perjantai 26. huhtikuuta 2013

Minä ja Turkki

On vuosi 1987.Olemme perheeni kanssa lomalla Alanyassa, pääkadulla pölisee hieno hiekka ja liikkeiden edustalle on nosteltu myyntituotteita kuten kerrossänkyjä ja patjoja, ei tietoakaan nykyisistä kukkaistutuksista ja siisteistä mukulakivikaduista. Pieni perhehotellimme sijaitsee kaupungin länsipuolella, hotellin edustan uimarannalla on rantatuoleja ripoteltuna sinne tänne, ruuhkaa ei muodostu vaikka on sesonkiaika. Limpparia ja olutta saa ostaa hyvin vaatimattomasta kioskista, rullakebapia kauppaavat rannoilla kiertelevät kauppiaat. Myyjänä rantakioskissa häärii itä-Turkista töihin saapunut mies, joka on opiskellut suomenkielen pienestä sanakirjasta. Muutama vuosi myöhemmin hän kauhistuttaa suomalaisen pikkukaupungin väkeä juoksemalla flunssaa pois -30 asteen pakkasessa teepaitasillaan. Hernekeitosta valmistuu linssikeitto ilman linssejä, jotka eivät ole vakiotuote suomalaisten markettien hyllyllä vielä tuolloin. Hän lukeutuu niihin turkkilaisiin maahanmuuttajiin, jolloin ensimmäiset kebapravintolat avautuivat suomalaisiin kaupunkeihin, omassa kaupungissani sen ihmeen avautumista lähdetään pällistelemään ihan porukalla. Ruualla ei ole mitään tekemistä Turkin kanssa mutta suosio kasvaa.


Hotellia pyöritetään perhevoimin, työntekijöiden perheeseen kuuluu samanikäinen Mustafa poika, jonka kanssa pelaillaan palloa ja juoksennellaan ympäri hotellialuetta, Mustafa näyttää meille suomalaislapsille huoneensa, johdattelee hotellin käytäviä alas ikkunattomiin tiloihin, jossa on kerrossänkyjä päällekkäin niin paljon että huimaa, syy kerrossänkyjä kauppaaville liikkeille löytyy täältä. Huonekavereita Mustafalla on kymmenittäin, täällä pyykkituvan ja keittiön kolinassa tankataan eri maiden sanakirjoja ulkoa tai ikävöidään kauas kotiin.


Autoilla ajetaan lujaa pääkadulla, hiekka lentää ja tien ylitys rannalle vaatii uskallusta, hotellin uima-allas sijaitsee tien vieressä, nykyisin sen yli on rakennetty asfalttitie yhdistämään liikenne takakadulle. Aurinkomatkat on aloittanut samaisena vuotena matkat Alanyaan ja heidän opas käy välillä hotellilla, haluan aina ehdottomasti olla paikalla oppaan saapuessa vaikken uskalla avatakaan suutani. Kerran viikossa hotellin ravintolassa järjestetään turkkilainen ilta, jotkut asiat eivät koskaan  muutu, kuten nämä esitykset. Kuinka monella kotivideolla hytkytään tanssijattaren perässä tiukan keskivartalon värähtämättäkään?

                                             


Minareeteista kiirii rukouskutsu ja valot syttyvät iltaisin niiden huipulle, keskustan basaarialueella tingitään ja kalekukkula jököttää samanlaisena kuin nykyisin, moni muu asia on muuttunut. Vielä 80- luvun lopulla Alanya on pikkukaupunki, ei sliipattu eikä paratiisiasuunsa päivitetty kuten nykyisin, hotellien ja loma-asuntokylien nauha ennen kaupunkiin saapumista loistaa poissaolollaan, vuorenrinteille ei ole noussut villoja eikä suomiravintoloista ole tietoakaan. Heti hotellin takaa alkaa paikallista asutusta appelsiinilehtoineen, pääkadun varrella sijaitsevien ravintoloiden katto on viinirypäleköynnöstä. Suuria viiden tähden hotelleita ei juuri ole, kaukana keskustasta on yksi, jossa maksetaan hotellin omilla nappuloilla ja kuitataan lasku päivän päätteeksi, kuulostaa niin eksoottiselta että sitä on mentävä katsomaan.



Saavumme kaupunkiin muutama vuosi myöhemmin uudelleen, mukana on myös ystäväni, jonka kanssa marhaamme tylsistyneen teinin ilme kasvoilla walkmanit korville, nahkaostoksia tehdään sillä sen ajan teineille nahkatakki Turkista oli vielä kova sana. Nahkaliikkeen omistaja istuu takahuoneessa rakilasi kädessään ja tämän pojat juoksuttavat nauhana erilaisia takkeja sovitukseen, välillä toinen tanssii, tilaa lisää tarjottavaa apupojilta ja kaupanteko jatkuu, suomalaiset ovat ihmeissään. Basaarialueella maistellaan turkkilaista pizzaa, hieron turkinpippuria silmiini ja olen varma että näkö lähtee.  Matkan jälkeen kerron vanhemmilleni, etten aio enää ikinä matkustaa Turkkiin ja kun muutan vanhempana ulkomaille, muutan Itävaltaan, niillä on niin kauniit vessatkin ravintoloissa, ihan kuin pienet huoneet.

                                               

On vuosi 2002, Marmariksen tumma ilta on täynnä siritystä ja odotusta, parikymmentä jännittynyttä opaskurssilaista odottaa tulevien kohteiden julkaisua. Turkki osuu kohdalleni, takaisin siis loppukaudeksi. Ajattelen että kyllä sen pari kuukautta jaksaa, sen jälkeen on hyvät mahdollisuudet päästä Aasiaan. Muutama kuukausi etelärannikolla Turkissa kääntää pään, itävaltalaiset vessat unohtuvat ja päätän haluta takaisin Turkkiin seuraavana kesänä Aasian talven jälkeen. Siitä se alkaa minun ja Turkin yhteiselo, meillä on ollut ala- ja ylämäet mutta olemme löytäneet tasapainon alun poukkoilun jälkeen, enää emme nipota pienistä, aika on tehnyt tehtävänsä ja annamme anteeksi toistemme pikku virheet. Tylsää ei ainakaan ole ollut, sillä aina olet osannut yllättää, joskus on kyllä huumori meinannut loppua kesken mutta niistäkin tilanteista olemme selvinneet. Turkista voin yrittää lähteä mutta Turkki ei lähde minusta.

                                                

16 kommenttia:

  1. Hei, mielenkiintoinen kirjoitus jalleen, kiitos siita.

    Tama ei liity postaukseesi, mutta tiedatko mita juustoa voisin kayttaa juustokakkuun? Kielitaitoni on sen verran hatara, etten ymmarra kaikkia pakkausselosteita. Osaatko neuvoa tuorejuustoa vastavaa? (Philadeplhia -tyyppista). Liivatettakin voi olla haasteellista loytaa taalta, sisaltaahan se siannahkaa.

    Olen kuitenkin nahnyt juustokakkuja taalla, joten varmaan sita voi valmistaa kunhan oikeat raaka-aineet osuvat kohdalle. :)

    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, mina olen kayttanyt Labnea juustokakun tekoon, ajaa ihan phiadelphian asian, jota sitakin muuten löytyy isoista marketeista, tuo labne on vaan huomattavasti halvempaa ja sita on joka marketissa siella juustojen ja margariinien osastolla. Liivatetta olen tuonut Suomesta, jostain ehka löytyisikin mutten osaa neuvoa mista, muistan jonkun ostaneen jonkunlaista hyytelöitymisjauhetta luontaistuotekaupasta. Kauppojen hyllyissa on aika paljon kaikkea leivontaa helpottavaa tavaraa, olisikohan siella jotain hyytelöitymisainettakin? Tietaaköhan kukaan muu tahan apua?!

      Poista
    2. Agar agar on ainakin sellainen aine, jolla muslimituttavat hyydyttävät kakkunsa:) Apteekista saapi ainakin täällä.

      Poista
  2. Teillähän on hyvä yhteinen historia. Ei rakkautta ensi silmäyksellä vaan realsimiin perustuva toimiva suhde:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut rakkautta ensi silmayksella, alku ei vakuuttanu mutta tassa ollaan kun vanha aviopari :)

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus! Voin vaan kuvitella millanen Alanya on ennen ollu, ko ite on vaan nähny millanen se on nykyään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun muistoissani se 80-l. lopun Alanya oli pikkukaupungin omainen, jota ei oltu tehty viela niinkaan matkailua varten, turistejakin oli vahan, itaisella rannalla ei ollut juuri mitaan. Kiva kun tykkasit :)

      Poista
    2. Niin, nyt on paljon turisteja ja koko ajan vaan rakennetaan lisää kaikkea! Ite oon paljon ollu nyt myös Mahmutlarissa. :) ja seki on koko ajan vaan kasvamassa ja sieltäki alkaa löytyä aikalailla kaikkea mitä Alanyssaki on.

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoista lukea sinusta ja Turkista;teillä on pitkä yhteinen historia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilla on tallainen kuoppainen mutta hyva tie takana, saa nahda mita on edessa :)

      Poista
  5. voi tama oli ihana!! :) R.

    VastaaPoista
  6. Uusi lukija ilmoittautuu! Täytyy lukea koko blogi läpi, kunhan ehdin, vaikuttaa mielenkiintoiselta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Soile, kiva kun löysit tanne, mina taidan siirtya lukemaan sinun blogiasi :) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Voi olisin lukenut vielä lisää! Kerro, kerro lisää :)

    VastaaPoista
  8. Ihanasti kirjoitettu, realistisesti mutta tunteella.:) Viimeisessa lauseessa meinas tulla tippa linssiin..<3

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!