maanantai 14. lokakuuta 2013

Kohtaamisia juhlapyhien alla

Tänään on Kurban bayramin eli uhrijuhlan aatto, huomisesta eteenpäin suurin osa Turkkia juhlii ja sukuloi, ruuhkia ja lihapatojen äärelle kokoontuvia sukukarkeloita, luvassa on vuoden suurin ja tärkein juhla jonka ansiosta tänä vuonna monet lomailevat poikkeuksellisen pitkään. Lähes kaikki virastot ja toimistot ovat olleet jo tänään kiinni, viimeistenkin luukulle laitettiin lappu klo 13, yksityisyrittäjät ja yksityisen sektorin työläiset ahertavat normaaliin tahtiin. Siinä missä virkamiehille tipahtelee kuukausittain lisiä ja korotuksia, saavat yksityisen sektorin työtekijät nuolla näppejään. Kiehun raivosta aina, koska mieheni on koko ikänsä tehnyt töitä yksityisellä, ammattiliittoon juuri kukaan ei uskalla liittyä, sillä se on takuuvarmasti lopputili.


Olimme tytön kanssa tänään ulkona lähes koko päivän, aurinko hellii ja mikäs sen mukavampaa kuin kierrellä rattailla puistosta toiseen, kävellä välillä tuulta vastaan meren äärellä ja istahtaa aina kun huvittaa puistonpenkille, rattaisiin mehua, vettä, rusinoita ja pari sämpylää. Samaan suuntaan rantaa hölkkäili rattaiden kanssa toinenkin nainen, kiinnitin huomiota edessäni reippaasti kävelevän naisen pukeutumiseen, ihan kun suomalainen, merrilin sandaalit ja marimekkotyylinen tunika ja trikoot, mutta aivan turkkilaisen näköinen? Turkissa lasten kanssa vaihdetaan melkein aina muutama sana äitien kesken, niin mekin, kävi ilmi että nainen on turkkilainen mutta asunut vuosia Lontoossa brittimiehensä kanssa. Jatkoimme matkaa rinnatusten lähes Karşıyakan keskustaan asti, juttua riitti. Nainen kertoi ettei enää sopeutuisi Turkkiin tyttären syntymän jälkeen, kaikki tuntuu niin vaaralliselta, siskon 6.kerroksen asunnon ikkunat ovat lastenleikkiä avata, kaiteet ovat matalia, ilmanlämpöpumpun johdot on viritetty miten sattuu, taksilla ajelu kiristää hermoja. Nainen kertoi tuntevansa itsensä ihan tärähtäneeksi odotellessaan kolmatta taksia, jossa olisi mahdollisesti turvavyöt lastenistuimen takia, sukulaiset ja taksikuskit naureskelevat hänen lellivän lapsensa pilalle turhalla hössötyksellä. Ihmettelemme yhdessä miksi lapsen nuha on maailmanloppu mutta etupenkillä voi matkustaa jo vastasyntynyt sylissä?


Nainen huokaa ja kertoo muitavansa, että vielä 15 vuotta sitten turvaistuimia ei Turkissa juuri ollut, harvassa olevat olivat kalliita, nykyisin sen hankinta ei ole enää rahakysymys kovinkaan monelle, on kysymys siitä ettei asiaa haluata ajatella, on helpompi tuudittautua siihen että sininen silmä suojelee vaikkei siihen sisimmässään täysin uskoisikaan. Toivottelemme hyvät bayramit, nainen matkaa sukulaisten pariin, minä taas huokaan helpotuksesta etteivät nämä pyhät tarkoita meille tänä vuonna vieraita tai vierailuja.

Matkan varrelle jää lempipuistomme Güzel sanatlari parkı, jonne tyttö kärttää, puisto on pullollaan lapsia ja aikuisia, suurin osa tähän puistoon saapuvista lapsista on varakasta väkeä, jalassa on aina adidakset tai  muut merkkikengät, paikallisia merkkejä ei paremmissa piireissä juuri suosita, lasten kanssa saapuvien isoäitien tukka on föönattu kampaamossa äskettäin. Tyttö hyörii lapsilauman mukana, joista yksi poikkeaa laumasta, jalassa on kuluneet sandaalit, joissa on sukka, muutkaan vaatteet eivät noudata lasten merkkivaatelinjaa. Poika haluaa leikkeihin mukaan mutta toiset pojat karttavat, pojan isäkään ei sulaudu muiden trendikkäiden isien joukkoon. Kuluneissa vaatteissa oleva isä on ilmaa muille vanhemmille, kukaan ei tervehdi häntä mutta vanhempien lähettimeen on selvästi tullut signaali oman lapsen leikkivän pojan kanssa, joka ei kuulu joukkoon. Ärsyttää. Tyttö ja sandaalipoika vaihtavat leikkiautoja keskenään, vaihdamme muutaman sanan isän kanssa, jonka muiden mielestä pitäisi varmaan viedä poikansa johonkin toiseen puistoon.  Tekisi mieli sanoa jotain sillekin tyylikkäälle nahkatakkirouvalle, joka tempaisee poikansa pois leikeistä. Harmittaa.


Jos johonkin, niin turkkilaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuteen en totu ikinä, en myöskään ikinä opi pysymään omassa kastissani, mikä lie se onkaan, enkä taatusti suostu käyttäytymään sen mukaisesti. Varoittavana esimerkkinä toimii ulkomaalainen nainen, joka aikoinaan valaisi maahan juuri saapuneelle suomalaistytölle itse kuuluvansa Turkin yhteiskunnan parhaimpaan A+ kastiin, sen myötä heidän postiluukusta putoilevat mainokset ovat ihan toista kun huonoimpaan D- kastiin kuuluvan, olin pöyristynyt ja olisin edelleen. Epäoikeudenmukaisuutta ei saa kytketyksi mutta sille D- luokkaan kuuluvalle ihmisellekin voi puhua, voi kysyä mitä kuuluu ja antaa lapsensa leikkiä hänen lapsensa kanssa.

Kun muutin Turkkiin oli kirkasotsaisesti sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia eikä asuinpaikan tai ystävien kesken tehdä eroa sen mukaan mikä on tulotaso. Nykyisin olen samaa mieltä että ihmiset ovat samanarvoisia, sen sijaan en voi asua Turkissa alueella, jossa köyhät tai konservatiiviset asuvat, se on vaarallista koko perheelle monessa suhteessa. Meitä ei katsottaisi hyvällä ja tuskinpa mekään ajan myötä naapurustoamme. On pakko tasapainoilla maailmojen välillä, pysytellä kansan parissa tietäen kuitenkin rajansa. Tyttö saa leikkiä kaikkien kanssa mutta jos en minä niin vähintään isänsä pitää kontrollia millaisten kavereiden koteihin voi mennä, erot yhteiskuntaluokissa vaikuttavat kaikkeen. Yksityisen sektorin epätasa-arvoisuus suhteessa julkiseen on pientä sen rinnalla että huolimatta yhteiskunnan muutoksista viime vuosina, köyhien asema pysyy ja säilyy. Toivotaan että uhrijuhlan aikana sen oikean tavan mukaisesti juurikin yhteiskunnan vähäosaisia muistetaan.


Meidän päivä piti sisällään siis mielenkiintoisia kohtaamisia, kotiin palatessa kotikadulle oli ajanut koko kadun täyttävä muuttoauto, avuliaat muuttomiehen pistivät hetkeksi hommat jäihin ja roudasivat tytön rattaissa sekä parin päivän bayramruokakassit kepeästi heilahtaen kotiovelle, kiitos heille. Sain myös pitkän puhelun uudelta suomalaiselta tuttavuudelta, joka muuttaa pian Izmiriin ja sen myötä tytöllekin on luvassa suomenkielistä samanikäistä kaveriseuraa, odotamme innolla heidän tuloaan! Meille uhrijuhla saa tulla tänä vuonna rauhallisena, perheenkesken, muutamalla miehen ylimääräisellä vapaalla ja yhteisellä ajalla höystettynä. Ollaanhan ihmisiä toisillemme.

Jos kiukuttaa tai tuntui aamusta asti, että päivä menee pipariksi, käy lukemassa Kabul 1001 blogissa ollut selviytymistarina, lupaan, että päivä tuntuu taas elämisen arvoiselta pienine pulmineen.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea, kuinka turkkilainen nainen on muuttanut asenteitaan ulkomailla asuessaan. Jännä, että joku asia, joka ennen oli "normaalia" voi muuttua niin vieraaksi. Pitäisikin joskus miettiä löytyykö itsestä jotain vastaavaa ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen.
    Olen ihan samoilla linjoilla, mitä tulee eriarvoisuuteen. Se on nimenomaan yksi niistä asioista, joita en Argentiinassakaan voi sietää ja herättää aina ihmettelyä. Näihin kuuluu myös monennäköisiä mietteitä herättävät kotiapulaiset. Suomalaiselle yhteiskunnan kastijako ja erottelu tuntuu niin vieraalta. Olin ihan ällikällä lyöty kun opin, että Briteissäkin on merkitystä, mistä lukiosta (!) olet valmistunut.

    Tuo selviytymistarina Kabulista on oiva muistutus siitä, kuinka pieniä meidän "ongelmat" ovatkaan.

    Hyvää uhrijuhlaa! (kuulostaapa pelottavalta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, nainen kertoi niin tottuneensa siihen, etta lapsen turvallisuus huomioidaan ja kun sitten tulivat tanne, han oli ihmeissaan kuinka niin paljon jatetaan kohtalon kasiin lapsen(kin) kohdalla. Eriarvoisuus on vaikea asia, miehelleni, joka on aina asunut sen keskella asia on paljon luontaisempi, asiat vain ovat niin. Hui kuulostipa tosiaan pelottavalta tuo uhrijuhlan toivotus :D

      Poista
  2. Kylläpä tunsin (jostain syystä) sympatiaa sitä ulkopuolelle jäänyttä isää ja poikaa kohtaan. Mutta niin se valitettavasti on epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa, että kyse ei ole välttämättä mistään syrjinnästä, vaan kyse voi olla ihan omasta turvallisuudestakin. Ei nyt ehkä tuolla leikkipuistossa, mutta esimerkiksi juuri asuinpaikan valinnassa.

    Minulta jäi nyt ymmärtämättä, että miksi ammattiliittoon liittyminen on takuuvarmasti lopputili? Pidetäänkö ammattiliittoon kuulumista jotenkin uhkaavana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmitti myös isan ja pojan puolesta, isa ei ollut moksiskaan silla on varmaan tottunut ottamaan paikkansa tassa yhteiskunnassa. Turkissa asumisen jalkeen en ole laheskaan yhta suvaitsevainen ja kirkasotsainen monessa asiassa, tama yhteiskunta tekee sellaisesta lopun ajan kanssa.

      Yksityisella sektorilla jarjestaytymisaste on matala, jos joku alkaa työpaikalla vaatia oikeuksia ja puhua liitosta, saa todennaköisesti heti kenkaa, asianhan voi vieda oikeuteen mutta harva lahtee siihen prosessiin, joka tapauksessa työpaikkojen ovet eivat enaa sen jalkeen aukea ja yksityisen sektorin ikaankuin annetaankin olla villi, nain yrittajyys on helppoa ja pidetaan viriilina. Sen sijaan julkisen sektorin keskiluokan aanet ovat tosi tarkeita silla virkamiehia on valtavat maarat ja suurin osa kayttaa aanensa vaaleissa.

      Poista
  3. Hyvää bayramia! Kiva että olette saamassa suomenkielistä leikkiseuraa. Ikävä että jo leikkipuistossa eritellään kenen kanssa voi vaihtaa sanan tai antaa lapsen leikkiä. Turkin yksityiskoulusysteemi valitettavasti takaa että tämä erittely jatkuu helposti aikuisikään asti. Britanniassa asuminen varmasti muuttaa ajattelutapaa. Mieheni ajattelee monesta asiasta ei turkkilaisittain kiitos ulkomaan vuosien. Lähetin juuri hiljan Turkkiin turvaistuimen Britanniasta ja muistelisin sen hinnan olleen 2-3x kalliimpi Turkissa! Välillä tuntuu että täällä tavallisille merkeille annetaan ihan liikaa arvoa ja eritoten hintaa Turkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös hyvaa bayramia! Turkissa luokkajako on kylla aika selva, toisaalta ehka tama varakkaiden valta on silta osin murtumassa etteivat enaa voi tehda ihan mita vaan, mutta kyllahan se niin on etta Turkissa rahalla saa ja saavutetaan. Tuontitavara on Turkissa monesti kallista ja yleensa lansimaalaiset merkit saavat juurikin kohtuuttoman korkean aseman, lenkkareiden merkeilla kerrotaan kuka on kukin.

      Poista
  4. Olemme suomalaisina syntyneet tasa-arvoisuuteen. Tosin vaivihkaista luokkajakoa tapahtuu Suomessakin. Vai oletteko nähneet jonkun työssäkäyjän ystävystyneen Helsingin rautatieaseman nurkilla norkoilevan kodittoman kanssa? Tai mikä on monen (tietämättömän) ihmisen mielipide suomenruotsalaisista? Täällä Kanadassa, joka on ihmisten ja kulttuurien todellinen sillisalaatti, törmää luokkajakoon. Tosin turkkilaisten kesken se häviää hieman. Täällä luokkajako tapahtuukin ns. hyvistä ja huonoista maista tulevien kesken. Suomi ja kaikki Euroopan maat ovat hyviä, paitsi ehkä Haitilaisille jotka ottavat etenkin skandinaavisen viilipyttymäisen asenteen ylimielisyytenä ja sitä kautta rasistisena. Tietysti minun kokemukseni on aivan erilainen kuin jonkun Quebeciläisen. Myös perinteet ja tavat aiheuttavat luokkajakoa. Joissakin maissa sanotaan ei kiitos monta kertaa ennen myöntymistä tarjotulle kahville, vaikka se heti maistuisikin. Toisissa maissa hyväksytään heti tarjottu kaikki, ettei vain loukata tarjoajaa. Näistä tämäntyyppisistä tilanteista syntyy väärinkäsityksiä ja väärentyneitä leimoja annetaan koko kyseisestä maasta tulevan kansalle. Itsekin elän kompastellen, mutta sitä oppii ymmärtämään enemmän ja arvostelemaan vähemmän. Välillä ihmetyttää ja nieleskelen kommenttejani, kuten kodin siivousta siihen pisteeseen että se on suurinpiirtein steriloitu, mutta sitten lihan mahdollisen pilaantumisen suhteen ollaan suurpiirteisiä. Hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessakin jonkunlainen luokkajako on tullut varmasti nakyviin viime vuosina, leipajonot pitenevat ja vain osalla on varaa yksityiseen sairaanhoitoon. Taallakin on selva hyvista ja huonoista maista tulevien luokkajako, kaikki itaeuroopan maat ovat suurelle osaa kansaa huonoja, kun taas eu-maat ovat hyvia. Turkissa on vain totuttava tahan luokkajakoon vakisin vaikka se ikava juttu onkin. Hyvaa bayramia Kanadaan!

      Poista
  5. Niin ja hyvää Bayramia!

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!