keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Töissä Turkissa

Olen tehnyt töitä Turkissa aina yhteisöissä, jossa on sekä suomalaisia että turkkilaisia. Työpaikoilla on hallinnut sekakäytäntö etiketissä mutta yhteentörmäyksiltä ei olla vältytty. Ainakin itse koen että molemmilla kansallisuuksilla on tässä asiassa, kuinka työt tehdään ja työpaikalla ollaan, hyvin vahva mielipide asiasta ja siitä poikkeaminen tuntuu monissa tilanteissa äärimmäisen vaikealta. Eronsa on myös työskentelyllä yksityisellä ja valtion puolella, yksityisellä varsinkin turkkilainen venyy muttei pauku, sillä kysymyksessä on oma panos kun taas valtion puolella kärhämiä syntyy useammin.

Virkistyspäivänä työporukan kanssa matkalla kohti Çankırıa.

Suurin ja näkyvin ero on sosiaalisuus, Turkissa työpaikalle saapuminen on kohtaaminen, tavataan työtoverit ja vaihdetaan kuulumisia, suomalaiselle se on monesti kohtaaminen kasaantuvien töiden kanssa ja niiden hoitaminen on etusijalla. Monen paikallisen päivä alkaa teekupposella ja rinkelillä, aiemmin toisella työpaikallani oli keittiössä ihan kunnon aamiainen ennen kuin siirryttiin itse asiaan. Suomalaisille tämä on vaikea ymmärtää, turkkilaisia tupakkatauolle ravaavia, teekupin kanssa pöydän reunalla notkuvia ja lounastunnilta myöhässä saapuvia vilkuillaan helposti toisen suomalaisen kanssa tietävä ilme kasvoilla. Suomalainen se siellä raataa kun muut syövät, kippaa nopeasti mikrokeiton naamaan ja jos poistuu lounastilaan, muistaa kertoa  kuinka paljon töitä omalla osastolla on ja syömänkään ei meinaa ehtiä. Turkkilaiset vilkaisevat ja jatkavat jutustelua sihteerin viikonloppuvieraista ja siivoojan lapsenlapsesta.

Suomalaisen on vaikea elää mukana turkkilaisen työkaverin elämän myllerryksissä, kohtelias osanotto tai onnittelut riittävät meillä mutta eivät turkkilaisille, he ovat konkreettisesti työtoverinsa tukena, halaavat, itkevät ja iloitsevat yhdessä. Tämä asia herätti hieman toraa sillä turkkilaisilla on tapana soittaa sairastuneelle työkaverille kun suomalainen taas koki sen häiritseväksi, sukulaisen menetys on yhteisön yhteinen suru ja suomalaisten vähäeleisyys koetaan helposti kylmäkiskoisuuudeksi. Suomalainen suorittaja hoitaa hommansa vaikka toinen jalka haudassa, ei tuhlaa arvokasta työaikaa ylenmääräisiin korupuheisiin.

Virkistyspäivän viettoa Kızılcahamamin kauniissa maisemissa.

Monilla turkkilaisilla työpaikoilla vallitsee inhimmillisen tilanteen sääntö, jota ei ole kirjoitettu mihinkään. Kun sukulainen sairastuu tai menehtyy, irtoaa lomaa lyhyellä varoitusajalla, kukaan ei natise nurkassa että minäkö nyt joudun ylitöihin. Vaikka työlainsäädännössä, sen noudattamisessa ja ammattilittojen valtuuksissa saattaa mättää, niin sen paikkaa yleensä yya-sopimus, joka kuuluu turkkilaisuuteen. Kun mieheni isä sairastui, tuli pomolta komento heti perheen luo ja lomaa niin pitkään kuin tarvitsee, samoin pikkuneidin synnyttyä etuajassa, miehen työkaverit raahasivat sairaalaan muovikasseittain ruokaa ja juomaa huolimatta sairaalan täydestä ylläpidosta. Sairastuessani aikoinaan ensi kertaa pahaan flunssaan rannikolla opashommissa, oli paikallisen agentin johtaja lähettänyt työntekijänsä ensin kukkaostoksille ja sen jälkeen tyhjentämään läheisen pikkumarketin limppari- ja ruokavalikoimasta.

Turismin parissa työskennellessä tuli pian selväksi että turkkilainen on tottunut vaihtuviin tilanteisiin ja tyhjiin lupauksiin, paikallisen yhteistyökumppanin edustajalla oli aina kikkakolmonen takataskussa, jo valmiiksi mietitty B- suunnitelma, koska aina joku voi mennä ja yleensä menee mönkään. Kun kuuliainen opas kierteli ennen kauden alkua hotelleita ja piirteli pohjapiirustuksia, loi paikallinen edustaja samaan aikaan suhteita; joi teetä poliisipäällikön kanssa, meni tupakkatauolle sätkät taskussa taksikuskien luo ja tarjosi lounasta muille linkeille, joita tultaisiin tarvitsemaan pitkän kesän aikana. Ne tarjotut teet tulivat moneen kertaan takaisin kesän aikana poliisien palkeille marssiessa, samoin tupakat kun taksikuskit suhasivat oksentelevia turisteja meriretken muututtua myrskyksi. Suhteet ovat kaiken perusta Turkissa, niiden avulla saadaan työpaikka, pidetään se ja mahdollisesti vielä tehdään työssäolemisesta mahdollisimman mutkatonta.

Ruokahetki odotetuin hetki.

Suomalainen on tottunut niin selkeisiin pelisääntöihin työpaikalle, että kestää aika kauan ymmärtää mitä pinnan alla kytee kun ollaan Turkissa. Erilaiset hyvä veli -suhteet ja komissiopalkkiot ovat arkipäivää ihan joka paikassa. Turkkilainen miettii aina uusia tulonlähteitä ja diilejä kun suomalainen miettii että onkohan tämä laillista, täällä laillisen ja laittomuuden raja on niin häilyvä ettei sellaisia jaksa kovin kauaa pohtia. Osa suomalaisista taas on äärettömän sinisilmäisiä tässä asiassa, ihan oikeasti ajatellaan että se Marmariksen hotellin omistaja kutsuu huvikseen kotiinsa mutta koukkaa vaan matkalla enon nahkakaupan kautta, joka on tietenkin kaupungin halvin. Tai että virkistyspäivän järkännyt työntekijä nyt vaan tuntee hyvin sen kaupan omistajan ja siksi raahaa sieltä kassikaupalla tavaraa lähdettäessä.

Turkkilainen vahva hierarkia tulee ensimmäisenä esiin puhuttelussa, kaikki tarkistetaan pomolta sillä omista päätöksistä ei yleensä tule kehuja vaan ainoastaan huutoa. Suomalaisen pomon kaverillinen asenne ja vitsinheitto saattaa onnistua tai sitten ei, helposti käy niin että paikallinen menettää kaiken kunnioituksensa tälläistä pomoa kohtaan. Kokouskäytäntö on vierasta monelle, sillä monesti kokouksia pidetään korkeimmalla tasolla tai osastottain muttei koko työyhteisön kesken kuten Suomessa. Turkkilaisille sekin on sosiaalinen tilanne, jossa voidaan kommentoida ja vaihtaa kuulumiset vieruskaverin kanssa, suomalaisittain taas istutaan ja kuunnellaan ja kysytään kun saadaan lupa. 

Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jolla työilmapiiriä pyrittiin parantamaan ja kehittämään, valmentajat tulivat Suomesta. Tilanne oli jo alusta lähtien tuomittu epäonnistumaan, avoin keskustelu työpaikan puutteista ja ongelmista ei ole luontevaa paikallisille, jotka eivät solvaa pomojaan tai tämän toimiaan muille kuin työkavereille. Käskyt on totuttu ottamaan vastaan mukisematta vaikka ne olisivat kuinka hulluja, niitä ei analysoida puhumattakaan parannusehdotusten laukomisesta johtajien ollessa paikalla. Erilaisin esimerkein fläppitaululle piirtely ja pelien pelailu yhteishengen parantamiseksi saa paikallisissa aikaan vain sekavia reaktioita, harva olettaa työpaikan olevan avoimen keskustelun mekka ja ideoiden yhteinen hautomapaikka, monelle riittää että lounastunti on tunnin, teevesi kuumaa ja muutaman minuutin myöhästyminen aamulla sormien läpi katsottua.

Suomalaiset tutustuttavat turkkilaisia mölkyn saloihin.

Paikallisten kesken vallitsee myös oma hierarkiansa, muistan suomalaisen pomon kieltäneen työpaikan siivoojalta joka aamuisen kahvinkeiton ja sen tarjoilun paikalliselle sihteerille. Näin oli aina toimittu, siivooja koettiin suomalaisten keskuudessa yhdenvertaiseksi, jonka kanssa jutusteltiin, sen sijaan moni turkkilainen ei hänen kanssaan juuri jutustellut kuin pyytäessään lisäpalveluksia. Suomalaisten kesken on helppo jakaa tehtäviä sillä yleensä asiat saadaan niin rullaamaan ja jokaisen tavoite on tehokas toiminta, sen sijaan paikallinen on tarkka tehtävistään ja siitä mitä sopimukseen on määritelty. Valtion puolella ja monilla yksityisilläkin työpaikoilla Turkissa on totuttu erilaisiin etuihin kuten aamiaisiin ja lounaisiin, työpaikkakuljetuksiin ja sukkahousurahastoihin, yhteistyökumppaneiden tarjoamia illallisia tai lahjoja juhlapäivien alla ei nähdä millään lailla ristiriitaisena.

Kun kello lyö viisi, tipahtaa turkkilaisen kynä, kaikki jää pöydälle juuri siihen asentoon ja työpäivä on ohi. Suomalainen taas hoitaa työnsä loppuun, työn sankarina heittää ilmoille muutaman huomion turkkilaisista savun lailla kadonneista kolleegoistaan. Aika moni suomalainen peilaa itseään työn kautta, turkkilaiselle työ on monesti välttämätön paha ja elämä alkaa kynän tipahtaessa.

Niille nuorille, jotka haaveilevat asumisesta Turkissa suosittelen opastöitä tai vaihto-opiskelua. Vinkkinä sellainen että oppaana työskennellessäni palkka ja edut olivat huomattavasti paremmat kuin paikalta palkattuna valtiolla. Samalla voi miettiä kumpi houkuttelee enemmin, puurtaminen ilman auringonvaloa toimistossa vai ulkoilmassa lomalle tulleiden ihmisten kanssa? Karoliina on kirjoittanut hyvän postauksen Turkkiin töihin aikoville. Turkin uudessa ulkomaalaislaissa on muuten muutoksia koskien ulkomaalaisten työlupaa, mutten ole asiaan tarkemmin perehtynyt.

Olen usein miettinyt kuinka paljon valjastamatonta työvoimaa Suomella olisi ulkosuomalaisissa maailmalla. Paikan päällä eri maissa asuu paljon ammattilaisia eri aloilta, jotka eivät ole työllistyneet syystä tai toisesta omaan ammattiinsa uudessa kotimaassaan. Tietotaitoa maasta, tavoista ja paikoista on kuitenkin muodostunut vuosien saatossa. Tämä tuli taas mieleen lukiessani tämän artikkelin.

18 kommenttia:

  1. Jotenkin hymyilytti. Voin niin kuvitella. Mieskin teki ekat kahdeksan vuotta töitä toimistossa, jossa oli ulkomaalaisia ja turkkilaisia. Amerikkalainen ja suomalainen työmoraali oli välillä turkkilaisille tosiaan liikaa:). Niin minullekin ja niin sitten sanoin, että nyt olisi aika vaihtaa työpaikkaa, että perhekin näkee isää. Sillä suomalaisella sisulla kun tehdään sitten muidenkin hommat, että deadlinet pitää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhan se on monesti on ja taytyy sanoa etta se suomalainen sisu tassa tapauksessa monesti kaantyy itseaan vastaan, valtiolla varsinkaan ei saa juurikaan vastinetta siita illat pitkat töissa notkumisesta.

      Poista
  2. Kyl on niin hyvää tekstiä (sisältö + ulosanti), että ihan kumartaa pitää. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumarrelaan puolin ja toisin :) Kiitos!

      Poista
  3. Kuulostaa osittain tutulta. Täällä usein tärkeintä on tehdä pitkää päivää. Mikä tarkoittaa sitä, että ollaan duunipaikalla ennen pomoa ja lähdetään hänen jälkeensä. Se työpäivän sisältö sitten voi usein olla vähän rennommin täytettävissä.

    Sain ensimmäisessä työpaikassani muuten palautetta, kun nipistin lounaan puoleen tuntiin, jotta pääsin lähtemään hieman aikaisemmin illalla kotiin. Että "Meillä Ranskassa on tapana nauttia ruoasta, ei vain tankata!". Ja mä taas olen tosi huono hillumaan yhtään ylimääräistä lounailla tai edes kahvitauoilla. Pariisissa normaali työpäivä venyy helposti 11-tuntiseksi (työmatkoihin tunti suuntaansa, lounas tunnin ja 8 tunnin työpäivä). Minä mielelläni tulisin aamulla ajoissa ja lähtisin illalla suht ajoissa. Täällä aamu alkaa usein suomalaisittain aika myöhään (jopa kymmeneltä), mutta sitten ilta menee myös duunissa.

    Vaikka on tietty täälläkin työpaikkoja ja -tehtäviä, joissa esim. lounas kuitataan päätteen edessä, jos sielläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taallakin on monilla työpaikoilla tuo etta ennen pomoa duuniin ja hanen jalkeen kotiin ja jos tulet aiemmin sita ei jollainlailla koeta positiiviseksi. Työpaivat on taallakin tosi pitkia ja kaupungeissa ruuhkiin tuhrautuu aikaa, lauantai on monin paikoin puolikas työpaiva.

      Poista
  4. Mukavan analyyttisesti kerrottu juttu joka herätti paljon haikeutta. Turkkilainen uramentaliteetti on valovuosia suomalaista edellä siinä mitä tulee inhimillisyyteen. Moista avointa ja aitoakin välittämistä vaikkapa menetyksen koskiessa työtoveria soisi tänne suomeenkin. Ja suomalaisten mielenterveyskin olisi paremmalla tolalla jos työt jäisivät työpaikalle ja työ olisi vain sellainen elämän osa-alue joka tuo leivän pöytään ja joka hoidetaan töissä mutta jota ei stressata vapaa-ajalla.

    Huonoja puoliakin näyttäisi siellä olevan mitä tulee työhierarkiaan, lahjontaan jne. mutta kaikenkaikkiaan pidin lukemastani nimimerkillä epätyypillinen suomalainen jota myös hulttiona toisinaan pidetään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On taallakin toki eroja työpaikkojen valilla, joissakin voi olla ihan kamalat pomot mutta monesti sitä inhimmillisyytta löytyy, turkkilaiset ovat tottuneet siihen ettei apua tai tukea saa valtiolta tai jarjestelmilta, joten jokainen tietaa jossain tilanteessa olevansa lahimmaisen avun varassa. Itsekin koen sulana hulluutena työn sankaruuden tavoittelun, jossa istutaan illalla duunissa ja motkotetaan etta mina taalla yksin teen kaikkien duunit jne. En kuulu työn kautta itseani peilaaviin ja koen enemmin olevani turkkilainen, jolle työ on valttamatön paha ellei se sitten olisi joku kutsumusammatti.

      Poista
  5. Osuvasti sanottu tuo itsensä työn kautta peilaaminen! Minua ärsyttää suomalaisissa se, että ns. raatajat, jotka eivät käy tupakalla, jotka heittävät lounaan pikapikaa naamaansa ja jotka eivät rupattele turhia, korottavat itsensä sankareiksi ja sitten luimuilevat näitä "loivaliikkeisiä" kollegoitaan kulmiensa alta. Argh.

    Intiassa taas inhoan juuri tuota hierarkiaa, ja sitä, miten ei voi siirtää edes yhtä pöytää tai hakea itse kuppia teetä, kun sitä varten on toimistopoika tai joku muu vastaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma jotenkin tajuun sen omassa yrityksessa huhkimisen mutta kun se on yleensa sita myös valtiolla missa se vaan kostautuu yleensa silla, etta sille osastolle missa hommia huhkitaan kaadetaan sita mukaa vaan lisaa töita. Toinen mika arsyttaa on se sellanen piilovittuilu kun joku on sairaslomalla, on niin helppoa kylvaa epailyn siemen etta onkohan se sittenkaan kipea...

      Turkkilaisetkaan eivat tee mitaan ylimaaraista, katselevat vaan vieresta.

      Poista
  6. Hei Petra, tormasin blogiisi ensimmaista kertaa facebookin kautta. Itse en Turkkia tunne ollenkaan, oli hauska lukea postauksiasi, mielenkiintoista vertilla eri maailmankolkkien kulttuureita! Meilla (Brasilia) on tyomoraali suomalaiseen verrattuna alhainen, 15 minuutin myohastyminen ei ole myohastyminen, lounastauon venymista ei oteta niin vakavasti etc..Ajan kuluessa kaikkeen kuitenkin tottuu ja muuttuu paikallisia tapoja "enemman sietavaksi"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavin jo sun blogissa ja palaan pian uudelleen, oli niin tuttuja tarinoita vaikka toisella puolella maailmaa oletkin :) Niin sita tottuu ja huomaa vuosien aikana monissa asioissa muuttuneen hyvinkin turkkilaiseksi. Kiva kun löysit tanne!

      Poista
  7. Aivan ihana blogi, kiva kun löytyi! Itse elin ulkosuomalaisena Istanbulissa kunnes miehen kanssa muutettiin Suomeen.. Ankarassa olen käynyt kerran joten on mukava lukea juttuja sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja kiva kun löysit tanne!

      Poista
  8. Eksyi sivuillesi, kun etsin tietoa työnteosta ulkomaalaisena Turkissa. Kiitos kirjoituksistasi, ne ovat mielenkiintoisia!
    Ehkä kuitenkin toteutan unelmaani ja jatkan selvittämistyötä, josko kuitenkin lähtisin kokeilemaan.

    VastaaPoista
  9. Hei ! Osaisitko kertoa, mikä siellä on suomalaisella yli 10 vuoden kokemuksen omaavalla insinöörillä palkkataso, tai insinöörillä yleensäkin. Laitoin sinne päin hakemusta menemään juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus tulee tosi myöhassa, sori en aina huomaa naita vanhoja postauksia kommentoida. Palkkataso vaihtelee rajusti, onko paikallinen vai kv. yritys? Firman koko ja mika insinööri? En ole asiantuntija alalla mutta haitari on alytön kaikkine etuineen, 3000-aina eteenpain liiroissa arvioisin? Tsemppia!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!