Apua uskovainen!

Turkissa islam ja siihen liittyvät tavat ovat läsnä arjessa, moskeijoista kuuluu rukouskutsu, kerran vuodessa osa kansasta paastoa, loput kunniottavat paastoajia, ihmisten huulilla monet toivotukset liittyvät Jumalan suojelukseen, puistossa istuessa viereisen puun takana saattaa joku olla ruokatunnillaan rukoilemassa, bussikuskien ikkuinoihin liimatuissa lauseissa toivotaan Allahin suojelevan matkantekoa.

Osa tavoista liittyy kulttuuriin, osa uskontoon, joissakin nämä kaksi ovat sekoittuneet keskenään. Jo opasajoilta muistan lomalle saapuneiden joskus pelokkaankin suhtautumisen uskontoon ja sen näkyvyyteen. Rukouskutsu saattoi pelottaa, huiviin sonnustautunut nainen herätti ihmetteleviä katseita, moskeijan eteen kokoontuneet perjantairukoiljat saivat vaihtamaan tien toiselle puolelle. Monen lomalaisen helpoin tie suhtautua oli huumori, monissa tilanteissa ihan hyvä ratkaisu mutta jos naureskelu ja toisten tavoille hekottelu välittyi paikallisille, ei valittu tapa ollutkaan aina paras.

Jos seuraa yhtään suomalaisten lehtien palstojen nettikeskusteluja, ovat siellä monesti vastakkain anonyymit ateistit ja anonyymit uskossa olevat, sanailu on kiivasta, uskovaiset tyhmiä ja ateistit itsekkäitä. Turkissa huivia käyttävien näkyvyys on lisääntynyt kun moniin valtion työpaikkoihin saa nykyisin tulla huiviin sonnustautuneena, yksityisellä sektorillakin on huomattu että moni huivia käyttävä valitseekin mieluusti toisen huivia käyttävän palvelut. Vaikka islam on aina ollut läsnä turkkilaisessa arjessa, on uusi suuntaus liikaa monille. Vastavuoroisesti moderniin luokkaan itsensä laskevat saattavat kiertää kaukaa hammaslääkärit, joihin on otettu huivia käyttäviä naisia töihin, eivät halua asioida palvelutiskeillä jonka takana on huiviin sonnustautunut tai ainakaan laita lapsiaan tarhaan, jossa opettajina on uskonnollisesti pukeutuvia.

Jos Suomessa vastakkain asettuvat ateistit ja uskovaiset niin Turkissa vastakkain ovat eri lailla uskovat, monille vanhemmille ihmisille ateisti on edelleen outolintu, häntä ei osata lokeroida oikein mihinkään. En tiedä muista mutta itseltäni kukaan turkkilainen ei ole koskaan udellut uskonnollisuudestani tai sen puuttumattomuudesta, eivät edes lähisukulaiset, aihe ei ole millään lailla sellainen, joka tuotaisiin kahvipöytäkeskustelussa esille.

Kannattaa muistaa että monille turkkilaisille aihe on henkilökohtainen, saman perheen sisällä voi olla huviin pukeutuneita ja huivittomia modernista pukeutuvia, molemmat kyllä kutsuvat itseään islaminuskoisiksi mutta tuovat sen esiin hyvin eri tavoin. Viime vuodet ovat olleet varsinaista myllerrystä yhteiskunnan uskonasioissa, on tapahtunut hyviä ja hyvin huonoja asioita, jonkinlaisessa välitilassa vellotaan edelleen.

Suosittelen tutustumaan seuraavaan artikkeliin, joka on luettavissa Blue Abayn blogissa, vaikka asia ei käsittele Turkkia, on se mielenkiintoinen näkökulma islamiin: http://www.blueabaya.com/2013/08/jihad-fundamentalist-islam-and-west.html

Hürriyet daily newsin kirja-arvostelu kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että kirja on varmaan hankittava: http://www.hurriyetdailynews.com/islamic-schools-in-modern-turkey.aspx?pageID=238&nID=52887&NewsCatID=474

Kaikenlainen fanatismi ja varsinkin terrorismi saa karvani pystyyn, niin se saa monen turkkilaisenkin. Turkissa on kuollut vuoden 1984 jälkeen yli 40 000 ihmistä terroristi-iskuissa, yksittäisiä iskuja eri ääriliikkeiltä siellä täällä ja jatkuvaa sisällisotaa itärajalla. Tärkeinä kansallispäivinä ja eri ääriryhmien muistopäivinä emme matkusta metrolla, lähde keskustaan tai ostareihin. Jokainen turkkilainen on oppinut vilkuilemaan yksinäisiä matkalaukkuja ja reppuja busseissa tai pysäkeillä, hermostuneesti käyttäytyviä kanssamatkustajia ja nopeasti liikkeelle lähteviä mielenosoittajalaumoja. Lahkotoiminta ja uskonnolliset kokoontumiset ovat olleet maassa kiellettyjä, nykyisen hallituksen aikana kokoontumisia moni epäilee katsottavan läpi sormien. Kun kulmilla kaartaa minibussi täynnä hyvin uskonnollisesti pukeutuvia, vilkaisemme toisiamme, ovatkohan nuo menossa johonkin salaiseen kokoontumiseen? Erikoisesti turbaanin päähän pukenut saa miettimää, kuuluuko henkilö johonkin lahkoon?

Suomessa tilanne varmaan jatkuu samanlaisena, lehtien palstoilla huutelu ei ketään lopulta hetkauta, jokainen saa uskoa tai olla uskomatta, Turkissa sen sijaan moni miettii kuinka tulevaisuus muotoutuu kun ihmiset haluavat elää eri tavoin samassa maassa. Me suuntaamme juomaan iltaviinimme meren rannalle, ei ole ihan hatusta heitetty miksi valitsimme kodiksemme melko modernina pidetyn kaupungin ja kaupunginosan, ettei tarvitse muiden häiriintyä tai vilkuilla. Minä en häiriinny eri lailla uskovien tavoista, en kuitenkaan laita lastani tarhaan, jossa tarhatädillä on huivi, sen sijaan pilkistävä huivi tiskin takana ei saa vaihtamaan luukkua ja hammaslääkärin tuoliinkin uskaltaudun oli päässä sitten mitä vaan kunhan on ammattilainen asiassaan.