lauantai 19. lokakuuta 2013

Koiranelämää Turkissa


Helmi on turkkilainen koiramme, joka on ehtinyt jo kunnioitettavaan 10 vuoden ikään, sekarotuinen  Helmi on todistanut moneen kertaan olevansa ihmisen paras ja uskollisin ystävä. Helmi löytyi aikoinaan etelärannikolta ravintolan koiran pentueen viimeisenä, jota kukaan ei huolinut, eräänä iltana Helmi istui sitten repussani kun fillaroin kämpille. Helmi oli todella villi pentu, menetin cd-levyt, kenkäni ja läjän vaatteita, vuokra-asunto koki kovia sillä pöytien ja tuolien jalat saivat kyytiä. Helmi talvehti monesti Suomessa vanhemmillani ja sielläkin tehtiin tuhoja ja näyteltiin monet temput. Seniori Helmi on rauhallinen eikä jaksa enää hillua kuten ennen, kissoja tuo jaksaa edelleen lennättää ja toisinaan näyttää koirillekin kaapin paikan.


Eläintenystävän ei ole helppoa asua Turkissa, sillä silmiään ei voi ummistaa katukoirilta, joidenkin ihmisten väheksynnältä ja täydeltä ajattelemattomuudelta ja tietämättömyydeltä eläimiä kohtaan. Monilta turkkilaisilta puuttuu kokonaan tieto, miten kotieläimiä kohdellaan ja miten niiden kanssa ollaan. Kadulla vastaan tuleva äiti saattaa kaapata lapset kainaloon ja juosta keskelle ajotietä kun huomaa koiran lähestyvän, monesti lapsia varoitellaan koirista ja kerrotaan kauhutarinoita tai mikä ikävintä, koiria potkitaan ja tavat välittyvät eteenpäin seuraaville sukupolville. Kun odotin tyttöä, saattoi vastaantulija tiedustella annammehan koiran varmasti pois ennen lapsen syntymää, koirankarvat kun ovat niin vaarallisia lapselle, vakuuttelut täysin päinvastaisista tutkimustuloksista kaikuivat kauhistuneille kuuroille korville. Moni lemmikinomistaja taas kyseli samaa huolestuneena, ettehän hylkää koiraa kun lapsi syntyy?


Turkissa on myös paljon eläintenystäviä, Turkin paimenkoira Kangal on arvostettu ja monen maanviljelijän ja paimenen korvaamaton apu ja ystävä. Ainakin itse olemme huomanneet, että yhä useampi koiranomistaja kertoo hankkineensa eläinystävänsä valtionkoiratarhalta, jonne kerätään katukoiria. Turkissahan koiria ei lopeteta vaan ne yleensä sterilisoidaan ja rokotetaan. Riippuen kaupungista olot tarhoilla vaihtelevat, monet tarhat ovat niin täynnä, että ajoittain osa koirista lasketaan takaisin kaduille. Nämä yksilöt tunnistat korvan muovimerkistä. Me olemme vuosien saatossa tavanneet Helmin kanssa monia vannoutuneita eläintenystäviä, Ankarassa tunsimme kaikki lähialueen koirat ja omistajat, monella koiralla oli takana onneton alku elämässä, kuka oli pelastettu mistäkin. Puistoissa jaettiin tiedot hyvistä eläinlääkäreistä ja koirien arjesta. Tarinoita ikävistä naapureista ja koirienvihaajistakin saimme kuulla.


Eläinkauppoihin en suostu astumaan jalallanikaan, niissä vastassa on surullisia koiria ja kissoja lasikopeissa, Istanbulin joissakin kaupunginosissa nämä kaupat on kuulemma jo kielletty mutta kuinka kehitys jatkuu, on arvoitus. Turkissa toimii valtavasti laittomia eläinkauppoja ja sukupuuttoon kuolevia lajeja sekä laittomia kotieläimiä saapuu maahan mereltä, ilmasta ja maanteitse, ongelma on ilmeisesti täysin hallitsematon eikä sen valvontaa pystytä hoitamaan. Monelle turkkilaiselle koira on statussymboli ja suosittuja rotuja ovat esimerkiksi Rottweiler, pittbull tai joku muu suurehko ja koulutusta vaativa koira, vaihdamme yleensä suuntaa kun näköpiirissä on nuori hintelä poika poukkoilevan koiransa kanssa, koirat ovat harvoin koulutettuja ja poikien ainoa hinku on luoda pelonsekaista kunnioitusta kotikulmilla. Monesti koira otetaan ilman sen suurempia pohdintoja, erityisesti varakkaiden perheiden lapsille pieni söpöjä pentuja ostetaan kuin leluja, kun ne kasvavat isoiksi, sotkevat ja vaativat hoitoa, ne jätetään heitteille. Ankarassa tutun eläinlääkärin pihalle jätettiin viikoittain pentuja, kun ei itse enää huvita hoitaa, siirretään vastuu toisille.


Kaupunkien laitamilla vastaan saattaa tulla hyvinkin vihaisia puolivillejä katukoiralaumoja, kaupunkien keskustoissakin parkkiintuneita katukoiria tapaa mutta yleensä ne liikkuvat yöllä ja nukkuvat päivisin, monilla roskienkerääjillä on oma uskollinen ystävä mukanaan. Izmirissä asuinalueellamme on paljon kissoja mutta myös koiria, jokaisella katukoiralla on oma alueensa, kenellä pankin edusta ja kenellä sitten oma bussipysäkki tai puisto, lähipuistoamme puolustaa hieman äkäinenkin Garip koira. Täällä kissat ovat melko hyväkuntoisia, niin oli kyllä Ankaran korttelimme kissayhteisökin, kulkukoirat tässä keskustanalueella ovat myös pulskia ja laiskanpuoleisia. Karşıyakalaiset ruokkivat katueläimiä, sillä lähes joka liikkeen edessä on ruokakipot ja juomakupit, useilla kahviloilla on oma kissansa ja samaan ilmiöön olen törmännyt muutamissa vaatekaupoissakin. Oma korttelikissamme on Duman, pulska harmaa kissa, joka majailee milloin kenenkin parvekkeella rapsutettavana eikä ruuastakaan näytä olevan pulaa. Monissa Turkin kaupungeissa on rottaongelma, joka pääsee valloilleen ellei kissoja ole. Kotitalossamme asustaa kolme koiraa, josta yhden kanssa Helmi on jo ehtinyt rähistä, uutta tulijaa ei niin vain hyväksyttykään joten nyt yritetään hiljalleen tutustua ja ystävystyä.


Karşıyakalaisia eläimiä on muistettu lähes joka puistossa omin juomapaikoin ja kyltein, joissa on ohjeita eläintenomistajille, koirat tulee myös rekisteröidä, jolloin ne saavat oman numeronsa ja kadotessa tiedetään kenelle koira kuuluu. Ainakin täällä kuten Ankarassakin koirat saa viedä lähes joka puistoon, kunhan korjaa jätteet. Karşıyakan alueella on paljon kotikoiria ja puistoissa paljon ulkoiluttajia, myös monissa kahviloissa asiakkailla on mukana koira. Osa turkkilaisista pelkää hysteerisesti koiria ja toisille on vaikea ymmärtää kuinka koiraa voidaan pitää sisällä, tapa ja tottumus kotielämiin kulkee vahvasti perheissä. Mieheni isä on eläinrakas, joka edelleen ruokkii entisen työpaikkansa alueella asuvat koirat, kotona on ollut koiria ja miehestä sisaruksineen on kasvanut samanlaisia. Hieman toisenlaisen kotikasvatuksen saaneelle anopille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kun oppia rakastamaan nelijalkaisia. Lähes jokaisella työpaikallaan mies on löytänyt pian alueen katukissat ruokittaviksi, katukoirat hoidettaviksi, osalla on löytynyt koti ja tälläkin hetkellä työnalla on löytää koti vuoden vanhalle koiralle, jonka omistaja on sairastunut.


Uskonnollisissa korttelistoissa ei näy yleensä kotieläimiä eikä varsinkaan koiria, islamin mukaan koira on likainen eläin ja tästä syystä moni ei hyväksy sen pitämistä sisätiloissa. Meillä tyttö on kasvanut nenäkkäin Helmin kanssa ja suhtautuu koiriin ja kissoihin välittömästi. Helmi taas on tottunut tytön touhuihin, eikä ole moksiskaan kun tämä kiskoo korvasta tai osoittaa rakkauttaan hieman rajuin ottein. Turkissa toimii lukuisia eläinyhdistyksiä, lähes kaikilla kaupungeilla on omansa, suurin osa auttajista tekee pyyteetöntä työtä ja jalkautuu kaduille auttamaan katueläimiä, käy auttamassa koiratarhoilla ja pyrkii muuten parantamaan niiden oloja. Vaikka täällä on paljon katukoiria ja -kissoja niin pitää muistaa, etteivät läheskään kaikki elä onnetonta elämää ja vaikka islam ei koiraa kotiin hyväksy, on se muokkautunut turkkilaisen kulttuurin myötä ja monille turkkilaisille koira on uskollinen ystävä.

Muutamia eläinten asialla olevia organisaatioita Turkissa:

http://www.haytap.org/index.php/english-content

http://kapsaonline.com/

http://www.shkd.org/neuter_and_return.html

https://www.facebook.com/pages/Turkish-Animal-Group-TAG-Dog-Adoptables/193092287368884

http://turkishanimalrescueorganisation.webs.com/


14 kommenttia:

  1. Mielankiintoista tietoa. Taalla Israelissa ei katukoiria nay, kissoja kylla sitakin enemman.
    Niitakin pyritaan steriloimaan, jotta eivat liian paljon lisaantyisi. Silti varsinkin kevaisin nakyy
    kylla tosi paljon uusia pentujakin. Osa nayttaa aika huononkuntoisilta.

    Kissoja ruokitaan aika paljon. Usein kavelylenkeillani naen semmoisia kuivaruokakekoja
    kaduilla. Ei ole silti helppoa katukissan elama, autojen alle jaaneita nakyy harva se viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa on katukoiria edelleen harmittavan paljon ja riippuu aika paljon myös kaupunginalueen johtajasta miten niita kohdellaan, taalla Karşıyakassa koirat ovat hyvakuntoisia eika niita ole kovin paljon, pitaa tutustua alueen koiratarhaan kun ehdin. Meidan Ankaran korttelissa asusti valtava kissayhteisö, suurin osa oli hyvakuntoisia silla niita ruokittiin ja hoidettiin, mutta kyllahan valilla kavi kato ja asialla oli varmasti arsyyntynyt kissanvihaaja, autojen allekin niita jaa, varsinkin pentuja.

      Poista
  2. Mieheni vanhin veli on pikkukaupungin eläinlääkäri, ja häneltä olen kuullut mitä karmeimpia tarinoita eläinten kohtelusta Turkissa :(
    Kotieläinten pito perheenjäseninä tuntuu olevan Turkissa vielä ihan lapsen kengissä.
    Osa meidänkin suvusta karsastaa sisätiloissa pidettäviä eläimiä.
    Anoppi oli koko ikänsä kammonnut koiria, kunnes tuli Suomeen ja tutustui meidän pikkuspanieliin.
    Nyt muistetaan joka kerta puhelimessa kysyä myös koiramme kuulumiset, ja ikäväkin on välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtautuminen tuntuu todellakin vaihtelevan ihan valtavasti, sen huomaa jo siita miten perheen lapset lahestyvat elaimia, toiset ihan luontevasti ja toiset sitten ihan kummallisin elkein. Voin kuvitella etta miehesi veli on nahnyt yhta ja toista elainlaakarina :( Suurin osa elainlaakareista, joita olen tavannut on kylla oikeasti sydamen asialla ja auttavat sivussa monesti katukissoja ja -koiriakin, toki seassa on sitten rahanahneitakin yksilöita.

      Poista
  3. Tuollahan Anu jo antoi tietoa.Oma koirani on adoptoitu järjestöltä,ja maksoin vaan sterilisoinnin sekä rokotukset. Suurin osa koirista täällä on sekarotuisia ja Tel Avivissa näkee koiria joka puolella(omistajiensa kanssa) Kaupungissa on kakkapussillaatikoita useassa paikassa ja koirille on oma beachi ja useita koirapuistoja.Kiva kun laitoit Helmistä kuvan,et ole tainnut paljon täällä Helmiä esitellä vaikka oletkin usein maininnut.Lisää kuvia please!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun meille tulevaisuudessa tulee seuraava koira, niin otamme sen varmaan koiratarhalta, tuntuu hullulta hommata rotukoiraa ja maksaa siita kun ilman kotia olevia on niin paljon. Helmi on sekarotuinen ja aivan ihana enka kylla pista ollenkaan pahakseni, jos tulevakin koira olisi sekarotuinen. Onpa hienoa etta siella on oma beach koirille! Lisasin nyt tuohon tekstin alkuun viela Helmista yhden paremman kuvan, lupaan laittaa jatkossakin ja vahan enemmin Helmin kuulumisia!

      Poista
  4. Muistan Helmin tympääntyneen ilmeen sinä sateisena sunnuntai-iltapäivänä,kun Cicim elämäämme ilmaantui teidän parvekkeella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee, Helmi on sellainen kreivitar tosiaan ettei taida katsoa kilpailijoita hyvalla :D Tuo eka kuva on muuten niilta ajoilta eika ole Helmi(kaan ;) muuttunut yhtaan!

      Poista
  5. Mun anoppilassa on kaksi koiraa, ja vain ulkokoiria ovat. Ma en oo mitenkaan niin suuri elainten ystava, mutta silti en koskaan tekisi mitaan pahaa elaimille. Nama anoppilan koirat saavat ruuakseen vain kuivaa leipaa :( ja ovat laihoja.. Ma kerran lahdin pois koko pihapiirista koska ma en kestanyt nahda niita koiria ja kun toisella joka on narun paassa kiinni ei ollut edes vetta. Mun sanomiset ei auta yhtaan, mutta vetta sitten laittoivat sille koiralle kun ma vaadin (ma itse pelkaan niita koiria niin en uskaltanut vieda vetta). Nama koirat on suoraan vaan pentuina ulkoa otettu ja ei ole mitaan rokotuksia yms. vuorilla siis asuvat.

    Ma tykkaan itse enemman pienemmista elaimista, kissoista, kaneista ja pienista koirista. Meille ei kuitenkaan tule mitaan elaimia talon sisalle, koska mies ei halua elaimia taloon (no oon jo tottunut lapsesta asti, koska mun vanhemmat myöskaan eivat mitaan elaimia halunneet talon sisalle). Jos meilla olisi oma talo niin mies kuulemma voisi kylla ottaa jonkun pelottavan vahtikoiran ja kouluttaa sita, mutta ma en taas pida isommista ja pelottavista koirista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ihan ok etta jotkut koirat ovat ulkokoiria, jotkut rodut sopeutuvat siihen ja nauttivat varsinkin jos niilla on jotain toimitettavaa, sen sijaan se etta koira on aina kiinni eika saa kunnon ruokaa on jarkyttavaa. Se on kuitenkin ihan arkipaivaa Turkissa silla koira nahdaan tietyllalailla vain ihmisen avuksi luotuna joissakin piireissa, se on tosi ikavaa. Ja sitten on tama suuntaus etta halutaan pelottava koira kotiin ja osahan tekee siita koirasta tarkoituksella vaarallisen ja puolihullun, koiria pidetaan toisinaan pienella parvekkeella tms. En usko etta mikaan muu tuo muutosta kuin koulutuksen lisaaminen ja tason paraneminen.

      Poista
  6. Ihana, suloinen Helmi. ♥

    Oli vähän surullista luettavaa, kun olen itsekin suuri eläinystävä, vaikka omaa lemmikkiä ei olekaan. Tuntuu käsittämättömältä, miten huonosti jotkut ihmiset voivat eläimiä kohdella. Mutta varmasti siinä on takana monenlaisia syitä - en esim. tiennyt, että koira on islamin mukaan likainen eläin.

    Toivottavasti Helmi pääsee sinuiksi naapurikoirien kanssa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla suurimmassa osassa maailmaa elainten olot ovat surkeita, itseansa joutuu vahan kivettamaan silla jokaista pienta kissaa ja koiraa ei voi auttaa, elainten huono kohtelu saa ainakin omasta puolestani monesti ihmettelemaan ihmista lajina ja tuntemaan suurta hapeaa lajimme puolesta. Toivotaan etta Helmilla ja ylakerran kaverilla alkaa synkkaamaan :)

      Poista
  7. Meillä on aikanaan ollut kotona kolme koiraa, mutta miehen allergian vuoksi meistä ei enää voi tulla koiraperhettä. Turkissa olen pelotellut lapset pysymään kaukana koirista. Meillä kun on muutama ikävä kohtaaminen ollut katukoirien kanssa. Pidämme siis kunnioittavan välin, ja muistutan, että mitään Luojan luomaa ei kohdella pahasti. Pienet pennut saa minut silti aina sekaisin ja silloin mietin, että mitä jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme olleet onnekkaita naidan paikallisten kulkukoirien kanssa, tyttö on nyt oppinut hieman kantapaan kautta etta kissoja kannattaa lahestya varoen, emme mekaan lahesty kulkukoiria aina ihan tuosta vaan mutta yleensa aika huolettomasti ellei koira selvasti osoita olevansa vihainen.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!