Elämä hakee linjojaan

Jokainen varmasti pohtii joskus mitä jos olisinkin valinnut toisin aikoinaan, olisinko missä ja millainen? Moni asia johti toiseen ja useamman mutkan kautta päädyin jäämään Turkkiin. Vähän aikaa sitten sain lukijalta kysymyksen vertailla miten elämän suunta muuttui kun muutin Turkkiin. Muuttuihan se, sitä on vaikea sanoa millainen se olisi jos olisin jäänyt Suomeen, monista asioista on tullut arkisia vaikkeivat ne sitä alussa olleetkaan. Suurimpia eroavaisuuksia omassa elämässä suhteessa mahdolliseen elämään Suomessa ovat varmasti seuraavat asiat:

1. Ulkomaalaisuus. Se on aika isosti elämää määrittävä asia täällä, se on sekä mahdollistanut että rajannut monia asioita, työmahdollisuudet ovat olleet rajallisia ilman kansalaisuutta ja työlupaa, toisaalta tekemäni työt ovat olleet tarkoitettuja juuri ulkomaalaiselle. Ulkomaalaisena saa monesti selitellä tekemisiään, toisaalta saa monia asioita anteeksi, niin tai näin se on ikuinen leima muualla asuvalle kun muut ympärillä eivät toimikaan saman automaattisen opitun kaavan mukaan.

2. Ruoka. Kaikille on varmaan jo selvää että tykkään ruuasta ja se on keskeisessä osassa elämäämme. Turkissa syön erilailla kun aikoinaan Suomessa, mutkattomuudesta ja puhtaista mauista on tullut arkipäivää, en voisi elää ilman markkinoita ja lampaanmaitojuustoa. Olen niin sidoksissa lihakauppaani, markkinamyyjiini sekä lähimarkettiini että ikävöin niitä vaikka muutamme vain maan sisällä. En halua 50 maku vaihtoehtoa jogurttia, erikokoiset täysrasvaiset purkit riittävät. Isot marketit rasittavat kilometrihyllyineen, en jaksa enää tutkia mitään uutuuksia, lähikaupan pienillä käytävillä teen ostokset vaikka unissani.

3. Tulevaisuuden suunnittelu. Siitä joutuu luopumaan Turkissa, Suomessa minulla olisi ehkä tarkempi tieto eläkkeestä, työttömänä hakisin kursseille ja kouluttautuisin, varailisin ensi kesäloman lentoja ja tietäisin mihin kouluun tyttö menee ala-asteelle, kuuluisin ammattiliittoon ja voisin luottaa monessa asiassa verorahoilla maksettuun valtion järjestelmään. Täällä ei aamupalan jälkeen kannata suunnitella vielä iltaruokaakaan, kas kun ei tiedä mitä ennen iltaa ehtii vielä tapahtua. Sotilasvallankaappaus? Pörssiromahdus? Maanjäristys? Työpaikkojen YT-neuvotteluja ei tunneta vaan niitä suljetaan ja avataan ilman ennakkovaroituksia, elämä on konkreettisesti hetkessä. On vain heittäydyttävä tilanteesta toiseen.

4. Itseluottamus. Ulkomaalaisena sitä on tietyllä lailla oman onnensa nojassa. Tilanteissa joista selviäminen tekisi tiukkaa Suomessakin, tulee haastavampia toisessa kulttuurissa ja puolikielisenä, homma ei mene tutulla kaavalla. Jokainen etappi on kuin erävoitto. Vaikka mieluummin menisi sieltä mistä aita on matalin niin aina siihen ei ole mahdollisuutta. Kun tarpeeksi monta kertaa laittaa itsensä likoon, luottaa ehkä jo liikaakin siihen että aina sitä on pärjätty.

5. Sosiaalisuus. Olen turkkilaisittain hiljainen mutta suomalaisittain puhelias, jokainen päivä koostuu monista kontakteista puolituntemattomien ja tuttujen kanssa, vaihdetaan kuulumisia, toivotetaan jaksamista työntekoon, paranemisia niiskuttavalle ja jaaritellaan niitä näitä milloin kenenkin kanssa. Se on kivaa ja olennainen osa päivää, fraasien suoltaminen ja pieni puhe on jo selkärangassa. Hymy ja voinnin kysely tuo paljon iloa päivään.

6. Tietoisuus omista oikeuksista. Konkreettista se on arjessa kun luvattu tuore leipä onkin vanha tai tomaatit torilta söttöä sisältä, ne on vietävä takaisin jotteivat yritä samaa uudelleen. Suuremmassa mittakaavassa olen muuttunut melkoiseksi naisten oikeuksien puolustajaksi kun ympärillä on usein tilanteita, jolloin tekisi mieli räjähtää. Feminismi ei aina ole kuulostanut positiiviselta korvaani vaikka olisi pitänyt, nyt voin sanoa olevani aika tiukkakin sellainen.

7. Rentous. Vuosien karttumisellakin on osuutta asiaan mutta myös asumisella toisessa kulttuurissa. On viisasta oppia pitämään joskus mölyt mahassa, taistella kannattaa vain jos siitä on jotain hyötyä. Suomessa olin paljon tietäväisempi monesta asiasta, nykyisin en tiedä juuri mitään, kaikille asioille on tullut niin monta näkökulmaa. En jaksa räyhätä juuri mistään, aikatauluista nyt vähiten, kauppaankin menen asenteella että sitä syödään mitä on. Virastossa luukulta toiselle juokseminen ei aiheuta enää verenpaineen nousua.

Jos asuisin Suomessa, olisin lähellä sukulaisia ja vanhoja ystäviä, täällä ollaan skypen varassa. Ei ole ketään kenen kanssa aloitat keskustelun ' muistatko kun kuunneltiin Eppuja sinä juhannuksena ja tultiin auringon noustessa kotiin, millä grillillä oli paras safka vuonna -99?' Suomessa kiroilisin naudanlihan korkeaa hintaa, täällä sadattelen tuontiviinien kalleutta, kiittelen perhekeskeisyyttä mutta harmistun valtion onnettomasta panostamisesta koulutuksen tason korottamiseen. Elämä on valintoja, tunnen olevani plussan puolella monessa asiassa mutta kenenkään järkensä säilyttäneen tuskin kannattaa harkita muuttoa Turkkiin jos tuntee elämäni linjojen olevan vain positiivisia.

Kielen kanssa saa tehdä töitä edelleen, monet sanonnat tai paikkakuntaiset fraasit ovat tuntemattomia, muut hekottavat ja itse olet ihan ulalla. Monella on käsitys että turkkilaisilla on yleisesti paljon lapsia, näin on oikeastaan enää maaseudulla ja varakkaiden keskuudessa, suurin osa miettii kannattaako tehdä edes toista lasta vaiko panostaa enemmin yhden koulutukseen ja harrastuksiin. Minusta olisi tuskin tullut suurperheen äitiä Suomessakaan, sitä en tiedä olisinko siellä ollut näin kauan kotona, täällä se on ollut kaksoiskansalaisuuden haku pyörteissä sekä mahdollisuus että pakon sanelema asia.

En ole turkkilainen siivoushullu mutta ero siihen mitä oli Suomessa on huima, en kestä pölypalloja tai likatahroja ikkunoissa, seura tekee kaltaisekseen?  Suomessa lähteminen luontoon olisi helppoa, joka puolella on metsää ja järviä, täällä pitää lähteä etsimään luontoa, ainakin jos asuu kaupungissa. Suomessa omakotitalossa suurimman osan elämästään asuneena kerrostalot tuntuivat ahdistavilta betonimöhkäleiltä, Turkissa taas siitä on tullut ainoa vaihtoehto, ei tulisi mieleenkään panostaa omaan taloon, muurien sisälle valtavin menoerin ja kuluin.

Turkissa elämä ei painotu viikonloppuihin, kavereita pyydetään kylään muulloinkin kuin viikonloppuna eikä mietitä seuraavan aamun heräämisiä. Vaikka menemme turkkilaisittain aikaisin nukkumaan, ei meitä haittaa poiketa rytmeistä. En seuraa kasvatuspsykologien neuvoja enka juuri kirjallisuuttakaan, täällä ihmisten elämäntyylit poikkeavat niin rajusti toisistaan että harvoin joutuu kuulemaan ihmettelyjä että kuinkas teillä noin?

Ulkomailla asuminen ei tee elämästä sen ihmeellisempää, erilaista kylläkin.

Mitkä sinä koet suurimmiksi muutoksiksi elämässäsi ulkomailla verrattuna Suomeen?