Ulkosuomalaisia ja paluumuuttajia

Ulkosuomalaisten ryhmä on kovin hajanainen ja sen ainoa yhdistävä tekijä on se että asutaan ulkomailla. Osa ei pidä yhteyttä muihin suomalaisiin kun taas toiset luovat hyvin vähän suhteita paikallisiin. Jokainen on lähtenyt eri syistä, jollekin on jo alusta asti selvää palata takaisin kotimaahan kun toiselle jääminen on todennäköisempää. Paluu takaisin on kova paikka, oli se sitten suunniteltua tai ei.

Eri syyt maailmalla oloon aiheuttavat monesti eriytymisen eri ryhmiin. Monet komennukselle tulleet asuvat maassa määritellyn ajan, elävät usein hyvin etuoikeutettua elämää verrattuna moneen paikalliseen ja jo kielitaidon puutteen vuoksi liikkuvat helposti vain omissa porukoissaan. Tiedän heistä liian monen nähneen paikallisia busseja vain ulkoapäin ja Ankaran vanhan keskustan auton takaikkunasta auton kiitäessä kohti lentokenttää, monelle paikalliseen kauppaan meneminen tuntuu liian vaikealta kielimuurin ja aggressiivisen kaupankäyntikulttuurin vuoksi. Turkki jää etäiseksi ja pelottavaksikin, tutumpi maailma löytyy muista ulkomaalaisista. Ikävä puoli vain on siinä että se todellinen arki ja ystävyys jää kokematta.

Olen muutaman kerran ollut porukassa, jossa ajatusmaailmat ulkosuomalaisten kanssa eivät kohtaa. Kun toinen puuskahtaa kuinka inhoaakaan näitä huijaavia paikallisia tai kuiskaa kuin salaliittolaisille miehensä inhoavan näitä paikallisia, unohtuu tältä että tulee samalla inhonneeksi toisen ulkosuomalaisen perhettä, ystäviä ja läheisiä. Toisen ulkosuomalaisen jalka on vahvasti uudessa kotimaassa ja ihmisten arjessa, hän iloitsee ja murehtii arjessa yhdessä paikallisten kanssa. Hänelle talouden romahduksella, terveydenhuollon uudistuksilla ja paikallisilla murhenäytelmillä on merkitystä, hän ei ole enää ulkopuolinen, joka katselee tapahtumia yläkerroksen ikkunasta. Vierailijana on helpompaa, voi nauttia antimista mutta tiskit ja likapyykin voi unohtaa. 

Suomalaisporukassa maailmalla tulee helposti livautettua sammakoita, toinen ei muista toisen juurtumista kyseiseen maahan ja toinen ei huomaa toisen ulkopuolisuutta uudessa kulttuurissa. Ollaan suomalaisia mutta ihan erilaisia ja erilaisissa tilanteissa. Ulkosuomalaisena tulee tavattua muita samalla nimikkeellä varustettuja ja jopa tutustuttua ihmisiin, joita ei koskaan Suomessa tapaisi. Tulee ihmeteltyä kuinka eri tavoin voimme saman asian kokea ja toisaalla taas tunnettua suurta yhteenkuuluvuutta ja sympatiaa. Pienestäkin suomalaisporukasta löytyy onneksi ne muutamat sielunkumppanit, joiden kanssa koetaan ja jaetaan samalla aaltopituudella.

Vierailijaa odottaa paluu kotimaahan omien likapyykkien pariin, kotimaahan paluusta tulee todellisuutta monelle pitkään muualla asuneelle ja joskus myös niille, jotka ovat päättäneet jäädä yllättävien elämän muutosten vuoksi. Blogeissa on viime aikoina työstetty edessä odottavaa paluuta Suomeen, podettu koti-ikävää ja tehty isoja päätöksiä. Vaikkei meillä ole paluusuunnitelmia niin ainahan on mahdollisuus, joka taas tuntuu aiheuttavan joillekin verenpaineen kohoamista. Ensin ellostellaan maailmalla, siellä paisteessa ja palmujen alla, kehuskellaan ehkä thaimaalaisten ystävällisyydellä tai italialaisella elämänmenolla ja sitten palataan Suomeen nauttimaan kotimaan tarjoamista eduista, koulutuksesta, paremmista palkoista ja sairaaloista, onko tuttua huttua paluumuuttajille?

Paluumuutto saa aikaa ristiriitaisia tunteita ja aina on myös niitä joille lähtijä on maanpetturi, palaaja helposti luuseri. Taloudellisesti epävarmat ajat lisäävät konservatismia ja on helppo heittää ajattelematon kommentti kassajonossa puolitutulle palaajalle tai sanoa suorat sanat anonyyminä mielipidepalstalla. Muutama vuosi sitten hesari esitteli palstallaan määräämättömäksi ajaksi maailmalla lähteneen pariskunnan, firma oli myyty ja halu hypätä pois oravanpyörästä sai tekemään ratkaisun lähteä. Mielipiteitä sateli runsaasti ja aika moni henki suuttumusta heidän päätöstään kohtaan. Että mitäs läksit. Rajat kiinni ettei pääse pois ja jos livahtavat niin takaisin ei ole tulemista.

Vaikka jokainen on lähtenyt matkalle eri syystä niin jokaisen paluumuuttajan kohdalla yksi on varma: kukaan ei palaa samanlaisena kuin oli lähtiessään. Monessa paluumuuttajassa on kilokaupalla tietoa ja taitoa sekä kokemusta, toivottavasti työmarkkinat osaavat sen hyödyntää. Moni paluumuuttaja on opiskellut uuden kielen, lapset ovat usein kaksikielisiä ja toisesta maasta on pääomana taito katsoa asioita eri kantilta, uusia toimintatapoja ja ajatusmalleja, ehkä jopa suhteita ja liikeideoita. Kulttuurien rikkauksilla pitäisi olla positiivinen kaiku mutta missä vaiheessa se sai negatiivisen sävyn?

Jos paluumuuttajia tai sitä suunnittelevia kiinnostaa niin netissä on luettavissa tutkielma aiheesta, vaikka se onkin tosi vanha niin osa asioista on tuskin vuosien saatossa muuttunut: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12885/ekuhal.pdf?sequence=1