Holhoojan allekirjoitus, kiitos

Suomalaiselle itsestään vuosikausia huolta pitäneelle on kova paikka kohdata turkkilainen holhousjärjestelmä. Se ulottuu sukuun, virastoihin ja koko yhteiskuntaan. Turkkilainen kokee  ympäristön usein uhkaavana ja siihen vastataan toisia tarkkailemalla ja huolehtimalla, yleensä se on positiivista mutta tietyissä tilanteissa ahdistavaa, tekee mieli huutaa että minä en ole lapsi, osaan huolehtia itsestäni, puhukaa minulle ja antakaa minun hoitaa omat asiani. Suomalaisuus se siellä nostaa päätään.


Pankissa virkailija puhuu miehelle vaikka kyseessä on minun asia ja minä vastaan, en tiedä onko kyseessä pelkkä ulkomaalaiskynnys kun mies on sanonut jo viidesti että vaimo osaa turkkia. Olen tavannut Turkissa naisia, joille ei ole koskaan annettu mahdollisuutta huolehtia omista asioista, ensin asioista ovat huolehtineet vanhemmat ja sisarukset, myöhemmin aviomies. Tietyn vaiheen jälkeen on kadonnut jo varmasti kiinnostuskin. Turkissa miehen kuuluu hoitaa virastoissa, pankeissa ja sairaaloissa juoksemiset, tietyissä asioissa otan lunkisti ja säästyn hermojen menetykseltä viranomaisten kanssa mutta luonto eikä järki anna periksi heittäytyä täysin autuaan tietämättömään tilaan perheemme vakuutus- ja raha-asioista eikä varsinkaan itseäni koskevissa virastoasioissa.


Raskaana ollessani olin kaupungilla kavereiden kanssa, miehen sisko soitti ja kyseli kuulumisia, jonka jälkeen jatkoimme kiertelyä. Illalla mies kertoi kotiin saapuessaan siskonsa soittaneen huolissaan, tiesikö mies että olen kaupungilla, onkohan se turvallista niin pitkälle edenneen raskauden kanssa ja niin edelleen. Siskon tarkoitus oli varmasti hyvä mutta tapaus ärsytti. Suomalaisena on vaikea ymmärtää toiminta huolehtimiseksi, se on yhteisöllisen kulttuurin pelin henki, siteet ja langat yhteisöjen välillä pysyvät elossa juurikin näin. Anoppi on alkuvuosien jälkeen jo oppinut, että minä liikun, hoidan ja toimitan itsekseni asioita, en eksy vieraissa paikoissa, otan selvää eikä sormi mene helposti suuhun.

Turkissa varsinkin tytöt asuvat usein kotona elleivät ole avioituneet tai hyvässä ammatissa, se on kulttuurin lisäksi rahakysymys. Turkkilaisen perheen on vaikea sisäistää ulkomaalaista miniää, joka on muuttanut nuorena pois kotoa sinkkuna, maksanut laskut itse, huolehtinut opiskeluistaan ja lääkäriajoistaan, asunut jo nuorella iällä vuosia ulkomailla ja oppinut pärjäämään. Ympyrät ovat olleet niin erilaiset perinteisen turkkilaisen tytön kanssa, että sen selittäminen on lähes mahdotonta. Onneksi on mies, joka osaa asetella sanat oikein turkkilaisen perheen ja ulkomaalaisen puolisonsa välillä, sen ansiosta kukaan ei enää hyperventiloi luurin toisessa päässä kuullessaan lapsenlapsen olleen ulkona pakkasella tai miniän hoitamassa yksinään asioita uudessa kaupungissa. Siihen ominpäin asioita hoitavaan miniään on vain opittava luottamaan.


Kun tyttö oli ihan pieni, olimme anoppilassa kylässä. Pienokaista tuli tapaamaan eräs naapurin rouvista, jonka tytär oli saanut muutama kuukausi aiemmin lapsen. Naapuri selitti anopille etteivät nuoret tiedä mitään lastenhoidosta, hänen on oltava jatkuvasti paikalla, anoppi taas sanoi että me kyllä hoidamme itse lapsenkasvatuksen. Naapuri tyrmäsi asian täysin, se on mahdotonta sillä nuoret eivät osaa eivätkä tiedä. Olimme miehen kanssa ihan hiljaa, olisi ollut turhaa selitellä että kyllä me jotain kuvittelimme tietävämme ja mitä emme tienneet, opettelimme, apuakin osaisimme pyytää tarvittaessa. Naapurin rouva olisi taatusti kohauttanut olkiaan alan kirjallisuudelle ja internetin ihmeelliselle maailmalla, vielä turhempaa olisi kertoa että Suomessa meidät opetetaan jo nuoresta asti tulemaan toimeen omillamme.

Kotikadun varrella oleva leipäkauppias on korttelimme lankoja käsissään pitävä herrasmies, minne olet menossa, mistä tulet? Et kai ostanut kanamunia siltä naapurikorttelin huijarilta? Leipäkauppias on katumme epävirallinen muhtar eli korttelipäällikkö, joka taatusti tietää jokaisen tulemiset ja menemiset, vieraat ja kärhämät, hän kuulee ja kuuntelee ja toimii korttelimme yleisenä holhoojana. Holhouksella on puolensa ja puolensa, pahimmillaan se toimii tyttöjä yhteiskunnallisista asioista ja itsenäistymisestä erottavana tekijänä kun taas parhaimmillaan se on kuin pehmeä syli, johon on helppo turvata, tietää että joku huolehtii ja katsoo perään.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen postaus kulttuurieroista...en tiedä miten minä mahtaisin suhtautua tuollaiseen. Voisihan siinä tuntea hieman olonsa alistetuksi ja tuntuisi siltä, ettei luoteta kykyihin yms. Vaan ehkä sen sitten kuitenkin hyväksyisi, pakkohan se olisi..?
    Hyvää kevättä sinne, se näkyy kivasti jo saapuneen kaupunkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksilökulttuurissa kasvaneena nakee asiat ihan eri tavoin kuin yhteisöllisessa kulttuurissa, se mika meille on kyttaamista ja arvostelua, on turkkilaiselle valittamista ja pyyteetönta apua, asioilla on niin monta puolta. Alistamista taman tyylinen holhoaminen ei kylla minun mielesta ole, sanoisin etta arsyttavinta asia on virastoissa, ihmisten kesken siita tulee sen sijaan yleensa hyva mieli.

      Poista
  2. Hienosti kuvailit kulttuurieroja! Asia on varmasti vaikea puolin ja toisin, kun omaa kulttuuritaustaa ja kasvatusta ei pysty mitenkään selittämään toiselle. Tai jos vielä pystyisi selittämäänkin, niin vastapuoli ei välttämättä ymmärrä, kun ei ole sellaisesta kokemusta.

    Itse olen niin fanaattinen oman vapauteni ja itsenäisyyteni kanssa, että en kestäisi sitä, jos en saisi olla ja mennä mieleni mukaan. Appivanhempienikin on ollut pakko tottua itsenäiseen miniään, ja nykyään tuntuu, että he ovat jopa hieman ylpeitä itsenäisyydestäni. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, Suomestakin kasin tuntuu taysin idioottimaiselta etta joku 35v. asuu viela kotona mutta kun tietaa tarkemmin taustat ja syyt, asia asettuu ihan erilaisiin raameihin. Meilla mies on ainakin ylpea siita, etta hoidan omat asiani kyselematta ja olen itsenainen, se on vierasta hanelle koska moni turkkilainen nainen kayttaa helpommin hyvakseen sita ettei ikina tarvitse hoitaa mitaan asioita.

      Poista
  3. Itsekin koin turkkilaisessa anoppilassa ollessani suurta holhousta silloin tällöin: bussipysäkille piti tulla saattaja, lämpimistä jaloistakin huolehdittiin jatkuvasti... Välillä myös tuntui, ettei minua oteta vakavasti jos sanoin jotakin, kielitaidon puutteen takia. Helpotti, kun tajusi, että kyse on vain välittämisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, turkkilaisittain se kuuluu asiaan etta huolehditaan, kysellaan ja varmistellaan etta onhan kaikki varmasti hyvin, suomalainen herkasti ihan turhaan kapinoi vastaan, kaikki kun pitaisi itse hoitaa ja olla niin tietavainen kaikista asioista.

      Poista
  4. Mies totesi, että yksi asia on helpompaa kuin Istanbulissa: hänen ei tarvitse koko ajan huolehtia, kun vaimo liihottelee aamusta iltaan ties missä - Istarissa koko ajan kuulma sydän kylmänä mietti, että mihin sivukaduille taas itseni siellä tungen... Ainakin itseäni tämä on helpottanut, mies ei koko ajan ole puhelimessa kyselemässä missä olen ja onko kaikki ok ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ymparistöna suomalainen kaupunki on varmasti turvallisempi kuin turkkilainen metropoli, turkkilaisen miehen tapoihin kylla kuuluu kysely, onko kaikki ok, onko sulla varmasti rahaa?

      Poista
  5. Mielenkiintoista tuo holhoaminen. Toisaalta itsestä ainakin nyt tuntuu, että joskus olisi kivaa, että mies hoitaisi kaikki viralliset asiat. Meillä on ollut aina sellainen järjestely, että supliikkina ja organisoivana naisena mulle jää ne kaikki paperihommat jne, Nyt varsinkin kielimuurin takia entistä enemmän. Oma anoppini oli hyvin etäinen lapsemme suhteen neuvojen ja käytännön hoidon osalta ja olisin itse kaivannut juuri sitä vanhempaa ja kokeneempaa äitiä, joka olisi näyttänyt ja neuvonut lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Onneksi oma äiti oli vain puhelinsoiton päässä ja nyt kuopuksen kanssa aivan lähellä. Mutta ruohohan on aina vihreämpää aidan toisella puolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko ikani hoitanut kaikki paperiasiat kunnes viime vuosina olen ihan mielellani antanut miehen hoitaa suurimman osan asioista, kunhan pysyn karryilla ja hoidan tietyt omat juttuni. Turkissa tallainen ikapolvien ketju on edelleen aika rikkomaton, isovanhemmat haluavat olla osana lastenlasten arkea ja elamaa, Suomessahan on paljon isovanhempia joilla ei ole aikaa eika ehka halua olla niin paljon osana lastenlasten arkea.

      Poista
  6. Asioilla on puolensa ja puolensa. MInusta holhous saa jatkua tiettyyn pisteeseen ja sitten sanon, että nyt riittää. Mustasukkaista ja kyttäävää miestä en kestäisi hetkeäkään, sillä suhteessa minulle yksi tärkeimmistä asioista on molemminpuoleinen luottamus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holhous on yleensa minusta sympaattista niin kauan kun se on hyvantahtoista, yleensa se on sita taalla, virastoissa en ole kylla aina ihan sita mielta....meilla on miehen kanssa sanaton sopimus, etta ilmoitellaan jos mennaan johonkin kauemmas tai ei tulla kotiin normaaliin aikaan, tykkaan kylla etta mies soittelee toisinaan ja kysyy kuulumiset paivan aikana mutta mustasukkaisuutta emme sieda kumpikaan, monilla turkkilaisillahan taas on ajatus etta ilman tietynlaista mustasukkaisuutta ei ole rakkautta?

      Poista
  7. Taas kerran todella hieno postaus kulttuurieroista. Olen kokenut vastaavaa venäläisten kanssa puolin ja toisin kyläillessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, venalaisessa ja turkkilaisissa kulttuurissa on paljon yhtenevaisyyksia!

      Poista
  8. Täällä en ole kokenut koskaan mitään vastaavaa,mutta varmaan tuollaista joskus täälläkin esiintyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on muuttunut taallakin viime vuosien aikana paljon, monet asiat nuori ikapolvi nakee ja kokee jo ihan toisin.

      Poista
  9. Mielelläni annan mieheni hoitaa viralliset asiat ja vastaavat, kuitenkin on hyvä olla niistä perillä ja osata tarvittaessa hoitaa asioita itsekin. Huolehtiminen on välittämistä, halutaan olla avuksi ja ollaan tyytyväisiä kun toinen tulee kysymään mielipidettä, neuvoa tai apua. Joskus kannattaa kysyä silti vaikka kokisikin että osaa ja tietää itse paremmin, se on suorastaan kohteliasta eikä se kuitenkaan tarkoita että pitäisi tehdä kuten toinen sanoo. Tuo huolehtiminen ja välittäminen on minusta tosi positiivinen juttu täällä, siitä tulee hyvä mieli ja ihmisille läheisemmät ja lämpimämmät välit.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakin mies hoitaa aika paljon mutta hoidan kylla itsekin, olen nahnyt niin paljon sellaisiakin jotka eivat osaa itse enaa hoitaa kun eivat ole koskana joutuneet. Huolehtiminen ja valittaminen on positiivista mutta minulle tiettyyn pisteeseen asti.

      Poista
    2. Yleensä on positiivista mutta kyllä minullekin tulee joskus raja vastaan, yleensä silloin kun on lapsen asioista kyse ja joku ulkopuolinen alkaa puuttua liikaa. En jaksa alkaa vääntämään kun jotkut eivät kuitenkaan ymmärtäisi, sanon vaan juu juu ja teen sitten kuten itse parhaiten näen.

      Viivi

      Poista
    3. Niin se on, osalle turkkilaisista on mahdotonta ymmartaa ( erityisesti vanhan kansan ihmiset) etta Suomessa saa jo melko hyvan yleissivistyksen koulutuksella ja onhan se kulttuurierokin, turkkilaista ei vain arsyta neuvominen ja asioihin puuttuminen kun meilla suomalaisilla on sellainen raja, jolloin alkaa todellakin menemaan jo liian pitkalle.

      Poista
  10. Hehe itselleni tuli jotenkin yllätyksenä tää holhous, mutta hyvin nopeasti totuin ja aloin nauttimaan siitä. Mielestäni on helppo nauttiakin kun tiedän että JOS joskus on tarve niin osaan kyllä hoitaa asiani itsekin. Vähän kuin lampun vaihto, en ole ikinä tehnyt mutta varmasti osaisin :D -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mita sita lamppua vaihtamaan kun korttelin jokatoimimies tekee sen melkein ilmaiseksi ja saastyy niskojen venaytykselta :D Holhous on ihan symppista ja se on ihan oikein etta antaa menna vaan ja oppii nauttimaan siita.

      Poista
  11. Kuten sanoit, puolensa ja puolensa. Mutta kyllä itse ärsyyntyisin liiallisesta holhoamisesta - onneksi anoppisi on tottunut suomalaisen tapoihin :) Täällä myös kaikki asiat halutaan hoitaa miehen kautta, vaikka ainakaan kieliasiasta ei ole kyse (kun molemmat ollaan yhtä avuttomia kielen kanssa). Ravintolassakin yleensä tarjoilija ottaa tilauksen aina mieheltä; minä sanon, miten se sanotaan koreaksi ja mies sitten toistaa sanat koreaksi tarjoilijalle. Olishan sitä helpompikin tapa, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasta ravintolajutusta tuli mieleen, etta ainakin aikoinaan lomarannikolla tarjoilijoiden yleinen vitsi oli etta kun suomal. perhe tulee ravintolaan niin muut on hiljaa ja perheen rouva tekee tilaukset kaikkien puolesta, kerrottiin heille etta silloin on suurin mahdollisuus etta kaikki menee oikein :D

      Poista
  12. Vaikka täysin Suomalainen olenkin, niin ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen tuntenut enemmän samankaltaisuutta Turkkilaisiin kuin Suomalaisiin. Ja kyseisen postauksen aihe on juuri yksi niistä tilanteista. Muutamia asioita tulee itse hoidettua, ei monia, mutta tuskin sitä ihan avuton on, toivottasti :D Monesti kuitenkin ollut mukana ja seurannut vierestä kun toinen hoitaa asioita, joten eiköhän jotai hajua ole miten toimia jos ja kun sellainen tilanne tulee.

    Monesti naurattanut, kun joku tuttu (etenkin turkkilainen) on sanonut, että muistuttaisin turkkilaista tyttöä. Jotkut saattavat sanoa huvikseen, mutta ehkä siinä on myös hieman perää... hmm :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisethan haluavat vahvasti uskoa etta olemme sukulaiskansoja, tulisiko sielta tata samankaltaisuutta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit