Etsitään työpaikkaa
Ensimmäinen viikko kansalaisuuden saannin jälkeen meni sumussa, sukellus työpaikkailmoituksiin tuntui raskaalta ja mielessä pyöri turkkilaisen työmaailmaan raakuus ja päivähoitokysymykset, heräilin yöllä ajatuksiin 'olen liian vanha, kukaan ei palkkaa minua' tai ' en osaa tarpeeksi mitään, kukaan ei palkkaa minua.' Seuraava kynnys oli tyttö, joka kuukausien tarhaan mankumisen sijaan päättikin ettei äiti mene töihin, eikä tyttö tarhaan, luopuminen äiti-tyttö symbioosista ahdisti. Heräilin yöllä ajatukseen, ettei kukaan muu osaa hoitaa tättähäärää kuin minä. Onneksi yölliset ajatukset katoavat rukouskutsujen myötä.
Turkissa on työvoimatoimisto Işkur, jonne kirjaudutaan työttömyyskorvauksien maksua varten ja sinne ilmoittaudutaan myös työttömäksi, toimiston sivuilla on työpaikkailmoituksia mutta ainakin itse koen sivut huonoiksi, niitä on hankala käyttää ja suurimmassa osassa ilmoituksia haetaan pyykinpesijää, lounasruokalan kokkia tai sähkömiestä, hyvin kaukana omasta toimenkuvasta siis. Suosituimmat työnhakupalvelut nykyisin monilla aloilla ovat Kariyer.net ja Yenibiris.com, joihin päivittyy päivittäin valtavasti avoinna olevia työpaikkoja. Palveluihin luodaan oma profiili, jossa kannattaa tietysti kehua itseään ja olla unohtamatta yhtään puolikastakaan taitoa, seminaaria tai kurssia, sen avulla haetaan itselle sopivia paikkoja ja työntekijöitä etsivät taas voivat haravoida palvelusta sopivia ehdokkaita. Viime viikkoina olenkin päivittänyt profiileita kolmeen eri palveluun ja ihmetellyt sinne tallentuneiden tietojen perusteella millaisia paikkoja tuli haettua 2008 kun edellinen prosessi oli käynnissä. Niistä ajoista on muuttunut siviilisääty, sukunimi, lasten lukumäärä, plussaa on saavutettu Turkin kansalaisuus ja työkokemus, miinusta jatkuvasti kertyvät ikävuodet.
Työpaikkoja on auki paljon, niiden läpikäymiseen menee aikaa päivittäin ainakin tunti, helposti kaksi. Isoimmat firmat ovat tuttuja mutta pienempiä tutkin netistä tai soittelen tutuille, onko luotettava, huijariainesta? Mahdollinen palkka ja työmäärä kiinnostaa, täysin omien kriteerien ulkopuolelle tai epäilyttäviksi osoittautuvat jätän pois listalta, yhtä toimistoa fillaroin jopa vakoilemaan ulkopuolelta. Vaikka paikkoja on paljon avoinna, on niiden seassa vähän työnantajia, joiden kanssa hakijan kemiat kohtaavat, paikallinen asğari üçret eli minimipalkka on yleinen eikä minulle riittävä, sillä ei makseta tytön tarhaa ja muita menoja. Sen lisäksi monen firman politiikkaan kuuluu avonaisen paikan laittaminen vapaille markkinoille vaikka se olisi jo täytetty etukäteen, pomon tenniskaverin tyttö on juuri valmistunut yliopistosta tai sukulaismiehen pojalle tarvitaan työtä.
Hei, mitä kuuluu, kuinkas vaimo ja lapset? Kuule, olen työnhaussa, sinullahan oli täällä tuttuja? Vanhaan pomoon on otettu yhteyttä, parhaiten asiallisen työn löytää tuttujen kautta. Ankarassa meillä oli jo jonkunlainen verkosto luotuna, Izmir on vielä tässä mielessä hataraa maaperää. Kaikki mahdolliset väylät on hyvä käyttää. Hakupalveluiden kautta lähetettyjen hakemusten lisäksi olen etsinyt jokaisen firman tiedot ja henkilöstöpäälliköiden osoitteet, lähettänyt hakemukset ja CV:n vielä kertaalleen sitäkin kautta. Netissä on tullut surfattua monta iltaa, hakien eri järjestöjen ja tahojen osoitteita, kaikki eivät ilmoita avoimista paikoista muualla kuin omilla sivuilla, näitä ovat mm. lähetystöt. Kaupungin suomalaiset firmat ja yhteistyökuviot on tutkittu ja sanaa levitetty tuttujen kautta että töitä haetaan ja kuumeisesti!
Turkin viime vuosien yksi menestyksen ydin on sen nuori ja dynaaminen työvoima. Työnhakuilmoituksia selatessa tämä tulee hyvin esille, usein hakijalle asetetaan hakukriteeriksi ikä, yli 30 vuotiaat älkää vaivautuko, vain asiantuntijatehtävissä korkea ikä voi olla etu. Suomalainen vaatimattomuus ei täällä auta, kannattaa heittäytyä paikallisten tavoin itsensä kehujaksi, espanjan takkuilevat alkeet turkkilainen ruksaa pätevä kielitaito sarakkeeseen kun taas suomalainen helposti vähättelee taitojaan. Turkkilaisilla työmarkkinoilla ei kierrellä tai kaarrella, liian lihava ei sovi pankkivirkailijaksi tai tarjoilijaksi, siisti ja edustava tulee olla automaattisesti. Tulijoita riittää joten jokainen pyrkii olemaan haastattelussa muita edustavampi, kauniimpi, fiksumpi ja filmaattisempi. Työpaikan saanti voi olla pienestä kiinni.
Kesällä haetaan sesonkityövoimaa lomakyliin, muuttosuunta nuorilla on Izmiristä Bodrumiin, Çesmeen ja Kuşadasiin, kiireisen sesongin palkka on korkea mutta töitä paiskitaan tauotta uhkaavasti lähestyvän talven alla. Varsinkin Turkin yksityinen sektori on villiä alaa, jokainen on vastuussa itsestään eikä työpaikkaa, kolleegoita tai pomoja kannata juuri murehtia, ei kukaan muukaan murehdi. Monissa paikoissa irtisanomisaikoja ei ole ja uusia työpaikkoja katsellaan jatkuvasti, niin myös uusia työntekijöitä. Hotelli- ja ravintola-alalla ja turismin parissa iso osa työpaikoista jaetaan viidakkorummun avulla, soitellaan vanhoille työkavereille, pomoille ja esimiestutuille ' tänne tarvitaan ammattitaitoinen baarimikko, etsimme liikunnanohjaajaa hotellille tai englanninkielentaitoisia oppaita'. Monilla aloilla on yhteen hitsautuneet työporukat, jos hotelli hakee yhtäkkiä isoa joukkoa uusia työntekijöitä, voi olla että henkilöstöpäällikkö on saanut paremman tarjouksen toisesta hotellista ja ottanut oman porukkansa mukaan. Työsuhteet ovat palvelusektorilla lyhyitä jo siitäkin syystä, ettei moni halua pitää erorahan takia samoja alaisia pitkään, jos työntekijä irtisanotaan, on työnantaja velvollinen maksamaan työsuhteen pituuden ja palkan suuruuden mukaisen erorahan.
Iän ja perheen myötä omat kriteerit ovat muuttuneet työpaikan suhteen, entinen mahdollisimman vaihteleva työ on muuttunut pakostakin mielellään 8-17, lomakohteista tulleisiin tarjouksiin todetaan miehen kanssa yhteenääneen, että jos olisimme nuoria ja lapsettomia. Aamu aloitetaan siis nykyisin hakupalveluiden selailulla, illalla vielä tarkistus, mietitään ja suunnitellaan jotta löytyisi hyvä työpaikka, asiallisella palkalla ja joustolla perheen suhteen, tarjouksia otetaan vastaan, kiitos!
Turkissa on työvoimatoimisto Işkur, jonne kirjaudutaan työttömyyskorvauksien maksua varten ja sinne ilmoittaudutaan myös työttömäksi, toimiston sivuilla on työpaikkailmoituksia mutta ainakin itse koen sivut huonoiksi, niitä on hankala käyttää ja suurimmassa osassa ilmoituksia haetaan pyykinpesijää, lounasruokalan kokkia tai sähkömiestä, hyvin kaukana omasta toimenkuvasta siis. Suosituimmat työnhakupalvelut nykyisin monilla aloilla ovat Kariyer.net ja Yenibiris.com, joihin päivittyy päivittäin valtavasti avoinna olevia työpaikkoja. Palveluihin luodaan oma profiili, jossa kannattaa tietysti kehua itseään ja olla unohtamatta yhtään puolikastakaan taitoa, seminaaria tai kurssia, sen avulla haetaan itselle sopivia paikkoja ja työntekijöitä etsivät taas voivat haravoida palvelusta sopivia ehdokkaita. Viime viikkoina olenkin päivittänyt profiileita kolmeen eri palveluun ja ihmetellyt sinne tallentuneiden tietojen perusteella millaisia paikkoja tuli haettua 2008 kun edellinen prosessi oli käynnissä. Niistä ajoista on muuttunut siviilisääty, sukunimi, lasten lukumäärä, plussaa on saavutettu Turkin kansalaisuus ja työkokemus, miinusta jatkuvasti kertyvät ikävuodet.
Työpaikkoja on auki paljon, niiden läpikäymiseen menee aikaa päivittäin ainakin tunti, helposti kaksi. Isoimmat firmat ovat tuttuja mutta pienempiä tutkin netistä tai soittelen tutuille, onko luotettava, huijariainesta? Mahdollinen palkka ja työmäärä kiinnostaa, täysin omien kriteerien ulkopuolelle tai epäilyttäviksi osoittautuvat jätän pois listalta, yhtä toimistoa fillaroin jopa vakoilemaan ulkopuolelta. Vaikka paikkoja on paljon avoinna, on niiden seassa vähän työnantajia, joiden kanssa hakijan kemiat kohtaavat, paikallinen asğari üçret eli minimipalkka on yleinen eikä minulle riittävä, sillä ei makseta tytön tarhaa ja muita menoja. Sen lisäksi monen firman politiikkaan kuuluu avonaisen paikan laittaminen vapaille markkinoille vaikka se olisi jo täytetty etukäteen, pomon tenniskaverin tyttö on juuri valmistunut yliopistosta tai sukulaismiehen pojalle tarvitaan työtä.
Hei, mitä kuuluu, kuinkas vaimo ja lapset? Kuule, olen työnhaussa, sinullahan oli täällä tuttuja? Vanhaan pomoon on otettu yhteyttä, parhaiten asiallisen työn löytää tuttujen kautta. Ankarassa meillä oli jo jonkunlainen verkosto luotuna, Izmir on vielä tässä mielessä hataraa maaperää. Kaikki mahdolliset väylät on hyvä käyttää. Hakupalveluiden kautta lähetettyjen hakemusten lisäksi olen etsinyt jokaisen firman tiedot ja henkilöstöpäälliköiden osoitteet, lähettänyt hakemukset ja CV:n vielä kertaalleen sitäkin kautta. Netissä on tullut surfattua monta iltaa, hakien eri järjestöjen ja tahojen osoitteita, kaikki eivät ilmoita avoimista paikoista muualla kuin omilla sivuilla, näitä ovat mm. lähetystöt. Kaupungin suomalaiset firmat ja yhteistyökuviot on tutkittu ja sanaa levitetty tuttujen kautta että töitä haetaan ja kuumeisesti!
Turkin viime vuosien yksi menestyksen ydin on sen nuori ja dynaaminen työvoima. Työnhakuilmoituksia selatessa tämä tulee hyvin esille, usein hakijalle asetetaan hakukriteeriksi ikä, yli 30 vuotiaat älkää vaivautuko, vain asiantuntijatehtävissä korkea ikä voi olla etu. Suomalainen vaatimattomuus ei täällä auta, kannattaa heittäytyä paikallisten tavoin itsensä kehujaksi, espanjan takkuilevat alkeet turkkilainen ruksaa pätevä kielitaito sarakkeeseen kun taas suomalainen helposti vähättelee taitojaan. Turkkilaisilla työmarkkinoilla ei kierrellä tai kaarrella, liian lihava ei sovi pankkivirkailijaksi tai tarjoilijaksi, siisti ja edustava tulee olla automaattisesti. Tulijoita riittää joten jokainen pyrkii olemaan haastattelussa muita edustavampi, kauniimpi, fiksumpi ja filmaattisempi. Työpaikan saanti voi olla pienestä kiinni.
Kesällä haetaan sesonkityövoimaa lomakyliin, muuttosuunta nuorilla on Izmiristä Bodrumiin, Çesmeen ja Kuşadasiin, kiireisen sesongin palkka on korkea mutta töitä paiskitaan tauotta uhkaavasti lähestyvän talven alla. Varsinkin Turkin yksityinen sektori on villiä alaa, jokainen on vastuussa itsestään eikä työpaikkaa, kolleegoita tai pomoja kannata juuri murehtia, ei kukaan muukaan murehdi. Monissa paikoissa irtisanomisaikoja ei ole ja uusia työpaikkoja katsellaan jatkuvasti, niin myös uusia työntekijöitä. Hotelli- ja ravintola-alalla ja turismin parissa iso osa työpaikoista jaetaan viidakkorummun avulla, soitellaan vanhoille työkavereille, pomoille ja esimiestutuille ' tänne tarvitaan ammattitaitoinen baarimikko, etsimme liikunnanohjaajaa hotellille tai englanninkielentaitoisia oppaita'. Monilla aloilla on yhteen hitsautuneet työporukat, jos hotelli hakee yhtäkkiä isoa joukkoa uusia työntekijöitä, voi olla että henkilöstöpäällikkö on saanut paremman tarjouksen toisesta hotellista ja ottanut oman porukkansa mukaan. Työsuhteet ovat palvelusektorilla lyhyitä jo siitäkin syystä, ettei moni halua pitää erorahan takia samoja alaisia pitkään, jos työntekijä irtisanotaan, on työnantaja velvollinen maksamaan työsuhteen pituuden ja palkan suuruuden mukaisen erorahan.
Iän ja perheen myötä omat kriteerit ovat muuttuneet työpaikan suhteen, entinen mahdollisimman vaihteleva työ on muuttunut pakostakin mielellään 8-17, lomakohteista tulleisiin tarjouksiin todetaan miehen kanssa yhteenääneen, että jos olisimme nuoria ja lapsettomia. Aamu aloitetaan siis nykyisin hakupalveluiden selailulla, illalla vielä tarkistus, mietitään ja suunnitellaan jotta löytyisi hyvä työpaikka, asiallisella palkalla ja joustolla perheen suhteen, tarjouksia otetaan vastaan, kiitos!
Tuo on niin totta, että tuskin missään maassa ollaan työnhaussa yhtä vaatimattomia kuin Suomessa. Ja maassa tietysti maan tavalla, ei siinä mitään, mutta työskentelin ennen Koreaan muuttoa rekrytoijana ja työnhakuneuvojana ja siellä sen parhaiten huomasi, mikä ero oli ulkomaalaisella (minkä maalaisella tahansa!) ja suomalaisella työnhakijalla :D
VastaaPoistaJa myös se, kun Suomessa valitetaan, että työpaikat muka jaetaan suhteilla...noh, ehkä toisinaan, mutta se on niin harvinaista ja aika viatonta, että en lähtisi enää valittamaan, kun kerran on nähnyt miten hommat hoituvat muissa maissa. Täällä (ja ilmeisesti Turkissa ja vähän kaikkialla) se "suhteilla hommiin" on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ilman suhteita on lähes mahdoton tulla valituksi!
Suomalaisena sita ajattelee etta jos kehun itseani liikaa ja apua joudunkin sitten liian vaativiin tehtaviin, mita jos en osaa? Paikallisilta olen oppinut etta itsea pitaa kehua niin paljon, etta paasee haastatteluun. Toisekseen työtehtavien kuvailut ovat usein paljon haastavamman kuuloisia mita ne todellisuudessa ovat.
PoistaJoo, kylla Suomessa se suhdetoiminta on aika viatonta kun monessa maassa, kuten taalla, se on ihan yhteiskunnallisesti hyvaksyttya. Jos vaan joku tuttu löytyy, niin aina on pyrittava kayttamaan sita hyödyksi.
mäkin tänään sattumoisin pyörin Karyiyerin sivuilla, et jos vaikka jotain... mutta aika toivottomalta tuntuu. Jos joku "melkeen" kuulostaakin sopivalta (kun vähän venyttää mielikuvitusta omista taidoista tms) niin työmatka olisi 2h suuntaansa (aika monet firmat pitää toimistoa edullisessa Gebzessä joka on ihan Istanbulin laidalla). Ja työnkuvauksesta sitten ehkä voikin arvailla että ilman hyvää turkkia ei pärjää - vaikka sitä ei työilmoituksessa mainita, ja ilmoitus on englanniksi. se on toki ymmärrettävää ettei englantia puhuvalle monia työpaikkoja ole, sama tilanne Suomessa, mutta työpaikkailmoitukset ovat tosiaan vähän epäselviä tämän suhteen :( jos opiskelelisi oman turkin sujuvaksi niin ei tarvisi sitä miettiä. ja sitten toki tuo työlupa, siihen nyt viimeistään kaatuu aina kaikki mahdollisuudet :D
VastaaPoistaonnittelut nyt kansalaisuuden johdosta, toivottavasti kohtuupalkkaista puuhaa hyvässä yrityksessä löytyy!
Aika harvassa työpaikassa parjaa pelkalla englannilla, kv. firmoissa mutta turkkilaisissa huonosti koska paikallisten kielitaito harvoin on riittava. Ma olen seurannut sivusta, itseni lisaksi, työnhakua taalla ilman kansalaisuutta, kylla niita työlupiakin saa mutta silloin pitaa todella olla tarvittava työnhakija etta viitsivat nahda vaivan ja mielellaan suhteitakin pitaisi olla. Vaikeaa se on, usein työlupaa tarvitseva sivuutetaan ensimmaisena, siihen menee liikaa aikaa ja rahaa firmalta. Taalla työmatkat ovat onneksi inhimmilliset, tosin lahden toiselle puolelle ja takaisin kylla saa jo menemaan aikaa.
PoistaKiitos Jenni ja toivotaan etta jotain jarkevaa ja mielenkiintoista löytyisi!
Toivottavasti löydät Petra pian sopivan työpaikan!
VastaaPoistaVapaamuotoiset työhakemukset ovat meillä Suomessa yleistyneet vasta 90-luvun jälkeen. Haimme miehen kanssa vuonna 2000 uusiin työpaikkoihin ja mietimme, pitäisikö kertoa itsestään - ettei vain vaikuttaisi itsekehulta - ja pitäiskö ihan kuva laittaa. Edellisen kerran olimme hakeneet töihin 1975. Silloin opetatjat valittiin pelkillä papereilla, ilman haastattelua ja edes näkemättä hakijaa. Hassua - vaikka esim. ääni on tärkeä työssä.
Kiitos Marjatta, samaa toivon minakin.
PoistaTuo on ihan totta, ennen työpaikkoihin haettiin meriiteilla eika henkilökohtaiset ominaisuudet juuri ratkaisseet, taallakin perinteisesti ammatit siirtyivat isalta pojalle ja usein valtion yrityksiin palkattiin sukulaisia, sama meno jatkuu toki nykyisin yksityisella sektorilla. Suomalaisena sita tosiaan aina pelkaa kehuvansa liikaa itseaan, on joutunut maailmalla oppimaan etta oma kehu ei haise :)
Moikka.
VastaaPoistaOvatko turkkilaiset yleisesti ottaen vaatimattomampia? Kun tuntuu, että tuntemissani turkkilaisissa perheissä ollaan oltu hyvin tarkkoja siitä, mitä esim. lapsille ostetaan ja lastenhuoneet eivät pursuakaan erilaisia leluja vaan pikemminkin ammottavat melkein tyhjyyttään. Perheen naisetkaan eivät vietä aikaansa jatkuvasti kaupungilla shoppaillen vaan keskittyvät ennemmin lasten- ja kodinhuoltoon. Hädin tuskin ostavat juuri itelleenkään koskaan mitään..
Ihan täällä Suomessakin olen monesti törmännyt tilanteisiin (itseasiassa viimeksi eilen), kun lapsi on kinunnut/ottanut kaupassa jonkun tavaran ja vanhemmat ovat käskeneet laittaa sen takaisin ja kaupasta on poistuttu tyhjin käsin. Vaatteitakin turkkilaiset tuntuvat suosivan enemmän halvemmista paikoista kuten kirppareilta ja H&M:ltä.
Samaten olen huomioinut ruoan kanssa, ettei perheeseen kovin mielellään herkkuja osteta vaan korit täyttyvät pikemminkin kasviksista ja hedelmistä.
Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja. Mitä mieltä sinä olet?
Mun mielesta turkkilaiset ovat vaatimattomia vain jos on pakko, toisinsanoen jos rahaa on niin se naytetaan, lapset parhaisiin tarhoihin, kalliit vaatteet ja lelut, autonkin pitaa olla hieno, toisinaan voi menna niinkin etta rahat eivat enaa riita mutta asema velvoittaa ja velkaa tehdaan. Turkissahan kotitalouksien velat ovat aika isoja silla lainaa on tarjolla heppoisin perustein, osamaksua suositaan ja kulutus on kansanhuvia. Mutta jos rahaa ei tosiaan ole niin silloin sita varattomuutta ei kauheasti haveta, kaupassa voidaan sanoa ihan kovaan aaneet etta meilla ei ole rahaa, vie lelut takaisin. Turkkilaisessa ajatusmaailmassa jokaisella on paikkansa, köyhalla ja rikkaalla.
PoistaRuoka on sitten eri juttu, riippuu ihan perheesta kuinka herkkuihin suhtaudutaan, toiset jakelevat lapsille paljon kekseja ja pullaa kun taas toisissa perheissa ollaan tosi tarkkoja, hedelmat ovat tarkeita ja kasvisruokaa suositaan, yleensakin paaateriat ovat terveellisia ja kotiruoka arvossaan kaikissa yhteiskuntaluokissa.
En osaa sanoa millaisista oloista tuttavasi ovat mutta Suomeen saapuneista moni on tullut hieman varattomammista oloista, voi olla etta rahaa saastetaankin ja lahetetaan viela kotiin Turkkiin. Ei olla ehka totuttu ylellisyyksiin silla yhteiskuntaerot ovat suuria, taalla on todella ökyrikkaita, keskiluokkaa seka vaurasta etta alempaa ja köyhia. Vaatimattomuus ei kuitenkaan ole turkkilaisittain mikaan hyve vaan saavutukset on tapana nayttaa ja kertoa avoimesti. Kiitos mielenkiintoisista kysymyksista!
Onnea työnhakuun. Se on raskas prosessi mutta onneksi unohtuu sitten aika saman tien kun se oma paikka löytyy!
VastaaPoistaSuomalaiset taitavat olla aika kirjaimellisia ja rehellisiä mitä tulee itsensä kuvailuun. Oma kielitaito yms arvioidaan mieluummin vähän alikanttiin koska se on turvallisempaa kuin kehua osaavansa jotain joka ei käytännössä luonnistukaan. Se tekee kyllä usein työnhausta muilla mailla haastavaa kun pitää yrittää erottua joukosta muutenkin kuin vaatimattomuudella!
Kiitos Kata! Raskas mutta toisaalta olen myös innoissani, odotin kansalaisuutta melkein vuoden ja nyt sitten jannityksella tutkailen työpaikkoja ja mietin tulevaa. Tytön tarhan suhteen tehdaan ratkaisuja ihan lahipaivina ja tarkoitus olisi laittaa puolipaivaiseen tarhaan sain sitten töita tai en.
PoistaJoo, vaatimattomuus ei ole taalla mikaan hyve joten siita pitaa yrittaa pyrkia eroon! :)
Puhuimme jokin aika sitten juuri tästä suomalaisten vaatimattomuudesta opintoryhmässäni Suomessa; tuli esille, että esimerkiksi jopa suomalaisten arvonimet armeijassa noudattavat tätä linjaa, minkä vuoksi suomalaisten on usein vaikea tulla valituksi kansainvälisiin tehtäviin. Eli siis samantasoisella koulutuksella suomalaisen arvonimi on tyyliin luutnantti ja esim. Turkissa vastaava olisikin jo majuri - no, ei ehkä nyt ihan näin; en tunne armeijan arvonimiä kovin hyvin, mutta ehkä pointti tuli esille?
VastaaPoistaHuomaan itsekin olevani Suomessa jotenkin vaatimattomampi kuin täällä. Suomessa kerron mielelläni, että olen toiminut päiväkodin vastuuhenkilönä. Täällä sanon suoraan, että olen toiminut päiväkodin johtajana, mikä onkin totta, mutta koska päiväkoti oli melko pieni, koen itse, että vastuuhenkilö on osuvampi sana :).
Oletko Petra koskaan miettinyt, voisitko saada tästä blogista itsellesi työn? Mielestäni tämä on yksi informatiivisimmista blogeista, joita olen lukenut! Kirjoitat tosi hyvin ja myös kuvasi ovat hyviä. Lisäksi tunnut tietävän Turkista valtavan paljon. Mietin, olisiko esimerkiksi joku Matkailu-lehti kiinnostunut sinusta bloggaajana tai voisitko kirjoittaa esimerkiksi artikkeleita johonkin tällaiseen lehteen (blogisi toimisi aikamoisena työnäytteenä taidoistasi kirjoittaa!)? Eräässä toisessa blogissa bloggaaja pohti tällaista vaihtoehtoa, jolloin tulit mieleeni.
Tsemppiä työnhakuun!
Tuo arvonimi juttu on niin totta, nuo armeijan arvot menevat juurikin jotenkuten noin, itsekin tunnen, etta taalla on olen hanakampi korottamaan omaa arvoa kertoessani aiemmista toimistani kuin Suomessa, Suomessa tulee heti olo etta joku arsyyntyy, parempi olla turhia itseaan kehumatta?
PoistaKiitos kauniista sanoistasi, on tama joskus kaynyt mielessa etta voisin kirjoittaa jotain matkailuun liittyvia juttuja Turkista ja paikallisesta kulttuurista, tuntuu vaan etta monesti puolijulkkis bloggari on halutumpi lehtiin kuin tuntematon, joka ehka tietaisi asioista enemmin? Laitan kuitenkin taman idean korvan taakse ja kiva jos taalta saa informaatiota Turkista. Kiitos tsempeista!!!
Toivottavasti se mieleinen työpaikka vielä löytyy. Perussuomalainen saa varmasti tsempata itseään kehumisen ja titttelien käytössä työtä hakiessa Turkissa.
VastaaPoistaAnteeksi muuten tämä kommenttiryöppy. Työelämä on imaissut sisäänsä viime kuukausina sen verran hyvin että blogien lukeminen on jäänyt vähemmälle.