tiistai 22. lokakuuta 2013

Ulkomaalaisen puolisona

Kirjoitus 'Jos joutuu häpeämään omaa puolisoaan' sai aikaan keskustelua kommenttilootassa ja sain asian tiimoilta kirjoituksia myös sähköpostiin. Kiitos kaikille. Joukossa oli onneksi  positiivisia tarinoita mutta paljon negatiivisia kokemuksia millaista on, kun seurustelee tai on naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Millaista on kun supistaan selän takana, kun omat vanhemmat haukkuvat ja hylkäävät ja kun suhde päättyy ympäristön paineeseen. Häpeää on koettu ihon värin, riittämättömän toimeentulon ja työttömyyden vuoksi sekä puolison kulttuurin maineen takia.

Karşıyakan hääsalongin edustaa komistaa tämä patsas.

Myös muutaman ulkosuomalaisen puoliso oli hävennyt tätä, käytöksen takia tai sen vuoksi, että suomenkielen puhuminen leimaa itäeurooppalaiseksi. On tämä maailma aika takapajuinen paikka kun omaa kieltä ja kulttuuria joutuu häpeämään vieraassa ympäristössä, eikös nyt ole vuosi 2013? Kun luin näitä tarinoita, ensin hätkähdin, kun mietin asiaa tarkemmin, eivät ulkosuomalaisten jutut vaikuttaneetkaan enää kovin erikoisilta. Helposti unohtuu, että joissakin maissa, kuten Turkissa, rasismi ja ulkomaalaisten sorsiminen on syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Harvemmin sellaista kokee lomarannikoilla, joissa turistien raha pyörittää koko aluetta. Sen sijaan muilla alueilla reaktiot saattavat olla pahimmillaan mitä vaan, sylkemistä, pahasuopaista tuijotusta tai jopa loukkaavia sanoja. Suurin osa paikallisista suhtautuu ulkomaalaiseen kiinnostuvan ystävällisesti, sen sijaan kun perheeseen tulee ulkomaalainen miniä tai vävy, voi suvun tuomia olla musertava täälläkin, ihan kuten missä vaan muuallakin. Moni suhde päättyy perheen päätökseen; valitset joko meidät tai ulkomaalaisen, moni suhde ei edes kunnolla käynnisty sillä perheen reaktio tiedetään. Vaikka oma mieheni ei myönnä häpevänsä minua koskaan, niin olen varma että hän on joskus vieraiden läsnäollessa huokaissut syvään sisäänpäin ja ajatellut että olisi nyt vain hiljaa. Eikä laittaisi vettä myllyyn. Ettei tarvitsisi taas selitellä ja ihmetellä sen omituisia tapoja niille, ketkä eivät selvästikään ole valmiita helposti niitä nielemään. Niinpä.

Turkissa on turha heilutella rasisti-korttia, sillä ei nimittäin saa aikaan kun lisää ongelmia omalle kohdalle.  Ulkomaalaisen on tiedettävä oma paikkansa, joka määräytyy puolison perheen, mahdollisen työpaikan ja sen tuoman aseman ja ikävä kyllä, myös pankkitilin nollien perusteella. Ulkomaalaisen paikka on jonottaa hiljaa, asiallisin dokumentein, ilman turhaa napinaa. Siinä vaiheessa kun turkinkielen taito on kehittynyt sille asteelle, että sanomalehtien luku sujuu mutkattomasti ja paikallisten keskustelujen pätkiä poimii ympäriltä, huomaa saavansa täystyrmäyksen, täällähän on ihan luvallista olla rasistinen eikä sitä mitenkään peitellä.

Kahdenkulttuurin suhteessa saa aina jollakin tavalla puolustella puolison tekemisiä ja olemisia. Ulkomaalaisen puolison takia koettu työpaikkakiusaaminen, ystävien katoaminen ja oman perheen tuen menetys on kuitenkin jo kova paikka, monen jaksaminen ei veny niin pitkälle. Monesti kiusaaminen ei kohdistu ulkomaalaiseen henkilökohtaisesti, vaan on noloa kun perheeseen tai ystäväpiiriin tulee yllättäen vieraan kulttuurin edustaja, pitää selitellä tutuille ja tuntemattomille, häpeä saa siivet ja alkaa leviämään. Joulupöydässä kakistellaan tytön uuden poikaystävän taustasta eikä työpaikallakaan huvita kertoa että perheeseen on tullut vävy, mistä lie vuorilta.

Yksi häpeänkohde ulkomaalaisen puolison kohdalla on työttömyys, kun ei työllisty, on vätys. Olen ollut kotona yli 2 vuotta eikä kukaan varmasti ole täällä ajatellut, että sekin laiska suomalainen tuossa naapuritalossa edelleen kotona kuppaa...Suomessa tilanne on toinen ja tuet eri luokkaa kuin täällä, alkaa kiinnostaa millähän naapurin Mehmet perhettään elättää. Sosiaalinen media pullistelee tarinoita naapurissa asuvasta afrikkalaisperheestä, joka tienaa tuhansia euroja tekemättä mitään, tunteet kärjistyvät itse kullakin sillä ympäristönpaine saattaa olla murskaava.

Rasismista tuntuu olevan hyvin päinvastaisia käsityksiä, osa ulkomaalaisten puolisoista kertoo sopeutuneensa hyvin Suomeen kun taas toiset eivät halua edes kuvitella puolisoaan ahdasmieliseen maahan. Onko sittenkin niin, että lähipiirin häpeä ja yllättävät reaktiot ovat yleisempiä kun kadulla vastaantulija, joka huutelee ählämiksi tai neekeriksi? Ainakin läheisten reaktiot tallentuvat selkäytimeen loppuelämäksi, tuntematon elämään kyllästynyt huutelija unohtuu nopeasti.

Häpeää yritetään torjua myös jo ennakoimalla, tiedän vuosikausia ulkomaalaisen puolisonsa kanssa eläneitä ulkosuomalaisia, jotka kokevat olevansa Suomessa altavastaajan asemassa, puolison kulttuuria kohtaan tunnettua häpeää yritetään sivuuttaa tuomalla esiin ulkomaalaisen siipan hieno työ, pullea lompakko tai mahtisuvun voima ja asema uudessa kotimaassa. Siellä jossain sisällä nimittäin kummittelee ajatus että puolisoa ei ikinä hyväksytä.

Kirjoitukseen tulleet kommentit ja sähköpostit pistivät miettimään ja huokaamaan helpotuksesta, olen saanut elää Turkissa kuin lintukodossa ulkomaalaisena ja paikallisen puolisona, muutama viisastelija ulkomaalaispoliisissa on aika pientä kun on saanut välttyä sen suuremmilta kohtauksilta, huuteluilta, puhumattakaan lähipiirin hyökkäyksistä kummankaan kulttuuria kohtaan. Kiitos monesti sen, että on suomalainen, jonkun muun kulttuurin edustajana olisi voinut olla vaikeampaa. Joskus on varmasti herätetty ihmettelyä. Ehkä ärsytystäkin. Ihmisten kommentit ovat joskus olleet ajattelemattomia mutta pienillä töyssyillä on selvitty. Työpaikan selkäänpuukottajat, entiset ystävät ja ilkeilijät, joiden lähipiiriin on tullut ulkkis, kannattaa miettiä, kaksikin kertaa. Jokainen ei ole sosiaalipummi, lusmuilija, naistenhakkaaja, lastenraiskaaja, huijari tai muuten epäpätevä yksilö vain siksi että tulee toisesta kulttuurista.

Lue Ylen silminnäkijästä millaisia kokemuksia ulkomaalainen herätti työ- ja asuntomarkkinoilla.

16 kommenttia:

  1. Osuvaa ja ajatuksia herättävää tekstiä -taas kerran. Itselle tosin tuntematon tilanne tuo ulkomaalaisen puolisona oleminen, mutta ennakkoasenteet sen sijaan tuttuja kylläkin. Täytyy myöntää, että pääsen ihan hävettävän helpolla täällä, siis heti kun kerron olevani suomalainen. Jos sen sijaan olisin amerikkalainen tai venäläinen, saati kaakkois-aasialainen, puhumattakaan afrikkalaisesta, saisin osakseni aivan erilaista kohtelua kuin nyt. Ja vaikka se ei tietenkään oma vikani olekaan, niin silti tekee välillä pahaa, kun kokee olevansa niin eri asemassa kuin edellä mainitut kansallisuudet. Meitä suomalaisia ihaillaan, paapotaan, halutaan esitellä ystäville ja näyttäytyä meidän seurassa. Niin helppoa kuin se onkin patsastella "hyvässä maineessa" olevana suomalaisena, koen sen silti aika pinnalliseksi ja vääristyneeksi ajatusmaailmaksi, jossa sinut arvotetaan ihan pelkästään kotipaikkasi perusteella. Oli se sitten hyvää tai huonoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen itse ihan samoin, arsyttaa kun joku luulee venalaiseksi ja kuinka ilme muuttuu kun kuuleekin minun olevan suomalainen. Monissa maissa rasismi on todella syvalla eika siita edes puhuta, taalla ihmisten erottelu eri luokkiin on monen mielesta niin arkipaivaa etta samoin toimitaan myös kansalaisuuksien kanssa, oleskeluluvan hintakin maaraytyy kansalaisuuden mukaan. Komennustehtavissa olevia Turkissa pidetaan kuin kukkaa kammenella ja heita tosiaan paapotaan taallakin.

      Poista
  2. Todella hyva kirjoitus. Etenkin turkkilaiset herattavat suomalaisissa heti kummaa vastustusta. En vaita, etteikö joihinkin ennakkoluuloihin Suomessa olisi myös ulkomaalaiset itsekin vaikuttaneet, mutta eihan kaikkia voi leimata jos joku tekee jotain vaarin...Mieheni kohtasi rasismia ihan tuntemattomilta konkreettisesti parin pahoinpitelynkin verran ja kaikki sukulaisetkaan (lahin perhepiiri kylla) eivat viela tana paivanakaan ole hanta taysin hyvaksyneet vaikka naimisissa ollaan oltu jo iat ja ajat. Turkkiin takaisin muuttomme syyt olivat hyvin selvat; miehen kova koti-ikava ja kyllastyminen olemaan toisen luokan kansalainen. Monikulttuurisissa perheissa ollaan useimmiten jomman kumman maaperalla ja kokemuksemme mukaan minun on huomattavasti helpompi saada asiaankuuluvaa ihmisarvoa suomalaisena Turkissa kuin turkkilaisen mieheni Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa, kuten monessa muussakin maassa on talla hetkella aika vahva aarioikeiston nousukausi, se ei varmaan helpota ulkomaalaisten oloja. En yhteen ihmettele etta olette palanneet Turkkiin, pahoinpitely on jo todella vakava juttu ja jos jatkuvasti tuntuu ettei hyvaksyta niin kyllahan se tekee olon kestamattömaksi. Olen samaa mielta etta minun on helpompi olla taalla kuin mieheni Suomessa, emme ole Suomessa asuneet mutta voisin kuvitella meidan olevan onnellisempia taalla.

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että olen tainnut olla erityisen onnekas, kun olen kohdannut äärimmäisen vähän minkäänlaisia ennakkoluuloja oman puolisoni takia. Isälle oli tärkeää, että miehellä oli työpaikka (silloin kaksikin), koska hän taitaa olla niitä ihmisiä, jotka eivät katso Suomessa työtä vailla olevia ulkomaalaisia hyvällä. Toisaalta intialaiset saavat varmasti muutenkin eri kohtelun Suomessa kuin vaikkapa juuri turkkilaiset ja somalit. Mutta kyllä sitä tulee itsellenikin joskus mieleen kaikenlaista, kun katselee kaiket päivät kahvilassa istuvia somaleita. Ukkeli kysyi minulta taannoin, että millä nuo somalit oikein elävät, enkä minä osannut sanoa oikein mitään, kun en tunne yhtään somalia henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla sinne Suomeen tosiaan mennaan myös sen sosiaaliturvan perassa, olen itse nahnyt sita omin silmin aiemmassa duunissa, tietyissa suvuissa se on taysin automaattista etta sinne mennaan tavalla tai toisella, onhan siella jo iso osa sukua odottelemassa. Luulen, etta somaleihin kohdistuu ehka eniten negatiivisia tunteita, turkkilaiset jakavat kansaa, osa katsoo etta ovat ahkeria yrittajia ja toiset taas kokevat heidan olevan huijari naistennaurattajia, molempia varmasti löytyy mutta mistapa ei?

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teksti. Olen itse asunut Alankomaissa jo vuosia. Taallakin ulkomaalaisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat tulleet omakohtaisesti tutuiksi, valkoihoisena eurooppalaisena. Paikalliset eivat valttamatta aina tieda kovin paljoa Suomesta, edes missa se on. Joskus vain se etta, on ulkomaalainen riittaa herattamaan ennakkoluuloja.
    Olen nyt naimisissa lahi-idasta muuttaneen miehen kanssa ja suoraan sanottuna tuleva loma Suomessa pelottaa. Kuinka paikalliset suhtautuvat mieheeni ja lapseeni... ehka tama fiilis johtuu siita etta, olen seurannut tiiviisti Suomalaista ulkomaalais-rasismi keskustelua. Toivon etta media paisuttelee asiaa ja todellisuus on toinen.
    http://wanderlustmanaged.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti pelottaa, media ja joka paikka on pullollaan keskustelua aiheesta. Me ollaan kayty lomilla Suomessa muttei nyt pariin vuoteen, kohta olisi taas aika, emme ole kokeneet mitaan negatiivista mutta vahassa on olleet reissutkin. Nauttikaa lomasta, varmasti kaikki menee hienosti!

      Poista
    2. Täytyy kyllä kiittää sua realistisesta blogista! Tuntuu että viime aikoina on ilmaantunut monia blogeja jossa nuoret tytöt asuvat turkissa joki miehensä kanssa tai haikailevat se perään. Näiden tyttöjen mielestä kaikki Suomessa mättää ja Turkki on maanpäällinen paratiisi, lisäksi mies on tietenkin oikeassa kaikessa ja mistään ei voida olla eri mieltä kun mies jotain sanoo.. Sinulla tuntuu kuitenkin olevan realiteetit kunnossa. Paljon mukavampi lukea näitä tekstejä, täytyy sanoa että toisia samankaltaisia blogeja lukiessa lähinnä ärsyyntyy. Sinulta sen sijaan oppii asioita. Joten paljon kiitoksia!! :) Jatka samaan malliin!

      Poista
    3. Kiitos sulle, Turkki ei ole paratiisi, kerron siita juuri sellaisena kuin se on. Kyllahan ne vaaleanpunaiset lasit tippuvat jossain vaiheessa paasta, arki tulee vastaan ja se arki on aika kova taalla. Suomeakin tulee varmasti ikava monta kertaa, mulle ainakin on tullut. Turkki ja Suomi ovat niin erilaisia valtioina etta niita on vaikea usein verrata, mutta juuri se tekee Turkista myös vaikean sopeutumisen kannalta, kaiken mita on Suomessa oppinut, joutuu oppimaan taalla uudelleen. Jatketaan samaan malliin ;)

      Poista
  5. Täytyy kyllä kompata edellistä kirjoittajaa. Blogisi on mielenkiintoista luettavaa ja on ihanaa ettet käsittele asioita vaaleanpunaisten lasien läpi. Omalla kohdalla monista asiosta oli alkuaikoina paljon ruusunpunaisempi käsitys, kunnes sitä on nähnyt ja kokenyt enemmän ja ehkä ikäkin siihen vaikuttaa. Ei se Turkkikaan ole maanpäällinen paratiisi ja ehkäpä Suomestakin löytyy muutamia hyväkin asioita ;)

    Mä luulen että jokaisessa maassa rasismia esiintyy ja ihan varmasti jokainen ulkomaalainen sitä joutuu kokemaan. Kokemukseen varmasti vaikuttaa myös omat asenteet. Toinen kutsuu rasismiksi ihan eri asioita kun toinen. Itse en koe että minun mieheeni on kohdistunut rasismia suomessa vaikka välillä joku jotakin epäsopivaa onkin laukonut. Toiset ehkä olisivat siinökin kohdin vetäneet rasistikortin käyttöönsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin olen elanyt sen hurmosvaiheen Turkin kanssa, todellisuus lajahtaa talla kylla nopeasti naamalle. Luen valilla kauhunsekaisin ajatuksin suomalaisten juttuja siita missa Turkkia ja kulttuuria hehkutetaan ihan ylettömasti, moni juttu mika tuntuu kovin ihanalta ( mm. etta mies on kivan mustasukkainen ja kiinnostunut kertomaan mita voin pukea paalleni) muuttuukin sitten ajan kanssa taakaksi ( mustasukkaisuudessa ei ole mitaan kivaa ja se on vaarallista pelia monessa suhteessa tassa maassa). Turkki on rankka paikka ja monen asian pitaa mun mielesta loksahtaa paikalleen etta taalla voi asua, monikulttuurinen suhdekin on haastava mutta kyllahan sen saa toimimaan jos on tahtoa ja oikeanlainen puolisko.

      Monesti suomalaiset unohtaa etta sita rasismia on joka paikassa, se saattaa olla ihan arkista kuten Turkissa. Jollain tasolla sita kokee varmaan moni ja tuo on niin totta etta rasismikin koetaan eri tavoin!

      Poista
    2. Jep, monikulttuurisessa suhteessa kummankin on joustettava ja sopeuduttava elämään yhdessä.
      Varmasti koskaan se ei onnistu ilman kummankin panostusta.

      Monesti tuntuu että nämä tyttöparat unohtavat kokonaan oman itsensä ja menevät täysin miehen ehdoilla. Se voi toimia muutaman viikon mutta todellisuus on kovin erilainen kun arki astuu kuvaan.

      Mini ei käsitä sitä että kahden viikon Alanyan lomalla harvemmin sitä todellista Turkkilaista kulttuuria näkre. Täytyy vaan toivoa että nämä tytöt ovat pirun sitkeitä ja todella hyviä sopeutumaan kun aika koittaa ;)

      Poista
    3. Niinhan se on etta aluksi se miehen palvonta ja mukava mustasukkaisuus tuntuu kivalta mutta kun arki tulee vastaan se saattaa muuttuakin ahdistavaksi ja kahlitsevaksi, yleensa jostain kumpuaa se suomalainen itsenaisyys ja ongelmat alkavat. Turkkilaiset kuten monet lahialueiden kansat ovat oppineet sujuvan ulosannin selviytyakseen, suomalaiset eivat ja sekin hamaa monia. Monen turkkilaisen perhemalli on kuitenkin niin toinen kun suomalaisten ja aika moni koodaa sen eteenpain omaan suhteeseen ja no taas ongelmat alkavat. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  6. taas kerran hyvin kirjoitettu.

    tunnistin tuolta jotain piirteitä joista ei yleensä puhuta, kuten tuon hyväksynnän tai sen puutteen pelko, jota mulla lievittää se jos saan mahdollismman nopeasti kerrottua miehen duunin koska se pelastaa ainakin vähän. pinnallista ja tökeröä, mutta meillä ihmisillä on näitä tunteita ja sosiaaliset tilanteet jne... ei voi mitään. mutta vaikka olisi mies ministeri niin suomalaisissa on kyllä uskomukset turkkilaisista aika tiukassa, sille ei sitten voi mitään.

    olen miettinyt sitäkin että jos muutetaan suomeen niin vaikuttaakohan vuokrakämpän saamiseen se jos ja kun tää puoliso on turkkilainen... joidenkin epävirallisten empiiristen kokemusten perusteellahan näin on. ja olen sortunut miettimään että *antaisin ymmärtää* miehen olevan suomalainen tai että olen muuttamassa yksin. mutta tuohon sisältyy myös vaan turkissa opittua "tarkotus pyhittää keinot, valehtele jos tarvis" ajattelua. eli ei niinkään ehkä häpeä. jos se kämppä on saatava niin se on saatava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ma luulen etta ihan kaikki monikulttuurisen suhteen puoliskot kay lapi naita samoja juttuja, on vaikea paasta edes oman miehen paan sisalle taysin mita se on kaynyt saman asian tiimoilta mielessaan joskus lapi, toisaalta homma ei mene yksiin silla suomalainen puoliso on ylpeyden aihe monesti Turkissa kun taas turkkilainen ei ole Suomessa. On vahan niin etta syyllinen ennenkuin toisin todistetaan....

      Jos se kamppa on saatava niin sitten toimitaan juuri niin etta tarkoitus pyhittaa keinot, tallaiseksi oppii varmaan Turkissa? Mika rehellisyys?

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!