torstai 8. elokuuta 2013

Turkkilainen sukujuhla ja kuinka siitä selvitään

Turkissa vietetään tänään sokerijuhlan ensimmäistä päivää, juhla on paastokauden päätösjuhla ja nimensä mukaisesti tällöin herkutellaan. Juhla on myös lastenjuhla, lapset kiertelevät ovelta toiselle hakemassa karkkia tai kolikoita, yleensä rahalahjoja on kuitenkin tapana jakaa vain sukulaisten kesken. Sokerijuhlana pukeudutaan parhaimpiin, käyskennellään kaupungilla ja sukuloidaan. Tyttö on ollut naama suklaassa jo viikon joka kauppareissulla, herkkuja on sadellut sokerijuhla karkkeja myyvistä pisteistä pienelle kiharapäälle.

Koska sokerijuhla on sukuloistijuhla kuten moni muukin turkkilainen juhlapyhä, saapuvat monen ovelle yllätyksenä paikalliset sukulaiset. Ulkomaalainen Turkissa tuskin koskaan täysin tottuu tähän paikalliseen vierailukulttuuriin, jonka mukaan aina voi tulla eikä väkeä ole koskaan liikaa, niinpä. Meillä vietetään tänä vuonna sukurikasta sokerijuhlaa, sillä kylässä ovat omat vanhempani sekä eilen saapuneet mieheni vanhemmat. Turkkilainen on tottunut lataamaan patjoja joka nurkkaan sitä mukaan kun vieraita kävelee ovesta sisään, hymy ei hälvene huulilta vaikka osa sukulaisista ilmottaa jäävänsä pitkäksikin aikaa, ruokaa on aina ja sitä loihditaan lisää, tuoleja ja penkkejä sekä patjoja ilmestyy kuin taikaiskusta lisää. Arvatkaa onko suomalainen tottunut tähän?


Eri perheissä tavat ovat erilaisia, mieheni suku on pieni eikä sukulaisvierailuja tehdä paljon, perheen kesken jokainen tekee jotain, auttaa ruuanlaitossa ja tiskaa, katsoo tytön perään ja keittää teetä, tarjoilu- ja kestitysvastuu ei jää kokonaan emännän harteille. Hyvä niin sillä minusta ei olisi turkkilaiseksi tyylipuhtaaksi emännäksi. Ruokaa tykkään tehdä, mies hoiti suurimman osan juhlasiivouksista, jotka tuskin menisivät läpi tiukan turkkilaisen rouvan hygieniatarkastuksista, miehen äiti toi tullessaan ihania leipomuksiaan, keksejä ja suolaisia, hilloja, marmelaadia sekä tomaatti-biber-valkosipulisoossia. Miehen sisko keittelee teetä ja tiskaa, omat vanhempani ja mies auttavat muuten keittiössä ja tytön kanssa.

Meillä juhlapyhät kuluvat oleillen, ilman suurempia perinteitä. Aamupala nautittiin porukalla, aiempina vuosina mieheni äiti on keittänyt aamuksi jogurttikeittoa mutta tänä vuonna tyydyttiin perinteiseen turkkilaiseen aamupalaan, sen jälkeen juhlan kunniaksi tarjosimme vanhemmille karkkia ja kölninvettä, vaihdoimme suudelmat ja toivotimme hyvää sokerijuhlaa itse kullekin. Mieheni perheestä ainoastaan tämän äiti paastosi, eilen oli viimeinen paastopäivä ja sain ruuat uunista ulos juuri tasan 20.02 jolloin paasto Ankarassa päättyi. Hotkimaan ei kuitenkaan juosta vaan äiti joi rauhassa lasillisen vettä ja siirtyi sen jälkeen syömään.

Sukulaisvierailut saattavat olla stressaavaa aikaa siihen tottumattomille Turkissa. Voin sanoa, että joskus on kiristelty hampaita. Turkkilaiset ovat tottuneet seurusteluun ja jatkuvaan kestitykseen, koko ajan pitäisi haastella ja huomioida vieraat, nurkkaan kirjan tai tietokoneen kanssa hakeutuva suomalainen on outolintu. Sukulaisvierailusta selviää parhaiten asenteella, jälleen kerran istutaan ja litkitään teetä, turkkilaisen ja suomalaisen suurimpia eroja on se että paikalliset jaksavat istua tuntitolkulla, suunnittelematta ja ilman ohjelmanumeroita, suomalaista käy aika pian tylsistyttämään ja jotain hommaa on keksittävä. Turkkilaiset jaksavat istua ja puhua ei-mitään, katsella kansantanssien, blingbling asuissa hyppivien b-luokan tähtien playbackesityksiä ja kyseenalaisia huumorinumeroita. Suomalainen vetäisi mieluiten urheilukuteet niskaan ja suuntaisi lenkille, vastaan tulevat röyhelöasuiset pikkutytöt ja geelitukkaiset pojat saisivat hihiteltävää.

Paikallisia ei yksinkertaisesti haittaa väenpaljous, tilaa järjestetään, naapurit ovat aina valmiita lainaamaan tuoleja ja peittoja, jopa yösijan kuten meidän naapurimme, jos todella tiukkaa tekee. Paikallisille lähisuku on tärkeä, konflikteihin ei kannata väkisin ajautua vaan pyrkiä säilyttämään rauha maassa. Ajan kanssa yleensä helpottaa, jokainen ulkomaalainenkin löytää yleensä oman paikkansa. Itse olen siitä mukavassa asemassa, että jokainen on ymmärtänyt etten jaksa tuijottaa paikallisia iltaohjelmia, kukkua yömyöhään tai litkiä iltaaikaan pannutolkulla teetä, sanaristikkojen täyttely tai kirjan maailmaan hautautuminenkaan ei enää herätä kummastusta.

Rauhallista ja sukurikasta sokerijuhlan aikaa kaikille sitä viettäville!

14 kommenttia:

  1. On lohduttavaa lukea ettei ole yksin näiden kulttuurierojen kanssa, varsinin sosiaalisessa elämässä :D Vaikka meidän ukko tulee Nepalista, mutta samalla tavalla heillä suhtaudutaan ihmisiin, avosylin otetaan aina vastaan, vaikka tämä suomalainen välillä haluaisi omaa aikaa. Totuteltavaa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella etta Nepalilaisessa kulttuurissa myös vieraanvaraisuus ja kestitys seka yhteisöllisyys on aika erilaista kun Suomessa :)

      Poista
  2. Täälläkin ollaan kovin sukurakkaita ja vieraillaan paljon muitten luona. Mukavaa sokerijuhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sukurakkaus ja vierailutkin ovat kivoja, tosin joskus on vaikeuksia kun yhteisöllisyys ei tule ihan luonnostaan suomalaiselta mörölta :)

      Poista
  3. Tämä on oikeastaan sellainen asia, mikä tulee olemaan varmasti minun kannalta hankalaa. Ei sitä tosissaan ole suomalaisena tottunut siihen, että milloin tahansa voi oven takana olla joku. Pitäisikö siis kämppä ja oma ulkonäkö olla aina viimeisen päälle siltä varalta, että joku onkin tulossa yllätysvierailulle? Entäs jos on juuri ollut pitkän päivän töissä ja haluaisi vähän aikaa levätä? Ja miten sitä voi edes pidempään kylään jääneitä vieraita miellyttää, jos joutuu menemään töihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa ihmiset kasvavat siihen etta tosiaan oven takana voi olla milloin vaan joku, vanhemmat erityisesti ovat sellaisia etteivat ilmoita mitaan tulostaan, yllatysvierailut ovat turkkilaisten mieleen muutenkin. Monilla paikallisilla on yksi huone, joka on varattu vain vieraiden tullessa kestitykseen ja sita pidetaan aina valmiina. Turkkilainen siivous on muutenkin perusteellisempaa kuin monesti Suomessa. Turkissa on paljon edelleen kotirouvia, tosin turkkilaisilla ei muutenkaan tunnu olevan samanlaista tarvetta ladata akkuja yksin ja levata kun vaikkapa minulla, he saavat virtaa ihmisista ja mina rauhasta. Vieras on kuitenkin aina Turkissa kuningas ja talon toiminta pyörii sen mukaan, poikkeuksiakin on ja eri perheissa on vahan eri tyylit, mieheni perheen kesken ei olla niin korrekteja eika odoteta etta kaikki tulee eteen kun manulle illallinen.

      Poista
  4. Oletko sinä ollut koskaan paastolla?

    VastaaPoista
  5. Tykkään kovasti istua pitkään (ruoka)pöydän ääressä tai vain jutella, mutta olen kieltämättä huomannut suomalaisissa sellaista ohjelman tai vaihtelevuuden kaipuuta. Kävelyitä, piknikkejä, uusia reseptejä, kausimakuja, teemailtoja, pelejä ja muita touhuja. Ö-luokan telkkariohjelmia ei lasketa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samoin, suomalaiset tylsistyvat jos joutuvat pitkaan vain istumaan ja pölisemaan niita naita, pitaa paasta ulos ja liikkeelle!

      Poista
  6. Minkälainen on turkkilainen juhlasiivous? Kuulostaa ainakin kovin haastavalta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan kamala :D Meilla on aina vahan niin ja nain eika lapaise paikallisten siivouskriteereita mutta yleensa ihan viikottain huonekalut siirretaan ja matot viedaan ulos, nurkat kolutaan ja nuollaan puhtaiksi eli työta riittaa!

      Poista
  7. Apua tuo olisi varmasti melkoinen haaste itselle. Toisaalta se tuntuu kamalan huokuttelevalta kun ihmisiä löytyy ympäriltä. Yksin ei tarvitsisi olla.

    Suomessa joulun aika on yleensä aika ankea ja tylsä etenkin jos ei ole isoa perhettä tai läheisiä sukulaissuhteita. Ystävät yleensä viettävät joulut omien perheidensä kanssa.

    Olen aina miettiny miksi Suomessa ei voisi olla avoimempaa kutsua naapureita tai yksinäisiä ystäviä viettämään esim. juuri joulua yhdessä.
    Siksi pidän tuota turkkilaista tapaa hienona.

    Muistan yhden kokemuksen lomamatkalta Alanyasta. Hotellin ympärillä käveli joka yö turkkilainen mies ja huuteli välillä tuskaisen oloisena. Sain tietää, että kyseessä oli entinen jonkun discon ovimies, joka oli joutunut näkemään ystävänsä tapon. Pää oli mennyt siitä sekaisin eikä pystynyt enää elämään normaalia elämää. Päivät nukkui illat käveli ympäriinsä.

    Erään ison hotellin omistaja oli lahjoittanut tälle miehelle asunnon ja muut naapurit ympärillä ruokkivat hänet ja muutenkin pitivät huolta. Tuli todella hyvä mieli. Suomessa ihmiset karttelisivat kyseistä miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuskin olisi siihen etta sukua vierailisi jatkuvasti ja ihan odottamatta, mieheni suku on pieni ja kaukana, toisaalta tuo on ihan totta etta Turkissa voi aina luottaa saavansa apua. Yksinaisyys on kamalaa, erityisesti vanhusten kohdalla. Meidan korttelissa asuu muutama ns. kylahullu, he sujahtavat tahan varikkaaseen porukkaan siina missa muutkin eika kukaan mitenkaan karttele heita.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!