Jopa turkkilainen anoppini on foodie

Viime vuosikymmenen aikana ruuasta on tullut Suomessa monelle intohimon aihe, ruokablogeja on tuhansia, maatilatorit ja erikoismyymälät ovat rantautuneet kotikulmille ja moni uhraa vapaa-aikansa kokeilemalla uusia kikkoja tai ensi kertaa lindströmin pihvejä. Ruoka ei olekaan enää vain kello 17 pottuja ja jauhelihakastiketta ja toisinaan marjakiisseliä. Nuoret aikuiset keskustelevat viinilasin äärellä uusista resepteistä, kokoontuvat suosittuihin rafloihin maistelumenujen äärelle ja innostuvat pop-up paikoista ja ravintolapäivistä. Kyökkihirmusta onkin tullut foodie.

Turkkilaisen ruuan lähteille ei pääse ihan helposti, oikeat paikat ja kojut pitää onkia selville. Kaupungin parasta saa monessa asiassa vaatimattomimmasta paikasta, seinässä olevasta reiästä tulisella sisälmyshakkeluksella täytettyleipä, pikkubussin luukulta maailman parhaimpia lihapullia ja lähikylästä tuotua oliiviöljyä klo 08 terveyskeskuksen kulmalta, mieheltä, jolla on pipo päässä helteet ja tuulet. Mieheni kotikaupungissa on lounasruokala, jossa on tarjolla kahta ruokaa, linssikeittoa ja papupataa, joka päivä. Ja joka päivä, padat ovat tyhjentyneet klo 16 mennessä, koska jokainen tietää minne suunnistaa, jos haluaa yksinkertaisen hyvää ruokaa. Pienissä kuppiloissa tai kojuissa ei kokeilla ole tietoa ruokablogeista tai maailmalla vellovista trendeistä, ainoastaan hyppysissään taito tehdä osaamansa ruoka hyvin, tuoreista raaka-aineista.


Turkkilaiset kansat ovat kulkeneet pitkän matkan Altaivuoriston alueelta nykyisille seuduille, matkan aikana opittiin alkeelliset kebapin eli lihan grillausmenetelmät, paikalliseen keittiöön oleellisesti kuuluva jogurtti kulki vuohien matkassa, samalla matkaan tarttui menetelmiä eri keittiöistä, nykyisen Turkin alueella ruokavalioon uivat kalat ja merenelävät ja myöhemmin silkkitie toi ja vei vaikutteita aina Kiinaan asti. Nykyinen ruokavalio, mieltymykset ja reseptit ovat perua pitkältä ajalta, yli 600 vuotta kukoistaneen Ottomaanien imperiumin aikana paikallinen keittiö oli keskeinen osa valtakuntaa. Valtava arsenaali kokkeja ja henkilökuntaa vietti päivät parhaiden raaka-aineiden kimpussa, kokaten ja keräten samalla uusia makuja, menetelmiä ja reseptejä valtakunnan kaukaisimmistakin kolkista. Nämä ne vasta kunnon foodieita olivatkin!


Turkissa ruoka on aina keskeisessä osassa. Kaikki siihen liittyvä tehdään hartaudella, huvitti tai ei. Jokainen turkkilainen tuntuu olevan paikallisen ruuan suhteen asiantuntija, voit mennä kysymään teekuppilan papoilta mistä saa parhaat oliivit, pysäyttää naapurin rapussa ja tiedustella hyvää juustokauppaa, yufkaçia tai lihakauppaa. Vastaus on valmiina, ilman epäröintiä eikä kysymys ole ventovieraalle ollenkaan tavaton tai yllättävä. Turkkilaisen silmiin syttyy useimmiten pilke kun hän pääsee puhumaan ruuasta. Uudet naapurimme Izmirissä ottivat ensimmäiseksi tehtäväksi kertoa ja näyttää parhaimmat ruoka-apajat, leipäkauppiaan rouva johdatteli takakujien hevi-kauppaan, yläkerran rouva kyseli huolestuneena että tiedänkö jo parhaan tulum-juustokauppiaan, lihakaupat ruodittiin läpi, samoin oliivi- ja oliiviöljykauppiaat. Tuolta tilaatte kauden sardiineja grillattuna ja tuolta taas paikallista pikaruokaa kumrua, se on paras.

Ruoka kulkee Turkissa alueelta toiselle. Turkkilaisilla on tapana tuoda oman kotialueen tuotteita tuliaisina naapureille, työkavereille ja ystäville. Miehen ystävä toi Manisan alueelta meille kotitilansa oliiveja ja kennohunajaa, toinen Foçan tuttava sukulaistensa tekemää oliiviöljyä, Karşista on saatu alueen kuuluisaa juustoa ja mustaltamereltä teetä. Entiset naapurit muistivat meitä kesäasunnoltaan tullessa milloin suçuk makkaralla, jos pöristelivät paluumatkalla kuuluisien Çumhurriyet makkaratehtaiden kautta tai pikkukylän omalla erişte-makaroonilla. Voiko parempia tuliaisia olla? Mies taas muistaa aina kotikaupungissaan ostaa Konyan kovia karkkeja ja paikallista homejuustoa vietäväksi myös tutuille, aina parturistaan lähtien. Ruoka on helpoin keskustelunaloitus Turkissa, aihe jossa jokainen voi loistaa eikä poliittista kantaa tarvitse miettiä. Jos jokin, niin ruoka on turkkilaisia yhdistävä asia.