keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ruokaostoksilla

Yksi syy miksi käymme todella harvoin isoissa marketeissa on autottomuus ja toinen että tykkään ostaa päivän, korkeintaan kahden tuotteet kerralla. Keskustassa asuessa on etuna useiden pikkukauppojen läheisyys ja samalla saa liikuntaa kun kiertelee ratteiden kanssa muutamat kaupat läpi. Sunnuntaisin lähes kotiamme vastapäätä järjestetään vihannes- ja hedelmämarkkinat, joista kuvia ja tarinaa myöhemmin ihan erikseen. Ostan ruokaa aina sen verran että ne mahtuvat rattaiden tavaratilaan, painavimmat tilataan tai mies tuo tullessaan.

Çağdaksen sisäänkäynti

Lähes kodin kulmalla on cağdas marketti, jossa tulee käytyä eniten, sieltä saan lähes kaikki peruselintarvikkeet ja hyvää palvelua. Eri osastojen myyjistä moni on tuttu etunimeltä ja tyttö tunnistaa lähes koko henkilökunnan eikä juuri vierasta jos tulee kaapatuksi jonkun syliin. Jos koira sattuu olemaan mukana, löytyy ruuhka-ajan ulkopuolelta joku tämän seuraksi kaupan edustalle.

Halçiler marketti

Pienten kauppojen edustalla on aina esillä kauden hedelmiä ja tarjoustuotteita, sisäänkäynnin jälkeen avautuu edessä vihannes- ja hedelmäosasto, joka on hyvässä järjestyksessä ja salaattiniputkin hyvin pestyjä. Joskus viheriäiset ovat muuten niin multaisia ja likaisia, että niitä saa liottaa ja pestä urakalla. Tykkään kauppareissuilla vuorovaikutuksesta, minulle saa tulla kertomaan mikä on nyt tuoretta ja hyvää, juuri uunista tullutta tai erinomaisessa tarjouksessa. Olen myös siinä mielessä paikallinen että kyselen aina jokaisen nipun, sipuliröykkiön ja retiisinipun kohdalla onko hyvää, mistä on tullut ja milloin, en tiedä kumpi on tärkeämpää, itse vastaus vai kysely.

Soykanin sisäänkäynti

Vihannekset ovat Turkissa hyviä mutta kannattaa olla tarkka mitä ostaa milloinkin jo ihan hinnan ja maun takia. Markkinat ovat tässä mielessä paras ostospaikka, sillä siellä näkee kausivaihtelun tarkemmin. Näin alkuvuodesta tomaatit ja salaatit ovat surkeimmillaan ja kalleimmillaan, kun kurkun kilohinta kesällä on 0,75 kurusta oli se eilen 8,49 liiraa! Tuotteet tulevat pitkälti Antalyan kasvitarhoilta, joita koittelevat juuri nyt tuulet ja sateet. Talvella parhaimmillaan ovat yrtit, erilaiset salaatit ja lehtivihreät. Talvi on myös kaalin aikaa, joten parsa- ja kukkakaalia sekä erilaisia kaalirullia valmistuu turkkilaisissa keittiössä. Kaalinpäät ovat muuten Turkissa järjettömän isoja. Hedelmistä eniten on myynnissä appelsiineja, mandariineja, viinirypäleitä, granaattiomenaa, suurin osa banaaneista on nyt tuontituotteita, myös avokadoa, persimonia ja kiwejä on tarjolla.

Çağdaksen tiski

Heviosaston vieressä on esillä kuivahedelmiä, erilaisia pähkinöitä ja suppea lastenruokahylly, vaippoja ja vessapaperia. Kaupassa on myös oma leipäosasto, jota tulee käytettyä tosi harvoin sillä leipäkaupasta tulee ostettua usein kaikki leipomotuotteet, kaupasta saa kuitenkin mukaansa paistovalmiita rinkeleitä ja leipiä sekä baklavaa ja börekiä. Kaupan takaosassa on liha-, juusto-, makkara- ja oliivitiski, josta meille ostetaan juustot ja oliivit, toisinaan leikkeleitä ja makkaraa, harvoin lihaa. Tarjolla on myös noin 6 sorttia mezeitä eli alkupaloja, yleensä rus salatası eli venäjän salaatti, ezme eli tulinen tahna, haydarı eli jogurttipohjainen maustetahna, viininlehtirullia, arnavut çiger eli albanialaisittain marinoitua maksaa ja patlıcan salatası eli munakoisosalaattia. Tiskiltä saa myös aina yufkaa eli taikinalevyjä joista tehdään börekiä ja ciğ köftejä, jotka ovat nykyisin bulgurpohjaisia eikä enää raakalihapullia.

Paikallisia juustoja

Juustotiskillä on lehmän-, vuohen- ja lampaanmaistojuustoja sekä erilaisia kypsytettyjä juustoja. Meillä koriin lähtee useimmiten lampaanmaitojuustoa sekä eski kaşaria eli kypsytettyä voimakasta juustoa, pelkät nuoret kaşar juustot ovat aika mauttomia ja sopivat suomalaiseen makuun lähinnä ruuanlaittoon. Tarjolla on myös eri alueiden tyypillisiä juustoja kuten yrttimaustettua otlu peyniriä ja nauhamaista örgu peyniriä. Oliivi- ja juustolaatuja voi aina maistella ja yleensä niitä tarjotaankin automaattisesti ainakin jos kyselee suosituksia. Oliiveja ei myydä valmiiksi marinoituina tai täytettyinä vaan kivellisinä.

Oliiveja ja etikkasäilykkeitä

Tiskistä voi ostaa naudan-, kalkkunan- sekä kananleikkeleitä, suosituimpia taitaa olla pistaasikalkkuna, jota on joka paikassa tarjolla, kalkkuna- ja naudanlihanakkeja sekä paikallista sucuk-makkaraa on myös tarjolla. Paikallinen erikoisuus on pastırma eli kuivattu naudan- tai lampaanliha, jota myydään valmiiksi siivutettuna, lihan pinnalla on çemen eli mausteseos, jossa on ainakin sarviapilaa ja valkosipulia. Kuivausprosessi kestää noin kuukauden ja Kayserin kaupunki on kuuluisa tästä ruokatuotteesta.

Pakastekaapit

Pakasteet ovat yleistyneet vasta viime vuosina mutta edelleenkin niiden käyttö on aika vähäistä, omaan jakeluun ei ainakaan mene miksi ostaa viisinkertaisesti maksava vihannespakaste kun tarjolla on halvalla tuoreita. Valmisruokia on vähänlaisesti, suurissa marketeissa jo enemmin. Muutamassa pienessä pakastekaapissa on lehti- ja voitaikinalevyjä, jäätelöä, valmispizzoja ja valmishampurilaisia, muutamaa sorttia vihannesta ja hapankirsikkaa. Meillä pakasteista ja valmisosastolta ei kotiin osteta muuta kuin joskus jäätelöä ja vierasvaraksi voitaikinalevyjä. Koska pakasteet ovat tulleet markkinoille ihan lähimenneisyydessä, ovat ne joillekin ns. luksustuote, rouvien mielestä saattaa olla siis hienoa ostaa kalapuikkoja, jotka omalla kohdalla kuuluvat unohtuneiden kouluruokien kategoriaan. Keksejä on lähes hyllyllinen, toinen puoli on omistettu makarooneille, nuudeleille, linsseille, bulgurille ja riiseille. Pikku markettien maustehylly on ihan kattava mutta erikoisempia mausteita voi joutua toisinaan etsimään joko maustekaupasta tai suuremmasta marketista.

Makaroonit ja kuivatuotteet
Maustekauppa



















Öljyjä lotrataan kotitalouksissa, paistoöljynä auringonkukkaöljyä ja salaatteihin oliiviöljyä, hyllyssä on myös pähkinä- ja balsamicoöljyjä. Teetä on yksi hyllyllinen, tietenkin kun Turkissa ollaan, pikakahvijauheita vain muutamaa laatua ja pikkupusseja yhtä kupillista varten. Vaikka valmistuotteita muuten on vähän niin jälkiruokapuolella niitä on runsaasti, moni paketti tarjoaa leipurille apua tyyliin lisää vain maito. Turkkilaiset eivät ole kummoisia leipureita sillä börektaikina on totuttu ostamaan valmiina ja synttärikakut leipomoista.

Öljyt


Teetä


















Siivous- ja puhdistusaineita on varmasti vaikka yhden korttelin tarpeisiin, jokainen lupaa räjäyttää lian ja kun turkkilaisesta siivoamisesta on kyse, ei mikään aine ole liian vahva tai kova myrkky. Hajuttomia tai myrkyttömiä tuotteita on lähes mahdoton löytää tavallisesta kaupasta. Kirjoitan näistä myöhemmin lisää ihan omassa postauksessa. Toisella puolella on shampoot, hoitoaineet, perusrasvat ja kasvojenhoitotuotteet. Suurin osa merkeistä on paikallisia ja edullisia mutta mukaan mahtuu myös muutamia kansainvälisiä merkkejä.

Shampoot ja siivoustuotteet

Jogurtteja on pitkä rivistö mutta niistä vain muutama on valmiiksi maustettua, olen jogurttifriikki ja ostan sen nimenomaan täysirasvaisena ja sellaisenaan ilman esanssilisiä, en saa mitään elämyksiä Suomessa mitä omituisempien jogurttisekoitusten edessä, lime-sitruuna ja cappucino? Minä syön jogurttini hedelmien, myslin ja hunajan kera, turkkilaiset taas käyttävät jogurttia pääasiassa ruuanlaitossa (jogurttikeittoa ja börektäyte) tai ruuan seuralaisena, viinilehtikääryleiden ja täytettyjen vihannesten kanssa pöytään kannetaan aina jogurttia. Maitoa on valittavana joko iskukuumennettua  tai tuoremaitoa, vuohen- tai lehmänmaitoa. Turkkilaiset ovat suuria soodan kuluttajia ja niitä myydään yleensä vain pienissä lasipulloissa, ihan sellaisenaan tai maulla höystettynä kuten sitruuna, granaattiomena, omena jne.

Jogurttia ja juustoja

Meidän lähikaupassa on myös viini- ja olutnurkkaus, jota harvemmissa pikkukaupoissa on, sen sijaan kortteleissa on tekel kauppoja, joista voi ostaa alkoholia, virvokejuomia, sipsejä, pähkinöitä, siemeniä ja tupakkaa. Vettä voi toki ostaa kaupasta mutta melkein kaikki tilaavat sitä täyttöpulloissa kotiin, 19 litraa vettä kotiinkuljetuksena maksaa noin 2,5 € mutta hinta vaihtelee vedentoimittajan mukaan.

Korttelin Tekel-kauppa

Lähimarketin lisäksi käyn toisinaan Soykanilla, jossa on hyvä ja iso hevi-osasto, samaisessa rakennuksessa on myös lihakauppa, josta ostan lihat ja kanat. Lihan laatu on ihan eri luokkaa kun marketeissa, surkeinta lihaa olen saanut Migroksesta, joka muutenkin on ihan ylihinnoiteltu. Jauheliha jauhetaan aina sillä hetkellä kun se ostetaan, kun kertoo mitä aikoo valmistaa, osaa kauppias suositella oikean rasvaista lihaa tai lihasekoitetta, esimerkiksi lihapulliin 70% naudanlihaa ja 30% lammasta. Lihakaupasta ostamme usein oikeaa kanaa, jonka voi pyytää paloiteltuna tai kokonaisena, myös pihvi- ja palalihat saa haluamanlaisena, maustettuna tai ohuiksi pihviksi nuijittuina. Kalat ostamme kalakaupasta, edullisimmillaan ja parhaimmillaan alueen kala on juuri talvella. Kesällä on voimassa kalanpyyntikielto, kaikki kala tulee silloin tarhoilta ja hinnat kipuavat korkealle.

Kalakauppa
Ennen hypermarketeissa tuli käytyä tuontituotteiden vuoksi mutta nykysin pienissä marketeissakin on jo valikoima tuontitavaraa, muutamien erikoisempien maustekastikkeiden ja mausteiden perässä käyn Tunalin alueen Carrefourissa tai kadun herkkukaupassa. Monen turkkilaisrouvan näkee kiertävän ostoskassien perusteella montakin pienkauppaa tarjousten ja tuotteiden perässä, yhdessä on hyvät juustot ja toisessa taas parempi heviosasto.

Soykanin vihanneksia

Risuja täällä kaupat saavat logistiikasta, kaikki tavara tuodaan suoraan ovien eteen, josta ne kannetaan sisään pitkin päivää. Vähintään yhden hyllyn välissä on aina pahvilaatikot levällään ja hyllyyn asettelu käynnissä, kauppoja myös siivotaan keskellä päivää, sillä henkilökunta hoitaa putsauksen eikä siihen palkata erillistä siivoojaa. Toisinaan ei naurata jos laatikoita on lähes joka hyllyn välissä ja luuttu pyörii jaloissa kun yrittää ahtautua muutenkin ahtaille käytäville rattaiden kanssa. Ruusuja annan pienten markettien palvelusta, kanta-asiakas muistetaan ja sosiaalisen hetken lisäksi tavarat kannetaan vaikka kotiin jos on tarvetta, autetaan ahtailla käytävillä ja muistetaan kertoa mikä tomaattilajike on parhaimmillaan, kaupan päälle tyttö saa herkkuja ja itse iloisen mielen.

Kapeat käytävät ja hyllyt pullollaan

Ostoksilla käymisestä pyydettiin kertomaan sanoin ja kuvin, jatketaan lisää ostoksista markkinoiden ja muutaman muun kuten luontaistuotekaupan puolelta toisella kertaa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Remontin jälkipyykki

Olimme suunnitelleet keittiön ja kylppärin remontointia jo pitkään, rahaakin oli sitä varten säästössä joten enää puuttui remontin tekijä. Turkissa hyvin harva remontoi itse, syinä on ainakin ajanpuute ja remonttipalveluiden edullisuus. Suomessa on tottunut siihen että lähes jokainen mies on jonkintason tee-se-itse mies, jolle taidot periytyvät suvun miehiltä, vahvistuvat ehkä puukäsitöissä ja niitä voi testailla kesämökillä tai omassa autotallissa. Jos seinät tarvitsevat maalia tai vessa vuotaa, soittaa turkkilainen mies remonttimiehelle eli ustalle. Aika harva ryhtyy toimeen itse, ainakin jos kyseessä on suurempi urakka. Mieheni tykkää puuhastella pikku juttuja, maalata pieniä tiloja mutta paikallisista lyhyistä lomista ei huvita viettää suurinta osaa remppahaalareissa maalikerroksen alla.

Lähikulmilla on useita remonttiliikkeitä, joista kyselimme tarjouksia. Hinnoissa oli aikamoista vaihtelua, tarjousten saaminen kesti aina aikansa, mittamiehiä tuli ja meni. Lopulta teimme päätöksen ja valitsimme urakoitsijan, jonka aika huokeaan pakettihintaan kuului kaikki muu paitsi kaakelit. Sovittiin aikataulu, valittiin keittiökaapit, mekanismit ja kylppärin kalusteet. Remontti aloitettiin kylpyhuoneesta ja alkuun homma lähtikin rivakasti käyntiin. Kaksi miestä saapui varhain sunnuntaina, vaikka odottelimme heitä vasta maanantaiksi, kylpyhuoneesta rusikoitiin kaapit, pöntöt ja osa kaakeleita irti ja jo ensimmäisenä päivänä saatiin puolet laatoistakin laitettua. Hyvältä vaikutti.


Homma eteni hienosti siihen asti kunnes kalusteita alettiin asentamaan, mies käännytti tavarat jo ovelta takaisin, suihkukaapin reuna oli vioittunut samoin kaappi, asentajien mielestä ne olivat täysin kunnossa, pienellä liimauksella olisi kuulemma homma hoitunut. Kylppärin asennus jäi siis kesken ja alkoi uusien kalusteiden odottelu, mies kävi kuumana ja soitteli urakoitsijalle, tehtaalle ja mihin nyt vaan keksi ja edelleen odoteltiin. Tässä vaiheessa alkoi keittiön hajotus ja huomasimme olevamme pienen vierasvessan varassa.

Kaksi aikuista ihmistä nyt pärjää vaikka päällään seisten kuukauden mutta tytön kanssa oli pientä säätämistä. Olohuoneesta tehtiin tukikohta, johon oli tuotu mikro, tutuilta lainattu kaasukeitin ja jääkaappi. Tiskit pestiin vierasvessan minialtaassa, tyttöä kylvetettiin sotkuisin ja vetisin tuloksin vannassa, me miehen kanssa käytimme kuukauden ajan kuntosalin suihkua. Kiitin monesti hiljaa mielessäni kattavia ruuantilauspalveluita ja huokeita lounasravintoloita, tosin kummasti mikrolla, toasterilla ja kaasukeittimella saa taiottua niin aamiaisen kun illallisenkin, sotkua syntyy mutta se oli sivuseikka kun koko asunto oli joka tapauksessa kuin pommin jäljiltä.

Jokaiseen toimeen on oma remonttimiehensä joten heitä riitti, oli laatoittaja ja tämän apulainen, kylppärin kalustemiehet, putkimies, keittiökaappien tekijä asentajineen, marmoritasomies apulaisineen, maalarit, sähkömies, listoittaja poikansa kanssa, sohbenin eli vedenlämmittimen putsaaja ja asentaja...osan olen varmaan jo unohtanut? Itse remppafirman johtaja kävi tarkastuskäynneillä mutta itse sai valvoa tiukkana ja eniten ongelmia tuotti laatoittaja jolla oli ihan omat sävelet. Keittiön kaakelit hän päätti laittaa väärinpäin ja muitakin laatoituksia jouduttiin myöhemmin korjailemaan, esteettinen silmä ei jokaisella mestarilla ole välttämättä hallussa vaan asenne on että kunhan vaan tehdään sinnepäin. Maalari oli unohtanut maalata keittiön yhden nurkkauksen kokonaan, hups todennäköisesti koska oli jo ilta ja aikaa kului puhelimessa lörpötellessä. Kylppärin kalusteetkin saatiin lopulta, tosin kaappia asennettiin paikalleen useamman päivän ajan kun huomioon ei otettu taakse jäävää vesiputkea. Osa remonttimiehistä on todellisia ustia eli mestareita, osa sitten taas ei niinkään, aika nopeasti huomaa kuka on todellinen ammattilainen ja kuka tekee hommia vasemmalla kädellä.


Remontti ei hoidu periaatteella kahdeksasta viiteen vaan aikainen aamu ja ilta ovat vilkkainta aikaa. Monella urakoitsijalla on listoillaan kymmeniä remonttimiehiä, osa näistä on päivätyössä ja tulee paikalle vasta illalla tai ennen työmaalle menoa. Joskus remonttimiehet jättävät saapumatta tai saapuvat viikon päästä. Mestareilla on myös tapana ottaa niin paljon toimeksiantoja kun tarjotaan ajattelematta sen tarkemmin kuinka kaikki saadaan tehtyä. Palapelissä on  niin monta liikkuvaa osaa ettei ole ihmekään ettei homma suju ihan aikataulussa.

Remonttifirmat ovat usein pieniä perheyrityksiä ja kuten arvata voi, velkaa on siellä ja täällä. Remonttimiehiä ei ole varaa pitää vain omalla palkkalistalla vaan heitä käytetään mielellään pimeästi periaatteella kuka milloinkin saadaan tulemaan. Moni remontin tekijä lupaa maksuaikaa hövelisti sillä suurimmalle osalle kansaa lainoja on edelleen vaikea saada pankista. Tästä syystä summaa lyhennetään kuukausittain palkasta tai lainataan sukulaisilta, joskus raha on tiukassa tekijöilläkin ja lyhennyksiä pyydetään nopeammin jotta remontti saataisiin etenemään ja niin urakka seisoo. Remonttimies on arvonsa tunteva herra, joka saapuu kun itselleen sattuu, tekee hommansa ja lähtee jälkiään korjaamatta seuraavaan kohteeseen. Ankaran keskustan ulkopuolella on Siteler niminen alue, joka on täynnä remonttimiehiä, pienverstaita ja pajoja. Remonttipalveluiden hinnat ovat suomalaisittain naurettavan halpoja tosin tyylikin on täällä turkkilainen, kosteussuojat, lattialämmitykset ja erilaiset eristykset ovat monelle tuntemattomia. Monen tyyli on niin ylimalkainen että tarkkana saa olla tai kaakelit on vinossa, seinässä erinäköisiä ja kokoisia ruuveja ja muutenkin monen asennuksen työ puolitiessä.



Tyttö otti remontin aika rennosti, kiihtyneenä tosin monesti siitä ettei saanut tepastella pölyn ja kaakelimurun keskellä, olisi halunnut tehdä enemminkin tuttavuutta kotonansa hääriviin ukkeleihin. Nukkui tyytyväisenä päiväunet huolimatta porakoneista ja kaakelien kilinästä, kuukauden olohuoneeseen painottuneen elon jälkeen oli kuitenkin kiva vetää ovi kiinni ja nauttia siitä että on keittiö ja kylpyhuone eikä nenää kutittele joka paikkaan tunkeva remppapöly.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Saako äiti käydä viihteellä?


Turkkilaiset tykkäävät seurustella ja sosialisoida muiden kanssa, hauskanpitoon ollaan heti valmiina. Jokainen touhuaa hauskaa omista lähtökohdista käsin, toisilla on mahdollisuus kokoontua ainoastaan kotona, keittää teet ja tarjota talon antimia sekä loputonta juttuseuraa kun taas toiset kansoittavat ilta toisensa jälkeen ravintoloita pitkän kaavan illallisilla tai bailaamalla klubeilla.


Kuinkas sitten äidit, pääsevätkö he koskaan viihteelle ja irti arjen kuvioista? Ne jotka ovat syntyneet kaupunginosissa joissa teiden varsilla on pelkkiä bemareita ja hehtaarimaastureita pääsevät viihteelle vaikka synnytyslaitokselta suoraan. Itsestäni ainakin tuntuu että yhteiskunnan moraaliset säännöt tai odotukset eivät monestikaan koske heitä. Monikaan ei imetä juuri siitä syystä, että se sitoo liikaa  kotiin, viikottaisia lounastreffejä ei voi jättää väliin ja uusi Fendin laukkumallistokin saapui juuri näytille. Lastenhoitajat ovat lapsia varten jotta ulkona voi käydä edelleen edustamassa. Toki joukkoon mahtuu imettäviäkin rikkaita äitejä eikä täällä nostella kulmia jos äitiseurue tilaa viinit lounaalla pöytään lastenkin seurassa. Ainoa kulmien kurtistelija saattaa olla ravintolan tiskaaja, joka ajattelee ettei hänen vaimonsa koskaan käyttäytyisi noin häpeilemättömästi.

Monen elämä on niin kiireistä ettei viihteelle jää aina aikaa. Työpäiväthän ovat pitkiä, aika monella lauantai on puolikas työpäivä joten se aktiivisin ulkona riekkumispäivä on lauantai. Harva kaipaa omaa aikaa joten liikenevä vapaa-aika niin viikolla kun viikonloppuisinkin vietetään mielellään ystävien luona, teattereissa, ravintoloissa tai vaikka elokuvissa. Alkoholi ei ole välttämätön seuralainen ja muutenkin täällä mennään  myöhään nukkumaan. Lapsia voi ottaa mukaan moniin illanistujaisiin, jos saamme kutsun tuttavien luokse ei tarvitse kysyä voiko tytön ottaa mukaan, lapset ovat automaattinen tuliainen. Parempiin iltaravintoloihin tai viinihuuruisiin livemusa luoliin lapsia ei tietenkään  tuoda mutta lähiravintolassa olemme käyneet tyttö mukana iltaaikaankin. Lapsenhoitajia on rutkasti tarjolla ja on ihan normaalia että lapsia jätetään jo melko pieninä heidän tai sukulaisten hoiviin jos vanhemmat menevät ravintolaan tai teatteriin, kukaan ei tule selän takana kuiskimaan että onpa edesvastuutonta. Meillekin on tarjottu lastenhoitoa niin siivooja kuin talomiehen vaimon puolesta, vielä ei ole tarvinnut ketään palkata, hoitoapuun on saatu ystäviä jotta olemme päässeet yhdessä ulos syömään.


Joidenkin turkkilaisten lasten isä hoitaa lastansa, jos vaimolla on menoja mutta aika monen mielestä lastenhoito on naisten hommaa ja piste. On jopa niin ääritapauksia jolloin lapsi viedään naapuriin hoitoon vaikka mieskin olisi kotona. Toisaalta lähipiirissämme on usean lapsen turkkilainen yksinhuoltaja isä ja erityisesti nuoria miehiä, jotka haluavat viettää aikaa ihan itsekseen lapsensa kanssa. Seuduilla missä asuu koulutetumpaa väkeä, näkee useammin isän työntelemässä lastenrattaita kuin muilla alueilla. Monelle miehelle on kuitenkin ylitsepääsemätön kynnys laskea vaimo hurvittelemaan ja jäädä itse kotiin, sama pätee kyllä toisinkin päin, miesten kokoontumisissa puhelimet soivat jatkuvasti ja kotoa tiedustellaan missä ollaan, kenen kanssa ja milloin tullaan kotiin. Turkkilainen pariskunta on tiivis yksikkö, joka mieluummin lähtee illanviettoon yhdessä. Monesti illanistuijaisiin odotetaankin automaattisesti molempia ja jos toinen ei tule, alkaa tenttaus onko jokin pielessä ja miksei toinen puolisko tullutkaan.

Ulkomaalaisena äitinä olen joka tapauksessa erikoistapaus, silloin tällöin ulkona tuulettumisia naisporukassa tai illanviettoja jonkun kotona ei kukaan ole ainakaan omalla kohdallani ihmetellyt.Vaikka olemmekin mieheni kanssa nykyisin aikamoisia kotihiiriä, tekee tuulettuminen ystävien kesken tasaisin väliajoin terää. Ulkosuomalaisena parasta seuraa ovat suomalaisnaiset, siinä porukassa on lupa ruotia sukulaiset, turkkilaiset ja suomalaiset ärsytykset sekä muut mieltä kaivavat asiat. Jokainen ulkomailla asuva tietää mistä asioista vaieta kotimaassaan tai uudessa asuinmaassaan mutta ulkosuomalaisten kesken yhteisymmärrys on saumatonta.

Tiedän monen paikallisen äidin kohdalla tuulettumisen mahdottomaksi, ainakin ilman perhettä. Jos se ravintolan tiskarin vaimo Fatma lähtisi illalla yksin ulos korot kopisten, kohistaisiin naapurustossa monta viikkoa. Asuinalueella jossa hän asuu sellainen ei kuulu tapoihin, suku jonka rinnalla hän on kasvanut on opettanut että sellainen ei tule kuulookaan, pahimpia moraalinvartijoita ovat yleensä naiset toisilleen. Oma anoppini on pesunkestävä anatolialainen kotiäiti joka ei ole ravintoloissa riekkunut, olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt kuinka hän aina patistaa ottamaan omaa aikaa, on innoissaan kun kuulee että käyn salilla ja tapaan ystäviäni. Sen sijaan muutama hyvinkin modernina pitämäni puolituttu rouva taas on naksautellut suutaan tavatessaan minut ilman lasta.


Ankarassa on varaa mistä valita kun haluaa tuulettua. Kızılayssa edullisia opiskelijoiden suosimia kuppiloita ja kebabpaikkoja, Tunalilla hieman fiinimpiä mutta myös ihan tavallisen kansan suosiossa olevia viinibaareja, ravintoloita ja live-musapaikkoja, länsimaalaisempia ravintoloita löytyy keskustan ulkopuolelta ja lähetystöjen läheisyydestä. On kalaravintoloita, kebabravintoloita, aasialaisia ja muita kansainvälisiä, jokainen löytää pussiaan ja vatsaansa vastaavan paikan. Ulkona syöminen on Turkissa edullista mutta juominen ei, alkoholivero on kivunnut tämän hetkisen hallituksen aikana ja oluttuopista saa pulittaa paremmissa ravintoloissa jo lähes saman kuin Suomessa, kaupassa paikallinen efes 50cl tölkki maksaa noin 4 liiraa eli vajaa 2 euroa. Kun saavuin Turkkiin oli viineissä valinnanvarana punaista vai valkoista, nykyisin paikallisia viinejä on jatkuvasti kasvava valikoima, kohtuuhinnalla saa hyvää viiniä.

Perjantaina suuntasin kuhisevassa illassa mustanaan vellovan massan mukana kohti viinibaaria, vietimme suominaisten kanssa synttäreitä, naurua, hyvää ruokaa ja viiniä piisasi. Tuli taas ladattua naisenergialla akut täyteen, kiitos siitä.





torstai 24. tammikuuta 2013

Yritystoimintaa turkkilaisittain


Turkissa ympäristö on joissakin asioissa kun paluu menneisyyteen. Omasta lapsuudesta muistan pikkukaupat, joissa lähialueen asukkailla oli piikkivihkonen kassalla, samat pääsiäismunat ympäri vuoden myynnissä, kassalla vanha kunnon vaaka ja tiskin takana hampaaton Selma-mummo myymässä. Selmakaan tuskin oli turhan tarkka päiväyksistä muttei myöskään asiakkaiden kasvavista piikeistä.



Tämän sekatavarakaupan ja kauppiaan bongasi isäni aamulenkillä, myynnissä on sukkia, teepaitoja, koululaukkuja ja kaikkea mahdollista Turkin lipuista aina erilaisiin hattuihin ja alusvaatteisiin. Kauppias painatuttaa myös valitsemallasi kuvalla t-paitoja ja kauppaa paikallisten jalkopalloliigojen paitoja. Monesti nämä vanhanajan sekatavarakaupat ovat niin täynnä tavaraa, että on hyvä tietää mitä on hakemassa sisään astuessa.



Nuoremmat kauppiaat pitävät sekatavarakauppansa hieman enemmin järjestyksessä. Tämä kauppa on ristitty ukkelin kaupaksi, ja sieltä löytyy yleensä kaikki mitä juuri sillä hetkellä kotiaskareisiin kaipaan kuten lahjapaperi, liima, perunankuorimaveitsi, ovistoppari, uusi teepannu jne. Kaupasta on löytynyt myös usea nopeasti jotakin lahjaksi tuote. Tyttöä ei voi kauppaan viedä, on kuin norsu posliinikaupassa sillä hyllyt notkuvat tavaraa ja käytävät ovat turkkilaisittain kapeat.


Leipäkauppoja on joka kulmassa, täältä haemme leivät, pasteijat ja Konyan alueelta tulevat korput, joita on kuvassa ihan etualalla. Tyttö ei viihdy entiseen tapaan rattaissa, joten pidempää kävelyreissua varten leipäkaupasta lähti aamulla mukaan rinkeli, joka piti tytön tyytyväisenä.



Tässä seinään kiinnitetyssä kopissa työskentelee suutari. Käytän kenkiä paljon puhdistettavana ja pienissä korjauksissa niin ne pysyvät pitkään käyttökelpoisina.


Taksiasemat ovat yksityisiä ja niitä on valtavat määrät. Asemat virittelevät summereita lähialueen katujen tolppiin, jotta ulos astuessaan voi nappia painamalla tilata taksin. Taksiasemalla kuljettajat hörppivät teetä ja välipalaa, hienommissa kaupunginosissa asematkin saattavat olla jopa marmoria ja kyltit kiiltävät. Taksilla ajo on edullista, vuoden vaihteessa hintoihin tuli kaksikin korotusta, keskustan alueella lyhyet matkat kustantavat yleensä noin 5 liiraa eli pari euroa.


Verhokauppoja on aika paljon, linnoituksen alueella on upeita kauppoja, joissa valinnanvara on valtava. Turkkilaiset ovat verhokansaa ja monesti olohuoneen verhoviritelmä on oikea katseenvangitsija prameudessaan, verhoja on aina kahdet, monesti kolmet eli sivuverhot, valoverhot ja vielä päällä koristekappa. Mittatilaustyönä tehtyjen verhojen hinta ei päätä huimaa.


Puiston kulmalla päivystävät muuttomiehet autoineen. Osa tarjoaa muuttopalveluita ympäri Turkkia, osa vain kaupungin sisällä. Muuttofirmojen kanssa voi tehdä erilaisia sopimuksia, parhaimmillaan voi tilata miehet jotka pakkaavat kaiken ja purkavat vielä uudessa osoitteessa.


Monessa kivijalassa on edelleen toimintaa, tässä kodintarvikekauppa, sanomalehtikioski ja parturi.


Kampaamoita ja partureita on paljon. Moni käy vain föönissä, lakkauttaa kynnet ja nypityttää kulmakarvansa. Kampaamoissa on aina tarjolla myös koko vartalon karvojenpoistoja, joita tässä salongissa mainostettiin 30 liiran eli noin 13 euron hintaan. Turkkilaisille naisille genitaalialueiden karvat ovat kauhistus ja suurin osa käy vahauttamassa ne pois kampaamoissa säännöllisin väliajoin. Minulle kauhistus täällä on ollut kuinka nuorena monet tytöt tuon aloittavat.


Meidän kulmilla on viime vuosina käynyt jo kato joistakin pienistä liikkeistä, tämäkin Herra Yükselin räätälipalvelu sulki ovensa viime vuoden lopussa. Ostoskeskuksia avataan jatkuvasti lisää, automarketit ja keskuksien palvelut houkuttelevat monia sinne ja pikkuliikkeet sulkevat oviaan.


Ankarassa on ollut poikkeuksellisen lämmin tammikuu, päivällä on ollut koko viikon noin +14 ja ihana aurikoinen ilma, jättiköhän talvi meidät väliin vai tuleeko se helmikuussa kahta kauheampana? Ihanassa kevätsäässä on ulkoiltu koko alkuviikko, hanskat ja kaulaliinat on voinut jättää naulaan.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Rakkaudesta ruokaan -turkkilainen aamiainen

Ruoka on ihanaa ja turkkilainen ruoka erityisesti. Vuosien aikana himot kotimaan ruokiin ovat hiipuneet, en koe suuria tunteita enää saadessani ruisleipää tai suomalaista suklaata, siellä käydessäni suu toki jauhaa jatkuvalla syötöllä mustikkapiirakkaa, karjalanpiirakoita, atomeja, raejuustoa, suolakurkkuja jne. Markettien valikoima on vuosien aikana täälläkin laajentunut ja tuontituotteita on paremmin saatavilla. Parasta Turkissa minulle ovat kuitenkin tuoreet vihannekset ja hedelmät, laadukas liha kun tietää mistä sitä ostaa, vuohen- ja lampaanjuusto sekä oliivit.

Hatun kahvila ja etualalla myytävänä Bozaa

Aamupala on paikallisille päivän startti, oma mieheni on toimintakyvytön ennen haudutettua teetä ja kunnon aamupalaa, se onkin päivän tärkein ateria kun nyt kotona ollessa siitä on aikaa nauttia. Leipäkauppoja on joka kulmassa josta saa tuoretta leipää ja pasteijoita, pullaa ja rinkeleitä. Kortteliimme parkkeeraa aamulla aikaisin 'munamies', avaa autonsa takapaksin ja sieltä saa hakea tuoreita maalaismunia, 15 senttiä kipale, yleensä herra on veikkaamassa tai teellä mutta rahat voi jättää takapenkille ja ottaa munat muovipussiin. Vuoden vaihtuessa tuli voimaan uusi laki, jonka mukaan munia ei saa myydä enää irtonaisina kaduilla, leipäkaupoissa tai markkinoilla vain niiden tulee olla kylmätiloissa, mitään vaikutusta ei lailla ainakaan vielä ole ollut, munamies kaartaa joka aamu uskollisesti omalle paikalleen. Hyvä niin, elämä ilman häntä tuntuisi aika kurjalta.

Kesällä tarjotaan omatekoista jäätelöä

Kun käymme ulkona aamiaisella, suuntaamme yleensä Hatun Pastanesiin, joka on melko vaatimattoman näköinen kahvila kävelymatkan päässä kotoa. Kahvilanpitäjät ovat kotoisin mustanmeren rannikolta ja kahvila on toiminut samassa paikassa vuodesta 1972, börekit eli erilaiset täytetyt yufkataikina leivonnaiset ovat suussasulavia, samoin pasteijat ja baklavat. Börekejä on montaa eri sorttia ja täytteinä ainakin jauhelihaa, pinaattia, vuohenjuustoa, oliivitahnaa ja kypsytettyä juustoa. Tee on tuoretta ja kesäaikaan kahvilassa valmistetaan itse jäätelöä sekä sitruunalimonaadia. Pistäydyimme kahvilassa sunnuntaina, ulkona ei muita herkuttelijoita näkynyt vaikka ilma oli kaunis.

Teetä ja pinaattibörekiä

Turkkilaisilla työpaikoilla on tavallista että teetä ja matkalla mukaan otetut rinkelit tai börekit nautitaan ennenkun käydään töiden kimppuun,  seesamirinkelikauppiaat parveilevatkin usein aamuaikaan työpaikkojen edustalla, rinkelivati pään päällä. Aamupalaksi voidaan nauttia myös toasteja eli leipägrillin kautta käynyttä vaaleaa leipää, joka täytetään juustolla ja paikallisella, monesti hieman mausteisella, sucuk-makkaralla ja biberillä eli tulisella paprikalla. Tyttö täyttää pian puolitoista vuotta ja syö samaa aamiaista kun mekin, tulisia bibereitä ja hunajaa hänelle ei anneta, kahvilassa syöminen ei ole hänen kanssaan ongelma kun nuo syntiset pullat ja leivonnaiset tekevät liiankin hyvin kauppansa. Itselleni paikallisen aamiaisen olennainen osa ovat hyvät tomaatit, lampaanmaitojuusto ja marinoidut oliivit, pelkästään niiden voimalla voisin elää pitkään. Turkissa sanotaan että naisen kauneuden salaisuus on joka aamu nautitut seitsemän oliivia. Ajoittain saamme ystäviltä suoraan tilalta hunajaa, oliiviöljyä ja oliiveja, nam ja aamupala elämys nousee potenssiin kymppi.

Aikaisessa aamussa taivaltaa vain simitin eli rinkeleiden myyjä

Ruoka on turkkilaisille tärkeä asia, joskus jopa niin että menee yli ymmärryksen. Kuinka monesti olen kuullut turkkilaisen maan ulkopuolelta palattuaan huokaisseen helpotuksesta saadessaan kunnon turkkilaista ruokaa. Viimeisin taisi olla tytön sairaanhoitaja, joka Ranska- Espanja- Italia kiertomatkan jälkeen kertoi kuinka lomalla oli ihanaa mutta se ruoka...kun se ei ole kuten kotona eikä maistunut. Eräs entinen turkkilainen pomo oli aikoinaan Thaimaassa lomalla ja lähes nälkäkuoleman partaalla riisien ja nuudelien luvatussa maassa kunnes löysi sveitsiläisen ravintolan. Turkkilaisten makuaisti lienee niin tottunut pelkästään mamman tekemiin kääryleisiin ja täytettyihin vihanneksiin, börekeihin ja lihapatoihin että muun maan ruuat eivät vaan uppoa, vai onkohan vika osittain korvien välissä? Jos itse pääsisin nyt kiertomatkalle Euroopan kulinaristisiin kohteisiin tai Aasiaan, en muuta tekisikään kun nautiskelisin ruuasta.

Turkkilaisen kotirouvan tärkein taidonnäyte on hyvin ruokittu perhe ja vieraille notkuva pöytä, hän muistaa tasaisin väliajoin kannustaa pesuettaan syö poika, syö - hihkaisuin ja annostelee lautasille täydennystä jo ennenkuin satsi on lopussa. Kun miehen perhe tulee meille kylään, on anoppi varustautunut ruokakapsäkeillä, tuomisina on ainakin pikkuleipiä, pasteijoita, kolmea eri sorttia hilloa tai marmelaadia, paikallista juustoa ja kakkua. Annan ihan mielelläni keittiön osittain hänen käyttöön sillä muutaman päivän makustelevat mielellään meidän tekeleitä, tämän jälkeen anoppi ei selkeästi kestä enää aloillaan vaan suuntaa keittiöön kokkaamaan ja mitäpä muutakaan kun anatolialaisia ruokiaan. Jos pysähdyt bussiasemalla Turkissa, et voi välttyä näkemästä paikallista seuruetta suurien säkkien kanssa, ne on täytetty ruualla, juustoilla, jogurteilla ja hilloilla ja päätyvät jonkun onnellisen sukulaisen keittiöön.

Semaver eli samovaari paikallisessa kuppilassa

Turkkilainen aamiainen on aina katettu, sitä ei tarjoilla niin että leikkele- ja juustopaketit nostetaan pöytään, viereen paketti leipää, leviterasia ja kahvikupillinen. Kaikille on katettu omat lautaset, haarukat, veitset ja servetit, jos olet kylässä täyttyy teekuppi jatkuvasti. Pöytään kannetaan tomaatti- ja kurkkulohkoja, marinoituja oliiveja, lampaan- tai vuohenjuustoa, kanamunia, hilloja ja marmelaadeja, kovaa kaşar-juustoa ja toki paljon leipää. Alueellisia vaihteluja on valtavasti, eri alueilla on tiettyjä paikallisia juustoja kuten Konyassa homejuusto, Antalyassa gözleme- letut, lännessä valikoima erilaisia oliiveja ja idässä tulisesti maustettua munakokkelia.

Ruokakokemukset muistaa läpi vuosien, parasta aamupala on ollut Antalyan Taurusvuoristossa, siellä asuu Yörük-paimentolaisia, jotka viettävät kuuman kesän vuoristossa paimentaen vuohia ja monella on lisätienistinä tienvarsikuppila. Niissä tarjotaan gözleme-lettuja, jotka täytetään jauhelihalla, perunalla, pinaatilla tai juustolla ja paistetaan erityisellä pannulla. Olympokseen johtavan tien varrella on pieni puinen tönö, jossa pariskunta tarjoaa kyläaamiaista ja lettuja, kaikki antimet on omasta puutarhasta ja itse tehty jogurtista alkaen. Maisemana siintää vihreä pinjavuoristo ja alhaalla sininen meri, elämä on silloin juuri niin täydellistä kun se ruuan voimalla voi olla.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Taapero ja äiti kyläilemässä


Tammikuunhan pitäisi normaalisti olla rauhoittumisen aikaa, tipatonta tai muuten vaan ruotuun palautumista. Tämän vuoden tammikuu on käynnistynyt yllättävän kiireisenä, näin rutiiniin kangistuneelle kotiäidille joka viikonloppuiset menot rankan ( hah) viikon jälkeen ovat urheilusuorituksia, tosin ihania sellaisia. Mikä onkaan ihanampaa kun päästä ystävän luo kylään, istahtaa hämärtyvässä lauantaissa upottavaan tuoliin, viinilasi kädessä, rentoutua, pulista ja nauraa.

Ankaran maamerkki Atakule, jonka alakerrassa oleva kauppakeskus on tällä hetkellä tyhjillään.

Meidät oli kutsuttu yläilmoihin sillä vieraspaikkamme sijaitsee Ankaran yhdellä kukkulalla kerrostalon yläkerroksessa, näkymiä oli ihanan rentouttavaa ihailla. Hyvä seura, maukas ruoka ja rentouttava musiikki, alhaalla Ankaran viikko kääntymässä lopuilleen, ihmiset kiireisinä ruuhkassa matkalla kotiin, kauppaan, kuka minnekin. Alhaalla kadulla kiemurtelee markkinamyyjien kojujen ketju, sateisesta säästä huolimatta kauppa käy. Siellä ylhäällä voi hetken hengähtää, ei kuulu autojen tööttäykset eikä liikenteen loputon surina.


Lauantai markkinat

Turkkilaiset ovat kyllä uskomattomia emäntiä ja isäntiä, sen lisäksi että kodit hohtavat puhtaina ja ruoka on loistavaa, on kaikki otettu aina huomioon. Tytölle on varattu omia leluja kasat huolimatta onko kyseessä lapseton tai perheellinen paikka, aina tulee kutsu jäädä pidemmäksi aikaa, miksei vaikka yöksi ja koko ajan lasit, kupit ja lautaset täyttyvät. Tälläistäkö oli elämä ylimystöllä muinaisessa Roomassa?

Tyttö oli heti kuin kotonaan ja kaaos valmis

Tyttö oli innoissaan maisemista, uusista leluista ja tietenkin leikkipaikoista. Minun silmät rekisteröivät heti mahdolliset rikkoontuvat vaasit, kynttilät ja neitiä kiinnostavat kiikkerät kiipeilypaikat, ihmeellistä on että lapsi käyttäytyy monesti kylässä kotia rauhallisemmin. Päivä kääntyi iltaan, tuli sininen hetki ja valoja syttyi sinne tänne suurkaupungin lähiöissä, sielläkin varmasti kyläiltiin, naurettiin ja odotettiin monen kaupunkilaisen ainoaa vapaapäivää, sunnuntaita.


Lähiöitä ja taustalla lumihuippuiset vuoret

Ennenkuin pimeys laskeutui, kiikaroimme lumihuippuisia vuoria ja kauimmaisia lähiöitä, jossa lunta oli keskustaa huomattavasti enemmin, talojen katotkin ihan valkoisenaan. Tuolla jossakin on myös Elmadağ eli Ankaralaisten laskettelukeskus, en ole käynyt mutta kuulopuheiden mukaan siellä on meininki aika vapaata, sekaisin mäessä pulkat, laskettelijat ja joskus jopa aasit.




Ankara on kummallinen kaupunki, välillä niin ruma että itkettää, kaikessa harmaudessaan jollain lailla liikuttava pääkaupunki. Kalpenee monen pääkaupungin rinnalla mutta ankaralainen on aina ylpeä kotikaupungistaan.


Vesipisaroita pimenevässä illassa


Kuluneen viikon kaupungissa on satanut, eilen Keciörenin kaupunginosassa tulvi vettä talojen alakerroksiin. Tänään satoi tai tihutteli koko päivän, kaupunki näytti harmaimmat ja ankeimmat puolensa matkalla ystävän luo, kunnes se levittäytyi nauhana joka suuntaan, lumihuippuiset vuoret taustalla, sinne hävisi harmaus ja ankeus.





Sininen hetki

















Lopulta tuli kotiinpaluun aika, tyttö alkoi näyttää uupumisen merkkejä, mikään ei enää huvittanut ja uni painoi. Taksissa läpi lauantairuuhkan, Ankaran mäkiä ylös ja alas, sadepisaroita ikkunassa. Tytön pudonnutta lelua etsittiin taksikuskin kanssa penkkien alta ja löytyihän sekin, iltapalaa pöytään ja päivä oli valmis. Tyttö simahti olohuoneen lattialle, minä nostin jalat ylös. Ihanaa huomenna on sunnuntai, kyllä sunnuntai on sunnuntai kotiäidillekin.


Pitkän päivän ilta