Reeta Paakkinen: Kotona Istanbulissa -tositarinoita Turkista

Reeta vie lukijansa matkalle Istanbuliinsa, omiin iloihinsa ja suruihinsa, sopeutumiseensa turkkilaiseen kulttuuriin paikallisen perheen suojelevassa huomassa. Kirjailija marssittaa eteemme  kulttuurin erityispiirteet esimerkein ja viihdyttävin kertomuksin. Kotona Istanbulissa on tietokirja, joka valottaa hienosti itäisen välimeren valtasuhteita ja lähihistorian kipukohtia, toimittajan ammatti tulee esiin vahvojen henkilöhaastattelujen ja ennakkoluulojen takaa löytyvien totuuksien kautta. Historialliset osiot esittelevät erilaisen Istanbulin ja peilaavat oivallisesti menneisyyden tapahtumia nykypäivään.

                                                       

Matka Reetan mukana turkkilaisuuteen on viihdyttävä, oivaltava ja väkevä, teksti on kursailematonta ja laittaa lukijan pohtimaan ja katsomaan asioita monelta kantilta. Kirjailija kertoo maasta ilman turhia orientaalisia höysteitä, lukiessani voin melkein kuulla Reetan rauhallisen äänen, josta puuttuu turha sortuminen sensaatiohakuisuuteen tai maalailuun idän ihmeillä, suuret tunnesykäykset saadaan inhimmillisistä suruista ja maan päivittäisen arjen värikkyydestä
  

Mitkään sanat eivät voi kuvailla sitä ahdistuksen, tuskan, raivon epätoivon, katkeruuden ja rakkauden tunnemyrskyä, jonka minä ja turkkilaisen perheeni jäsenet kokivat maanjäristyksen jälkeisinä päivinä.

Suomesta käsin voi olla vaikea käsittää Turkin monimuotoisuutta, kirjan kautta päästään kurkistamaan suomalaisen naisen sopeutumiseen maahan, sen kaupunkilaisväestöön, uran luomiseen ja elämäntyyliin. Suomi on monessa mielessä niin homogeeninen yhteiskunta, että on vaikea käsittää miten monia erilaisia todellisuuksia Turkissa on, paikallisille se on arkipäivää kun ulkopuoliselle asia avautuu hitaasti. Minihameinen jakkupukukansa, pilvenpiirtäjät ja bosborinrannalla vapaa-ajasta nautiskelevat istanbulilaiset eivät tunnu sopivan median ruokkimaan mielikuvaan kaapuihin sonnustautuneista naisista, jotka ovat alistettuja. Reetalle asia selviää varsin pian hänen saapuessaan Turkkilaisen perheen miniäkokelaaksi vuonna 1998, Suomessa muotia oleva hame on auttamatta liian pitkä ja vanhanaikainen, teepaidat joutavat vaihtoon, perheen miniäkokelaaan vaatekerta on päivitettävä arvoisekseen.

Ero tietokirjan kuvauksen, uutiskuvien ja todellisuuden välillä näkyi jo ensimmäisinä tunteina silmiinpistävästi. Jos olisin ollut orientalisti, olisin varmasti pettynyt pahemman kerran.

Kotona Istanbulissa tulisi sisällyttää jokaisen maahan saapuvan matkailijan, opastehtäviin aikovan, etelärannikolta asunnon ostaneen, maahan liike- tai kommennustehtävissä tulevan, internetin keskustelupalstalle maasta ja sen asukkaista kärkkäitä kommentteja viljelevän, paikallisen rakkauden löytäneen ja maasta ja lähialueista kiinnostuneen luettavaksi. On aika heittää yleistykset romukoppaan ja kohdata 2010- luvun Turkki, se on dynaaminen, nuori ja itäisen välimeren lippulaiva.

Työskennellessäni rannikolla, paikallinen agentti ihmetteli miksi suomalaisia pitää aina raahata katsomaan lähialueiden pienten kylien kurjuutta ja alkukantaisuutta, miksei ketään kiinnosta uudet ostarit ja huvittelupaikat? Kirjassa liikutaan Istanbulissa, tavallisten kaupunkilaisten parissa, työskennellään ahkerasti lehtitalossa ja nautitaan etuuksista, jotka kuuluvat moneen paikalliseen työhön. Suomessa tavallinen turkkilainen joka maksaa laskut, käy töissä, huvittelee vapaa-ajallaan ja lomailee ei ole kovin mediaseksikäs, suurempia otsikoita saadaan revittyä kylän hampaattomasta rouvasta, joka on naitettu 14-vuotiaana tai sissisodan uhreista. Turkki on maaseutua ja kaupunkia, menestystä ja sinnittelyä, nykyaikaa ja vanhoja tapoja, suurimmalle osalle se on tavallista arkea turkkilaisin maustein.

Turkki herätti kummallisen suuria tunteita erityisesti ihmisissä, jotka eivät olleet koskaan käyneet siellä.

Reetan kirjoittama kirja on loistava itsetunto kirja meille Turkissa asuville ulkomaalaisille, että joku vihdoinkin pukee monien ajatukset ja arjen sanoiksi. Kirja oli hyvin voimakas lukukokemus, vaikka matkani nykyiseen elämäntilanteeseen on ollut erilainen kun Reetalla, elin vahvasti mukana Reetan alkutaipaleen ihmettelyt, naapuruussuhteiden ja perhesuhteiden lämminhenkisyyden ja tärkeyden, remahdin nauruun Reetan ja taksinkuljettajien mukana ja hengästyin työmaailman pyörteissä.

Olin odottanut kirjaa malttamattomasti koko viikon, postipoika sai hihkuvan iloisen vastaanoton tuodessaan kirjanmuotoista pakettia ovellemme. Kirja seurasi kiireisenä viikonloppuna mukanani niin kuntosalille kuin peiton allekin vaikka silmät jo vaativat siirtymään toisiin tarinoihin. Sain osakseni kummastuneita silmäyksiä kuntopyöräillessäni ja sukeltaessani Reetan maailmaan, hihittely vaihtui nopeasti poskille valuviksi kyyneleiksi. Vahvimmin minuun vaikuttivat luvut, jossa käsitellään Kyproksen kivuliasta kysymystä, kyproksenturkkilaisen tarinaa ja suomalaisten sinibarettien haastatteluita, henkilökohtaiset kokemukset Istanbulin 1999 maanjäristyksestä ja kirjan viimeisen jakson kipeä mutta toiveikas tarina uudesta elämästä. Kirja sai esiin samat tunteet, niin lähellä toisiaan olevan ilon ja surun, minkä Turkki monesti saa. Turkki on niin monta tarinaa ja kohtaloa, ihan kuin Reetan kirjakin. Kiitos vivahteikkaasta matkasta, kirja saa toivomaan että Reetalla olisi pöytälaatikossaan lisää ammennettavaa.

Lämpimät kyyneleet tulvivat silmiini. Itkin helpotuksesta ja onnesta. Menin heti nukkumaan, jotta huominen koittaisi mahdollisimman pian. Uusi elämä oli alkanut.