Ollapa syntynyt foçalaiseksi....

En tiedä osaako foçalainen, pienehköön kylään syntynyt arvostaa oloansa ja eloansa minunlaisen turistina vierailevan tavoin, tuskin. Tuskinpa kurkkii ränsistyneitä taloja ja ikkunanpieliä, pieniä kulmapuoteja ja ruokapaikkoja yhtä ihastuneena. Miettii varmaan, että voi kun pääsisi Istanbuliin, Izmiriin tai edes Ankaraan, pois tuppukylän tunnelmista ja kalan katkuista. Minä taas huokaan jokaisen kärpäsiäkin pyörivän kalan perään ja rakılasin ääressä nuokkuvan kalastajan. Meikäläisen romanttinen kalastajakylä on varmasti toisen kovan työn tulos, haiseva kalasaalis ja myrskyinen meri.



Viime viikon foçan lomalla ajattelin joka aamu auringon noustessa ja laskiessa, että ollapa syntynyt tänne. Jos ihminen saa tuijotella kaunista ulappaa aamusta iltaan, syödä tuoretta mustekalaa ja simpukoita, kuunnella papparaisten kalajuttuja ja väistellä kissojen aamuruuhkia, on elo aika makoisaa. Katselin mummoja, joiden iltapäivä kului kujalle kannetuilla penkeillä rupatellen, kalastajaa, joka nautti rankan päivän päälle purkin kannella aterian rakılasillisen kera ja kuunteli radiosta Zeki Mürenia, nuoria käsityöläisiä pajoissaan ja rohkeita nuoria, jotka kiipeilivät parvekkeelta suoraan mereen. Ollapa syntynyt foçalaiseksi. Uimarannat ovat kivenheiton päässä ja kylän koulu antiikin aikaisessa rakennuksessa.


Hotellimme oli pieni perheyritys, jonka nuorin osakas oli vasta 2 viikon ikäinen vauva. Aamulla nuoripari saapui hotellille jälkikasvun kera, nautti aamiaisen ja alkoi töihin. Mies ohjaili goulet-aluksen hotellin edustalta päiväksi meriretkelle ja rouva jäi vauvan kanssa valvomaan hotellin pyöritystä, vauva kulki sujuvasti sylistä toiseen, söi, nukkui ja ihmetteli. Me taas ihmettelimme idyllistä työmuotoa, johon ei kuulu 8-17 toimistoa eikä loputonta arkistointia. Asiakkaiden kalastelu, pitkät työpäivät ja turismin epävakaisuus ovat varmasti ikuinen huoli mutta voiko tuollaista olla ihastelematta?

Jokainen paikallinen taatusti tuntee toisensa ja naapureiden tarinat. Jokaisella tuntui olevan oma kantapaikka, missä nauttia päivän turkkilainen kahvi tai kallistaa lasi rakıa mezelautasen kera, illalla samat herrat istuvat kuppilan kantapöydässä tilaten sen tavallisen. Kivitalon edustalle kerääntyy eläkeläispiiri joka päivä samaan aikaan. Tunnelma on niin kiireetön ja stressitön, ravintolassa on turha hoppuilla, kylmää viiniä haetaan kauempaa ja ruuat valmistuvat ajallaan.

Vanhassa foçassa on pieniä kujia, loistavia ruokapaikkoja ja juuri tarpeeksi puoteja tutkittavaksi. Tälläkään reissulla ruoka ei ollut kertaakaan ihan hyvää, vaan aina yhtä loistavaa. Tuliaisostokset jäävät minimiin, puodeissa on tarjolla lähinnä käsitöitä, koruja ja hellevaatteita. Meidän tuliaispussiin sujahti paikallista oliiviöljyä. Näin turistisesongin ollessa vilkkaimmillaan foçan henki oli yhtä valloittava kuin se oli edellisellä reissulla toukokuussa. Samat kalastajat putput äänin matkalla kohti ulappaa, yhtä huoleton ja kiireetön tunnelma ja mikä parasta; hyvä, tuore ja edullinen ruoka. Ruuhkaa ei rannoilla ollut mutta toki siellä riitti väkeä, muut lomailijat muodostuivat pääasiassa turkkilaisista, muita ulkomaalaisia saapasteli vastaan muutama kourallinen, joista lähes kaikki amerikkalaisia.

Foçan viehätys piilee sen arkisessa ja välittömässä tunnelmassa. Kalastajakylä on paikallisten koti, siellä on pienet marketit, tiistaimarkkinat, kalahalli ja puoluetoimisto kujien varrella. Keskeltä rantakatua ajaa traktori ja vesimeloniauto, paikalliset suhaavat kapeaa rantakatua pyörin ja skootterein, kalastusverkkoja puhdistellaan ja saalis on kaupan. Foçassa on paikallinen rytmi, joka laahaa hieman suomalaista jäljessä. Olemme ensimmäiset aamiaisella ja ensimmäiset illalla hotellilla, paikallisten aamiaisaika jatkuu vielä kun me saavumme jo lounaalle rannalta. Voin allekirjoittaa käsi sydämellä foçalaisen tuttavamme tokaisun, jonka mukaan Foçan jälkeen mikään muu lomakylä ei tunnu enää miltään, on Bodrum, Alanya, Marmaris ja Çesme mutta Foça henki on jotain ihan muuta. Suosittelen jokaiselle hyvän ruuan, rentoilun, pienten kujien ja kauniiden rakennusten ystävälle, pala paikallista idylliä.