitkiin lomiin lasketun ajan tuntumassa. Suomeen meno olisi tarkottanut myös muiden nurkissa pyörimistä, mikä tuskin on kovin mukavaa pallomahan kanssa kun kumppanikaan ei olisi rinnalla. Seuraavaksi selvittelimme eri sairaaloiden synnytyspakettien hintoja, valtion sairaaloissa synnytys on maksutonta, jos haluaa perhehuoneen maksetaan siitä erikseen sairaalasta riippuen noin 100€. Valtion sairaala jäi kohdallani laskuista pois sillä siellä muutaman kerran vieraillessani tuntui ulkomaalaisuus olevan huutomerkki, ensimmäinen raskaus hämmentää sen verran ettei mikään ylimääräinen hässäkkä kiinnosta. Halusin löytää lääkärin joka kuuntelee ja jolta voi kysellä, se kun ei ole Turkissa mitenkään itsestäänselvää. Monella lääkärillä on tapana jakaa ohjeita ja reseptejä potilaalle mitään selittelemättä. Mieleeni hiipi myös kauhukuva työpaikalla kuulemaltani suomalaiselta naiselta, joka oli synnyttänyt valtion sairaalassa vuosikausia sitten, ulkomaalainen oli herättänyt ansaittua huomiota, jonka ähellystä ja ponnisteluja olivat käyneet katsomassa lähes kaikki henkilökunnan jäsenet puutarhuria myöten.
Synnytyspakettien hinnoissa oli jonkun verran heittoa, pienissä sairaaloissa ne olivat toki edullisimpia kun taas suurempien sairaaloiden hintataso oli aika samoissa lukemissa kauttaaltaan. Päädyimme Güven Hastanesiin, joka sijaitsee Ankaran keskustassa, sairaalalla oli vielä silloin sopimus paikallisen valtion sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluvien kanssa, mikä laski paketin hintaa melkoisesti. Sairaala on yksityinen ja normaalin synnytyspaketin hinta siellä liikkuu noin 3000 € tietämissä, meille vakuutuksen takia hinta oli vuonna 2011 reilut 600€. Tämän lisäksi maksettiin erikseen kontrollikäynneistä sekä vauvan sydänultrasta 4D-versiona, kontrollikäyntimaksu oli noin 12€/ kerta. Monilla yksityisilla sairaaloilla on edelleen sopimus, joka mahdollistaa synnytyksen tavalliselle kansalla tuolla edullisemmalla hinnalla, mutta osa on lakkauttanut sen, kuten käyttämäni sairaala, kannattamattomuuden vuoksi.
Sairaala on hyvin varusteltu ja maan yksi johtavia kardiologian alalla. Yksityinen ja sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluva osasto oli eroteltu toisistaan, minua kuskattiin vahingossa synnytyksen alettua yksityiselle puolelle ennenkuin tajuttiin että kyllä vaan, tämä ulkomaalainen kuuluu valtion vakuutuksen piiriin ja kuuluu kansanosastolle. Muita eroja en rekisteröinyt tiloissa kun omalta huoneestani puuttuvan minijääkaapin ja vanhemman televisiomallin. Lääkärien vastaanoton puolella tavisten puolella meno oli melko turkkilaista ruuhkaa, mölyä ja päätöntä etuilua, ei kuitenkaan mitään verrattuna valtion sairaalaan. Täällä potilaat istuivat tuoleilla, eivät käsirysyssä oven takana etuilemassa eikä kukaan rynninyt kesken vastaanoton lääkärin huoneeseen mekkaloimaan. Yksityisellä puolella sisustus on toki hienompaa ja ainakin lastenosaston asiakkaiden rattaiden merkeistä voi päätellä tuloluokan, tämän osaston lääkärit ovat monesti jo meriittejä keränneitä.
Sain lääkärikseni miellyttävän keski-ikäisen herra Tanerin, josta pidin kovasti. Hän oli rauhallinen, puhui selkeästi, kuunteli kysymyksen ja jopa vastasi niihin. En nyt tarkkaan muista monta kertaa kontrolleissa käytiin mutta monta, olisiko ollut noin kahden viikoin välein alussa, puolivälissä raskautta tahti hidastui ja viimeisen parin kuukauden aikana kävin viikoittain. Lääkärillä oli oma ultrauslaite, joten joka kerran tarkastettiin kuinka katkarapu alkoi kehittyä hiljalleen ihmistä muistuttavaksi ihmeeksi. Odotin innoissani kontrolleihin pääsyä, ultraus säilytti oman mielenrauhan ja aina oli jotain kysyttävää. Tarkemman ultratutkimuksen teki radiologi paremmilla laitteilla minulle kolmesti, tämän lisäksi kävimme 4D-vauvan sydänultrassa, joka kustanti huonon muistini mukaan noin 100 €, siinä tarkistettiin sikiön sydämentoiminta ja saimme ihailla lapsen piirteitä.
Turkissa hoitajat ovat melkoisia statisteja oman kokemukseni perusteella, heillä on vähän valtuuksia ja ovat usein lähinnä lääkärien apulaisia. Vastaanotolla hoitaja oli aina huoneessa ja autteli minua ultrausasentoon tai tarkisti painon. Monet lääkärit yksityisellä puolella ovat englanninkielentaitoisia mutta hoitajat puhuvat vain turkkia. Monesti turkkilaiset naiset selvittävät hyvän synnytyslääkärin tuttavien ja sukulaisten ringin kautta, yksityisvastaanotolla käydään kontrolleissa ja oman lääkärin kanssa käydään synnyttämässä varatussa sairaalassa, johon maksetaan erikseen synnytyspaikasta. Osa naisista haluaa ehdottomasti naislääkärin ja monelle konservatiiviselle perheella onkin heidän suosimansa sairaalat, joissa kaikki synnytyslääkärit ovat naisia ja miesten vierailuillakin on muita sairaaloita tarkemmat säännöt. Keskustelupalstoilla on paljon kyselyjä ja vertailuja lääkäreistä, moni vaihtaa lääkäriä jopa useita kertoja ennenkuin löytää mieleisensä.
Oma raskausaikani sujui rennosti, ilman suurempia kipuja, pahoinvointeja tai väsymystä, kiloja tuli maltillisesti noin +12kg. Oma lääkärini oli tiukka painonvartija, sillä hänen mielestään ylenmäärin painoa ei saanut kerryttää ja ruokavaliostakin muistutti jokaisella tapaamiselle. Heti alussa kiellettiin pussikeitot, valmisruuat, leikkeleet, sucuk-makkara, sisäelinruuat kuten kokorec ja çiğ köfte mutta äyriäisistä ja juustoista ei juuri varoiteltu. Lääkäri patisti syömään hedelmiä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä normaalia kotiruokaa. Mitään muita sen ihmeellisempiä ohjeita hän ei juuri jaellut, kehotti kuuntelemaan itseään ja olemaan tuhlaamatta rahoja höpövoiteisiin ja ostamaan apteekista raskausarpien välttämiseksi kaakaoöljyä muutamalla eurolla. Osa paikallisista lääkäreistä saattaa kieltää kuntoilun ja seksin raskauden edetessä tai olla huolestunut kotieläimistä. Sukulaisilta saa varmasti kansanomaisia neuvoja, jotka olen onneksi unohtanut.
Ainoa vaivani ilmeni raskauden puolivälissä, jolloin kohtu painoi liikaa toista munuaista, minut lähetettiin urologin luo, asiaa tutkittiin ja hutkittiin ja sairaslomaa sai miten itse halusi. Sairaalassa oli työntekijä, jonka tehtävä oli kirjoittaa sairaslomatodistuksia. Hän kirjoitti haluamallesi ajalle sairasloman, jonka jälkeen lappu toimitettiin lääkärin allekirjoitettavaksi ( ai miksi lääkäri ei voi itse hoitaa sitä vastanottohuoneessaan valmiille pohjalle? Silloinhan tuo sairaslomankirjoittaja jäisi työttömäksi...) eikä hän edes vilkaissut päivämääriä. Tästä syystä moni työpaikka hyväksyy vain valtionsairaaloiden sairaslomalaput, siellä kun sitä ei jaella yhtä helpolla.
Turkissa tehdään kaikki mahdolliset seulonnat mitään kysymättä, veri- ja virtsakokeet lukuisia kertoja sekä toksoplasmakoe, lapsen sukupuoli ilmoitetaan kysymättä halutaanko sitä tietää. Odotustila oli monesti täynnä väkeä sillä usein osa sukua oli tullut kontrolleihin mukaan, yksin en muista nähneeni yhtäkään odottavaa naista. Minkäänlaisia ohjelappusia tai -kirjasia ei jaeta, olettamus on että sukulaiset saapuvat kuitenkin synnytyksen lähestyessä paikalle ja jakelevat neuvojaan. Suurin osa turkkilaisista naisista valitsee sektion, joten kontrollikäynnit eivät valmenna millään lailla alatiesynnytykseen, sektio on yksityisille sairaaloille parempi vaihtoehto joten moni lääkäri yrittää ylipuhua odottajaa odotusajalla sektioon. Sektio on kalliimpi ja nopeampi, jotta leikkaussali vapautuu taas seuraavaa varten. Perinteisesti tavallinen kansa on lisääntynyt kotona ja valtionsairaaloissa alatiesynnytyksillä ja varakkaampi yksityissairaaloissa sektiolla.
Viimeisen kolmanneksen aikana tarkastusten yhteydessä kuunnellaan sydänääniä, sovitaan milloin on aika lähteä sairaalaan mutta hyvin yleistä on ettei käytännön asioita käydä läpi kuten sairaalalaukun sisältöä, tässäkin kun oletetaan että suvun naiset ovat jo ottaneet ohjat käsiin. Turkissa nimittäin sairaalakassiin saisi pakata huomattavasti enemmin kuin Suomessa, ihan kaiken ensivaipoista ja vanutupoista lähtien. Omalla kohdallani raskausaika ja -seuranta sujui hienosti, olin luottavainen sekä lääkärin että oman olon suhteen. Ulkomaalaisen on kuitenkin haasteellista löytää itselleen sopiva lääkäri, parasta on etsiä synnytyslääkäri, joka on opiskellut ulkomailla, erityisesti jos kielen kanssa on ongelmia ja haluaa alatiesynnytyksen. Viime vuonna voimaan tuli laki, jonka mukaan sektioita saa tehdä vain hyvästä syystä, ensisijaisesti tulee kuitenkin pyrkiä alatiesynnytyksiin. Jostain kumman syystä en usko että tilanne olisi radikaalisti muuttunut vaan luulen rahalla edelleen saavan mitä haluaa.
Synnytyspakettien hinnoissa oli jonkun verran heittoa, pienissä sairaaloissa ne olivat toki edullisimpia kun taas suurempien sairaaloiden hintataso oli aika samoissa lukemissa kauttaaltaan. Päädyimme Güven Hastanesiin, joka sijaitsee Ankaran keskustassa, sairaalalla oli vielä silloin sopimus paikallisen valtion sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluvien kanssa, mikä laski paketin hintaa melkoisesti. Sairaala on yksityinen ja normaalin synnytyspaketin hinta siellä liikkuu noin 3000 € tietämissä, meille vakuutuksen takia hinta oli vuonna 2011 reilut 600€. Tämän lisäksi maksettiin erikseen kontrollikäynneistä sekä vauvan sydänultrasta 4D-versiona, kontrollikäyntimaksu oli noin 12€/ kerta. Monilla yksityisilla sairaaloilla on edelleen sopimus, joka mahdollistaa synnytyksen tavalliselle kansalla tuolla edullisemmalla hinnalla, mutta osa on lakkauttanut sen, kuten käyttämäni sairaala, kannattamattomuuden vuoksi.
 |
| Helmi ja kasvava maha raskauden puolivälissä |
Sairaala on hyvin varusteltu ja maan yksi johtavia kardiologian alalla. Yksityinen ja sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluva osasto oli eroteltu toisistaan, minua kuskattiin vahingossa synnytyksen alettua yksityiselle puolelle ennenkuin tajuttiin että kyllä vaan, tämä ulkomaalainen kuuluu valtion vakuutuksen piiriin ja kuuluu kansanosastolle. Muita eroja en rekisteröinyt tiloissa kun omalta huoneestani puuttuvan minijääkaapin ja vanhemman televisiomallin. Lääkärien vastaanoton puolella tavisten puolella meno oli melko turkkilaista ruuhkaa, mölyä ja päätöntä etuilua, ei kuitenkaan mitään verrattuna valtion sairaalaan. Täällä potilaat istuivat tuoleilla, eivät käsirysyssä oven takana etuilemassa eikä kukaan rynninyt kesken vastaanoton lääkärin huoneeseen mekkaloimaan. Yksityisellä puolella sisustus on toki hienompaa ja ainakin lastenosaston asiakkaiden rattaiden merkeistä voi päätellä tuloluokan, tämän osaston lääkärit ovat monesti jo meriittejä keränneitä.
Sain lääkärikseni miellyttävän keski-ikäisen herra Tanerin, josta pidin kovasti. Hän oli rauhallinen, puhui selkeästi, kuunteli kysymyksen ja jopa vastasi niihin. En nyt tarkkaan muista monta kertaa kontrolleissa käytiin mutta monta, olisiko ollut noin kahden viikoin välein alussa, puolivälissä raskautta tahti hidastui ja viimeisen parin kuukauden aikana kävin viikoittain. Lääkärillä oli oma ultrauslaite, joten joka kerran tarkastettiin kuinka katkarapu alkoi kehittyä hiljalleen ihmistä muistuttavaksi ihmeeksi. Odotin innoissani kontrolleihin pääsyä, ultraus säilytti oman mielenrauhan ja aina oli jotain kysyttävää. Tarkemman ultratutkimuksen teki radiologi paremmilla laitteilla minulle kolmesti, tämän lisäksi kävimme 4D-vauvan sydänultrassa, joka kustanti huonon muistini mukaan noin 100 €, siinä tarkistettiin sikiön sydämentoiminta ja saimme ihailla lapsen piirteitä.
Turkissa hoitajat ovat melkoisia statisteja oman kokemukseni perusteella, heillä on vähän valtuuksia ja ovat usein lähinnä lääkärien apulaisia. Vastaanotolla hoitaja oli aina huoneessa ja autteli minua ultrausasentoon tai tarkisti painon. Monet lääkärit yksityisellä puolella ovat englanninkielentaitoisia mutta hoitajat puhuvat vain turkkia. Monesti turkkilaiset naiset selvittävät hyvän synnytyslääkärin tuttavien ja sukulaisten ringin kautta, yksityisvastaanotolla käydään kontrolleissa ja oman lääkärin kanssa käydään synnyttämässä varatussa sairaalassa, johon maksetaan erikseen synnytyspaikasta. Osa naisista haluaa ehdottomasti naislääkärin ja monelle konservatiiviselle perheella onkin heidän suosimansa sairaalat, joissa kaikki synnytyslääkärit ovat naisia ja miesten vierailuillakin on muita sairaaloita tarkemmat säännöt. Keskustelupalstoilla on paljon kyselyjä ja vertailuja lääkäreistä, moni vaihtaa lääkäriä jopa useita kertoja ennenkuin löytää mieleisensä.
Oma raskausaikani sujui rennosti, ilman suurempia kipuja, pahoinvointeja tai väsymystä, kiloja tuli maltillisesti noin +12kg. Oma lääkärini oli tiukka painonvartija, sillä hänen mielestään ylenmäärin painoa ei saanut kerryttää ja ruokavaliostakin muistutti jokaisella tapaamiselle. Heti alussa kiellettiin pussikeitot, valmisruuat, leikkeleet, sucuk-makkara, sisäelinruuat kuten kokorec ja çiğ köfte mutta äyriäisistä ja juustoista ei juuri varoiteltu. Lääkäri patisti syömään hedelmiä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä sekä normaalia kotiruokaa. Mitään muita sen ihmeellisempiä ohjeita hän ei juuri jaellut, kehotti kuuntelemaan itseään ja olemaan tuhlaamatta rahoja höpövoiteisiin ja ostamaan apteekista raskausarpien välttämiseksi kaakaoöljyä muutamalla eurolla. Osa paikallisista lääkäreistä saattaa kieltää kuntoilun ja seksin raskauden edetessä tai olla huolestunut kotieläimistä. Sukulaisilta saa varmasti kansanomaisia neuvoja, jotka olen onneksi unohtanut.
Ainoa vaivani ilmeni raskauden puolivälissä, jolloin kohtu painoi liikaa toista munuaista, minut lähetettiin urologin luo, asiaa tutkittiin ja hutkittiin ja sairaslomaa sai miten itse halusi. Sairaalassa oli työntekijä, jonka tehtävä oli kirjoittaa sairaslomatodistuksia. Hän kirjoitti haluamallesi ajalle sairasloman, jonka jälkeen lappu toimitettiin lääkärin allekirjoitettavaksi ( ai miksi lääkäri ei voi itse hoitaa sitä vastanottohuoneessaan valmiille pohjalle? Silloinhan tuo sairaslomankirjoittaja jäisi työttömäksi...) eikä hän edes vilkaissut päivämääriä. Tästä syystä moni työpaikka hyväksyy vain valtionsairaaloiden sairaslomalaput, siellä kun sitä ei jaella yhtä helpolla.
Turkissa tehdään kaikki mahdolliset seulonnat mitään kysymättä, veri- ja virtsakokeet lukuisia kertoja sekä toksoplasmakoe, lapsen sukupuoli ilmoitetaan kysymättä halutaanko sitä tietää. Odotustila oli monesti täynnä väkeä sillä usein osa sukua oli tullut kontrolleihin mukaan, yksin en muista nähneeni yhtäkään odottavaa naista. Minkäänlaisia ohjelappusia tai -kirjasia ei jaeta, olettamus on että sukulaiset saapuvat kuitenkin synnytyksen lähestyessä paikalle ja jakelevat neuvojaan. Suurin osa turkkilaisista naisista valitsee sektion, joten kontrollikäynnit eivät valmenna millään lailla alatiesynnytykseen, sektio on yksityisille sairaaloille parempi vaihtoehto joten moni lääkäri yrittää ylipuhua odottajaa odotusajalla sektioon. Sektio on kalliimpi ja nopeampi, jotta leikkaussali vapautuu taas seuraavaa varten. Perinteisesti tavallinen kansa on lisääntynyt kotona ja valtionsairaaloissa alatiesynnytyksillä ja varakkaampi yksityissairaaloissa sektiolla.
Viimeisen kolmanneksen aikana tarkastusten yhteydessä kuunnellaan sydänääniä, sovitaan milloin on aika lähteä sairaalaan mutta hyvin yleistä on ettei käytännön asioita käydä läpi kuten sairaalalaukun sisältöä, tässäkin kun oletetaan että suvun naiset ovat jo ottaneet ohjat käsiin. Turkissa nimittäin sairaalakassiin saisi pakata huomattavasti enemmin kuin Suomessa, ihan kaiken ensivaipoista ja vanutupoista lähtien. Omalla kohdallani raskausaika ja -seuranta sujui hienosti, olin luottavainen sekä lääkärin että oman olon suhteen. Ulkomaalaisen on kuitenkin haasteellista löytää itselleen sopiva lääkäri, parasta on etsiä synnytyslääkäri, joka on opiskellut ulkomailla, erityisesti jos kielen kanssa on ongelmia ja haluaa alatiesynnytyksen. Viime vuonna voimaan tuli laki, jonka mukaan sektioita saa tehdä vain hyvästä syystä, ensisijaisesti tulee kuitenkin pyrkiä alatiesynnytyksiin. Jostain kumman syystä en usko että tilanne olisi radikaalisti muuttunut vaan luulen rahalla edelleen saavan mitä haluaa.
Kiva että passeli synnytyspaikka löytyi ja siihen oli varaa :-) Tuo, että sairaalan henkilökunta vaan sanelee kohtalomme, eikä pidä kysymyksistä saati sitten selitä omin päin miksi, oli totta Mauritiuksellakin. Mikä olikin aika hirveää, kun jouduin viemään diabeetikkolapseni viikoksi siellä sairaalaan :-P Ei se sairaalaan vienyt tauti mitään, sen he osasivat hoitaa hyvin, mutta heidän alkukantainen tapansa hoitaa diabetesta siinä sivussa ja yhteistyöhaluttomuutensa suomalaisen hoidon jatkamista vaativan äidin eli minun kanssa! Huh sentään.
VastaaPoistaKirjuri: Se asenne etta lääkäri on kuningas, jota potilaan tulee kuunnella mitään kyseenalaistamatta on aika kauhea, siihen törmää vähän liian usein täällä. Lapsen kanssa tilanne on pahin, silloin heräävät esiin kaikki primitiiviset vaistot ja on valmis vaikka mihin, toivottavasti selvisitte tuosta kokemuksesta kuitenkin parhain päin?
VastaaPoista