torstai 18. huhtikuuta 2013

Viidakon lait

Leikkipuistokausi on Ankarassa jo hyvässä vauhdissa, meno on villiä kun erikokoiset tenavat hyppivät, kinastelevat, oppivat jakamaan ja ottamaan ensiaskeleita sosiaalisessa maailmassa. Turkissa tuossa maailmassa onkin hallittavaa ja siihen on valmistauduttava jo pienestä asti. Jo leikkipuistossa huomaa lasten tulevan hyvin erilaisista kodeista ja lähtökohdista, se tulee ilmi niin vaatetuksessa kuin käytöstavoissakin, niin lapsen kuin äidin.

Ilkikurisen puisto

Kotimme lähipuiston kävijät muodostavat värikkään esimerkin erilaisista perheistä ja kasvatustavoista, joukossa on niin virkamiesperheiden kuin tavallisten duunareiden sekä vähän varattomimpienkin lapsia. Puisto sijaitsee alueella, johon on kävelymatka niin slummialueelta kuin ihan hyvältäkin asuinalueelta. Osalla on viikolla mukana mummo tai hoitaja, joista moni on saapunut Turkkiin töihin Ukrainasta, Kirgisiasta tai Moldovasta. Viime viikolla eräs tasaisen kultahammasrivistön omaava hoitaja lähestyi minua puhuen venäjää, kun selvisi etten sitä osaa, jatkoimme juttua turkiksi. Hoitaja kyseli ettenkö ole vapaalla näin sunnuntaina? Enpä ole, äitiydestä ei sellaisia vapaita myönnet. Monelle ulkomaalaiselle hoitajalle saan useaan kertaan uskotella että olen todellakin lapsen äiti, en hoitaja.


Leikkipuistossa voisi luulla että on saapunut kääpiöiden vankilan ulkoilutunnille, möykkä huumaa ja tavaroista käydään kauppaa, pallo vaihtuu leluautoon ja leikkipuhelin lapioon, välillä viuhuu nyrkki ja liukumäen portaissa jonoa muodostetaan kyynärpäätekniikalla ja raa'alla voimalla. Olen puistoreissun jälkeen monesti yhtä poikki kuin kuntosalilta tullessa. Välillä saa olla poliisina heiluvien sankojen tulilinjalla, osalle lapsista käskyt kaikuvat kuitenkin kuuroille korville. Monet äideistä maastoutuvat puiston laidoille penkeille seuranaan kännykkä, sanomalehti tai kaveri, osa mummoista ei enää oikein jaksa pysyä villikkkojen perässä. Onneksi turkkilaiset vanhemmat eivät yleensä ota nokkiinsa vieraiden aikuisten komentelusta ja lapsetkin ovat tottuneet siihen.


Lapsia seuraillessa huomaa kuka on kasvanut kuin pellossa, moni turkkilainen antaa lasten kasvaa ilman sen suurempia sääntöjä. Perheissä, jotka ovat muuttaneet maalta kaupunkiin vuorokauden tunneista otetaan hyöty yölläkin, telkkari pauhaa ja sohvien jousitukset ovat kovilla pienten jalkojen alla, volyymitaso suurilukuisissa perheissä on korkea, volyyminsäätelyä ei juuri harjoiteta ulkonakaan. Sunnuntai on yleisin vapaapäivä, jolloin monet lapset saapuvat isänsä kanssa puistoon. Joskus tuntuu että isät ovat uusista lastensa leluista yhtä ylpeitä kun lapset, viime viikonloppuna vertailtiin polkuautoja ja -lautoja, jotka kylvivät kauhua poukkoillessaan päättömästi lapsilauman keskellä.


Leikkipuistot eivät täyttäisi kaikkia Suomen turvallisuusmääräyksiä ja kuulun siihen harvalukuiseen joukkoon joka seuraa lastaan joka paikkaan. Turkkilaisittain on harvinaista että vanhempi leikkii paljon lapsen kanssa, monen mielestä muut lapset ovat sitä varten. Suomalaisittain vierailta ja sukulaisilta odotetaan yleensä jonkunlaista osallistumista lapsen puuhiin, sen sijaan turkkilaiset ovat tottuneet vain seuraamaan lasten tekemisiä sivusta, niin myös puistossa. Monet äidit seurailevat rauhallisina sivulla aurinkoisesta päivästä nauttien kun jälkikasvu tekee selvää toisistaan. Huomasin viime viikollakin muutaman äidin tuijottelevan ihmeissään kun potkin palloa lasten kesken, pian toinen huikkasikin minut luokseen ja tarjosi termarista teetä, ihmettelivät miksi turhaan väsytän itseäni pallon perässä.


Lelut ovat yhteistä omaisuutta, jos lapsi poimii pallon puistosta ja omistaja haluaakin sen itselleen, määrää omistajan äiti sen yleensä antamaan se kaverille. Puistoon tuodut lelut on siis jaettu alta aikayksikön lauman kesken. Hetki sitten kädessä ollut helistin onkin jo metrien päässä vaihtamassa omistajaa. Siinä vaiheessa kun minä olisin jo viheltänyt pikkuihmisten riehumiset poikki, turkkilaiset äidit eivät yleensä kiinnitä menoon huomiota, homma saa jatkua yleensä niin kauan kun alkaa kuulua raastava itku. Ihailen tietyllä lailla paikallisten rentoa otetta ja ajatusta että lapsi oppii parhaiten itse toisten kanssa välejä ja valtasuhteita selvitellessään, taidan olla kuitenkin liian huolehtiva suomalainen enkä uskalla jättää neitiä oman onnensa nojaan ja hautautua kirjaan.

Puistossa on mahdoton jäädä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, vellova massa imaisee niin tytön kuin minutkin, jutustelu on kevyttä ja pyörii pääasiassa lasten oppimisten, iän ja mahdollisen tulevan tarhaan menemisen ympärillä. Keksejä, mehuja ja kostareita jaellaan, isommille lapsille käy napakka komento valvoa ja varoa pienempiään. Tietyn iän jälkeen loppuu autuas onni saada olla ja tehdä mitä lystää ja isompien sisarusten on siirryttävä äidin tukijoukkoihin apureiksi. Puiston laitamilla istuskelevat eläkeläisrouvat ovat hanakoita laukomaan omia mielipiteitään ja neuvojaan. Viime viikolla osa mummeleista olikin tuonut mukanaan värkkäämiään käsitöitä, ne ripustettiin narulle näytille ja kaupankäynti alkoi.


Puistoissa on eroa kaupunginosien välillä, kun suuntaamme hieman edemmäs Tunalille, huomaa melkoisen eron. Lähes kaikki äidit ovat mukana lapsen touhuissa, keinuttavat ja nostelevat laitteisiin. Vaatetuksesta ja käytöksestä huomaa että nyt ollaan jo kauempana slummialueesta eikä varattomien perheiden matka käy koskaan alueelle. Sangot ja lapiot heiluvat huomattavasti vähemmin ja niihin puututaan heti. Täällä on rauhallista, täältä puuttuu sekamelska ja ihmisten hapeilemättömyys kysellä melkein mitä vaan, lapsetkaan eivät ota yhtä suoraan kontaktia eivätkä ole yhtä arvaamattomia touhuissaan. Toisaalta tämä puisto ei tarjoa kaltaiselleni uteliaalle mielenkiintoisia ihmiskontakteja, aina yhtä yllättäviä kysymyksiä tai avunantoja, sekamelskapuistossa tapahtuu aina jotain.

17 kommenttia:

  1. Ahhahaa, kääpiöiden vankilan vierailutunti! :D Aivan mahtava! :D Muutenkin tosi elävä kuvaus. Ihan kuin olisi mukana ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *ulkoilutunti piti tietyst kirjoittamani... ;)

      Poista
    2. Kylla se vierailutunnistakin kavisi :D Ihan maailmanlopun meininkia valilla, hiki tulee jo ajatellessa etta huomenna(ko) taas...

      Poista
  2. Ai nämä sun kirjotukset on toinen toistaan hauskempia ja mielenkiintoisempia! Asun itse Istanbulissa, olen 2.v tytön äiti ja samaa hullunmyllyä se on täälläkin, ainakin tiettyinä aikoina päivästä, kun tietyt perheet saapuvat puistoon :)

    Harvemmin tulee kommentoitua, mutta kiitos kuitenkin ihan supermukavasta ja hyvin kirjoitetusta blogista!

    t.heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli, kiva kun kommentoit, meno on toisinaan aika villia. Muistankohan vaarin vai miten tuntuu etta Suomessa puistoissa meno on jotenkin rauhallisempaa...toisaalta eihan siella ole tallaista maaraa populaakaan. Kiva kun tykkaat lukea ja mukavaa perjantaita Istanbuliin!

      Poista
  3. Tuo jälkimmäinen on sitä mitä itse sain todistaa Istanbulissa. Lapsista ollaan tosin jopa ylihuolehtivaisia, koulu vaadittiin tilille heti, jos kotona huomattiin pienen pieni mustelma polvessa. Yleensä tosin lapsen vanhemmille piti heti päivällä jo soittaa, jos lapsi vaikka kaatui (!) pihalla leikeissään ja allah korusun - sai vaikka mustelman polveen tai naarmun jalkaan! Se kultainen keskitie on mielestäni suomalaisilla äideillä hienosti hallussa, ei hössötetä mutta vaaditaan kuitenkin jonkinmoisia käyttäytymissääntöjä jo leikkipuistossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu etta nailla ylemman luokan rouvilla on ylihuolehtiva ote varsinkin jos lapsi on toisen hoiteissa, toisaalta heillahan on tyyli kayttaytya kaikkia kohtaan silloin kun palvelusvakea. Turkissa on niin moneen lahtöön tyyleja, mulla on nykyisin vaikea hahmottaa millaista on suomalaisissa leikkipuistoissa, hiljasta muistikuvien mukaan? Suomessa hössötykset taitaa kohdistua enemminkin aitien keskinaisiin jannitteisiin?

      Poista
  4. Varsin osuva otsikko. Hurjalta kuulostaa leikkipuiston meno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika hurjaa se kieltamatta valilla on, ehka tyttö siina melskeessa jotain oppii?

      Poista
  5. Enpä olisi uskonut, että lasten leikkipuistoista on näin mielenkiintoista lukea. ;-D

    Meno lähipuistossasi kuulostaa aika samanlaiselta kuin meno täällä. Joskus saa kyllä katsella sydän syrjällään, kun lapset saavat tehdä melkein mitä huvittaa, ilman että vanhemmat puuttuvat asiaan. Goassa yksi lapsi putosi uima-altaaseenkin, kun vanhemmat eivät katsoneet lapsen perään. Mutta se on minusta hyvä, että vieraatkin aikuiset saavat komentaa lapsia (jos siis on aihetta), ilman että siitä otetaan nokkiin. Suomessa vieraiden puuttuminen lapsen kasvatukseen otetaan minusta vähän liian herkästi kritiikkinä itseä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Suomessa varmaan tallaista ole puistossa? Taallakin lapset saavat mellastaa huomattavasti vapaammin kuin Suomessa, tunnen joskus itseni ihan idiootiksi kun seuraan neidin askelilla ja varon sita ja kohta tuota. Minustakin lapsia saa komentaa vahan kaikki, olen ihan kiitollinen jos joku muu vanhempikin seuraa hanen tekemisiaan ja komentaa kun on aihetta.

      Poista
  6. Tästä(kään) syystä en ole koskaan ollut se äiti, joka viihtyy leikkipuistossa ja hiekkalaatikon reunalla:). Me lähdimme mieluummin retkelle rannalle tai metsään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin menisin mielellani rannalle ja metsaan valilla! Joskus jaadaan vaan omalle pihalle tai mennaan sellaiseen puistoon, missa ei ole ketaan, aamulla on aina hiljaista koska turkkilaiset nukkuvat pitkaan. Mutta sitten neiti tarvitseekin jo seuraavana paivana riehumisseuraa etta saa purkaa tuota alytönta energiamaaraansa, mista sita riittaa?

      Poista
  7. Nyt tuli kyllä uutena, että Turkissa olisi noinkin vapaata kasvatusta.. Minä taas tiedän vain sellaisia turkkilaisia perheitä, joissa lapset on todella hyvin kasvatettu ja ovat tottelevaisia. Kukaan ei töni, muksi, pompi sängyllä tai ota toiselta lelua. Turkissahan lapset nimenomaan opetetaan juuri kunnoittamaan muita ihmisiä ja varsinkin vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, me olemme sitten tavanneet erilaisia perheita? Turkisa pienet lapset saavat kasvaa kylla monesti aika vapaasti, eika monia mielestani niinkaan kasvateta. Kouluiassa alkaakin sitten erilaiset saannöt ja lapsilta odotetaan vastuuta erilailla kun vaikka Suomessa. Hyvin monissa maaseudulta muuttaneissa suurissa perheissa meno on aika villia, ainakin itse olen tata todistanut, vuorokausirytmi on hailyva kasite ja aamulla on suuria vaikeuksia lahtea kouluun. Vanhempien kunnioittaminen onkin sitten eri asia ja siihen taalla yhteisö vahvasti ohjaa, tosin taytyy sanoa etta Turkkikin on muuttumassa ja sen nuoriso.

      Poista
    2. Uskon että siellä on varmasti kyllä niitäkin perheitä, joissa kasvatus on vapaampaa. Mulla on kuitenkin vaan pelkkiä hyviä kokemuksia. Olen siis ollut lastenhoitajana Turkissa.

      Muistan niin hyvin sellaisenkin perheen,jossa 7-vuotias tytär tarttui 5-vuotiasta pikkuveljeään kädestä ja lähtivät kävelemään kohti huonettaan. Kysyin että mihin olette oikein menossa ja tämä tyttö vastasi "kello on nyt niin paljon, että meidän pitää mennä nukkumaan" Olin todella hämmästynyt! Vanhemmat eivät sanoneet lapsille mitään, katsoivat vaan telkkaria ja siltikin nämä lapset olivat niin hämmästyttävän fiksuja, että tajusivat mennä itekseen oikeaan aikaan nukkumaan! Eikä mitään hihitystä kuulunut sieltä huoneesta enää, kyllä kiltisti tosiaan menivät nukkumaan.

      Sitten eräässä toisessa perheessä lapset korjasivat aina automaattisesti lelut lattialta ilman, että vanhempien (tai minun lastenhoitajana) tarvitsi siitä erikseen mainita. Ainoa mihin jouduin puuttumaan oli lasten väliset erimielisyydet, mutta ei niitäkään jatkuvasti ollut ja sehän on sisarusten kesken ihan normaalia.

      Tarkoitukseni ei ole nyt mitenkään yleistää, mutta mitä olen ollut tähän mennessä ollut suomalaisissa perheissä, niin kyllä niissä ovat lapset olleet haastavampia mitä Turkissa.

      Arvostan kyllä kirjoitustasi ja mielipiteitäsi, mutta halusin tuoda tähän myös oman näkökulmani esiin. Mutta tottakai varmasti Turkistakin löytyy levottomia lapsia ja perheissä on ongelmia, en mä sitä sano. Kaikki nämä mitä kirjoitan, niin perustuvat kuitenkin omiin kokemuksiini.

      Mukavaa viikonloppua!

      - Anna

      Poista
    3. Tassa on varmasti suuria eroja juuri yhteiskuntaluokkienkin valilla, meidan lahipuistossa on juurikin nahtavissa aika erilaisista oloista tulevia lapsia, kun sitten mennaan seuraavaan puistoon, jossa on lahes ainoastaan korkeamman tuloluokan perheita, ovat lapset rauhallisempia. Perheet, joissa on lastenhoitaja ovatkin yleensa jo yhteiskunnassa ylemman tuloluokan perheita ja siella ei varmasti pompita yöta pitkin sohvilla tai kiljuta ja karjuta. Turkissa mennaan kouluun jo aikaisin ja sita ennen moni menee ns. esikouluun, joissa alkaa hioutumaan kaytöstavat, kouluissa opettajat ovat auktoriteetteja ja lapset osaavat kayttaytya. Toisaalta yksityiskouluissa on sitten myös ongelmatapauksina lapsia, jotka pitavat opettajia myös tavallaan perheen palkollisina. Turkissa puhuttaessa sortuu vakisin yleistyksiin, koska maa on niin laaja ja eri yhteiskuntaluokkien valilla on paljon eroja. Kiitos kommenteistasi ja minusta oli kiva kun kirjoitit tasta asiasta, varsinkin kun olet itse ollut Turkissa töissa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!