Turkkilainen nainen keittiössä

Yleinen luulo on, että turkkilainen nainen on ihmeidentekijä kyökin puolella, aika moni onkin. Oma anoppi loihtii mahtavat pöperöt pöytään mutta hän ei kuulu niihin, jotka haluavat kuluttaa kaiken aikansa rullaten, haudutellen tai survoen. Anopin elämää helpottavat kaksi asiaa: painekattila ja paikallinen firin eli leipäuunileipomo. Kerran viikossa hän käy läheisillä markkinoilla, ostaa viikon jokaiselle päivälle jotain, yhdelle munakoisoa, toiselle papuja, kolmannelle portulakkaa ja kyseiselle päivälle kalaa, jogurtit ja pienet määrät lihaa haetaan sitten kaupasta. Suurimman osan ruuista anoppi valmistaa painekattilassa, eipä tarvitse seisoskella lieden äärellä, tavarat kattilaan, kansi kiinni ja viheltämään. Sillä aikaa voi kutsua naapureita kylään tai seurata telkkarista jotakuta lukuisista lääkäri neuvoo tai ruuan tekemiseen liittyvistä ohjelmista. Turkissa on monissa perheissä kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan mies vie perheen tasaisin väliajoin ulos syömään, perheen kokkausvastaava saa vapaan ja koko perhe toisinaan ravintolaruokaa.

Silloin kun anoppia ei huvita hyöriä keittiössä, hän lähettää apen jauhelihapaketin, tomaattien, biber-paprikoiden ja sipulin kanssa firiniin, sieltä appi palaa mukanaan laatikollinen Konyan alueelle tyypillistä pideleipää. Muutaman kerran vuodessa sitten uurastetaan, tehdään kymmenittäin hilloja, tomaattikastikkeita ja tursua eli etikkasäilykettä. Juhlapäiviksi eli bayrameiksi tehdään pikkuleipiä ja suolaisia poğaça pasteijtoita. Joskus anoppia laiskottaa niin, että tämä latoo illalla samat jutut pöytään kuin aamulla, aamiainen maistuu joskus kahdesti päivässä ihan loistavalle. Ja jos joku luulee, että miehellä on jotain sanomista ruokalistan suhteen, on väärässä. Ruokaan, lapsiin ja kotiin liittyvissä asioissa määrää perheen kauniimpi osapuoli.

Essu sopii myös miespuolisille.

Turkkiin tänä vuonna muuttanut tuttava ihmetteli paikallisen tuttavan uutta puolisoa, tuleva rouva ei osaa kuulemma keittiössä tehdä muuta kuin laskea hanasta vettä! Niinpä, tai saattaa osata, muttei väläyttele niitä taitojaan. Turkkilainen nainen, joka käy töissä ei välttämättä suostu keittiössä puurtamaan, sen hoitakoon kotiinkuljetus tai kotiin palkattu hengetär. Ylemmissä yhteiskuntaluokissa tytöt eivät ehkä ole koskaan nähneet äitinsä tekevän ruokaa vaan se on tehnyt joku muu, siivoamisesta nyt puhumattakaan. Omassa paikallisessa suvussa alkuaikoina hämmästytti miesten into ja taito keittiössä kun taas naispuolinen sukulainen kertoi osaavansa keittää makaroonia ja hämmästeli rakkauttani keittiötä ja paikallisia ruokia kohtaan. Tämä hämmästelijä on edelleen naimaton, johtunee kyllä varmasti muustakin kuin puuttuvista kyökkitaidoista.

Häiden lähestyessä nuori turkkilainen nainen ei kokoa lahjalistaa, johon lisätään tarpeellisia kodinhankintoja kuten ruokailuvälinesarja, termospullo ja lakanasetti. Turkkilainen nainen haluaa suuret häät, sen hintaisen meikkitaiteilijan ja ammattilaisvalokuvaajan, jolla hankkisi kaikki kodinkoneet uutena. Kokkaamista ja muuta arkipäiväistä voi murehtia aikanaan ja jos puoliso on vähänkin paremmista piireistä, voi nekin jättää muiden murheiksi. Ruuanlaittaminen ja kodinhoito on Turkissa työtä, siihen harvemmin liittyy mitään intohimoa, ne on hoidettava ja jos joku muu hoitaa niin aina parempi. Tunnen liudan turkkilaisia miehiä, jotka osaavat tehdä hyvää ruokaa mutta oman mieheni kanssa olemme kyllä todella vähemmistönä pariskunnissa, jotka tykkäävät kokkailla yhdessä ihan harrastusmielessä. Paikalliset naiset kokoontuvat mielellään tekemään ruokia yhdessä, viininlehtikääryleet tai börekit hoituvat huomaamatta jutustelun lomassa, sen sijaan osalla paikallisista miehistä essussa rullia pyörittelevä mies on vielä aika nolo juttu, varsinkin iäkkäämmän sukupolven keskuudessa, onneksi oma mies on ylittänyt tämän nolon esteen.