torstai 3. lokakuuta 2013

Syksyruokaa ja mezeitä

Ensimmäiset sateet on koettu Izmirissä, yöllä lämpöasteet tippuvat jo alle +10 ja kesä on selvästi ohi. Syksyn tullen teen usein uuniruokia, jotka tuntuivat kesäkuumalla monesti liian raskailta, savipotit on kaivettu kaapin perukoilta ja uunissa hautuneet ruuat ovat mitä parhaimpia sateisina päivinä. Moussaka on tuttu ruoka suomalaisissa keittöissä, sitä tarjoillaan myös turkkilaisissa lokantoissa eli lounasravintoloissa, kodeissa sama ruoka kulkee yleensä nimellä etli patlican eli munakoisoa ja lihaa. Turkkilainen versio on öljyinen eikä niinkään kerroksittain tehty kreikkalainen versio, siitä puuttuu myös valkokastike ja juustokerros. Meillä valmistuu toisinaan kreikkalainen versio mutta useimmiten, varsinkin nyt kun kevennetään, näiden kahden kombo.

Kotimoussaka

5 munakoisoa, saavat olla pulleita
1 iso sipuli
valkosipulia maun mukaan
2 mehusta isoa tomaattia ( tai murskaa purkista)
2 rkl tomaattipyreetä
400g jauhelihaa
2 dl jogurttia
kanamuna
mausteita
öljyä
juustoraastetta



1. Leikkaa munakoisot siivuiksi, siivut saavat olla melko ohuita. Laita  ne uunipellille ja sivele oliiviöljyä pullasudilla, paista uunissa niin kauan kun siivut ovat saaneet kauniin ruskean värin.

2. Valmista jauhelihakastike, kuullota sipulisilppua öljyssä, lisää valkosipulia ja sen jälkeen jauheliha, ruskista ja lisää kuoritut ja lohkotut tomaatit, mausta halusi mukaan esim. mustapippuria, paprikaa, chiliä, kuminaa, oreganoa. Kun tomaatit ovat pehmenneet, lisää pyree ja tämän jälkeen lämmintä vettä, hauduta kastiketta. Kastikkeen pitäisi saostua mutta olla kuitenkin sopivan juoksevaa.

3. Lado uunivuokaan vuorotellen munakoisosiivuja ja kastiketta. Vatkaa kulhossa sekaisin jogurtti ja yksi muna, kaada seos moussakan päälle, raasta lopuksi juustoraaste pinnalle ja laita uuniin folion kera, ota folio pois paiston puolivälissä. Anna laatikon paistua uunissa noin 45 minuuttia 180 asteessa.

Olemme innostuneet tekemään ainakin aina miehen vapailla mezeitä, osa niistä on sopivan kevyitä ja ne ovat loistava lisuke kalalle ja lihalle. Täällä on edelleen sardiinikausi menossa ja leivitetyt pannulla paistetut sardiinifileet ovat herkkuamme, niiden rinnalle riittää hyvin muutama meze.

Baba ganoush

4 munakoisoa
3 rkl tahinia
4 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
mustapippuria, paprikaa ja chiliä
suolaa
oliiviöljyä
tomaattia, persiljaa, oliiveja, tilliä, paahdettuja pinjansiemeniä tms. koristeeksi

Paista munakoisoja uunissa, grillissä tai kaasulieden liekillä. Muista puhkoa koisoihin haarukalla reikiä etteivät ne räjähdä. Kun koisot ovat hiillostuneet, anna niiden hetki jäähtyä ja kuori sitten mustat kuoret pois, tee sisuksesta hakkelusta, sekoita sitruunanmehu ja tahini hyvin sekaan, samoin mausteet. Jos haluat tahnamaisempaa, voit sekoittaa ainekset vaikka sauvasekoittimella. Koristele ja tarjoa.


Bostana salaatti

3 tomaattia
2 kurkkua (pieniä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 turkkilaista biberiä ( voit jättää poiskin)
1 punainen paprika
 persiljaa
2 rkl oliiviöljyä
1 sitruunanmehu
1 rkl granaattiomenauutetta
sokeria hippusellinen
hieman suolaa
(sumakkimaustetta ja chiliä)

Leikkaa kaikki salaatinainekset pieniksi kuutioiksi, purista valkosipulinkynnet sekaan ja lisää nesteet ja mahdolliset mausteet. Anna tekeytyä hetki, tarjoile. Salaatti on kotoisin Urfasta ja siitä voi maustaa halutessaan tulistakin, sopii hyvin myös liharuokien kaveriksi.

Meillä valmistettiin myös porkkanameze, jonka ohje oli äskettäin Karoliinan blogissa. Ihan loistava ja helppo alkupala.

Kun tyttö sai kipsin käteen, ajattelin piristää häntä pienellä välipalalla, joka taisi maistua paremmin aikuisväelle.



Kesäkurpitsaa ja munakoisoa

Kesäkurpitsaa
Munakoisoa
1 pieni pullo soodaa
aromisuolaa
jauhoja

Siivuta kesäkurpitsat ja munakoisot, jauhota ne hyvin. Kaada kulhoon pullo kivennäisvettä, juomalasillinen jauhoja ja maun mukaan suolaa, sekoita hyvin. Kuumenna reilusti paistoöljyä pannulla, kun öljy on kuumaa, kasta seoksessa ja paista pannulla kauniin ruskeiksi. Dipiksi sopii vaikkapa tarator kastike: kuivunutta leipää ( raasta), jogurttia, puristettua valkosipulia ja rouhittuja saksanpähkinöitä, mausteita maun mukaan. Sekoita ja nauti. Tarator sopii hyvin myös mustekalarenkaiden tai katkarapujen kanssa.

Sitten vain syömään!

18 kommenttia:

  1. Kiitos ruokavinkeistä! pähkäilinkin jo tossa että mitäs sitä tänään syödään. Ei muuta ku jauheliha pois pakkasesta ja ruuan laittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta loistavaa etta tama postaus tuli kuin tilauksesta :) Hyvaa ruokahalua!

      Poista
  2. Meillä syötiin munakoisoa eilen :). Baba ganoushkin maistuu, mutta enemmän aamiaispöydässä. Meillä aamiainen näyttääkin osittain meze-tarjoilulta, kun on vaikka minkä sorttista levitettä hummuksesta taramosalataan. Yksi suosikeistani on uunissa paistetut, muhennetut punaiset paprikat valkosipuli-jugurttikastikkeessa. Maistuu niin leivällä kuin paistetun munakoison ja kesäkurpitsankin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidan aamupala on niin perinteinen ja aika tahnaton jostain syysta? Tahinia syödaan aamupalalla sotkettuna rypalesiirappiin, taramasalata on iiiihanaa! Tuo paprikatahna on muuten ollut pitkaan tekolistalla, pitaakin laittaa korvan taa. Meilla syödaan munakoisoa aika paljon, se on vaan niin hyvaa.

      Poista
  3. Juuri kun kaipasin yksinkertaistettua ohjetta moussakasta! Enaa puuttuu munakoisokausi, mutta sielta se tulee kevatauringon mukana pikku hiljaa :) Nyt mintun jo alkaessa kasvaa, opettelulistalla on turkkilainen punainen linssikeitto, joka on kuulemma herkullista. Granaattiomenauute kuulostaa muuten aivan unelmaihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan etta munakoisot kypsyy etuajassa! Tein juuri asken linssikeiton punaisista linsseista, helppoa ja aina niin hyvaa. Granaattiomenauute on tosi hyvaa ja kuulemma terveellistakin, tieda sitten.

      Poista
  4. Mä menen ihan tainnoksiin näistä turkkilaisista ruoista! Ehkä mä olin turkkilainen mun entisessä elämässä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jospa olitkin ottomaaniajan hovissa herkuttelemassa?

      Poista
  5. Minä taas, siis tuo meze-aamiaisihminen... Esittelen itseni, Tarja Kanadasta, hei vaan ja merhaba!
    Punainen linssikeitto on hyvää, mutta eniten pidän ezogelin keitosta. Voisin elää vain ja ainoastaan sillä. Itseasiassa işkembe çorba on se harva ja ainoa keitto jota kohtaan ei löydy minulta edes kiinnostusta. Olisihan se tietysti mukava osata tehdä, mutta syömään en sitä pysty. Keiton haju on jotain ihan omaa luokkaansa. Oletko muuten tehnyt turşua? Minulta ei se ole onnistunut vaikkei sen pitäisi mitenkään monimutkaista olla. Nyt olen turşutehtailut jättänyt, kun ei tee mieli tuhlata kasviksia eikä aikaansa. Kaupan valmiit turkkilaiset turşut ovat aivan liian suolaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tarja, kiva kun esittaydyit. Mina tykkaan kaikista turkkilaisista keitoista paitsi juurikin ışkembesta ja kellepaçasta, mies syö niita sitten ulkona ja työ jalkimmaista myös tytölle kotiin kun on hanenkin herkkua. Olen kerran tehnyt turşua, osaan kaytin silloisen pihamme vihreita tomaattejakin ja ihan hyvaa siita tuli mutta me ei olla oikein turşun syöjia joten toista kertaa ei tullut kokeiltua, kaytin valmista turşusekoitetta, tykkaan eniten venalaistyylisista suolakurkuista joten nama paikalliset etikkasailykkeet eivat ole suuria suosikkejani. Mukavaa viikonloppua Kanadaan!

      Poista
  6. Minkä kokoisia munakoisoja suurin piirtein? Täällä on (Suomeen verrattuna) pienet kesäkurpitsat mutta suuret munakoisot.Juuri eilen katselin kaupassa kuinka jättiläisiltä näyttivät: pulleimmasta kohdasta sormet ylettyisi ympäri kahdella kädellä juuri ja juuri. Kiitos resepteistä! Baba ganoushia jos teen, teen miehen sukuun varmasti vaikutuksen. Täällä ei tulisi kenellekään mieleen tehdä sitä itse. ;)

    Punainen linssikeitto on yksi vakiresepteistäni arkeen, mutta olen vähän jo kyllästynyt... Olisi kiva kuulla sun versio, ehkä tulisi mulla linssit viimein taas käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla on usein sama juttu, munakoisoja on eri laatuja, on melkein pyöreita ja liila-valkoraidallisiakin, mina kaytin tahan kuitenkin vahan pienempia, ymparysmitta on varmaan sen verran etta toisen kaden sormet yltaa toisen niveliin ( olipas hankalasti selitetty?) Minapa postaan sen linssikeiton ohjeen jolla itse teen!

      Poista
  7. Ihania resepti-ideoita jalleen kerran, kiitos niista! Minua myos kiinnostaisi se linssikeiton ohje :) m c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva, postaan linssikeiton huomenna!

      Poista
  8. Ihania ruokaohjeita, mousaka on uunissa ja toivottavasti onnistuu, suuri kiitos ohjeesta :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu etta otit kokeiluun, kayhan jattamassa puumerkki kuinka maistui, mukavaa viikonloppua Mirja!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!